• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

MELTOSJÄRVI – Loma-Vietosella on meneillään juhlavuosi. Yrityksen naiset ovat täyttäneet pyöreitä vuosia – äiti Aira Kariniemi 80 ja tytär Tuija Kariniemi-Saukkoriipi 50 – ja itse yritys on saavuttanut 35 vuoden iän. Siinä on jo juhlanaihetta kerrakseen!

Ajatus matkailuyrityksestä on kuitenkin vielä vanhempi kuin 35 vuotta. Se on itänyt Airan mielessä jo vuosien ajan ennen yrityksen käynnistämistä.

– Minulla on ollut semmoinen vanhan rakennuksen unelma. Sain perinnönjaossa parikymppisenä isäni kotitalon, ja halusin ehdottomasti, että ikkunat otetaan nätisti pois, hirret numeroidaan ennen purkamista ja se pystytetään joskus uudestaan, Aira kertoo.

Talosta toiseen

Kaikki ei mennyt ihan niin kuin Aira suunnitteli. Harvoinhan se menee. Puoliso Mikko ryhtyi kuorma-autoilijaksi ja perhe alkoi kasvaa. Airalla oli kädet täynnä työtä ilman matkailuakin, mutta haave pysyi hengissä.

Isän kotitalo vietti vuosia sievässä pinossa. Sitä kyseltiin ensi Särestöön, mutta Aira ei ollut valmis myymään. Kun seuraava ostaja tuli, Aira ajatteli, ettei talolle löydy paikkaa. Kaupat tehtiin, ja nyt talo jatkaa elämäänsä Meltosjärven terveystalon rannassa kahtena eri rakennuksena.

– Seuraava ajatus oli Meltosjärven talo numero yksi, minun synnyinkotini, jota ei enää ole. Ajattelin, että siihen laitetaan päärakennus ja sen ympärille mökit. Kun meille ostettiin moottorivene, näin silmissäni kuinka moottoriveneellä ajettiin Meltosjärvellä ja kalastettiin.

Se unelma upposi Meltosjärven pohjaan, kun koululle tuli esitelmöimään vesiasioihin perehtynyt Risku, joka totesi, että ”jos Meltosjärven veden pintaa nostetaan, koko kylä hukkuu”.

– Se oli kuin kylmää vettä niskaan. Siihen meni se minun lomapaikkani Meltosjärven talo numero yksi. Siinä on nyt Savottapiha.

Matkailuhaave verenperintönä

Aikaa kului, melko paljonkin. Kaksi taloa oli jo mennyt sivu suun, eikä lomakylästä ollut vielä tietoakaan. Aira ei kuitenkaan antanut periksi, vaan rupesi miettimään Vietosen rantaa. Maa tuntui kuitenkin pakenevan edellä: joku ehti aina ostaa Airan havitteleman paikan.

– Meltosjärven opettaja Samuli Poikela osti tämän paikan ja siirsi vuonna 1974 tänne tämän nykyisen päärakennuksen. Hän yritti kehittää tässä matkailua jonkin aikaa, mutta muutti sitten pois ja paikka jäi tyhjilleen.

Lopulta Poikela päätti myydä talon ja Kariniemet puolestaan päättivät ostaa. Vuonna 1984 tehtiin kaupat, kun ensin oli neuvoteltu, säästetty ja toivottu pitkään. Airalla oli koko ajan päämäärä kirkkaana mielessään.

– Kun ostimme talon, minulle selvisi, että olin saanut matkailuajatuksen verenperintönä. Isäni, joka kaatui vuonna 1939 minun ollessani vain yhdeksän kuukauden ikäinen, oli suunnitellut rakentavansa Meltosjärvelle kestikievarin.

Unelmasta todeksi

Airan isä Eeli Keskitalo oli valmistellut hankettaan melkein yhtä pitkään kuin Aira omaansa. Jo vuonna 1932 hän oli tehnyt Turtolan maamieskoulussa kestikievariaan varten ison kirjoituspöydän, jossa on tusinan verran laatikoita ja jokaiseen oma lukko.

– Äiti ei vielä silloin sanonut mitään, mutta kun tätä taloa hommattin, hän kertoi isän kestikievariajatuksesta. Asuintaloa varten oli tehty jo kivijalkakin. Sen jälkeen olen aina sanonut, että se on verenperintöä: isä ajatteli ja mie sen toteutin. Meltosjärvi oli puolivälissä Ylitornion ja Rovaniemen välillä, joten hevosaikana kestikievari olisi ollut hyvinkin tarpeen.

Kun Aira ja Mikko alkoivat kehittää yritystä, autoilu oli vielä mukana kuvioissa. Siitä olikin paljon apua maansiirtotöissä, tavaroitten kuljettamisessa ja monissa muissa alkuajan hommissa.

Perheen vanhimmat lapset Jorma ja Seija olivat tuolloin jo opiskelemassa, Jorma ehkä työelämässäkin, mutta kuopus Tuija kävi vielä yläasteen viimeistä luokkaa, kun oli aika muuttaa Meltosjärven kylältä Vietosen rannalle.

– Oli niin mukavaa ja hienoa kun miekin pääsin taksikyydilla kouluun. Siihen saakka olin kävellyt sen vajaan kilometrin matkan, Tuija muistelee.

Hullu työpaikka

Kariniemet aloittivat matkailun leiri- ja rippikouluista. Airalla oli hyvät suhteet seurakuntiin eikä rippileirien saaminen ollut mikään ongelma. Omat lapset tulivat kesätöihin ja auttoivat muutenkin tarvittaessa.

– Olen kiitollinen siitä, että he eivät koskaan sanoneet ei. Olen yrittänyt vapauttaa lapsia tästä siten, etten ole halunnut pyytää heitä avuksi muulloin kuin silloin, kun on ollut aivan välttämätön tarve. Kun oma äitini oli yksin, minulla oli semmoinen tunne, etten voi lähteä lomallekaan kun äiti tarvii apua. Yritin vähän helpottaa omiani.

15-vuotias Tuija oli vanhemmillaan kesätöissä, mutta sen enempään hän ei missään tapauksessa halunnut sitoutua. 15-vuotiaan täydellä varmuudella ja laajalla elämänkokemuksella hän ilmoitti vanhemmilleen päätöksensä selvin sanoin: ”Tämä on niin hullu työpaikka, että mie en tähän jää, kun te jäätte eläkkeelle!”

Onko joku joskus sanonut, ettei koskaan pitäisi sanoa ”ei koskaan”?

Opiskelua ja perhe-elämää

Ei se kuitenkaan ihan heti tapahtunut. Tuija kävi lukion ja vuoden kauppakoulua Rovaniemellä, eli siellä aikuisen elämäänsä, oli pari vuotta kaupan alan töissä, perusti perheen ja jäi lasten kanssa kotiin.

– Minulla on kaksi lasta aikaisemmasta liitosta. Juho on nyt 29- ja Johanna 27-vuotias. Asuin siinä vaiheessa jo Meltosjärvellä entisessä kodissa, kun päätin lähteä Hiskin yllyttämänä Matarenkiin Nordin matkailulinjalle.

Hiski eli Tuijan nykyinen puoliso Jarmo Saukkoriipi opiskeli Nordin suutarilinjalla. Tuija oli työtön, ja matkailulinja tuntui houkuttelevalta. Niinpä hän muutti lapsineen Ylitorniolle ja alkoi suorittaa matkailualan tutkintoa. Elettiin vuotta 1993.

– Olimme juuri tavanneet Hiskin kanssa ja ruvenneet seurustelemaan, kun vietin sen vuoden matkailualan opintojen parissa. Äiti ja isä olivat pitäneet Loma-Vietosta kymmenen vuotta, Tuija kertoo.

Yrittäjiksi leirikeskukseen

Aira ja Mikko kannustivat Tuijaa ja Hiskiä yrittäjyyden suuntaan. Tuolloin kyläyhdistys oli lakannut ylläpitämästä leirikeskusta Lohijärvellä, ja kunta halusi vuokrata sen yrittäjille. Tuija ja Hiski päättivät kokeilla yrittäjyyttä kunnan vuokralaisina, ilman suuria pääomia.

– Äiti ja isä ottivat leirintäalueen ensin nimiinsä ja mie kävin vielä seitsemän kuukautta koulua Matarengissa. Kävin tarjoilijalinjan, johon lisättiin kaksi kuukautta keittiöpuolen opetusta. Siinä vaiheessa oli jo päätetty, että alamme pitää leirikeskusta.

Vuonna 1995 Tuija valmistui Nordista, ja vielä samana kesänä nuoripari sai starttirahan ja aloitti yrittäjinä Lohijärven leirikeskuksessa.

– Sitä pidettiin vuoteen 2002 saakka. Työ ei ollut kokoaikaista, sillä toimintaa oli enimmäkseen vain kesällä ja jonkin verran talvileirejä. Hiski oli talvisin paljon isän kaverina kelkkaoppaana ja porohommissa ja miekin kävin täällä keittiössä ja tein aika paljon äidin kanssa ulkomaanmarkkinointia – itse asiassa jo vuodesta 1992 lähtien.

Hiljalleen kohti sukupolvenvaihdosta

Tuijan ja Hiskin yhteinen lapsi syntyi vuonna 2002 ja samaan aikaan Aira ja Mikko alkoivat varovaisesti puhua eläkkeelle jäämisestä. Tai ainakin osa-aikaeläkkeelle...

– Silloin mie sanoin, ettei kahta paikkaa pidetä, vaan leirikeskus pitää irtisanoa. Taisi siinä mennä vuosi siirtymäaikaa, mutta tulin tänne töihin kun Juhani oli yhdeksän kuukauden ikäinen ja meni Raanujärvelle päivähoitoon.

Tuija ja Hiski asuivat perheineen Meltosjärvellä, mutta muuttivat sieltä 2003 Loma-Vietosen päärakennuksen yläkertaan ja ryhtyivät saman tien rakentamaan omaa kotia ylemmäs rinteeseen. Uusi koti valmistui 2004 ja seuraavana vuonna tehtiin sukupolvenvaihdos.

– Vaihtoehto tuntui luontevalta, sillä mie olin jo ollut pitkään mukana ulkomaanmarkkinoinnissa ja olimme molemmat olleet mukana päivittäisessä työssä. Lisäksi halusimme asua maaseudulla, Tuija toteaa.

Omaa rauhaa ja luontoarvoja

Tuija ja Hiski ovat päättäneet, että yritystä ei enää laajenneta, vaikka moni keskieurooppalainen matkanjärjestäjä sitä toivookin. Täytyy nimittäin kuunnella myös niitä varsinaisia loppukäyttäjiä, jotka toivovat, ettei mitään muutettaisi.

– Olemme saaneet asiakkailta paljon myönteistä palautetta siitä, että vaikka tässä on paljon rakennuksia suhteellisen pienellä alueella, ne sopivat yhteen ja omaa rauhaakin on yllin kyllin. Keski-Euroopassa ei saa olla koskaan yksin, ei edes metsässä!

Loma-Vietosella on puolenkymmentä ulkomaista matkanjärjestäjää, joilla on oma kiintiö. Tiettyinä viikkoina saunalliset mökit voisi myydä moneen kertaan, jos se vain olisi käytännössä mahdollista.

– Suomi tuntuu keskieurooppalaisesta matkailijasta kaukaiselta ja melkein saavuttamattomalta kohteelta. Luontomatkailu nousee koko ajan ja esimerkiksi jokamiehenoikeudet kiinnostavat matkailijoita tavattomasti. Silti haasteena on nimenomaan ympärivuotisen matkailun kehittäminen.

Kuin yhtä perhettä

Pienen matkailuyrityksen pyörittäminen tietää yrittäjille joinakin aikoina työtä vuorotta, mutta yrityksessä on myös hiljaisia aikoja.

– Hiljaisinta on loka- ja marraskuussa sekä toukokuussa. Silloin emme ota vastaan ollenkaan yksittäisiä matkailijoita, ainoastaan ryhmiä. Talvi on sesonkiaikaa, vaikka kesällä täällä on itse asiassa paljon enemmän ohjelmaa. Vierailla on käytössään sup-laudat, kanootit, veneet ja polkupyörät.

Loma-Vietonen on perheyritys ja sen matkailijat ovat lomansa ajan yhtä perhettä. À la cartea ei ole, ja ateriat syödään yhdessä.

– Kaikki vieraat ovat meille samanarvoisia ja haluamme tarjota heille sellaista ruokaa, mitä heidän pitäisi meidän mielestämme maistaa Suomessa käydessään, Aira kertoo.

Moni tulee uudelleen. Kerran, toisen, jotkut jopa kymmeniä kertoja. Jotakin on siis tehty oikein.

Yrityksen tulevaisuuttakin on jo pohdittu, mutta yksikään Tuijan lapsista ei ole kiinnostunut jatkamisesta. Ei sitä tosin koskaan tiedä. On se sentään niin hullu työpaikka…

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy