Toimittaja: Timo Kunnari ja Kari Kauppinen
YLITORNIO – Et-Po 72:n edustusjoukkueen kolme kausikorttia on lainattavissa Tornionlaakson kirjastosta, Ylitornion toimipisteestä.
Kausikortin saa lainaan kerrallaan viikoksi. Lainaa ei voi uusia eikä kortteja voi varata. Kortit voi lainata yhtä aikaa. Toive on, että kortit kiertäisivät mahdollisimman monilla asiakkailla.
Otteluissa ei ole merkittyjä paikkoja, joten lainakorteillakin pääsee vierekkäin.
Joukkueen managerin Juha Heikuraisen mukaan nyt jos koskaan on jokivarren kiekkokansalla hieno tilaisuus saapua hallille hyvän kiekkoviihteen pariin, kun Lapin vanhin seura on käynnistänyt koronan varjoista uuden juhlapelikauden todella vahvasti.
Tämän viikon lopulla Et-Po kohtaa kotonaan Kuhmon Kivan.
Kausikortit lahjoitti edustusjoukkueen kapteenistosta Olli Kunnari ja Paulus Kariniemi. Lahjoituksen vastaanotti kirjaston puolesta Susanna Kuukasjärvi.
Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?