• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Niska

Atte ja Jonna Tolonen elävät vauva-arkea kahden pienen lapsen kanssa Torniossa.

YLITORNIO – Ylitornion seurakuntapastori Jonna Tolonen aloitti työnsä Ylitornion seurakunnassa tammikuussa 2018. Sitä ennen hän oli ollut puolisen vuotta seurakuntapastorina Sallan seurakunnassa, ja puoliso Atte Tolonen puolestaan Pellon seurakunnassa. Koti heillä oli Pellossa, joten matkaa Pellosta Sallaan ja takaisin tuli kuljettua ahkerasti.

– Sitten kun sain Ylitornion paikan, pääsimme asettumaan yhteen kotiin, Jonna sanoo.

Asumista Pellossa kesti siinä vaiheessa enää puolisen vuotta, koska Atella loppuivat työt Pellossa ja hän sai pestin Kemistä. Pari päätti asettua suunnilleen työpaikkojensa puoliväliin, mikä tarkoitti asunnon hankkimista Torniosta.

– Tarkka puoliväli olisi tainnut olla Karungissa, mutta ihan sinne ei jääty, Jonna naurahtaa.

Asuinpaikan valintaan saattoi hieman vaikuttaa tieto siitä, että Jonnalla olisi piakkoin edessä äitiysloma, joten työmatkan pituutta katsottiin ehkä enemmän Aten kannalta.

Pariskunnan ensimmäinen lapsi, Pauli, on nyt vuoden ja neljä kuukautta. Toinen lapsi, toistaiseksi ilman nimeä oleva ”tyttönyytti”, on noin kuukauden ikäinen.

Tikkurila, Hollola, Klaukkala...

Kun Jonnalta kysyy, mistä hän on kotoisin, hän tuumaa ensin, että ei ole mistään kotoisin. Sitten hän tarkentaa, että hänen vanhempansa asuvat Nurmijärvellä Klaukkalassa, jossa hän itsekin toki on asunut pitkään. Molemmat vanhemmat ovat kuitenkin lähtöisin Sallasta.

– Mä olen syntynyt Tikkurilassa ja lapsuuden asunut Hollolassa, Lahden kupeessa. Olin alakouluikäinen, kun muutimme Klaukkalaan. Jyväskylässä kävin yhden vuoden opiskelemassa matikkaa, ennen kuin hain opiskelemaan teologiaan ja opiskelupaikaksi tuli Helsinki. Sieltä sitten Sallaan, Pelloon ja Tornioon.

Atte on kotoisin Oulusta, mikä oli taustana sille, että Jonna ja Atte molemmat toivoivat löytävänsä työpaikat Oulun hiippakunnan alueelta.

– Silloin, kun haettiin töitä, ja vieläkin on se tilanne, että on vähän kiven alla paikat, varsinkin kun on kaksi saman alan ihmistä. Pitää olla aika valmis lähtemään.

– Mutta meille kävi hyvin, tultiin pohjoiseen. Toivottavasti me nyt saamme asettua tänne pitemmäksi aikaa, Jonna naurahtaa.

Matematiikan opintoihin

Jonnan ammatinvalinta ei ollut alusta alkaen selvä. Lukiossa hänellä oli opinto-ohjelmassaan pitkä matematiikka sekä kemia ja fysiikka, ja hän mietti ammattia lääketieteen tai farmasian alalta. Joskus abivuonna hänellä kävi mielessä ajatus teologian opinnoistakin, mutta hän kuittasi papin ammatin ”vanhan ihmisen ammattina”. 

– Ajattelin, että ehkä joskus myöhemmin...

Lukion jälkeen oli siis vuorossa matematiikan opinnot Jyväskylän yliopistossa, mutta jo vuoden kuluttua olikin hyvä hetki lähteä opiskelemaan teologiaa.

Jonna sanoo, että lähtiessään opiskelemaan matematiikkaa, hänelle tärkeintä oli päästä pois kotoa. 

– Sen vuoden aikana sitten mietin aika paljon, mikä on se oikea mielenkiinnon kohde. Mietin, minkälaisia uutisia seuraan ja mitä kirjoja, minkälaisista aiheista luen mielellään vapaa-aikana.

Perheessä tai suvussakaan ei ole ennestään pappeja tai muita hengellisiä työntekijöitä, mutta koti on Jonnan mukaan ollut tavallinen perustapakristillinen koti. Jonna itse on ollut seurakunnan toiminnassa mukana rippikouluikäisestä alkaen.

Kun Jonna sitten kertoi vanhemmilleen, että on päättänyt lukea papiksi, hänen äitinsä oli tyytyväinen, että tytär oli vihdoin päätynyt selkeään, ymmärrettävään ammattiin.

– Iskälle tässä oli vähän sulateltavaa. Hän vähän kyseli, että pitäiskö hankkia oikea ammatti, Jonna nauraa.

– Mutta on hän nyt jo päässyt sinuiksi tämän asian kanssa.

Harjoittelussa sairaalapastorina

Opiskeluaikanaan Jonnalle ei kuitenkaan ollut ihan selvää, että hän päätyisi kirkon töihin.

– Sillä motivaatiolla lähdin opiskelemaan, mutta opiskeluaikana ehdin miettiä, onko seurakunta se minun oma maailmani. Mutta kyllä tällä hetkellä näyttää ja tuntuu siltä, että tämä on juuri sitä, mitä haluan eniten.

Jonna oli kuitenkin opiskeluaikanaan harjoittelussa sairaalassa ja mietti sairaalapastorin työtä, joka tuntui ensin mieluisalta.

– Harjoittelun myötä kirkastui se, että olen kuitenkin toiminnan ihminen ja kaipaan enemmän myös käytännön tekemistä, mitä seurakunnassa on. 

Sairaalapastorin työssä ollaan usein raskaiden asioiden äärellä.

– Oli hyvä havaita ja myöntää, että kaipaa myös sitä keveyttä, sitä että raskaiden ja surullisten asioiden rinnalla on myös paljon iloa ja kevyitä hetkiä, ihan niinkuin elämässä ylipäätään on. On tärkeää, että työssä on tasapainoa.

Yhdessä alttarilla

Jonna ja Atte vihittiin avioliittoon jo opiskeluaikana Helsingissä, Töölön kirkossa, vappuna 2016. Vuoden kuluttua siitä he olivat jälleen yhdessä alttarilla, nyt Oulun Tuomiokirkossa, jossa molemmat vihittiin papiksi.

– Ravattiin samoissa haastatteluissa paikkaa hakemassa, mutta onneksi molemmille löytyi omat paikat. Mä sain ensimmäisen paikan Sallasta ja Atte Pellosta.

Jonna aloitti työt pappina 25-vuotiaana, varsin nuorena, vaikka pitikin yhden tuumailuvuoden.

– Mulla oli ehkä alkujaan ajatus, että pitää olla elämänkokemusta riittävästi, jotta voi olla pappi, mutta ei kaikkea tarvitse kokea itse, jotta voi ymmärtää toista. Ei haittaa, että on nuori, vaan on hyvä että meitä on eri ikäisiä. Joissain asioissa nuoruus on vahvuus.

Parasta papin työssä Jonna sanoo olevan toimitukset, jolloin saa olla mukana ihmisten ainutlaatuisissa hetkissä. Niihin kuuluvat häät, ristiäiset ja hautajaiset, joista Ylitorniolla toimitukset painottuvat viimeisiin.

– Ne ovat tosi rakkaita työtehtäviä, kun saan olla mukana ihmisten surussa. Niissä hetkissä tulee myös tunne ja varmuus siitä, että teen tärkeää työtä.

”Et sä voi olla pappi!”

Yksi parhaista asioista työssä on se, että joskus tulee tosi yllättäviä ja hauskoja tilanteita, joissa hän voi murtaa ihmisten ennakkokäsityksiä siitä, mitä on olla pappi tai yleensä kristitty. 

– Esimerkiksi kerran olivat perhekerholaiset tutustumassa kirkkoon ja mä olin siinä heidän kanssaan. Yksi pikkukaveri oli siinä ihan murheissaan ja kysyi sitten lopussa Minnalta (Juvani), meidän perhetyöntekijältä, että eikö se pappi tullutkaan. Ja Minna vastasi, että onhan Jonna tässä, Jonna on pappi.

– ”Et sä voi olla pappi, ko sulla on tommoset korvikset!” se poika nauroi ihan räkänä, eikä uskonut. Mulla oli pienet legokorvikset, Jonna selittää nauraen.

Ei tarvita termejä

Ikävimpänä työssään Jonna kokee ne tilaisuudet, jolloin hän ja muut seurakunnan työntekijät ovat nähneet erityistä vaivaa jonkin tilaisuuden hyväksi ja paikalle tulee vain vähän ihmisiä.

– Kyllä se on pettymys. Iso haaste myös, että mitä voisi tehdä toisin ja miten saisi ihmiset kutsuttua, minne voisi mennä että ihmiset löytäisivät meidät.

– Kun ajattelee juuri Ylitornion seurakuntaa ja toimintaa, niin itselläni on haave, mitä voisi perheiden lasten kanssa tehdä, jotta saisimme enemmän perheitä mukaan.

Kristillinen elämä on Jonnan sanoin tavallista elämää siinä kuin kaikki muukin. 

– Ei tarvitse osata käyttää itsestään mitään termejä, ”uskossa” tai ”uskovainen”, hengellinen elämä on muuta kuin tietyt termit. Kristittynä eläminen on enemmän kuin termit. Se antaa pohjavireen ja sisällön elämälle, on voimavara, joka kantaa kaikessa. Muuten se on tavallista elämää.

Tavallista olemista kotona

Vapaa-aikanaan Jonnan suosikkiharrastus on ”pötköttely”.

– Näiden pienten kanssa oleminen on tietenkin nyt iso osa ja sisältö elämässä.

– Olen koti-ihminen, tykkään ihan vaan tavallisesta olemisesta kotona, rauhassa olemisesta ja lukemisesta. Ehkä se on vastapainoa työlle ja tekemiselle. Toisaalta olen suorittajaluonne, suoritan esimerkiksi Helmet-lukuhaastetta, Jonna kertoo.

Hän lukee muutenkin hyvin monenlaista kirjallisuutta; Tammen keltaisen kirjaston kirjoja, joskus kevyttä niin sanottua hömppää ja välipaloina dekkareita.

– Olen aika ennakkoluuloton lukija. Työmatkoilla kuuntelen lisäksi paljon äänikirjoja.

Koko perheen voimin myös ulkoillaan paljon, kun siihen löytyy nyt Torniossa runsaasti mahdollisuuksia. 

– Tänä talvena ei ole päästy hiihtämään, mutta ensi talvena taas varmasti.

Harrastuksiin ei voine tätä lukea, mutta Jonna oli myös kirkolliskokousehdokkaana.

– Siinä papisto äänesti ehdokkaista ja sain 12 ääntä, aika mukavasti kuitenkin. Ehkä yritän vielä joskus uudelleen, Jonna tuumaa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy