Toimittaja: Hanna-Mari Romakkaniemi

Luonto antaa parastaan. Siitä täytyy myös pitää huolta. Kuva: Pasi Romakkaniemi

TORNIONLAAKSO – Nyt, kun syksy etenee jo hyvää vauhtia kohden talvea, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja tarkastella sekä kulunutta riistavuotta että alkusyksyä; myös tilastojen valossa.

Saalista on tänä syksynä jo saatu useimpiin metsästäviin talouksiin, toiset runsaammin, toiset niukemmin. Metsästäjien puheissa liikkuvat epäilykset riistakantojen paljoudesta tai huonoudesta sekä alueellisesta esiintyvyydestä on aina syytä ottaa vakavasti ja tarkastelun alle.

Alueelliset vaihtelut esiintyvyydessä esimerkiksi hirvien osalta on todettavissa myös kaatotilastosta. Esiintyvyydessä ja alueellisissa eroissa tulee kuitenkin huomioida myös vaihtelut elinympäristöjen välillä ja eri vuodenaikojen mukaan. Kesälaitumet alkavat olla jo taakse jätettyjä – talvilaitumet vielä odottavat vuoroaan.

Lue lisää meän Tornionlaakson sivulta 12.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?