• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

LAMPSIJÄRVI – Raija Mäelle (o.s. Koskenniemi) oli jo nuorena selvää, mikä hänestä tulee isona. Pitkä työura pellolaisten lasten hoitajana vaihtui elokuun puolivälissä omien lastenlasten kanssa touhuamiseen sekä liikunta- ja käsityöharrastuksiin.

42 vuotta saman työnantajan palveluksessa on saavutus, johon harva nykymaailmassa yltää. Raijalle työvuodet lasten parissa ovat tarjonneet näköalapaikan havainnoida samalla yhteiskunnan murrosta.

– Lapset olivat silloin (42 vuotta sitten) hiljaisempia ja arempia ilmaisemaan itseään. Aikuiset olivat auktoriteetteja. Sitä oltiin totuttu siinä elämäntyylissä kasvamaan.

Liikkeellä pienestä pitäen

Raija on lähtöisin Jarhoisista. Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista Raija on toiseksi nuorin.

Lapsuuden perhe sai sen ajan tapaan elantonsa maanviljelystä.

– Hoidin itsekin karjaa, kotona kun oli lehmiä. Heinätyöt tulivat niin ikään tutuiksi.

Isä työskenteli tilan ohella koulun talonmiehenä. Raijan äiti tuurasi miehensä vapaapäivät koululla.

– Lapsuus oli mukava. Kylän lasten kanssa leikittiin ja pelattiin. Se oli yhteisöllistä.

Erityisellä lämmöllä Raija muistaa isänsä innokkuuden kannustaa jälkikasvuaan liikkumaan.

– Isä teki lavut ja hiihti meän mukana. Äiti toimi huoltojoukoissa.

Syksyisin marjastaminen oli koko perheen hommaa. Senkin Raija muistaa olleen isälleen erityisen tärkeää. Koululaiset keräsivät puolukkaa myös koulunsa keittiön tarpeisiin.

Raija on harrastanut nuoruudessaan aktiivisesti hiihtoa. Nyt kävely tuntuu mieluisalta. Sen ohessa juoksukin maistuu välillä. Meän Opiston jumpparyhmä on kuulunut Raijan talvikauden harrastuksiin. Hän on myös itse vetänyt sitä Lampsijärven entisellä koululla. Tänä syksynä on tarkoitus aloittaa myös jooga.

Lapset oma juttu

Raija tiesi jo lukion loppuvaiheessa suuntautuvansa lastenhoitoalalle. Hän oli ehtinyt hoitaa vanhemman siskonsa lapsia ja työskennellä kotiapulaisenakin, jolloin oma uravalinta oli vahvistunut.

Vuonna 1975 hän lähti opiskelemaan Ylitornion silloiseen kristilliseen opistoon päiväkotiapulaiseksi. Koulutus kesti vuoden, jonka jälkeen hän työskenteli lyhyen jakson hoitamassa Pellon pankinjohtajan lapsia tämän kotona.

Pellon päiväkoti avattiin Jolmantiellä 12.8.1977 sitä varten rakennetussa talossa, jossa myös Raija aloitti tuolloin työnsä. Nykyisin samassa talossa on vuokra-asuntoja.

Ylitorniolla suoritettujen opintojen jälkeen Raija jatkoi oppisopimuskoulutuksella päivähoitajaksi, joksi hän valmistui vuonna 1994.

Nykymitassa loistavat puitteet

Päiväkoti oli tuolloin oma pieni maailmansa, jonka joistakin resursseista voi nykyään vain haaveilla.

Päiväkodilla oli alkuun oma talonmies, joka piti talosta ja pihapiiristä tarkkaa huolta. Aimo Kenttä oli rakentanut lapsille pihalle leikkimökin, ja lapset pystyivät päivittäin seuraamaan hänen arkisia työtehtäviään.

Talossa oli oma keittäjä ja keittiöapulainen, joka olisi tänään suurta luksusta. He leipoivat leivät ja valmistivat kaikki ruuat vispipuurosta lähtien. Perunat tulivat paikallisilta viljelijöiltä. Merimiespihvit nuijittiin raaka-aineista lähtien.

– Sipattikastike oli erityisen hyvää. Se oli vaalea kastike, jossa oli kinkkua. Sitä ei ole sen jälkhiin saatu.

Päiväkodin oma keittiö lakkautettiin 2000-luvun alkupuolella, josta lähtien ruoka on valmistettu kunnan keskuskeittiöllä.

Nykyään lapset jäävät paitsi tällaisesta jokapäiväisestä toiminnasta, vaikka päiväkodissa toki voidaankin esimerkiksi leipoa yhdessä.

Aluksi lapsia ei hänen mukaan ollut kovin paljon. Osa päivähoitoa tarvitsevista lapsista oli perhepäivähoidossa.

– Perhepäivähoitajia oli yli 60! Nyt ei yhden ainoaa.

Varsinaista hoitotyötä teki kaksi lastentarhanopettajaa, kolme lastenhoitajaa ja kolme päiväkotiapulaista. Heidän lisäkseen päiväkodissa oli kerrallaan kaksi harjoittelijaa yhden puolivuotiskauden.

Puhtaasti hoitopaikka

Päiväkoti miellettiin ensimmäisinä vuosina lähinnä ”vain” hoitopaikaksi. Lasten vanhemmat ja hoitohenkilökunta eivät suunnitelleet yhdessä kovinkaan usein, eikä heidän välillään ollut yhteistyötäkään nykyisessä määrin.

– Vanhemmat luottivat päiväkodin olevan hyvän ja turvallisen paikan, kun he olivat itse töissä. Meillä ei ollut edes aidattua pihaa, mutta lapset pysyivät sallitulla alueella.

Lapset saivat olla, leikkiä ja touhuta, ja he olivat siellä vain vanhempien työn vuoksi. Leluja ei ollut yhtä runsaasti kuin nykyään. Pöytä- ja lautapelit, muistipelit ja pelikortit olivat kovassa huudossa.

– Virikkeitä lapsille toki annettiinja toimintaa suunniteltiin, mutta päiväkoti oli lähinnä hoitopaikka.

Elämän rytmi oli tuolloin rauhallisempi. Sitä jaksottivat lähinnä vanhempien työ ja lasten koulu.

– Silloin lapsilla ei ollut näin paljon harrastuksia. Vanhemmilla oli enemmän aikaa lapsille.

Keskiöön lapsi

Kasvatuskäsitys on muuttunut paljon päiväkodin alun vuosista. Lapsi- ja oppimiskäsitykset ovat uudistuneet.

– Ennen lapsia hoidettiin enemmän ryhmänä. Se oli ryhmänhallintaa. 2000-luvun alkupuolella tuli lapsikeskeisyys.

Nyt korostetaan lapsen osallisuuden ja pienryhmien merkitystä. Varhaiskasvatuksen oppimiskäsityksen mukaan lapsen kasvavat, kehittyvät sekä oppivat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristönsä kanssa. Se pohjautuu näkemykseen lapsesta aktiivisena toimijana, jotka ovat uteliaita ja haluavat oppia uutta, kerrata sekä toistaa asioita.

– Lapsikeskeisyys on mielestäni parempi. Opimme tuntemaan yksittäisen lapsen paremmin ja järjestämään ympäristön ja virikkeet jokaisen lapsen tasoisesti. Leikki on oleellinen osa lapsen toimintaa.

Lapsille tehdään tänä päivänä omat henkilökohtaiset varhaiskasvatussunnitelmat, ”lapsen vasu”. Sen on määrä tukea tavoitteellisesti lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä ja oppimista. Henkilökohtaisen ”vasun” lisäksi varhaiskasvatusyksiköillä on omat ”vasunsa”. Tällaisia ovat myös kuntakohtaiset ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelmat. Niiden laatiminen on lakisääteistä.

Raija painottaa yhteistyötä lasten vanhempien kanssa. Myös lasten havainnointi ja sen dokumentointi ovat päivittäinen osa päiväkodin toimintaa.

– Vanhemmilta tuleva tieto on tärkeää. Teemme yhdessä heidän kanssaan töitä, jolloin voimme tukea sekä lapsen kehitystä että vanhemmuutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Lapset muuttuneet

Yhteiskunnan murros on näkynyt myös Pellon päiväkodin lapsissa yli neljällä vuosikymmenellä.

Kehitys on ollut Raijan mielestä pääosin myönteistä.

– Lapset ovat nykyään kauhean välittömiä ja ulospäinsuuntautuneita.

Tunnekasvatus on tuottanut hedelmää. Lapset näyttävät helpommin tunteensa. He tietävät paljon ja ovat rohkeita keskustelemaan. Aivan oma lukunsa ovat tietenkin nykylapsien kyky ja halu käyttää digitaalisia laitteita, pelata ja etsiä tietoa netistä.

Yhteiskunnan muutos näkyy muun muassa kiireenä. Se on tuonut mukanaan lastenkin levottomuutta. Myös perheiden tuentarve on Raijan mukaan kasvanut.

Raija näkee huolestuttavana kehityssuuntana nykylasten toisinaan heikentyneen keskittymiskyvyn. Lasten käyttämä kieli on paikoin rumaa, kiroilua ja ”päin naamaa” uhittelua.

– Tällaiseen puututaan kyllä, ja lapset osaavat puuttua siihen ryhmässäkin.

Mummi on turvallinen

Vaikka Raija on ammattikasvattaja ja hoitaja, omille lapsilleen hän on äiti ja lapsenlapsilleen mummi. Hän on luottanut miehensä Esan kanssa rakkauden ja rajojen voimaan.

– Meillä on lasten kanssa olleet tietyt rajat. Niin sanottua vapaata kasvatusta ei ole ollut, vaan ollaan edellytetty normaalit käytöstavat ja toisten kunnioittaminen.

Rajat niin omien lasten kuin lastenlastenkin kanssa ovat näkyneet muun muassa siinä, kuinka aikuisille puhutaan tai käyttäydytään ruokapöydässä.

Rajojen ja rakkauden ohella Raija korostaa johdonmukaisuutta.

– Lapsenlapset tietävät, että mummolassa on samat säännöt kuin heillä kotona. Meillä on samat kännykkärajoitukset, eikä meillä käytetä rumaa kieltä.

Lapsenlapset kuvasivatkin mummiaan luotettavaksi ja turvalliseksi aikuiseksi. ”Hän ruokkii meitä ja käskee meät ulos haukkaahmaan raitista ilmaa, ja huolehtii meän hamphaistaki.”

Perhekeskeistä aikaa

Raija tapasi miehensä Esan ”kylillä” 1970-luvun loppupuolella. He viettävät tänä vuonna 40-vuotishääpäiväänsä. Perheeseen syntyi neljä lasta. Sittemmin lapsenlapsia heille on siunaantunut 12.

– Sitä on pitänyt luonnollisena, että elämässä kaikki menee hyvin.

Elämä kuitenkin ravisteli ankarasti yhden lapsenlapsen kuoleman kautta. Se kirkasti perheelle aidosti merkittävät asiat vähemmän tärkeistä. Tapahtumasta on nyt reilut kaksi vuotta.

– Silloin aloin miettiä, milloin jään eläkkeelle. Nyt minulla on aikaa nelivuotiaalle Tilmalle ja tarvittaessa muille perheen lapsenlapsille.

Raija ehti urallaan hoitaa kahden sukupolven lapsia.

– Puolet lapsista on sellaisia, joiden vanhempiakin olen hoitanut. Oli korkea aika lähteä ennen kolmatta sukupolvea.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy