• lumimetsa.jpg
  • aurinkoa.jpg
  • aavasaksalta
  • superkuu
Toimittaja: Anna–Maria Vainionpää

Marjatta ottaa terveyden ja sairauden, koko elämänsä Jumalan kädestä.

KONTTAJÄRVI – Meltauksentie halkoo matkallaan pellolaisia järvikyliä, niin myös pikkuruisen Konttajärven kylän. Satunnainen auto ohittaa joskus hitaasti tien reunaa kävelevän hahmon.

Marjatta Lintulahti on tavanomaisella kävelylenkillään.

– Mieluusti asun maaseudulla. Isoilla paikkakunnilla koen yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Täällä on hyvä elää, hän huudahtaa.

Marjatta ei haaveile isommasta, paremmasta, kiiltävämmästä. Hänen elämässään kaikki on tässä, läsnä, juurillaan.

Onnellinen, huoleton lapsuus

Lapsuuden muistelu nostaa hymyn Marjatan kasvoille. Vanhempiensa Annin ja Veikon lisäksi Marjatan arkea jakoivat isoveli Tapio ja pikkusisko Pirkko.

– Veljen kanssa tappelin. Siskon kanssa leikittiin. Mie olin kyllä se, joka anto aina periksi, hän muistelee.

Tyttärillä oli pihalla oma leikkimökki, jonne kylän pojat tulivat välillä tekemään kolttosiaan. Veljen kanssa paitsi tapeltiin, leikittiin myös autoradalla.

Marjattaa kannattelee edelleen erityisesti hänen lapsuudessaan kokemansa rikas tunne-elämä.

Perheyhteyden lisäksi lapsuutta rikastutti koulunkäynti kylän ala-asteella. Marjatta muistelee

Konttajärven koulun opettajia Aino Nivaa ja Kari Filppaa suurella lämmöllä. Mieluisimmat oppiaineet olivat tuolloin ainekirjoitus ja kuvaamataito.

Varjoja nuoruuden ylle

Siirtyminen yläasteelle merkitsi Marjatalle isoa muutosta, eikä aina hyvään suuntaan. Pienen koulun turvallinen ympäristö vaihtui meluisampaan ja monin tavoin haasteellisempaan. Hän sai tuta koulukiusaamista. Marjatta kuvaa noita vuosia kuin haamuna kulkemisena.

– Lukiessani ainettani ääneen, päälle tuli lukko, jonka jälkeen en pystynyt enää kirjoittamaan. Oli hirveä kontrolli päällä, hän puistaa päätään.

Yläasteen kauneimpia muistoja on edelleen kuvaamataidon opettaja Anne Syväniemen kannustava asenne ohjattaviaan kohtaan. Marjatta opiskeli öljyvärimaalausta Syväniemen oppilaana kansalaisopistossakin.

– Anne sanoi aina, että kaikki osaavat. Kaikki ovat luovia, Marjatta kertoo kasvot hymyssä.

Marjatta otti opettajansa sanat vakavasti. Hän on myöhemminkin maalannut postikortteja ja askarrellut kierrätysmateriaalista erilaisia käyttö- ja koriste-esineitä sekä virkannut erilaisia asusteita ja laukkuja.

Sairaus yllättää ensi kerran...

18-vuotiaana Marjatan elämää mullisti tieto kroonisesta sairaudesta. Hän sai kuulla kärsivänsä Marfanin oireyhtymästä.

Kyseessä on sidekudossairaus, jonka liitännäisinä potilaalla on usein voimakasta likinäköisyyttä, pitkät raajat, luustomuutoksia sekä lihasheikkoutta. Sidekudosten ja lihasten heikkous vaikuttavat myös sydämeen ja verenkiertoelimistöön.

– Jouduin yllättäen aortan ja aorttaläpän leikkaukseen, joka kesti 11 tuntia. Olin leikkauksen jälkeen kaksi viikkoa ”poissa maailmasta”, ja näkökin hävisi joksikin aikaa, hän kuvaa elämäänsä suuresti vaikuttanutta tapahtumasarjaa.

… ja toistamiseen

Lukion jälkeen opinnot jatkuivat kauppaopistossa Oulussa, josta hän valmistui julkishallinnon merkonomiksi. Valmistumisen jälkeen Marjatta oli useiden vuosien ajan työharjoitteluissa Pellon terveyskeskuksen arkistossa ja sosiaalitoimistossa.

Työ oli mieluista, mutta sitten putosi toinen pommi, sairastuminen psykoosiin. Sitä seurasi muutamien vuosien kuluttua pitkäkestoinen, ajoittain edelleenkin raskaaksi matkaseuralaiseksi tunkeutuva masennus.

– Minulle elämä on Jumalan lahja. Otan jokaisen päivän sellaisena vastaan, vaikken tunnekaan pääseväni sisään elämään. En siis osaa tarttua kaksin käsin elämään, hän kuvaa masennustaan.

Lopulta nämä sairaudet saattelivat Marjatan työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2001.

– Eläke oli aluksi helpotus. Minulta ei enää vaadita sellaista, mihin en kykene. Mutta sitten eläke alkoi tuntua turhauttavalta, sillä olisin halunnut tehdä töitä, hän kertoo.

Kun lapsuus oli kuin aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä, Marjatan aikuisikä on värittynyt syvillä, tummilla marraskuun väreillä.

– Lapsuudessa sain nauttia elämästä täysin siemauksin. Nyt olen saanut vetää kivirekeä jo 40 vuotta, hän kuvaa polkuaan toistuvien masennusjaksojen ryydittämänä.

Uskosta elämää

Marjatta filosofoi mielellään. Masennuksen aikana, kun peti vetää vastustamattomasti puoleensa, hänellä on aikaa miettiä.

Yksi kannattelevampia asioita hänen elämässään on usko. Sitä hän kuvaa hapuilevaksi etsimiseksi kohti Jumalaa. Se elää rukouksessa, Raamatun lukemisena ja hengellisten laulujen laulamisena ja niiden kuuntelemisena.

Uskon kautta hän on saanut paljon ystäviä ja tukea. Löytö, ettei olekaan sen kummempi kuin muutkaan ja pystyy seurustelemaan ja jakamaan asioita, on merkinnyt paljon.

Kylällä toimii piskuinen raamattupiiri, jonka yksi keskeisiä vastuunkantajia Marjatta on.

– Raamatupiiri on mahtava! Jokaisella on antamista. Kaikki saavat sanoa jotaki, hän huudahtaa.

Hän on useimmiten piirin kokoonkutsuja ja sen oma kanttori. Marjatan aloittamat virret alkavat aina oikealta korkeudelta, jolloin jokainen piiriläinen pystyy veisaamaan laulunlahjoista riippumatta.

Ilon pieniä pipanoita

Marjatta elää yhdessä äitinsä Anni Lintulahden kanssa. Äidin merkitys hänen elämäänsä on suuri. Äiti on samalla ystävä ja tukija.

– Äiti on touhukas, sosiaalinen ja vireä osallistumaan. Mie olen äitin sihteeri ja kaveri, enkä tehe juuri mithän, hän kiittää äidiltään saamaansa tukea ja huolenpitoa.

Yksi ilonaihe on tyttären ja äidin lisäksi samaan perheeseen kuuluva kissa. Se on tuonut mukanaan lämpöä ja mielenkiintoista seurattavaa. Se hyväksyy ihmiset sellaisinaan, ei vaadi terhakoitumaan ja muuttumaan toisenlaiseksi.

Paitsi että kirjastoauto tuo kirjallisen maailman järvikyliinkin, se toimii Marjatalle pikkuisena pontimena vierailla tuttujen luona samalla lähtemisen vaivalla. Marjatan sydämen päällä on vierailla kylän joidenkin vanhusten luona aika ajoin.

Vaikka elämä on välillä ollut hyvin raskasta, Marjatta kokee tervehtyneensä vuosien saatossa.

Aivan uudenlaista iloa ja yhteisöllisyyttä ovat tuoneet viimeisten kuukausien aikana kylältä Pellon keskustaan kulkeva kimppakyyti ja sen mukana virinneet ihmissuhteet.

– Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan kulkevani kylällä kimppakyydissä. Nyt se on mahtavaa! hän nauraa.

Kimppakyydillä pääsee myös kuntosalille, josta hän on saanut hyviä kokemuksia. Samalla reissulla voi tarvittaessa asioida terveyskeskuksessa ja tavata tuttuja kahvikupposen ääressä.

Reissaaminen avartaa!

Kaikki muuttuu paremmaksi

Korttien tekeminen ja ostaminen sekä niillä ystävien ja tuttavien ilahduttaminen on kuulunut Marjatan arkeen jo kymmenen vuoden ajan. Hän seuraa Facebookista ystäviensä ja tuttaviensa syntymä- ja muita merkkipäiviä ja muistaa heitä sitten valitsemallaan kortilla.

– Tykkään korteista, ko ne on niin kauniita. On mukava keksiä niihin tervehdyksiä, hän kertoo.

Kortit ovat ilahduttaneet vastaanottajiaan. Moni heistä ottaa yhteyttä kortin saatuaan tai tulee jopa käymään. Kaunista muistamista, missä kortin saajaa on ajateltu ja nähty vaivaa hänen ilahduttamisekseen.

Marjatan elämässä on nykyään enemmän iloa, vaikka elämä ei edelleenkään ole ruusuilla tanssimista.

– Ilonpisaroita on, mutta Jumala ei ole vielä antanut hersyvää iloa. Uskon kuitenkin, että vähitellen kaikki muuttuu paremmaksi, Marjatta pohtii.

Aidointa rohkeutta ei liene ajaa formulaa, tehdä tähtitieteellisiä liikevoittoja tai esiintyä maailman tähtilavoilla. Aidointa rohkeutta on elää todeksi jokainen annettu päivä, mitä ikinä se mukanaan tuokaan.

Paikallisuutisia

KITTISVAARA – Poikkinaintiajot järjestettiin viime viikonloppuna 32. kerran.

Kilpailut ...

PEKANPÄÄ – Helteinen sää siivitti Pekanpään kotiseutupäivää Poikkilahden koulun pihalla viime sunnuntaina. Pai...

YLITORNIO – Vuosi sitten Ainiovaaran koulun uuden pihakentän avajaisiin hankitut polkuautot pääsivät käyttöön viim...

JUOKSENKI – JUOKSENGI – Anne Kenttä, Virpi Isaksson ja Tanja Lepistö olivat jo käyneet kas...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy