• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Minnalla on kodinperintönä rakkaus kuvataiteita kohtaan. Kuvan taulu on hänen äitinsä maalaama.

TURTOLA – Nykyään multitaskaaminen on arvostettua ja kuvastaa ajan henkeä. Sillä tarkoitetaan lukuisien tehtävien samanaikaista hoitamista. Oikeastaan juuri sitä, mitä äidit ovat tehneet ikiajat. Minna Siilasvuon kohdalla termi tarkoittaa, että hänelle on kertynyt elämänkokemusta hurjasti paljon enemmän kuin hänen 60 ikävuottaan antaisivat olettaa. 

– Luotan pääasiassa siihen, että ihmiset ajattelevat ja vieläpä hyvää itsestään ja toisistaan, tai että he ylipäänsä ajattelevat, Minna summaa omaa ihmiskäsitystään 60-vuotispäivänään.

Hän kulkee isänsä jalanjäljissä. Isä Rolf Siilasvuon ajattelu oli hänen tyttärensä mukaan vapaamielistä. Hänen mielestään ihmiset ymmärtävät itsekin, ilman että heitä tarvitsee aina ohjailla.

Avarakatseinen lapsuudenperhe

Minnan vanhemmat tulivat erilaisista taustoista. Siilasvuon suvussa oli sotilaita. Äiti Viestin (o.s. Uusitalo) tausta on työläiskodissa. 

Isä valmistui valtiotieteiden maisteriksi ja auskultoi myöhemmin kansanopiston rehtorin pätevyyden. Hän työskenteli Limingan kansanopiston rehtorina koko työuransa ajan aina eläkevuosiinsa asti. Äiti opiskeli opettajaksi ja toimi avioiduttuaan saman kansanopiston kuvaamataidon, musiikin, voimistelun, englannin ja myöhemmin myös taidehistorian opettajana. 

Minnalla on kaksi pikkuveljeä, Petri ja Mikko. Perhe kokoontui päivälliselle täsmällisesti joka päivä kello 17. Hetki oli ruokailun lisäksi myös yleissivistystä varten.

– Isä luennoi meille historiasta ja psykologiasta. Hän osasi tehdä asioista mielenkiintoisia ja sai historian tapahtumat elämään.

Isän tyttö – ja äidinkin

Minna oli isän tyttö. Äitinsä oli tuliluontoisempi. Minna, kuten kaikki lapset kautta aikojen ovat tienneet, mitä asioita on hyvä hoitaa isän, mitä taas äidin kanssa.

– Saatoin luottaa isään. Hän ei koskaan vastannut seku vain, vaan saattoi miettiä parikin viikkoa vastausta. Joskus olin jo ehtinyt unohtaa kysyneeni, eikä isän vastauskaan ollut aina mieluisa.

Äiti oli joissain asioissa vähemmän tiukka kuin isä.

– Äiti lupasi minut tansseihin rippikoulun jälkeen. Isä vasta, kun olisin ylioppilas.

Isä piti kieltämistä turhana, jos kielloille ei ollut perusteita. Äitikään ei ollut kieltojen ystävä. Hänellä oli omat konstinsa saada kansanopiston opiskelijatkin noudattamaan sääntöjä.

– Äiti tarkasti iltaisin asuntolat ja työtilat. Joskus vaatekaapeista löytyi kiljupönttöjä pöhisemästä. Äiti ei sanonut mitään, vaan tiputti salaa taskustaan karkeaa suolaa pönttöihin.

Pohtiessaan suhdettaan omiin lapsiinsa Minna myöntää, että hänestä itsestään löytyy näitä samoja piirteitä.

Elämää boheemissa perheyhteisössä

Maamme kansanopistojen toiminta muuttui peruskoulu-uudistuksen myötä. Niiden täytyi kehittää erilaisia selviytymisstrategioita. Limingan kansanopisto – nykyinen Limingan taidekoulu – aloitti vuonna 1966 kuvataidelinjan, joka nielaisi myöhemmin koko koulun.

Perhe asui opiston yhteydessä. Lasten synnyttyä koulu oli kaiken aikaa läsnä heidänkin elämässään. Minnalle ja hänen veljilleen koulu ja opiskelijayhteisö muodostivat ison ja varsin värikkään perheen.

– Taidekoulu oli hallitseva meidän elämässä. Joskus joku oppilaista sekosi, ja äiti otti hänet meille toipumaan.

Siilasvuon perhettä pidettiin outona. Se näkyi muun muassa siten, ettei yhdenkään Minnan ystävän vanhempi antanut koskaan lapsensa tulla yökylään Minnan kotiin.

Kolari muutti suunnitelmat

Lukion jälkeen Minna meni Raahen kotiteollisuuskouluun opiskelemaan kutojaksi.

– En koskaan harrastanut itse kuvataiteita. Myöhemminkin olen pelkästään ihaillut niitä. Lukiossa innostuin käsitöistä.

Koulun loppusuoralla hän ajoi niin pahan kolarin, että valmistuminen viivästyi vuodella. Onnettomuuden jälkeen hänen piti opetella uudestaan kävelemään. Keskeistä toipumisessa oli päätös kuntouttaa itsensä tanssimalla.

– Menin joka arki-ilta tanssiravintolaan. Kyynelet silmissä opin sekä kävelemään että tanssimaan.

Kotiteollisuuskoulun valmistujaislahjaksi Minna sai niin sanotun sisäsyntyisen astman. Ammattiura kutojana kesti tasan neljä päivää. 

Takaisin taidekouluun

Astman vuoksi oli etsittävä uusi ammatti. Hän pääsi Kelan kustantamaan kaksipäiväiseen laajaan testaukseen, missä arvioitiin hänen taipumuksiaan. Hänen lahjansa viittasivat joko psykologin tai arkkitehdin töihin.

– En osaa piirtää, ja psykologin työt arvelin ottavani liian raskaasti. Niinpä kieltäydyin näistä uudelleenkoulutusmahdollisuuksista. 

Neljä vuotta kestänyt työura löytyi lähempää kuin Minna saattoi aavistaakaan. Hän toimi Limingan taidekoulussa alastonmallina. Työ oli raskasta, mutta se ei johtunut alastomana olemisesta ihmisten tutkivien katseiden alla.

– Sitä ei itse asiassa huomannutkaan. Koululla ei ikinä tarvinnut tuntea oloaan kiusaantuneeksi.

Äkikseltään voisi luulla, että yhdessä paikassa oleminen on leppoisaa hommaa. Väärin!

– Ihminen ei tajua, miten raskasta on olla oikeasti liikkumatta eri asennoissa.

Ekologista elämäntapaa

Autokolarin seuraus oli, että Minnan ja Esan (Helaakoski) tiet kohtasivat tanssilavalla Pyhäjoella vuonna 1985.

Minna lähti tapaamisen jälkeen yksin interrail-matkalle. Matkaltaan hän lähetteli Esalle kortteja ja kirjeitä. Niistä Esa pystyi seuraamaan matkan edistymistä.

Seurusteluaikana he viettivät vajaan vuoden Itä-Hämeen kansanopiston ekologisen elämäntavan linjalla. 

– Olimme idealisteja molemmat. Jopa minun mummolanikin olivat kaupungissa, mutta Esa oli maalaistalon poika. Yhdessä halusimme alkaa luomuviljelijöiksi.

Naimisiinmenon jälkeen he etsivät itselleen sopivaa paikkaa Oulun seudulta, mutta eivät löytäneet mieleistään. Sitten nappasi. Aavasaksalta löytyi sopiva tila, jota nuoripari alkoi viljellä täynnä toiveita ja odotuksia.

He kasvattivat kevätsipulia ja lanttua myytäväksi Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion kauppoihin. Loppukesästä myytiin torilla tilan muitakin tuotteita, kuten omien lampaiden villasta kudottuja sukkia ja leivonnaisia.

– Tehtiin paljon töitä, muttei aina oikeita. Meillä ei ollut oikein hyvää bisnesajattelua.

Hyppäys hoitajaksi

Perheeseen oli syntynyt kaksi lasta, Iivo ja Hilja. Taloudelliset realiteetit kävivät liian raskaiksi. Minna lähti tilan ulkopuolella puoleksi vuodeksi työllistämistyöhön kodinhoitajaksi vanhuksille. 

Se oli aikakautta, jolloin vanhustenhoito oli mallillaan. Julkisuuteen ei päätynyt nykyisten kaltaisia otsikoita.

– Työskentelin neljä tuntia yhden pariskunnan luona. Siivosin, laitoin ruokaa ja leivoin. Tein kaikkea, mitä he tarvitsivat.

Alun jännityksestä huolimatta kokemus oli hyvä. Hän joutui siinäkin tehtävässä ylittämään itsensä. Hän teki luontevasti asioita, joiden arveli olevan itselleen ylivoimaisia. 

Työharjoitteluun lehteen

Minna ja Esa erosivat vuonna 1998. Huoli tulevaisuudesta painoi; mistä elanto itselle ja lapsille. Työvoimatoimiston psykologisissa testeissä Minnan arveltiin sopivan parhaiten copywriteriksi ja toiseksi parhaiten toimittajaksi. 

Työkokeilupaikka löytyi paikallislehti Meän Tornionlaaksosta, mutta tieto siitä oli kauhistus.

– Ei missään tapauksessa! Olen aivan liian ujo siihen.

Puoli vuotta Minna jaksoi jurnuttaa vastaan, mutta lopulta oli annettava periksi. Vuoden 1999 alusta hän aloitti työkokeilun. Silloin hän kosketti elämänsä ensimmäisen kerran myös tietokonetta.

– Ensimmäinen tehtäväni oli poistaa ylimääräisiä välilyöntejä urheilutuloksista.

Kahden viikon harjoittelun jälkeen hän rohkeni lähestyä toimitusjohtaja Tuomo Korteniemeä ja kertoa ehkä jo osaavansa tuon työn. Tuomo ohjasi harjoittelijan kohti vaativampia tehtäviä.

– Pääsin päätoimittaja Milja Inkeri Puolakan oppiin.

Toimittajasta päätoimittajaksi 

– Olen oppinut lehtityöstä Miljalta ja Tuomolta kaiken, minkä nyt osaan, Minna sanoo.

Työharjoittelu vaihtui toimittajan työksi, se puolestaan vuosien saatossa nykyiseksi pestiksi lehden päätoimittajana.

– Aina kun lapsena oli tylsää, isä kehoitti kirjoittamaan kirjan. Se ei ole vieläkään suunnitelmissa.

Sen sijaan toimittajan työssä tarvittava viestinnällinen näkemys Minnalla on selkeä. Tekstin tulee olla avaraa ja helppolukuista.

– Ihmiset rakastavat yleensä pilkkuja. Toimittajana rakastan pisteitä.

Minna on saanut jutuistaan palautetta, ettei hänen jutuissaan ole ”pohjakasvillisuutta”. Sitä on kuulemma yhtä helppo lukea kuin on syödä hampurilaista.

Omaan veikeään tapaansa Minnalla on tähän selkeä selityskin.

– Kirjoitan vain kahdella sormella. Silloin ehtii ajatella.

Toimittajan huippuhetki

Minna teki aikoinaan juttuja myös Yksityislääkäri-lehteen ja Lapin Asuntolehteen.

Yksi haastattelukeikka on ylitse muiden: psykiatri Claes Anderssonin haastattelu tämän kotona Helsingissä.

– Haastattelun alkajaisiksi hän soitti minulle pianolla jazzia!

Taidekodin kasvatille se oli unohtumaton elämys.

Syntymäpäivänään Minna sai lapsiltaan kortin. Siinä oli teksti: ”Seikkailu on hyvä suunnitelma. Kohta olet riittävän vanha aloittamaan seikkailut.” Minnalla on takanaan 60 rikasta vuotta – yhtä suurta seikkailua. 

Koronaepidemian vuoksi Minnan 60-vuotisjuhlat jouduttiin siirtämään. Ellei juhlaa voi järjestää tulevana kesänä, hän juhlistaa ensi vuonna 61-vuotispäiväänsä kylänväen, ystävien ja tuttaviensa kanssa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy