Toimittaja: Minna Siilasvuo

Kansallispuiston rajauskartassa oranssit ovat suojeltuja alueita, keltaiset Natura-alueita, jotka kaikki odottavat suojelupäätöstä, vihreät valtio-omisteisia talousmetsiä. Valkoinen on yksityistä aluetta.

YLITORNIO – Ylitornion-Pellon Luonto ry, Palojärven paliskunta, Kemin seudun luonnonsuojeluyhdistys ry, Suomen luonnonsuojeluliitto Rovaniemi ry ja Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry ovat esittäneet ympäristöministeri Krista Mikkoselle ja ympäristöministeriölle uuden kansallispuiston perustamista Lounais-Lappiin.

Samat ympäristöjärjestöt tekivät ympäristöministeriölle suojelualue-esityksen samalla rajauksella jo kesällä 2020. Nykyinen, päivitetty esitys on saanut myös matkailuyrittäjien ja paliskunnan tuen.

Hanketta perustellaan sillä tosiasialla, että vaikka Lounais-Lapissa on siellä täällä pieniä suojeltuja luontokohteita, yhtenäinen laaja alue puuttuu. Nyt tulisi tunnistaa ja saattaa suojelun piiriin riittävän laaja alue, joka takaisi alueelle tyypillisten erämaisten luontotyyppien säilymisen ja niiden esittelemisen suurelle yleisölle.

– Täällä on valmis tilaus kansallispuistolle, hankkeen puuhamieheksi päätynyt ylitorniolainen emeritusprofessori Juhani Syväoja toteaa.

Lue lisää sivulta 8.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?