Toimittaja: Kari Kauppinen

Peräpohjola-Cupin avaus oli iloinen tapahtuma, kun korona-aikana sai jälleen kokoontua yhteen. Kalat tekivät yleisölle kauppansa.

ETELÄ-PORTIMOJÄRVI – Vetouistelun Peräpohjola-Cup alkoi heikommalla saaliilla kuin viime vuonna. Ensimmäinen osakilpailu käytiin Etelä-Portimojärvellä lauantaina 30. toukokuuta.

– Saalis oli puolet viime vuodesta, Vetouistelun Peräpohjola-Cup ry:n puheenjohtaja Timo Huhtanen kertoo.

Hän arvioi syyksi veden lämpötilan. Se oli alle kymmenasteista. 

Paikalla oli kaksikymmentäkaksi venekuntaa. Saalis oli yhteensä noin 600 kiloa.

– Kiva, kun saatiin kisat järjestettyä. Yhteinen tekeminen on ollut vähissä. Iloisen tuntuista väkeä täällä oli, Huhtanen sanoo.

Kilpailussa kelpuutettiin hauet ja ahvenet. Perinteiseen tyyliin yleisö sai ottaa kaloja mukaan punnituksen jälkeen. Osa kaloista meni myös kaupalliseen jatkojalostukseen.

Kaikki varat kalastuksen hyväksi

Peräpohjola-Cupissa on kahdeksan osakilpailua, joista kuusi parasta tulosta lasketaan mukaan lopputuloksiin.

– Tämä siksi, ettei kausi mene pilalle, jos ei pääse osallistumaan johonkin kilpailuun, Timo Huhtanen sanoo.

Seuraava osakilpailu on tämän viikon lauantaina Tornionjoella  Karungissa ja sunnuntaina Kemijoella Tervolassa.

Kilpailu on myös samalla karsinta ensi vuoden SM-kilpailuihin. Mukaan selviää kolme parasta.

Cupia sponsoroi yksitoista yritystä ja Ylitornion kunta.

Kaikki varat, jotka kilpailujen järjestämisistä jäävät yli, käytetään kalastuksen hyväksi tavalla tai toisella.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?