YLITORNIO Ylitornion kunta lupaa, että Kruununnäyttämön katsomon katos on valmis ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä, mikäli asia etenee ensi maanantaina (18.10.) kunnanhallituksessa. Tämä myös mahdollistaisi ravintolatoiminnan vaaran päällä siitä eteenpäin.

Katos rakennetaan keväällä 2022.

Katos on päätetty rakentaa jo aiemmin. Nyt asia halutaan käsitellä vielä kunnanhallituksessa, jossa asiasta keskusteltiin epävirallisesti viime viikon torstaina. Näistä keskusteluista ei ole puhuttu julkisuuteen.

Yleisesti ottaen kunnanhallituksen keskusteluita ei useinkaan avata julkisuuteen, koska se mahdollistaa mahdollisimman luottamuksellisen ja tarvittaessa kipakanerimielisenkin keskustelun, kun parasta ratkaisua päätöksiin haetaan.

Ensi maanantain päätösesitykseen on kirjattu katoksen rakentamisperustelut: ”Nykyisellään näyttämön käyttöaste on kovin alhainen. Käyttöastetta voidaan kasvattaa ja sesonkia jatkaa rakentamalla katsomoon katos, jolloin kulttuuri- ja viihdetapahtumien määrää näyttämöllä voidaan lisätä, eivätkä esitykset ole enää säästä riippuvaisia. Lisääntynyt tapahtuma- ja kävijämäärä myötävaikuttaa suotuisasti myös Aavasaksan ravitsemis- ja majoitusliikkeisiin.”

Päätöstä varten kirjoitettu esittelyteksti jatkuu siten, että tekninen lautakunta on varautunut rakennuttamaan katoksen kesäkuun loppuun mennessä.

Aiemmin tekninen lautakunta hylkäsi rakentamisen liian kalliina ja päätti tehdä rakentamisen niin sanottuna omana työnä.

Lue tästä Meän Tornionlaakson juttupaketti Aavasaksanvaaran käänteistä: https://tornionlaakso.edocker.com/reader/18ef6932-2111-11ec-a675-00155d64030a

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?