Toimittaja: Kaisu Niska

Ari Jääskö ja Kim Mitronen sanovat ihmisten suhtautuvan rajavalvontaan yleensä kärsivällisesti ja ymmärtäen.

AAVASAKSA – Ylitornion ja Övertorneån välisellä rajasillalla on heti maanantaiaamusta vilkkaampaa kuin aikaisempina päivinä. Rajavalvojat Kim Mitronen ja Ari Jääskö kertovat, että länsirajan rajavalvonnasta annetut uudet ohjeet on otettu vastaan tyytyväisin mielin.

– Kyllä ihmiset ovat olleet iloisia, että lopultakin pääsevät käymään kaupoissa Ylitornion puolella. Varmasti myös Ylitornion kauppiaat ovat tyytyväisiä, Jääskö sanoo.

Tähän saakka Ruotsista on saanut länsirajallakin tulla Suomeen vain välttämättömän syyn vuoksi. Välttämättömiä syitä ovat olleet työssäkäynti tai muu välttämätön asiointi, esimerkiksi lääkärin vastaanotto. 

Suomen kansalaisilla on ollut oikeus poistua maasta ja tulla takaisin, ja sitä oikeutta on myös käytetty. Nyt sama rajan ylittämisen oikeus on kaikilla rajayhteisöön kuuluvilla Ruotsin kansalaisilla.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy