• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

RAANUJÄRVI – Mauri Torvi hommasi ensimmäisen vaatimensa tasan 40 vuotta sitten. Hän tuskin arvasi, että kyseinen hankinta määrittää hänen elämänsä askelmerkit vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Tuli vaan hinku, että tuota pittää kokkeilla.

Juuret Raanujärven Ylipäässä

Kaupungistumisen aikakautena yhä harvempi tietää, missä omat juuret ovat. Maurille asia on selvä. Hän asuu yhä lapsuudenkodissaan Raanujärven Ylipäässä yhdessä veljensä kanssa. Talo seisoo korkealla törmällä Raanujärven rannalla.

– Ihmiset sanoo, että onpa komea paikka. Mie olen kattonu sitä kohta 70 vuotta ja tottunu siihen, niin ei se niin komea enää ole.

Lapsuuden perhe eli vanhemmat ja neljä veljestä elivät 1950–1960-lukujen tyypillistä maalaiselämää. Navetassa ammui kerrallaan kolmesta neljään lehmää, joita äiti hoiti. Isä teki metsätöitä. 

Kesät kuluivat heinätöissä ja alueen muissa taloissa autellen. Maurille vieraat hevoset olivat kauhistus, vaikka perheen oman hevosen kanssa työt sujuivat.

– Pölkään hevosia. Onneksi oma hevonen oli lauhkea ja kesy.

Poromiehen vuosi alkaa kesästä

Poronhoitovuosi alkaa kesän alussa. Ensimmäinen isompi työmaa on vasojen merkkaus. Se aloitetaan yleensä viikko ennen juhannusta.

– Ennen sitä on jo semmosta töpinää, että kohta lähetään.

Maurin porot kuuluvat Palojärven paliskuntaan. Paliskunnan jäsenet alkavat ennen merkkausta katsella, missä päin tokat liikkuvat.

– Suurin osa poroista on suhteellisen paikkauskollisia. Jos sattuis vaellusvuosi, sitten ne saattaa lähteä muuallekin.

Ennen gps-pantoja paikkauskollisimmille ja parhaiten laumassa pysyville vaatimille laitettiin kellot kaulaan niiden löytämistä helpottamaan. Kellojen kilkatus kuului yleensä vasta illalla ilman viilennyttyä.

– Pakkasaamuisin syksyllä kellojen ääni kantautu monen vaaran yli.

Merkkauksesta ...

Mauri kulkee yhdessä 5–6 muun kokoojan kanssa ajamassa poroja mönkkäreiden kanssa kesäaitoihin. Hän muistelee mönkijöiden tulleen poronhoitotöihin 2000-luvun alussa. Sitä ennen kokoaminen tapahtui jalkapatikassa.

Sopiva lämpötila ja erityisesti sääsket ja mäkäräiset helpottavat heidän työtään. Porot kootaan ensimmäisenä yönä suureen aitaukseen. Päivän ajan ne saavat rauhoittua ja levätä. Vasta seuraavana yönä alkaa varsinainen merkkaus. 

Vasat saavat kaulaansa numerokyltit. Sen jälkeen seurataan, mitä vaadinta vasa seuraa. Vasa merkataan saman omistajan poromerkillä kuin sen emälläkin on.

Mauri tuntee omat poronsa ulkonäön ja niiden sarvien perusteella. 

– Sarvet ovat joka vuosi suunnilleen samanlaiset. Nuorela porolla ne vaan kasvaa vuosi vuelta suuremmiksi. Poron vanhetessa ne taas pienenevät ja niitten käret tylsyvät.

...erotusaidalle

Porojen kokoaminen erotusta varten alkaa syyskuun loppupuolella, yleensä kuukauden viimeisellä viikolla. Se sattuu yksiin hirvaiden rykimäajan kanssa.

– Lokakuun alku on tärkein. Silloin rykimä on kiivaimmillaan. Hirvaat pitää tokat koossa.

Erotusaidalla porot jaetaan eloporoihin ja teuraisiin. 

Teurasporoiksi menevät melkein kaikki urosvasat ja heikoilta vaikuttavat vaatimet. Hirvaita ei yleensä teurasteta syksyllä, koska rykimähirvaissa on varsin ankara haju. Se tarttuu myös niiden lihaan. 

– Ne kusee takajalkoihinsa. Kun touhu on villeimmillään, ne haisee kauas. Jos niitä joutuu ottamaan erotusaidassa takajaloista kiinni, pitää työhanskatki polttaa niihin tarttuneen hajun takia.

Mauri on joinain syksyinä heltynyt vanhempien vaatimien kohdalla, jos ne ovat näyttäneet syksyllä pyöreiltä ja lihavilta. Talven tullen vanhojen rouvien todellinen kunto paljastuu.

– Ne näyttää silloin kuin matto ulkuläjän (aitakasan) päällä.

Talviruokoista kohti kevättä

Erotukset saadaan tehtyä loka–marraskuun aikana. Sen jälkeen poromiehet alkavat koota omia porojaan tarhoihin, ennen kun ne lähtevät kauemmaksi ravinnon perään.

Ennen tehometsätaloutta porot pysyivät talvisin paremmin paikoillaan. Vanhat metsät tarjosivat niille paremmin syötävää, luppoa ja naavaa.

”Ruokintasavotta” alkaa normaalisti joulukuun puolessa välissä. Viime syksynä se jouduttiin aloittamaan jo marraskuussa, koska pysyvä lumi satoi varhain.

Tällä hetkellä porojen lisäruokinta on juuri loppumaisillaan. Vaatimet lähtevät vasomaan muualle. 

Poromiehelle se tietää uudenlaisia hommia. Alkaa aitojen korjaaminen ja talvitarhojen siivoaminen.

– Tarhojen pohjaan jäänyt heinä poltetaan ja sen päälle levitetään reipas kerros kalkkia.

Poroko tyhmä!

Asiasta tarkemmin tietämättömät, turhan kiireiset autoilijat pitävät teillä jolkottavia poroja tyhminä eläiminä.

– Mie olen tutkinu, että se on aika viisas elukka.

Porojen ohella Mauri pitää myös muita metsän eläviä viisaina; selviäväthän ne läpi vuoden ankarissakin olosuhteissa. Mennäänpä ja tehdään sama itse!

Mauri antaa loistavan esimerkin porojen nokkeluudesta ja ajantajusta. Hän ruokkii poronsa yhdessä toisen poromiehen, Ahti Mustosen kanssa. Porot saavat joka toinen päivä vain lisäheinää, joka toinen päivä taas väkirehua.

– Heinäpäivänä ei ole mitään töpinää. Rehupäivänä kaikki porot tulevat pihalle.

Pelkästään rehupäivä ei tee poroja levottomiksi. Sen tekee myös väärään kellonaikaan tarjoiltu ateria.

– Ne on pahala kiirillä, jos ruoka-aika muuttuu. Ne känsityit ja lähit kulkemaan, kun heinäpallo avataan väärään aikaan.

Miesten ei tarvitse kuin liikauttaa moottorikelkaa ja rehureen kantta, niin tokka pelmahtaa paikalle.

Maurilla on muutamia porojaan talviruokinnassa myös Korpijärvellä. Niillä on sama ruokintarytmi kuin Mustosenkin luona.

– Postikuskikin tietää, millon porot saa väkirehua. Niitä on silloin tiellä. Heinäpäivänä ne pysyy metässä.

Poronhoito muutoksessa

Maurilla on vuosikymmenten kokemus poronhoidosta. Ala on kokenut suuria murroksia. Ne näkyvät alan koneellistumisena sekä talvitarhauksen ja -ruokinnan lisääntymisenä.

– Poroja oli myös paljon enemmän kuin nyt, vaikka kyllä niitä silloinkin rajoitettiin.

Maurin mukaan 1980-luvulla porot eivät olleet kotona tai tarhoissa. Niille vietiin lisäheinää metsään moottorikelkoilla.

Ennen suuria motoja metsureilla ja poroilla on jonkin asteinen symbioosi.

– Metsurit olivat samoilla työmailla vaaroilla koko talven. Porot kokoontuivat heidän työmailleen syömään luppoa ja havuja.

Isojen motojen jäljiltä poroille ei jää luppoa syötäväksi, sillä se tallaantuu koneiden alle, ja hakkuujäte kootaan isoiksi röykkiöiksi. Porot eivät voi juurikaan hyödyntää niitä.

Kesäisin kosteat jänkät olivat porojen ruokailupaikkoja.

– Onhan ne vieläkin, mutta paleleeko niillä jalkoja, ko eivät nykyään niin tykkää kulkea veessä?

Viime vuosikymmenten ojitukset ovat Maurin mukaan pilanneet näitä lappilaisia perinnemaisemia.

– Ne kasvavat nykyään vain kippurakoivua ja kitukasvusia mäntyjä. Ei vaivaiskoivun lehet ole poronruokaa.

Luonnollisesta sääennustusta

Mauri seuraa mielellään ”mettänelämää”. Luonto kertoo sitä tulkitsevalle paljon, kun ihminen haluaa sitä kuunnella. 

Maurille kuusenoksat ovat kuin ilmapuntari. Lähestyvän sateen aikana kuusi kurottaa oksansa pystympään. Poutasään lähestyessä se vetää oksiaan lähemmäksi rankaa.

– Jotkut on ottaneet kuusenoksan taloon sisällekin säätä ennustamaan.

Mauri seuraa kesän ja syksyn säitä ja tekee niistä omia tulkintojaan seuraavaa talvea koskien. Hänelle on tuttu vanha sanonta, ettei pihlaja kanna kahta taakkaa. Runsasmarjaista syksyä seuraa siten vähäluminen talvi. Ilmastonmuutoksen aikana tämäkään ei välttämättä pidä enää paikkaansa.

– Ei se pihlajakaan aina enää tiä.

Linnut kertovat

Luonnossa paljon aikaa viettäneelle linnut ja muut eläimet kertovat selkeää tarinaansa.

– Seuraan aina, millaista lintua alkaa keväällä tulla.

Teeret ovat mielenkiintoisia seurattavia.

– Jos teeret laumottuvat, ne yleensä lähtevät niiltä sijoiltaan jonnekin.

Mauri on havainnut, jos linnut lähtevät itään päin, ne eivät enää palaa. Sen sijaan parvien lähdettyä kohti länttä, ne palaavat takaisin.

– Se on järkeenkäypää. Onhan lännessä usein meri vastassa.

Kalaa ja riistaa

Mauri on aikaisemmin pyytänyt jänistä ja metsäkanalintuja. Se on viime vuosina jäänyt, mutta miehellä on edelleen hinku hirvimetsälle. Jahtikausi osuu tosin päällekäin porotöitten kanssa.

Parhaimpina jänisvuosina saaliiksi tuli hulppeat 106 pitkäkorvaa.

– Äiti valmisti ne ensin keittämällä ja sitten paistamalla.

Maurin kotona ei riistalihaa maustettu muulla kuin suolalla. Lihan tuli olla myös kauttaaltaan kypsää.

– Vanhat muorit sanoit, että kun lihan ottaa paasta valkeiksi käyneistä luista nostaen, niin lihojen pittää tippua pois. Sitten se on kunnolla kypsää.

Kesäisin porohommien välillä rauhoituttua Maurilla jää toisinaan aikaa kalastella. Ahdin antimia hän keittää tai paistaa. Ahvenet päätyvät usein tikun nokkaan avotulelle. 

Raanujärvi on edelleen hyvä muikkujärvi. Maurikin pitää toisinaan verkot vesillä kyseistä herkkua pyytämässä.

Poromiehen perusherkku on kuivalihakeitto.

– Sitä saattaa syä, vaikka olisin jo syönykki. Jos kuivalihakeitto ei maistu, se on paras alkaa kattomaan paikkaa kiviaidan sisältä.

Hyvän kuivalihakeiton taika piilee pitkässä keittoajassa ja luullisissa lihoissa. Se ei ole pikaruokaa.

– Lihassa häätyy olla luuta mukana. Ainaki 3–4 tuntia pitää malttaa lihoja keittää.

Nykyään kun kuivalihat voidaan kuivauksen jälkeen pakastaa, suolaa tarvitaan merkittävästi vähemmän. Ennen oli toisin. Niin lihat kuin kalatkin säilyivät syömäkelpoisina tönkkösuolattuina.

– Ennen kuivalihat olivat pinnaltaan ihan valkeat suolasta. Kuivauksen jälkeen ne laitettiin aittoihin roikkumaan harsokangaspusseissa.

Maurin elämä on non-stoppina poroja. Ne jolkottavat uniinkin.

– Olen mie hessu. Yölläki saikkaan niitten kansa.

Arpansa on heitetty neljäkymmentä vuotta sitten. Sitä hänen ei ole tarvinnut katua.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy