• lumimetsa.jpg
  • aurinkoa.jpg
  • aavasaksalta
  • superkuu
Toimittaja: Kaisu Määttä

Anja Alajärvellä on kotonaan palkintokaappi, joka pitää sisällään palkintoja erityisesti hiihtokilpailuista. Suksetkin ovat tallessa ja niissä tarrat kaikista isoista kilpailuista.

YLITORNIO – Vähä-Lohijärveltä kotoisin oleva ja siellä perheen perustanut Anja Alajärvi kertoo, että hänellä oli miehensä Maurin kanssa maatilamatkailua ja pieni kotimuseo hänen syntymäkotitilallaan. Siellä viihtyivät kanat, kukot ja vuohet, kissoista ja koirista puhumattakaan. Auringonkukkapelto loisti talon katon korkeudella huojuvin kukin aina syyskesästä.

– Se meän museorakennus oli Pasman Kyöstin suvun vanha kesänavetta, jonka met saima. Mie olin aina ihailu sen rakennuksen mallia, ja kerran ko käythiin heiniä ostamassa Kaulirannan perältä, met näimä sen navetan ja otima selvile, kenen se on. Ja niinhän met saima sen sitten, Anja selittää ja paljastaa, että yksi heidän pojistaan on naimisissa Pasman tyttären kanssa.

Että niin hyvin sattuikin.

Mauri laittoi rakennuksen kuntoon, teki siihen hyvän pärekaton, ja sinne he keräsivät monenlaisia vanhoja museoesineitä.

Lehmänkello seinälle

Myöhemmin, kun Anja ja Mauri myivät tilansa Vähä-Lohijärvellä, he olisivat halunneet jättää museorakennuksen itselleen. Sehän ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä rakennuksen alla ei ollut enää heidän omistamaansa maata.

– Sitten mie soitin Lakkapään Vilpulle, joka on museoyhdistyksen ihmisiä. Hän otti asian huolekseen ja niin rakennus siirrettiin Iikan tuvan pihapiiriin Nuotiorannalle, Anja kertoo.

Hieman häntä harmittaa, kun rakennus on Nuotiorannalla punamullattu.

– Ei nuita rakennuksia koskaan ole punamullattu. Mie sanoin siittä Leinosen Timolle ja hän myönsi, että sammaa oli sanohneet museoihmiset, joita oli käyny Oulusta.

– Lehmänkellon mie otin niistä esineistä takaisin itselleni, se on tuolla seinässä nyt, Anja nauraa.

Hän sanoo, että sitä on niin vanhaan rakastunut. Sama rakkaus vanhoihin esineisiin ja huonekaluihin on periytynyt lapsillekin.

Kummi ja lusikat

Vanhojen esineiden ja huonekalujen lisäksi Anjaa ovat alkaneet kiinnostaa omat juuret, joita hän lähti tutkimaan kirkonkirjojen kautta.

– Halusin löytää kummini, ja paljastui, että hän oli isäni velipuoli Eero Kauppi. Äiti antoi mulle aikoinaan tämmösiä lusikoita, joista hän sanoi, että ne ovat minun kummisetän lusikoita ja näistä on Ylävaaran Martti selvittänyt, että nämä ovat Tengeliöjoen suojeluskunnan hiihtokilpailujen palkintoja 1920- ja 1930-luvuilta.

Katselemme hetken aikaa vanhoja tummuneita lusikoita, joista osassa on kirjaimet AS ja osassa EK

Yhdellä lusikalla on erikoinen tarina. Anja kertoo äitinsä kertoneen, että kun he tekivät hevoselle apetta, yksi lusikka sekaantui jotenkin siihen appeeseen ja hevonen sitä jonkun aikaa pureskeli.

– Siinä näkyy hevosen hampaitten jäljet.

Anja ottaa käteensä yhden lusikan ja tutkii sen kirjaimia, miettii, onko sen ehkä isä tuonut huutokaupasta vai onko se kenties äidin omia kapiolusikoita. Ainakin yhdessä lukee nimi Aina.

– Se oli äidin nimi....

Anjan kummisetä kaatui taisteluissa Sallassa 31-vuotiaana.

Urheilukipinä hiihtoon...

– Mulle on vissiin tullu urheilukipinää siitä, kun kummisetältä on saanu hiihtokilpailulusikoita, Anja nauraa.

Anja on osallistunut elämänsä aikana monenlaisiin kilpailuihin, erityisesti hiihtokilpailuihin myös miehensä Maurin kanssa. Maurin kanssa tuli hiihdettyä kerrän myös Rajalta Rajalle -hiihto, joka oli järjestyksessään yhdeksäs, ja monet muut hiihtokisat.

Vuonna 1976 hiihdettiin Lohijärven Kuohun ensimmäinen perheviesti Jupon Erän laduilla.

– Mauri aloitti, lapsen osuuden hiihti Kaarlo ja ankkurina mie, Anja kertoo.

Ennen Anjan ladulle pääsemistä sinne olivat sännänneet toisten perheiden ankkurit, Kirsti Haataja ja Maila Granath. Anja säntäsi kuitenkin vauhdilla perään, eikä luovuttanut, vaikka suksenside aukeni matkalla kaksikin kertaa.

– Se ei ollut hiihto tuolloin mitään välineurheilua, Anja nauraa.

– Latukin oli aika toppurainen, mutta sitähän elämänlatu muulloinkin on, hän tuumaa.

Vastuksista huolimatta hän saavutti ja ohitti edellä lähteneet kilpailijat ja ratkaisi historiallisen ensimmäisen perheviestin voiton perheelleen.

Kantomaanpään kyläviestissäkin hän oli hiihtämässä ankkuriosuutta, mutta viestin vuosiluku on mielestä hukkunut.

– Viimeisessä nousussa ohitin kaimana Haapean Anjan ja sinetöin kyläviestin voiton Kantomaanpään joukkueelle.

Tämäkin viesti oli siinä mielessä historiallinen, että se jäi Kantomaanpään osalta ensimmäiseksi ja viimeiseksi viestikisaksi.

Viestejä oli yleensä aina mukava hiihtää, joskin ne olivat paljon haastavampia kuin yksin hiihdetyt matkat. Täytyi yrittää aina niin, ettei olisi se ”heikoin lenkki”, joka tuottaa toisille pettymyksen.

… ja avantouintiinkin

Avantouintiakin Anja on harrastanut, jopa siinä mittakaavassa, että se vei hänet aivan itärajalle Valkealaan. Siellä pidettiin vuonna 2003 avantouinnin SM-kisat, joihin Anja osallistui vanhimman tyttärensä Seijan kanssa.

– Kotiintuliaisina oli hopeinen mitali, Anja sanoo, mutta nauraa sitten ja paljastaa, ettei kyse ollut sentään kakkospalkinnosta, vaan mitalin saivat kaikki Norppa-sarjaan osallistuneet.

Kirkonkylälle vuonna 2011

Mauri ja Anja myivät vähä-Lohijärvellä olleen tilansa vuonna 2011 ja ostivat omakotitalon kirkonkylältä, jonne he muuttivat.

– Se että saimme Vähä-Lohijärven talon ja tilan myytyä, oli sattumankauppaa. Mauri näki lehessä ilmoituksen, että joku haluaa ostaa pienen maatilan 70 kilometrin säteellä Rovaniemeltä. Meiltä oli vähän enemmän matkaa, mutta he tulivat katsomaan meidän tilaa ja ihastuivat heti.

– Luojan lykky, että niin kävi. En mie olisi yksin siellä pärjännyt, kun meillä oli jo kahdestaankin niin raskasta lämmityspuitten kanssa. Mauri kaatoi ja mie raahasin niitä. Traktorilla ajettiin pihalle.

Talon osto kirkonkylältä oli kuitenkin Anjan mielestä jatkotapahtumia ajatellen virhe.

– Mauri sanoi kuitenkin, että hän ei lähe mihinkään kunnan pikkukämppään vaan hän haluaa omia huonekaluja matkaan. Sille oli niin rakkaita ne omat huonekalut, joita se oli entisöiny. Mutta jos olisi tiennyt, että hän on niin lyhytaikanen täällä, niin ei olisi näin suurta kämppää tarvittu...

Ärhäkkä syöpä vei Maurin jo syksyllä 2012.

Lapsia Maurilla ja Anjalla on viisi: Kaarlo (1960), Seija (1961), Sari (1964), Seppo (1967) ja Tero (1972).

Kerhoja ja kutomista

Nykyään Anja käy eläkeläisten parissa kerhossa, jotka kokoontuvat lähellä Yritystalolla. Sinne Anja pääsee rollaattorilla itsekin, mutta kaima, Pulkkisen Anja, on ystävällinen ja ahkera tapahtumiin hakija ja viejä.

Kerhojen lisäksi Anja kuuntelee paljon radiota, ratkoo ristikoita Seurasta ja tekee monenlaisia käsitöitä. Anja hakee näytille komeat lapinväriset vanttuut, joissa on normaalia pidempi varsi, ja kertoo kutoneensa ne Lapin Radion toimittajalle.

– Yhessä ohjelmassa, kun päiviteltiin, että mitä voi kylällä tehdä kun bingon peluukin loppuu, niin tämä Hiltunen kehotti että kutokaa vaikka hänelle vanttuita. Ja niin mie sitte päätin tehä, Anja nauraa.

Vanttuiden mukaan laittamassaan saatekortissa hän kertoo, ettei täällä Ylitorniolla ole pelattu bingoa aikoihin, ja kysyy, joko Hiltunen on hautautunut vanttuisiin. Vanttuut pistetään postiin mahdollisimman pian ja sitten vain odotellaan, ilmoittaako Hiltunen saaneensa sellaiset.

Vanhemmat toivoivat jatkajaa

Lapsuudestaan Anja kertoo, että kesä hölkättiin ja talvet hiihettiin. Peruskunto pysyi hyvänä maatalouden töissä, heinäpelloilla ja muualla missä tarvittiin.

– Minun ainoa sisar, Rauha, sairastui polioon ja se pisti koko perheen suunnitelmat uusiksi, Anja sanoo.

– Mie olin silloin täälä yhteiskoulussa ensimmäisellä luokalla ja minut erotettiin koulusta pois kaheksi viikoksi. Poliotahan pidettiin tarttuvana sairautena.

Alunperin oli vanhemmilla ollut ajatus, että Rauha jatkaa tilan pitämistä kotona, mutta Rauhan sairastuttua vanhempien odotukset ja toiveet kohdistuivat Anjaan.

– Mie olisin halunnut käydä koulun ja alkaa opettajaksi. Ehin jo olla Keminmaassa yhdelle opettajalle äitiysloman sijaisena. Mutta ne suunnitelmat sitten jäi, se oli isän ja äidin halu, että joku jää kotitilallekin. Mie onneksi löysin sitten Maurin ja jäin hänen kanssa jatkamaan tilaa, Anja sanoo.

Aina ei elämä mene suunnitelmien mukaan. Itse asiassa se menee aika harvoin suunnitelmien mukaan. On vain sopeuduttava ja tehtävä parhaansa sillä saralla, mikä eteen annetaan.

Elämässä on auttanut positiivinen elämänasenne ja huumori.

Haastattelun päätteeksi Anja heittää ilmoille mottonsa: – Ei elämästä selviä hengissä, vaan kun terveenä kuolla sais.

Paikallisuutisia

KITTISVAARA – Poikkinaintiajot järjestettiin viime viikonloppuna 32. kerran.

Kilpailut ...

PEKANPÄÄ – Helteinen sää siivitti Pekanpään kotiseutupäivää Poikkilahden koulun pihalla viime sunnuntaina. Pai...

YLITORNIO – Vuosi sitten Ainiovaaran koulun uuden pihakentän avajaisiin hankitut polkuautot pääsivät käyttöön viim...

JUOKSENKI – JUOKSENGI – Anne Kenttä, Virpi Isaksson ja Tanja Lepistö olivat jo käyneet kas...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy