Toimittaja: Taisto Saari

Puhuminen on itsemurhaa parempi vaihtoehto

TORNIONLAAKSO – Länsi-Pohja on yksi Suomen synkimmistä alueista Suomen itsemurhakartalla. Tilanteen korjaamiseksi on käynnistetty reilun vuoden kestävä ITRO-hanke, jonka keskeisenä tavoitteena on toimivan yhteistyö- ja vertaistukiverkoston rakentaminen.

Tänään Suomessa kuolee kaksi ihmistä omasta tahdostaan, jos edetään tilastojen mukaisesti. Itsemurhaa yrittäviä on vielä paljon enemmän. Tilanne voisi olla paljon parempi, jos elämänhalunsa menettäneen aikeet osattaisiin tunnistaa ja ottaa puheeksi hyvissä ajoin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on yksi Suomen viidestä alueesta, jossa itsemurhien ja niiden yrittämisten määrää pyritään vähentämään sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman hankkeen keinoin. Hankkeiden koordinoijana toimii Mieli Suomen Mielenterveys ry ja Tornionlaaksossa osatoteuttajina ovat Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Meri-Lapin Mielenterveys ry sekä Surunauha ry.

Länsi-Pohja on näistä hankkeista ainoa, jossa Surunauha ry:llä on oma työntekijä. Hautausurakoitsija Minttu Väisänen aloitti tehtävässä syyskuun alussa. Hänellä on vahvoja omakohtaisia kokemuksia isänsä itsemurhasta ja poliisin tapaturmapäivystäjänä työskentelemisestä.

– Läheisen kohdalla itsemurha ei mene koskaan ohi. Siitä tulee osa elämää, joka alkaa tavallaan uudelleen, Surunauha ry:n vertaistuen koordinaattori Väisänen tietää.

Hautauspalvelussa ja poliisin kanssa tekemässään työssä Väisänen näkee paitsi itsemurhan välittömät seuraukset, myös omaisten ahdistuksen ja masennuksen.

Mutta miksi omaehtoinen kuoleminen on Länsi-Pohjassa yleisempää kuin muualla?

– Siihen ei varmasti ole yhtä selitystä. Yhtenä tekijänä saattaa olla suomalainen mentaliteetti, että ei uskalla sanoa, jos tarvitsee apua. Pitää pärjätä itse, Väisänen pohtii.

Surunauha ry:n toiminnanjohtaja Riika Hagman-Kiuru jatkaa.

– Tietääkseni ei ole olemassa valtakunnallista tutkimusta siitä, miten ja miksi itsemurhien määrät vaihtelevat asuinalueittain. Pienillä paikkakunnilla voi jännittää mennä mielenterveystoimistoon tai hakea kriisiapua Turvapoijusta. Avun hakeminen on selvin merkki siitä, että ihminen on hädässä ja haluaa selvitä siitä, Hagman-Kiuru toteaa.

Malli voi lisätä riskiä

Itsemurha lisää lähipiirin alttiutta päätyä samaan ratkaisuun. Perhepiirissä tai suvussa voi olla useita ihmisiä, joilta elämänhalu loppuu ennen aikojaan.

– Vanhempien itsemurha kolminkertaistaa riskin päättää elämänsä samalla tavalla. Se voi olla itseään ruokkiva kierre, jonka katkaisemiseksi me Surunauhassa teemme työtä.

– Itse en voisi koskaan tehdä lapsilleni sitä, minkä isä teki minulle, vaikka en saa koskaan tietää syytä hänen itsemurhalleen, Minttu Väisänen sanoo.

Itsemurhasta puhuminen on Minttu Väisäselle helppoa ja luonnollista. Siinä on avain myös itsemurhayrityksiä ehkäisevään työhön.

– Meidän perheessämme asiasta puhutaan avoimesti. On myös perheitä, joissa surusta ja itsemurhasta ei hiiskuta mitään. Vaikenemisesta voi kasvaa vähitellen iso mörkö, joka aiheuttaa uuden kierteen, Väisänen varoittaa.

Suruviesti tekstarina

– Tuo on juuri sitä ennaltaehkäisevää työtä, jonka vahvistamiseen tässä hankkeessakin pyritään, Riika Hagman-Kiuru korostaa.

Ei se puhuminen ole viranomaisillekaan aina helppoa. Minttu Väisänen on nähnyt poliisin mukana monenlaisia suorituksia. Joskus surusanoma on lähtenyt omaisille tekstiviestinä.

– Kun näitä asioita joutuu kohtaamaan työnsä puolesta, pelätään usein omiakin tunteita eikä osata kohdata surevia ihmisiä luontevalla tavalla. Läheisten edessä ei pitäisi koskaan ryhtyä arvostelemaan tai tuomitsemaan. Omaisia voi järkyttää, jos poliisi toteaa, että olipa tämäkin tapa lähteä, Minttu Väisänen muistuttaa.

Läheisten huomioon ottaminen on tärkeää myös terveydenhuollossa. Kun itsemurhaa yrittänyt tuodaan ambulanssilla sairaalaan, hoitohenkilöiden pitäisi muistaa kysyä myös saattamaan tulleiden läheisten vointia. Eivät he aina muista.

– Järjestönä saamme paljon palautetta siitä, ettei omaisia ole osattu kohdata oikein. Hankkeen tavoitteena on selkeyttää eri toimijoiden rooleja ja tehdä kaikki tietoiseksi, mitä kukin tekee. Rakennamme yhteistyössä jouhevan toimintamallin ja vakiinnutamme sen yhteiseksi käytännöksi, Hagman-Kiuru kertoo.

Vuosikymmenien ahdistus

Kaverin kuolema on vakava paikka myös työpaikalla tai harrastusporukassa. Työpaikalla jokaisella on oma roolinsa, kaikilla siihen ei kuulu tunteista puhuminen. Yhteisen järkytyksen hetkellä pitäisi osata kuunnella ja voida kokea tulevansa kuulluksi.

– Puhuminen auttaa hirveän paljon asiassa kuin asiassa. Työnantajilla ja esihenkilöillä on iso rooli siinä, miten kuolemaa käsitellään työpaikalla. Työhön palaaminen läheisen itsemurhan jälkeen on hankalaa. Monella on kokemus, että työkaverit ovat koettaneet vältellä kohtaamista. Me pyrimme antamaan tällaisten tilanteiden varalle konkreettisia työkaluja, Riika Hagman-Kiuru lupaa.

Oikea hetki tuen vastaanottamiseen vaihtelee. Toiset haluavat tukea heti, toiset vielä kolmen neljän kuukauden päästä ovat sitä mieltä, että haluavat käsitellä asiaa edelleen vain itsekseen tai perhepiirissä.

– Meille tulee paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät yli kymmenen vuotta aiemmin sattuneisiin tapauksiin. Meillä tuli ryhmään nainen, jonka menetyksestä oli kulunut 39 vuotta. Siitä ei ollut puhuttu, ja ahdistus vain kasvoi vuosi vuodelta, Hagman-Kiuru kertoo.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?