• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Niska

Sari ja Marko Salosella ei ollut lapsia, mutta Sarin kaveriksi ja päivien valopilkuksi jäi rakas beaglepoika Velho.

LOHIJÄRVI – Syntyjään Ylitornion Lohijärveltä oleva Sari Salonen (tyttönimeltään Palokangas) vietti osan aikuiselämästään eteläisessä Suomessa, kunnes reilut kymmenen vuotta sitten hänelle ja hänen miehelleen Marko Saloselle iski neljänkympin kriisi.

– Oli semmoinen fiilis, että on repäistävä irti vanhasta, kun vielä pystyy ja uskaltaa. Marko ihastui välittömästi luontoon ja ihmisiin täällä ja kun rakkaimmat harrastuksetkin olivat metsästys ja kalastus, ei päätös muuttamisesta tuottanut tuskaa. Etelä ja isot työkuviot oli niin nähty! Sari Salonen kertoo.

Marko oli syntyjään Tampereen kupeesta, Lempäälän Kuljusta, sieltä nykyisen Ideaparkin lähistöltä.

Sari kertoo, että päätöksen jälkeen he tekivät hiljaista muuttoa puolisen vuotta saatuaan Ylitornion kunnalta vuokra-asunnon Lohijärveltä.

– Jyväskylä–Oulu tieosuus on muuten Suomen tylsin! Sari huoahtaa.

Sarin isän kuoltua Saloset muuttivat Sarin syntymäkotiin, jolloin Sarin äiti muutti omaan syntymäkotiinsa, Sarin mummolaan.

Sari on käynyt yläasteen Meltosjärvellä ja lukion Ylitorniolla. Lukion jälkeen hän kävi kauppakoulun ja oli sitten Ylitorniolla töissä muun muassa kunnan matkaoppaana, kulttuurityöntekijänä ja terveyskeskuksessa keskuksen hoitajana. 

– Sitten 23-vuotiaana suuntasin kohti Tampereen Yliopistoa ja kunnallistieteiden laitosta. Muutama vuosi meni opiskellessa tiiviiseen tahtiin töiden ohessa, Sari muistelee.

Töitä hän teki muun muassa siivousfirmassa, Postipankissa ja Tapsan Tahtien tapahtumasihteerinä.

– Yhä enemmän huomasin tekeväni töitä ravintolahommissa. Yliopisto jäi ja suoritin työn ohessa Haaga-Perho Ammattikorkeakoulussa ravintola-alan johtamisen erikoisammattitutkinnon.

Viimeisenä työpaikkana Tampereella, ennen Ylitorniolle muuttamista, Sarilla oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen ravintolatoimen päällikön tehtävä.

Yrittäjiksi Lohijärvelle

– Meistä ei pitänyt tulla yrittäjiä – saatikka vielä kahden yrityksen pyörittäjiä. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä keikkatyötä rinnekeskuksissa ja olla sitten vastapainona pitkiä aikoja kotona, Sari muistelee.

Lohijärvellä oli kuitenkin kodin naapurissa kunnan vanha leirikeskus, joka oli juuri myyty aloittavalle majoitusyrittäjälle.

– Kun hän kuuli meidän vahvasta ravintolataustastamme, hän tarjosi meille vuokralle Lohijärven koulun vanhaa keittolaa. Me kävimme monena iltana kurkkimassa rakennuksen ikkunoista ja totesimme, että olisi hemmetinmoinen urakka saada keittiö varusteltua ammattikeittiöksi ja ruokala ravintolasaliksi.

– Remontti, konehankinnat, kalusto Ravintelia ja pitopalvelua varten… Paljon euroja jonoon, eikä minkäänlaista varmuutta asiakkaista, Sari kertoo.

Rakennuksen sijaintikin oli vähintäänkin haastava, niin sanotusti ”keskellä ei-mitään”, keskellä metsää vähäväkisessä kyläyhteisössä.

Ajatus oman ravintolayrityksen aloittamisesta kuitenkin houkutti, eikä jättänyt Salosia rauhaan.

Norrenan Markun kommenteista ja varoituksista huolimatta vuokrasimme tilan ja aloitimme remontin sekä kone- ynnä muut hankinnat ja osakeyhtiön perustamisen.

Sari toteaa, että jokainen nollasta aloittava yrittäjä tietää, millainen paperisota ja miten paljon aikaa vievää byrokratian pyöritys tuossa vaiheessa on.

Ja kuin kirsikkana kakun päälle tuli ehdotus toisestakin yrityksestä.

– Ollessamme Oulun Bauhausissa hakemassa Ravintelin remonttikamppeita hirviporukan Valleri soitti Markolle, että Niemen Seppo lopettaa kaupan pion – ala sie poika pitähmään!

Piimätien Puoti ja Nälkäinen Hauki

– Ensin ajatus vain huvitti, olihan meillä jo yhden yrityksen kuviot kovassa käynnissä, mutta – reilu viikko meni ja kutsuimme Sepon kahville, Sari kertoo.

Kahvistelun aikana Saloset päättivät aloittaa kaupan pitämisen. He avasivat Piimätien Puodin laskiaistiistaina 2012, ja reilun viikon kuluttua siitä myös Ravinteli Nälkäisen Hauen sekä pitopalvelun.

– Ekat asiakkaat joutuivat tyytymään ruokailuun ilman prosenttituotteita. Saimme anniskeluluvan kaksi päivää myöhemmin.

Elämä yrittäjinä oli työntäyteistä ja kiireistä. Asiakasmäärä kasvoi vuosi vuodelta ja kesästä 2019 oli tulossa Salosille kaikkien aikojen kesä pitopalvelun puolella.

Elämän pahin hetki

Sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ei osannut ennustaa. Markon sydän petti.

– Oma voimattomuus tilanteessa, jossa tärkein ihminen käytännössä kuolee käsiin, sitä ei haluaisi kenenkään joutuvan kokemaan…

– Meillä Lapissa etäisyydet ovat pitkät ja ammattiavun saaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Ammattilaiset saivat lääkkeillä, koneilla ja muilla toimillaan jonkintasoisen hengityksen ja sykkeen takaisin, mutta laaja aivovaurio oli syntynyt.

Marko kuoli 12 tunnin kuluttua siitä, kun ambulanssihelikopteri lähti Lohijärveltä Rovaniemeä kohti. Hänet on haudattu Meltosjärven hautausmaalle.

– Markon kuolemasta tuli torstaina vuosi, ja se vuosi on elämäni pisin. Oleminen on jatkunut, mutta eläminen ei. Vuosi elämästä on kadonnut jonnekin ja tuntuu, että mitään kiinnekohtaa viime vuoteen ei ole. On vain joitakin hajanaisia muisti- ja mielikuvia.

Sari ei ole ollut miehensä kuoleman jälkeen yhtään yötä poissa Lohijärveltä.

Yrittäjyyden pahin tilanne liittyy myös Markon kuolemaan. Sarin oli aloitettava järkytyksestään ja surustaan huolimatta välittömästi Pitopalvelun asiakkaiden tavoittaminen ja kaikkien sovittujen keikkojen peruuttaminen.

– Kuolinpäivänä oli ryhmä tulossa syömään ja saman viikon lauantaina piti olla komeat yllätyssynttärit. Kaikki tulossa olevat häät, synttärit, sukujuhlat, yritysjuhlat… Asiakkaat Torniosta, Tervolasta, Kemista, Saksasta, Ylitorniolta…

– Oman tuskan keskellä oli jokaiselle selitettävä, miksi palvelumme peruuntuu, Sari muistelee.

Kyläkaupan jatkaminen

Markon kuoleman jälkeen Sari lopetti Ravinteli Nälkäisen Hauen ja pitopalvelun pitämisen, mutta jatkoi kyläkauppiaana Piimätien Puodissa. Viime talvena kaupalle napsahti onneksi kyläkauppatukea valtiolta.

– Tuki luetaan suoraan verotettavaksi tuloksi, joten siitä jää reilut 7000 euroa käytettäväksi ja samalla sitoutuu toiminnan jatkamiseen puolitoista vuotta, eli kesäkuun 2021 loppuun.

Kyläkauppatuen vuoksi kauppa ei saanut tänä keväänä jaettuja koronatukia, mutta Sari sanoo, että kyläkauppatuesta tuli hänelle koronatuki.

– Tulosluvut näyttävät nyt viime vuoteen verrattuna paremmalta, kyläkauppatuen ansiosta.

Kaupan pyörittäminen yksin vie nykyään kaiken Sarin ajan, joten harrastuksille – kalastukselle ja metsästykselle – ei enää ole ollut aikaa.

– Aikaa on vienyt myös Markon kuolemaan liittyvien asioiden hoitaminen. Uskomaton paperisota, hankalat aikataulut ja syksyn postilakko aiheuttivat sen, että pankkiasiat hoituivat loppuun vasta seitsemän kuukautta Markon kuolemasta. Aika kohtuutonta! Sari huokaa.

Tänä keväänä on tietysti työllistänyt myös korona. Sarin anoppi, joka aikaisemmin autteli kaupalla ja mahdollisti vapaapäiviä, on koronakaranteenissa Tampereella ja myös toinen auttaja, oma äiti, on karanteeni-ikäinen. 

– Epidemia on vaikuttanut kaupan toimintaan myönteisesti. Vaikka ovi käy harvemmin, on keskiostos isompi. Jonkin verran lisämyyntiä ovat tuoneet myös koronapakolaiset, Sari kertoo ja miettii tulevaa kesää.

Kesä-elokuun väli on yleensä aikaa, jolloin tehdyllä myynnillä eletään pimeän talven yli.

– Saa nähdä, millainen kesä on nyt…

Hän on talven aikana pitänyt sunnuntaipäivät vapaana, mutta kesäkuun alusta lähtien elokuun loppuun Piimätien Puoti on avoinna jälleen joka päivä. Syyskuussa Sari toivoo voivansa pitää viikon verran lomaakin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy