Toimittaja: Minna Siilasvuo

Satu Uusimaa seuraa, kun Sinikka levittää liimaa enkelin siipiin. Innokkaan kutojan sukkapuikot on piilotettu hetkeksi.

HANNUNRANTA – Rauhallisella Hannunrannalla sijaitseva perhekoti Villa Heleena näyttää ulospäin aivan tavalliselta omakotitalolta, kodilta. Lumityöt on tehty ja jouluvalot valaisevat kutsuvasti porraskaidetta. Kaiteen vieressä nököttää rollaattori.

Sisälläkin näyttää kodilta, eikä se ole sinänsä mikään ihme. Kyseessä nimittäin on koti. Ehkä vähän erilainen, mutta ehdottoman kodikas.

Satu Uusimaan emännöimä Villa Heleena on tarkoitettu lyhytaikaiseksi kodiksi senioreille, jotka pystyvät liikkumaan itse eivätkä vaadi ympärivuorokautista hoivaa, mutta joiden yksinolo ei enää ole turvallista esimerkiksi muistisairauden takia.

– Suurin osa asukkaista tulee tänne siten, että omaiset soittavat ja kysyvät paikkaa. Toimeksiantosopimus tehdään kunnan kanssa, Satu kertoo.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 12.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?