• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Sarin ja Riston keittiönpöydän äärestä näkee suoraan Väylälle, jossa lohet hyppivät kesäisin. Elokuussa saa yleensä ihailla merikotkaparia, joka tulee kalastamaan särkille.

TURTOLA – Kesämökki siitä piti tulla. Helsinkiläistyneiden Sari Särkelän ja Risto Malisen mökki, jossa vietetään kesäloma ja ehkä joku pitkä viikonloppu muulloinkin, kalastellaan ja huokaistaan työputken jälkeen.

Lappi houkutteli molempia. Sari on syntynyt Kittilässä, vaikka on muuttanut jo pienenä äidin ja siskon kanssa Ruotsiin ja sieltä kouluiässä Kokkolaan. Jyväskyläläinen Risto puolestaan on rampannut 40 vuotta säännöllisesti Lapissa kalassa.

Sopivaa paikkaa etsittiin oikein urakalla. Käytiin Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja kävipä Risto kerran pikareissun lentämällä Ylimuoniossakin katsastamassa jonkun tarjokkaan. Sitä oikeaa ei vain tuntunut löytyvän. 

– Vähitellen huomasimme, että vaikka mökit olivat kalliita, talot olivat halpoja. Ajattelimme, että ostamme talon ja säästämme siinä selvää rahaa, Sari ja Risto kertovat.

Turtola vei sydämen

Unelmien talo löytyi lopulta Turtolasta, Tornionjoen törmältä. 

– Turtola on aina pistänyt silmään tätä jokivartta ajellessa, kun tässä joki näkyy melkein koko ajan, Risto toteaa.

Kaupat tehtiin Torniossa 27.5.2015, ja Sarista ja Ristosta tuli talollisia.

– Me lainasimme kaupantekotilaisuuteen mennessämme peräkärryn ja kävimme ostamassa parisängyn, jonka toimme tullessamme. Kun paperit oli allekirjoitettu, ajoimme Turtolaan ja nukuimme siellä yhden yön. Aamulla lähdimme ajamaan takaisin Helsinkiin.

Ajatuksena oli, että viiden vuoden kuluttua ryhdytään miettimään mahdollisuutta muuttaa vähitellen Turtolaan, mutta yllättäen homma lähti ihan täydellisesti lapasesta.

– Emme me pystyneet pysymään poissa täältä kuin vuoden. Aina kun lähdimme täältä kohti Helsinkiä, molemmilla oli kyyneleet silmissä. Mielessä oli aina Katri-Helenan kappale Mun sydämeni tänne jää. Koiratkin olivat ihan masentuneita, Sari selvittää.

– Ja isäntäväki myös, Risto jatkaa.

Työpaikat pohjoiseen

Sari otti puolen vuoden virkavapaan työstään Espoosta ja elokuussa 2016 ajeltiin Turtolaan muuttokuorman kanssa. Sari sai ystävän kautta neljäksi kuukaudeksi työpaikan Kalixista. Sitten Pellossa vapautui paikka, jota hän haki.

– Vuodenvaihteen jälkeen jäin tänne odottamaan päätöstä, kuinka minulle käy, ja hyvinhän siinä kävi. Sain työpaikan ja saatoin sanoa itseni irti Espoosta. Risto kulki vielä puoli vuotta täällä Helsingistä, mutta sitten hänkin sai työpaikan Kemistä, Sari kertoo.

– Mie tein aina kaksi, kolme viikkoa yötäpäivää töitä ja sain reilun viikon vapaata. Sitten ajoin viikoksi tänne ja taas takaisin pääkaupunkiseudulle, missä asuin pienessä yksiössä Järvenpäässä. Kirjat olivat jo täällä, Risto täydentää.

Työmatka piteni vähän: sitä on 140 kilometriä suuntaansa, ja työ poliisihallinnossa on vuorotyötä.

Lappiin syrjäytymään?

Sari kertoo tuntevansa vahvasti palanneensa juurilleen. Vaikka äiti lähti aikoinaan tyttärien kanssa työn perässä Ruotsiin, perheen sisällä on aina puhuttu hoon päältä – tosin kittiläläisittäin.

– Kun asuin Jyväskylässä ja Helsingissä, kaikki kyllä tiesivät aina, kenen kanssa mie puhuin puhelimessa.

Risto muistelee huvittuneena, kuinka he suunnittelivat Helsingissä tulevansa Lappiin syrjäytymään rauhassa.

– Se suunnitelma epäonnistui sataprosenttisesti!

Niin siinä totisesti kävi. Vuosi sitten Riston poika – syntyperäinen jyväskyläläinen – muutti Pelloon. Miksikäs ei, kun työ on reissutyötä? Vanhat ystävät eivät ole unohtaneet ”Lappiin syrjäytyneitä”, ja lisäksi on tullut koko joukko uusia ystäviä.

– Varsinkin kesäisin ovi käy tiuhaan kuin pyöröovi. Pihassa on milloin minkäkinlaisia kulkuvälineitä moottoripyöristä matkailuautoihin, Sari nauraa.

Verkostoitumista kylien välillä

Sari ja Risto ovat joutuneet syrjäytymiskiireissään puolivahingossa mukaan kylän yhdistystoimintaan: kyläyhdistykseen, jonka puheenjohtajaksi Risto valittiin vuoden alusta, marttoihin ja metsästysseuraan. Kun lisäksi pitää käydä töissäkin, ei ole ihme, jos syrjäytymisestä ei tule oikein mitään.

– Mie tavoittelen kyläyhdistyksen puheenjohtajana sitä, että jokainen kyläläinen kokee kylän omakseen. Tämä on kaikkien turtolalaisten lämmin, turvallinen yhteisö, Risto kaavailee.

Sari edustaa Turtolaa Pellon kylien yhteisessä, epävirallisessa toimielimessä Meän kylien Pellossa yhdessä entisen puheenjohtajan Sonja Konolan kanssa.

– Se on ihan mainio paikka verkostoitua, kun eri kylien asukkaat pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan muiden kylien kuulumisia. Viime tapaamisella siellä esitettiin esimerkiksi loistava idea kylien yhteisestä talkoopankista, josta voisi lainata talkoolaisia erilaisiin tarpeisiin, Sari innostuu.

Avuksi paikallisia osaajia

Turtolaan muuttaessaan Sari ja Risto eivät tienneet kylästä juuri mitään. Ainoa varma, Helsingin ajoilta peräisin oleva tieto oli se, että kylässä asuu maankuulu teräseppä, Jaarasen Toivo. Vähitellen tietoa on tullut lisää ja yhteyksiä syntynyt eri suuntiin.

– Ensimmäinen ihminen, joka tuli täällä tutuksi, oli Buskan Marko, joka teki meille täällä traktorihommia kun eristimme kivijalan ja teimme kunnostustöitä pihassa. Marko on ollut meille ensiarvoinen apu yhteyksien luomisessa, sillä hän tuntee kaikki. Olemme yrittäneet hakea kaikkiin tarpeisiin paikallisia osaajia.

Vähitellen koti muuttuu asujiensa näköiseksi. Lämmitysjärjestelmä, piha-alue ja sadevesijärjestelmät on uusittu, keittiö remontoitu ja ties mitä muuta. Tänä vuonna on edessä ikkunoitten vaihto. Moni asia on vielä kesken, mutta ei liian kesken.

– Olen saanut työkavereilta perinteisten perennojen siemeniä ja unelmoin tekeväni oikein vanhanajan kukkapenkin, Sari suunnittelee.

Haaveissa on myös maakellari, sillä Sari on innokas säilöjä. Kaikki Sarin ideat eivät kuitenkaan saa Ristoa innostumaan.

– Haluaisin laittaa kanoja ja lampaita.

Risto vain murahtelee.

Kun kiire painaa

Sari ja Risto tutustuivat aikoinaan Jyväskylässä, missä he olivat aluksi pitkään työtovereita. Kun työtoveruus päättyi, kävi ilmi, että heidän välilleen voisi syntyä muutakin.

Viimeiset seitsemän vuotta he asuivat Helsingin Merirastilassa. Paikka oli ihan kiva, mutta jotakin tärkeää puuttui – ja jotakin muuta oli ihan liikaa.

– Täällä ihmiset asuvat luonnon keskellä. Tuntuu pahalta ajatella, miten monet etelän ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta, Sari huokaisee.

Risto puolestaan ei lakkaa ihmettelemästä etelän kiirettä.

– Ihmiset juoksevat itsensä hikeen ehtiäkseen metroon, vaikka seuraava lähtee kahden ja puolen minuutin päästä. Sitä on vaikea käsittää, vaikka asiaa pureskelisi kuinka. Täällä Eskelinen menee kerran päivässä, eikä kukaan juokse. Paitsi tietysti lenkkeilijät.

Vihasta rakkaudeksi

Luonto on ollut Sarille ja Ristolle suurin houkutin, kun muuttoa pohjoiseen suunniteltiin. Sari tunnustaa rakastavansa pohjoisen neljää vuodenaikaa. Vaikka kuluva talvi on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen, se on kuitenkin talvi, eikä etelän uusi vuodenaika ”sylvi” eli syksyn ja talven yhdistelmä.

– Satuin kerran näkemään Helsingin liepeillä jouluaatonaattona, kun iso joukko ihmisiä kiipesi rivissä ylös mäen rinnettä. Menin katsomaan, onko siellä käynnissä esimerkiksi Vapepa-etsintä. Ei ollut, vaan he olivat poimimassa mustatorvisieniä. Jouluaatonaattona! Risto kauhistelee.

Sari kertoo, että Turtolaan muuton jälkeen hän on ollut eniten yllättynyt siitä, miten hyvin Risto on viihtynyt. Hänellä kun oli ennen tapana kirota talvet hornan tuuttiin ja väittää vihaavansa talvea ja lunta.

– Kaupungissa lunta ei saa mihinkään! Vihaan sellaisia talvia, joissa on talven haitat – jää ja kylmyys – mutta ei sen hyviä puolia. Täällä talvi on talvi ja se on minusta mukavaa aikaa. Teiden kunnossapitokin on parempaa kuin etelässä. Tykkään talvesta kovin, Risto kiiruhtaa puolustautumaan.

Luontoelämyksiä kotipihasta

Lapissa ei ole kiirettä, mutta muuta kummasteltavaa löytyy. Ristoa jaksaa ihmetyttää se, miten lappilaiset ovat valmiita uhraamaan valttikorttinsa, luonnon.

– Tuhannet ihmiset haluavat tulla Lappiin sen luonnon takia, mutta me haluamme kaivoksia. Toinen asia, joka ihmetyttää, on valtaisa rekkaliikenne. Miksi ihmeessä puuta kuljetetaan rekoilla jopa rautatielanssilta, kun kiskot menevät suoraan tehtaan pihaan?

Koti Turtolassa tuntuu täyttävän Sarin ja Riston toiveet. Luonto alkaa siitä, kun avaa oven tai ikkunan. Keittiön ikkunasta voi seurata Väylän, lintujen ja villien eläinten liikkeitä. Välillä voi luoda lumet kotirannan nuotiopaikalta ja tulistella siinä kaikessa rauhassa. Kesällä pääsee lohestamaan suoraan omasta rannasta.

– Vapaapäivä saattaa mennä tulistellessa ja luonnon ääniä kuunnellessa. Varsinkin joen jäätyminen kuulostaa hienolta. Yläkerran ukko rakentaa palapeliä… Luonnossa oleminen ei saa olla suorittamista – suorittamiset hoidetaan töissä. Luonnossa voi vain olla, ja luonto järjestää kokemukset, Risto toteaa.

Niitä kokemuksia varten ei  enää tarvitse mennä kauas.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy