Toimittaja: Kari Kauppinen

TORNIONLAAKSO - Muutaman kuukauden päästä, toukokuussa, juhlitaan jälleen kansainvälistä sairaanhoitajien päivää, kun tulee kuluneeksi 202 vuotta Florence Nightingalen syntymästä. Hän on kaikkien nykyaikaisten sairaanhoitajien esikuva. Jokainen voi googlata hänen sankaritekonsa.

Mutta jokainen päivä pitäisi olla hoitajien päivä.

Hoitajien, nimikkeestä riippumatta, asema ja arvostus tai sen puute on noussut korona-aikana monella tavalla esiin. Nyt Ylitorniolla keskustellaan kunnalle siirtyneen entisen ODL Ylitornion Vesperkodin yksikössä havaituista hoidollisista puutteista. Niistä Lapin aluehallintoviraston raportti kertoo karua kieltä.

Saavatko hoitajat riittävästi arvostusta? Toivotaan niin, eikä tiuskita ja raivota heille. Asioista kysymällä ja puhumalla saa varmasti usein osaavaa analyysia läheisten tilasta ja omasta tilastaan.

Mutta ei aina.

Jos hoidon taso on välillä heikkoa, josta aluehallintoviraston ja Ylitornion kunnan oma selvitystyö kertovat, niin silloin on mietittävä vakavasti, missä on vikaa, ja on sitä varmasti yritettykin pohtia. Vastuu kulkee kaikille portaille, kun sairaan- ja terveydenhoidosta on kyse.

Ylempi hallinto vastaa resursseista ja tuesta, siitä että on riittävästi hoitajia. Kukaan ei jaksa, jos aina pitää painaa ylitöitä.

Yksikön johto huolehtii käytännön asioista, jokapäiväisen arjen ja pyhän hoitumisesta. Tarvittaessa se on kädestä pitäen näyttämistä, miten esimerkiksi nesteytysraportit jokaisen potilaan, asukkaan tai asiakkaan, mitä nimeä halutaankaan käyttää, kohdalla hoidetaan.

Jokaisella hoitajalla on myös oma vastuu. Jos hallinnollinen johto tai yksikön johto ei onnistu tehtävissään riittävällä tavalla, pitää hoitajien ottaa vastuu siitä, että kertovat, että eikö nyt kannattaisi vaikkapa nesteyttää. Sen taakse ei voi mennä, ettei ole tullut työmääräystä, vaan pitää kysyä.

Jos hoitajat ovat hoitaneet nämä velvoitteensa, niin ollaan vaikeassa paikassa. Esihenkilöitä on vaikea muutenkin ohjeistaa, sillä sektorilla kuin sektorilla koskaan ei tiedä, mihin se työntekijän kannalta johtaa.

Hoitajat ovat eturintamassa, varsinkin näin korona-aikana, ja pitävät huolta niistä, joiden läheiset eivät nyt pysty olemaan läsnä, mutta myös niistä, joiden läheiset eivät saavu paikalle koronattomanakaan aikana.

Hoitajat ovat inhimillisyyden eturintamassa; ihmisiä ihmisille yksinäisissäkin huoneissa, joissa kukaan muu ei käy. Ammatillisen työn lisäksi he antavat niin paljon henkistä voimavaraansa.

Nämä arkkienkelit tekevät pyyteetöntä työtään. Siihen usein vedotaankin, samalla tavoin kuin hoitajien sydämeen, että työt on tehtävä. Niin ne on, mutta arvostusta meidän kaikkien tulee heille antaa. Arvostusta osoitetaan parhaimmin palkitsemalla rahalla.

Kaikki toivovat, että pysyisivät terveinä. Jos niin ei käy, kaikki varmasti toivovat, että meillä on ammatillisia erityisosaajia, jotka pitävät huolta paitsi itse kunkin sairauksista, myös siitä, että hoidettavana on luottavainen olo olla. Kun ihminen on sairas, hän ei kaipaa enää lisää ahdistusta. Se, että sairaana on levollisempi mieli olla, on osa hoitajien ammattitaitoa. Hoitaja tulee aina kysymään, kuinka voit. Ainakin pitäisi. Hoitaja on tukena ja vierellä, kun kukaan muu ei ole. Antakaamme me muut siihen heille mahdollisuus. Me tarvitsemme hoitajia.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?