Toimittaja: Minna Siilasvuo

Heidi Pantsarin mielestä lapinlehmät ovat sopivan kokoisia, terveitä ja maastokelpoisia.

ALPOSJÄRVI – Alposjärven perukoilla, syrjässä kaikesta sijaitsee Heidin Mummola. Toukokuun alkupäivinä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun Heidi Pantsar otti hoitaakseen mummolansa ja aloitti elämäntavan, jota moni siunaili – jos ei ihan ääneen niin kaikessa hiljaisuudessa kumminkin.

Nykyään tyhjilleen jäänyt mummola on kaikkea muuta kuin tyhjä: kymmenen lapinlehmää, jokunen lammas, kaksi suomenhevosta, muhkeat villasiat Helga ja Helge, Kalle-kalkkuna morsiamineen, muutama kana, viisi kissaa ja koira ottavat vieraat vastaan yhdessä ehtoisan emännän kanssa.

Synttärit avoimin ovin

Kymmenen vuoden mittaista mummolaelämää juhlitaan ensi lauantaina avoimin ovin. Tilalla voi käydä päivän aikana tutustumassa eläimiin ja maatilan arkeen koronarajoitusten sallimissa rajoissa. Kaikki eläimet ovat ulkona.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että olen saanut harjoitella näiden kymmenen vuoden aikana eläinten hoitoa ja kasvattaa karjaani vähitellen samalla kun olen hoitanut lapsia kotona. Vaikka olen käynyt maatalousoppilaitoksen, käytäntö on kuitenkin vähän toista.

Samalla Heidi on voinut markkinoida yritystoimintaansa kevyellä otteella ja kerätä kokemusta. Nyt markkinointiin on helpompi tarttua, kun käytännön asiat ovat tuttuja.

Lue lisää Meän Tornionlaakson näköislehdestä sivulta 2.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy