Toimittaja: Kari Kauppinen

YLITORNIO – Sivistyslautakunta hyväksyi tiistaina ensi vuoden budjettiesityksensä. Se sisältää Aawastock-festivaalin järjestämisen ensi vuonna, kun ensimmäisen festivaalin järjestämisestä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta.

Mikäli tapahtuma toteutuu, se järjestetään todennäköisesti 1.–2.7.2022.

Lopullisesti kunnan käytettävissä olevat rahat jaetaan ja budjetit hyväksytään joulukuussa kunnanvaltuuston kokouksessa.

Viimeksi kyseiset rockfestarit järjestettiin vuonna 2009.

Festivaalin järjestämisen suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa.

– Vaikuttaa siltä, että tälle hankkeelle on suuri innostus ja kannatus, Ylitornion vapaa-aikajohtaja Laura Kantomaa sanoo.

Hankkeelle on koottu toimikunta ja sitä luotsaa Tommi Lantto, joka oli jo aikoinaan järjestämässä Aawastock-festivaaleja.

Laajasti pohjoisessa tunnettu tapahtuma

Aawastockin kävijämäärä ei aikanaan ollut suuren suuri, mutta tapahtuma oli laajasti tunnettu Pohjois-Suomessa.

Laura Kantomaa kertoo omakohtaisen muiston festarin legendaarisuudesta.

– Mennessäni Ouluun opiskelemaan, tuntui että kaikki tiesivät Aawastockin. Se oli hämmentävää, koska emme eläneet some-maailmassa vielä tuolloin. Myöskään internet ei ollut tuolloin vielä laajasti valjastettu.

– Tapahtuma tavoitti nuoria laajasti. Ja olihan se aikanaan kunnalta iso panos nuoriin. Tulevaisuudessa tavoitteena on tavoittaa nuoria, mutta myös vähän vanhempaa väestöä.

Festivaali järjestettiin vuosina 2002-2007 ja vuonna 2009 Kruununpuistossa. Päälavana toimi Kruununnäyttämö. Kakkoslava oli sijoitettu Keisarinmajan pihalle.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?