• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Ihmiset ovat tottuneet viime vuosina kuulemaan Kari Haajasen komeaa tangoääntä erilaisissa konserteissa ja muissa tilaisuuksissa.

AAVASAKSA – Aavasaksan ja Haapakosken rajamailla asuva Kari Haajanen on tyytyväinen mies. Syntymäkotiin Etelä-Portimojärven puolelle on muutama hassu kilometri, ja ympärillä on kaikki, mitä hyvään elämään tarvitaan: perhe, harrastukset, kalavedet ja metsästysmaat.

Vaikka Kari asuu vaimonsa Mervin kanssa lapsuuskotinsa läheisyydessä, on hänkin tehnyt kierroksensa maailmalla. Melko pitkän kierroksen.

– Olin 18-vuotias, kun lähdin monen muun tavoin töihin Etelä-Ruotsiin. Koti-ikävä oli aivan kauhea, se oli hirveä paikka. Sieltä menin sitten Rovaniemelle armeijaan. Onneksi se etelän työpaikka meni armeijassa ollessani konkurssiin, niin ei tarvinnut palata enää sinne takaisin…

Heti vai huomenna?

Ruotsiin Kari kumminkin lähti myös armeijan jälkeen, vuonna 1971.

– Pari kaveria oli Kiirunassa metalliverstaalla töissä, ja he houkuttelivat, että hyppää kyytiin ja lähde siekin sinne.

Kari teki työtä käskettyä ja meni metalliverstaan johtajan puheille kysymään työpaikkaa. ”Alatko sie heti vai huomenna”, kuului vastakysymys.

– Siihen aikaan töitä oli vaikka kuinka. Ei tarvinnut kuin valita sopiva, kääriä hihat ja ruveta hommiin.

Kiirunassa vierähti 13 vuotta. Karilla oli putkiasentajan koulutus, mutta hän päätyi tekemään metallihommia – ja niitä riitti. Tammikuussa 1975 Mervikin muutti Kiirunaan ja lokakuussa syntyi perheen esikoinen. Kivikylässä ei tuntunut silti olevan mitään tekemistä.

– Illat pelattiin lentopalloa, ei siellä muuta voinut tehdä. En jäänyt koskaan kaipaamaan sinne, enkä minnekään muuallekaan. Sieltä tulimme Matarenkiin, missä olin parissa eri firmassa tekemässä putkitöitä.

Oma koti omalle maalle

Matarengissa Kari tunsi olevansa jo kotona. Hän pääsi taas metallialan töihin vasta perustetun RKP:n palvelukseen Matarenkiin. Sielläkin vierähti tovi.

Marraskuussa 1989 oli edessä mieluisa elämänmuutos: Kari muutti vaimonsa Mervin ja tyttöjen kanssa Aavasaksalle uuteen taloon, joka pystytettiin sähköyhtiöltä vaihdossa saadulle tontille. Maa-alue tuli korvauksena voimalaitoskanavan alle jääneistä metsämaista.

– Omalle maalle oli helppo rakentaa. Siskokin rakensi viereen oman talonsa. Sen jälkeen, kun tulimme tähän, minulla ei ole ollut halu lähteä mihinkään. Tästä en lähde ennen kuin edessä on muutto Kaupinmäkeen, Kari toteaa.

Kaupinmäkeen muutto onkin sitten se ihan viimeinen, jolta ei palata enää vanhaan kotiin edes käymään.

Koulunkäyntiä rajan yli

Tyttäret Susanna ja Satu syntyivät molemmat Kiirunassa. Susanna ehti käydä siellä pari ensimmäistä luokkaa kouluakin ennen kuin Haajaset muuttivat Matarenkiin.

– Kiirunassa oli sen verran suomalaisia lapsia, että siellä oli suomenkielinen luokka. Kun muutimme Matarenkiin, saimme kouluhommat järjestymään siten, että lapset haettiin taksilla ja kuljetettiin Kuivakankaan kouluun.

Haajasen tytöt olivat ensimmäiset, joiden kohdalla kokeiltiin valtakunnan rajan ylittävää koulunkäyntiä. Se osoittautui toimivaksi, joten sen jälkeen suomalaislapsia lapsia on kuljetettu paljonkin kouluun Suomen puolelle.

Selkävaivoista eläkkeelle

Raskaat työt olivat tehneet tepposensa Karin selälle, joten jotakin uutta piti keksiä. Kari oli taksirenkinä neljälle eri autoilijalle, ja siinä työssä hän viihtyi, kunnes selkävaivat pakottivat hänet sairauseläkkeelle.

– Olin jonkin aikaa työttömänä, ja silloin selkä tutkittiin perusteellisesti. Selkä leikattiin vuonna 2008, ja kun sairausloma loppui, eläkepaperit tulivat seuraavana päivänä postissa. Ajoitus oli täydellinen.

11 vuotta eläkkeellä ovat menneet kuten ne eläkkeellä tuppaavat menemään: perheen ja harrastusten parissa. Jos ne kaksi asiaa voi vielä yhdistää, on lupa olla erityisen tyytyväinen.

Kari Haajanen taitaa olla…

Pojat mukaan metsälle

Kari Haajasen rakkaimmat harrastukset ovat peritornionlaaksolaiseen tapaan metsästys ja kalastus. Kummallekin on aikansa ja paikkansa.

– Kiirunastakin piti päästä aina syksyisin viikonlopuksi jänismetsälle, Kari muistelee.

Myös kevättalvinen viikko pilkillä tunturijärvillä Kilpisjärven takana on niin tärkeä, että se ohittaa useimmat muut asiat. Ei kuitenkaan kaikkia.

– Minulla on neljä lastenlasta. Toisella tyttärellä on kaksi poikaa, toisella poika ja tyttö. Vanhin heistä, Jimi, on jo täyttänyt 18 vuotta, mutta viime syksynä hirvimetsällä pojat muistelivat kuinka pienestä hän on kulkenut metsällä. Joskus piti käydä välillä kotona mukka vaihtamassa pojalle vaippaa.

Nykyään Jimillä on metsästyskortti, hirvimerkki, aseenkantolupa ja ensimmäiset hirvetkin kaadettuna, mutta ennen niitä hän on viettänyt monta syksyä papan kanssa hirvitornissa puupyssyllä saalistaan tähtäillen.

– Nuoremmallakin pojalla Niklaksella on jo metsästyskortti, mutta ei vielä aseenkantolupaa. Hän saa kuitenkin ampua kun mie olen mukana, ja on ampunutkin esimerkiksi jäniksiä. Nyt hän vaatii, että vien hänet suorittamaan hirvimerkkiä.

Kalastusta ja koiranhoitoa

Keväällä ja kesällä on harrin pyytämisen ja lohestuksen aika.

Ruotsin puolella Korvan kylässä asuva William ei ole metsämies, vaan jääkiekkomies. Tänä kesänä hän on kuitenkin saanut kipinän myös kalastukseen. Pikkusisko Vanessa on moffan tyttö, ja kaikki lapsenlapset viettävät paljon aikaa mummolassa.

Metsämies tarvitsee tietysti myös koiran, ja talossa on aina ollut sellainen. Nimenomaan metsästyskoira. Koirasta on kyllä iloa myös kalamiehelle, jääkiekkomiehelle ja moffan tytöllekin.

– Kun jouduin luopumaan vanhasta koirastani, jolla oli jo paljon sairauksia, ei mennyt varmaan kuin kaksi päivää, kun pojat etsivät meille netistä uutta koiraa. Siitä ei sitten mennyt kuin pari, kolme päivää kun käytiin hakemassa Keminmaasta uusi pentu. Aika nopeaa toimintaa.

Leskiäidin tyttäret

Aika moni yhdistää Haajasen nimen musiikkiin. Ei se ole Karinkaan kohdalla mikään virhe. Päinvastoin.

– Isä halusi opettaa minut soittamaan haitaria, mutta mie sanoin ”ei”, enkä alkanut millään, Kari paljastaa.

Syynä taisi kuitenkin olla enemmän ujous kuin se, että soittaminen tai musiikki ylipäätään olisivat olleet vastenmielisiä. Kun muu perhe lähti jonnekin, Kari otti haitarin ja harjoitteli salaa.

– Sen vähän, mitä mie soitan, olen opetellut korvakuulolta. En tunne nuotteja ollenkaan. Ensimmäinen kappale, minkä opin soittamaan, oli Leskiäidin tyttäret, Kari naurahtaa.

Olipa kerran karaoke

Kun antaa haitarille pikkusormen, se voi viedä koko käden, tai toisinaan myös johdattaa muunlaisiin musiikkiharrastuksiin. Kari löysi laulun – tai laulu löysi hänet. Kun karaoke tuli Suomeen vuonna 1991, se löysi pian tiensä Ylitorniollekin.

– Mie olin niin ujo, että minua ei saanut laulamaan millään, mutta sitten Rajahoviin tuli karaoke. Mie en tiä, miten mie rohkenin mennä sinne ja vielä selvin päin tietenkin, kun en niin perusta alkoholista. Mie kuitenkin menin ja lauloin.

Karia jännitti niin, ettei mikrofoni tuntunut pysyvän kädessä, vaan siitä piti ottaa varmuuden vuoksi tukeva kahden käden ote. Siitä se sitten lähti, uskallus laulaa toisten kuullen. Ensin muutamalle ravintolailtaa viettävälle, ja vähitellen suuremmillekin yleisöille.

– Minusta karaoke on parasta, mitä laulupuolelle on keksitty. Ihmiset tykkäävät, ja kun he uskaltautuvat siihen, he voivat lähteä muuallekin laulamaan. Karaoke on sitä varten, että saa kokeilla.

Laulua laulun perään

Ihan oma lukunsa on Tuomo Ylitalon johtaman Intro-yhtyeen Tornionlaaksossa lanseeraama live karaoke.

– Se on mahtava homma! Se vie eteenpäin niitä ihmisiä, jotka eivät ole tohtineet laulaa, mutta ovat sitten kokeilleet karaokea ja innostuneet siitä. Nyt on mahdollisuus päästä taas vähän pitemmälle harrastuksessa.

– Vaikka me vanhat siellä laulelemme, aina joku nuorikin eksyy mukaan ja voi saada karaokesta jotain lisäkimmoketta lauluharrastukselleen. Minusta se on tosi hieno juttu.

Alkuun päästyään Kari Haajanen on innostunut laulamaan myös Meän Opiston yksinlaulajissa, solistiryhmässä ja Meän Kuorossa.

– Lauloin mie uudessa kirkkokuorossakin, mutta illat tahtovat loppua kesken, kun on vielä keskiviikkoisin se karaokeilta Etelä-Portimojärven kylätalolla.

Lisäksi Kari on ollut mukana tekemässä Kätkän Annelin ja Eskon kanssa musiikkinäytelmää ja Pohjolan yössä kerran -musiikkitapahtumaa. Isän Lauri Haajasen lauluistakin on pidetty oma konsertti.

Tärkeät asiat ensin

Musiikki ja erityisesti karaoke ovat vieneet Kari Haajasen mennessään, mutta eivät sentään ihan kokonaan. Asiat on osattava asettaa tärkeysjärjestykseen, ja sen Kari kyllä osaa.

– Jos keväällä pilkkireissun aikana on konsertti, mie en tule laulamaan. Pelkkä ajatuskin on ihan mahdoton.

Myös lapsenlapset ovat tarpeineen niin tärkeitä, että lauluhommat jäävät äkkiä toiseksi. Kalaan ja metsälle heidät voi ottaa mukaan, ja kuka tietää, vaikka joskus karaokessa tai Meän Opistossa laulaisi viisikko Kari ja kakarat…

– Meillä on tapana saunoa poikien kanssa yhdessä ja puhua siellä kaikki tärkeät asiat. Heidän kanssaan on sovittu, että se, mikä saunassa puhutaan, jää visusti saunan seinien sisäpuolelle.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy