Toimittaja: Kari Kauppinen

Raanujärvellä keskusteltiin viime viikon tiistaina tuulivoimasta. Seisomaan nousu -äänestys osoitti, että kyläläiset eivät halua tuulivoimaa lähiseudulleen.

RAANUJÄRVI – Raanujärven tuulimyllyt eivät saa hyväksyntää Puolustusvoimilta. Asian vahvistaa Puolustusvoimien pääesikunnan operatiivisen osaston tuulivoimalausuntoja valmisteleva Jussi Karhila.

Raanujärven tuulimyllyalueelle tunnetaan nimellä Honkavaara-Isovaaran alue.

Puolustusvoimat on toki vain yksi niistä tahoista, joka antaa hankkeeseen lausuntonsa. Toistaiseksi tosin Puolustusvoimat on riitauttanut kaikki ne päätökset, jotka eivät ole linjassa sen etujen kanssa, ja myös voittanut korkeimmassa hallinto-oikeudessa kaikki riitautuksensa.

– Maanpuolustukselliset edut menevät edelle, Karhila sanoo.

Raanujärven osalta Puolustusvoimat katsoo, että tuulimyllyt häiritsevät Lapin lennoston kaukovalvontatutka-asemaa Rovaniemellä.

Tuulivoimalan lavoista lähtee hyvin voimakas välkevaikutus. Se näyttäytyy harhaseurantoina tutkaputkelle. Ja kun näitä tulee paljon, se on jatkuvaa. Silloin ei nähdä enää sinne, minne pitäisi.

– Tuulivoimalat aiheuttavat sen, että emme näe niin sanotusti nurkan taakse.

Lue lisää Meän Tornionlaakson sivulta 6.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?