• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Puutarha tuottaa Sepolle ja Eevalle maan antimien ohella suurta iloa ja hyvää mieltä.

LANKOJÄRVI – Seppo Matelan ja Eeva Mantereen puutarhassa auringonkukat ja tulppaanit kukkivat terhakkaina keväästä syksyyn.

Hirvet, kissat, vuohet ja puput vilistävät pitkin pihapiiriä sulassa sovussa. Tikka nakuttaa samaa pihapuuta. Joutsenet ovat muuttomatkallaan läpi vuoden.

Ilo ja lapsenmielisyys kuplivat kepeästi heidän kotipiirissään. Heidän matkansa henkiseenkin kotiinsa on kulkenut monien koskien ja erämaataipaleiden kautta.

Lapsuus Lempeässä

Sepon syntymäpäivä, 10.10.1939 oli kansallisestikin merkittävä päivä. Tuolloin astui voimaan yleinen liikekannallepano. Kansakunta oli yhden olemassaolonsa kriittisimmän haasteen edessä.

Lapin sodan alkaessa syksyllä 1944 perhe lähti evakkoon Torniojoen vastarannalle.

Torniosta pohjoiseen etenevien saksalaisjoukkojen jälki oli lohduton. Joen rannan talot paloivat soihtuina. Seppo oli tuolloin viisivuotias pojannassikka. Hänellä on lähdöstä vain hämäriä muistikuvia. Silloin satoi vettä ja oli pimeää.

– Muistan, kun liekit loimusivat. Naiset itkivät rannalla. Äitini oli uljas nainen. Hän ei murtunut, kun talo paloi vastarannalla.

Sodasta selvittyään perheen elämä palautui uomiinsa, vaikka pulaa oli kaikesta.

– Ei ollut ruokaakaan rempseästi.

Sotien jälkeenkin tuberkuloosi oli vielä yleinen ja tappava tauti. Sepon äidin tuberkuloosia ei pystytty hoitamaan. Äiti ja vastasyntynyt lapsi menehtyivät. Seppo oli yhdeksänvuotias. Isä jäi aluksi yksin kahdeksan lapsen kanssa.

Tapahtumalla oli poikaan vuosikymmeniä kestäneet seuraukset. Elämän perustukset ja sen myötä turvallisuuden tunne huojuivat.

Armeija oli tietty käännekohta. Siellä hän huomasi osaavansa ja pärjäävänsä siinä missä muutkin nuoret miehet.

Ruotsiin töiden perään

Lappi oli yksi Ruotsiin muuton muuttotappioalueista 1960-luvulla. Työttömyys ja maamme matala tulotaso ajoivat erityisesti suuriin ikäluokkiin kuuluvia nuoria paremman elämän toivossa Ruotsiin. Seppo oli yksi heistä.

– En halunnut lähteä, mutta pakko oli.

Ensimmäisen vuoden hän teki siellä metsätöitä, mutta vaihtoi sitten Saabin tehtaille Trollhättaniin.

Hän työskenteli Saabilla yhtäjaksoisesti 30 vuotta.

Vieraassa maassa ensimmäinen vastaantuleva kysymys oli kielen oppiminen. Saabin tehtailla pärjäsi vallan mainiosti suomenkielellä, sillä suuri osa työntekijöistä oli suomalaisia. Lisäksi tehdashallin meteli vaikeutti paikallisten kanssa keskustelua.

– Suhtauduin vastahakoisesti ruotsinkieleen, mutta olin rohkea puhumaan. En välittänyt virheistä. Jos en löytänyt kaupasta munia, aloin kotkottamaan, Seppo nauraa.

Kieli rakensi tietyn muurin koko Ruotsissa eletylle elämälle, vaikka Seppo pärjääkin ruotsinkielellä hyvin.

– Sen kanssa ei ole kielellistä tunneyhteyttä. Kielen syvempi ymmärrys puuttuu, hän viittaa jokaisen kielen hienoimpien nyanssien ymmärtämiseen.

Eläköidyttyään Seppo muutti Haaparannalle lähemmäksi Kitkajoen rannalla sijaitsevaa kesämökkiään. Juuret vetivät voimakkaasti takaisin kohti pohjoista. Kaksi aikuista lasta ja lastenlapset olivat ruotsalaistuneet. He jäivät Etelä-Ruotsiin.

Yllätysten yllätys

Sepon ja Eeva Mantereen tarina on kuin sadusta. Kumpikin oli toiselleen nuoruuden rakastettu, mutta heidän tiensä johtivat tuolloin eri suuntiin. He olivat nähneet edellisen kerran toisensa Lampsijärvellä tansseissa vuonna 1961.

Eeva meni tahollaan naimisiin ja perusti perheen. Hän jäi leskeksi vuonna 2003.

Seppon ja Eevan tiet kohtasivat jälleen kesällä 2009 Lankojärvellä. Ikimuistoinen jälleennäkemisen päivä on tarkasti heillä muistissa. Kalenterin lehti näytti 13. elokuuta. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut 48 vuotta.

– Vaikka vuosikymmeniä oli välissä niin paljon, tunne oli heti sama, Seppo muistelee.

Kihlajaismatka suuntautui romanttisesti Norjan Kautokeinoon. Siellä he tutustuivat Juhlsin kuuluisaan hopeapajaan, jonka esillä olleet työt hämmästyttävät heitä edelleen.

Elämäntapamuutos

Saabin tehtailla ollessaan Seppo oli kova tupakkamies. Vyötärölle oli tainnut kertyä muutama ylimääräinen kilokin. Nämä yhdessä tekivät elämästä raskaan. Elämäntapamuutokselle oli tilausta.

Hieman rapeat 30-vuotiaana, vuonna 1972 hän teki päätöksen, joka kantaa hedelmää tänäkin päivänä.

– Mietin, että jollen muuta elintapojani, en elä kovin vanhaksi.

Tupakanpoltto loppui kuin seinään. Työkaverit yrittivät houkutella miestä takaisin tupakkarinkiin, mutta päätös lopettaa piti. Sitä hänen ei ole tarvinnut katua.

Ensimmäiset lenkit olivat tuskallisia, mutta kunnon kohotessa juoksu alkoi maistua.

– Juoksusta ei meinannut aluksi tulla mitään. Pikkumäetkin, hyvä etten melkein kontannut.

Seppo huomasi keuhkojen alkavan toimia ja kunnon nousta. Hänestä kehkeytyi intohimoinen juoksija.

Liikunta ja terveet elämäntavat, joihin kuuluu myös ruokavaliosta huolehtiminen, ovat tuoneet Sepon elämään suunnattomasti iloa.

– Ihminen on luotu liikkumaan. Hyvinvointi ei tule kaupasta ostamalla tai apteekin hyllyltä. Se tulee liikkumisesta ja terveellisestä ruokavaliosta.

Hän on huolissaan lasten liikkumisen vähenemisestä. Ajasta, mikä lapsilta ennen kului pihaleikeissä, menee nykyään liialti sisätiloissa tietokoneita tai kännyköitä näprätessä ja niillä pelatessa. Hän tietää omasta kokemuksestaan, miten elämänlaatu paranee liikunnan myötä. Tuolloin ihmisen keho toimii niin kuin se on tarkoitettukin toimimaan.

Kestävyyslajit vetivät puoleensa

Seuraavana talvena työkaverit houkuttelivat Seppoa osallistumaan kuuluisaan Vasa-loppetiin.

– Mie sanoin, että olen sen verran pohjoisesta, etten lumiukkoja pelkää.

Hän osti puusukset, joilla lumenpuutteen vuoksi ehti harjoitella vain kymmenen kilometriä ennen Vasa-loppetin 85 kilometrin rutistusta. Hengissä selvittiin! Sen jälkeen mies otti mittaa itsestään vielä 11 kertaa samoilla laduilla.

Ruotsin vuosina kuntoilulajit painottuivat sulanmaan lajeihin, lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja suunnistukseen.

Maraton-kärpäsen purema laittoi Sepon osallistumaan seitsemään täydenmatkan ja kymmeneen puolimaratoniin.

– Uran huipentuma oli ehdottomasti New Yorkin maraton, jonka juoksin 50-vuotiaana. Se oli upea, mahtava kokemus! 24 000 juoksijaa lähti yhtä aikaa matkaan. Ja juoksun jälkeinen maaliintulo!

Maastojuoksutapahtumia hänellä on takanaan lukemattomia.

Ruotsin kuuluisimpaan viisi päivää kestävään suunnistustapahtumaan hän osallistui kolmena vuonna.

– Niitä elämyksiä, mitä aktiiviurheilun parissa sain, ei enää tällä iällä saa, hän huokaa.

Päivittäistä liikuntaa ja hyvää oloa pariskunta saa kuitenkin puutarhansa hoidosta. Talvisin lumityöt nostavat hikeä pintaan.

Yksi jokavuotinen urheilulaji on kuitenkin laitettu lopullisesti hyllylle. Suureelliset halko- ja klapihommat ovat saaneet jäädä.

Henkinen hyvinvointi

Seppo on käynyt elämäänsä ja kokemuksiaan läpi pidemmän kaavan kautta. Hän on lukenut henkistä hyvinvointia käsittelevää kirjallisuutta ja käynyt muun muassa Tommy Hellstenin luennolla hakemassa lisäymmärrystä ihmisyyden peruskysymyksiin.

Henkilökohtainen usko on muodostunut hänen oman elämänsä kivijalaksi. Se ilmenee hänellä arkisena luottamuksena Jumalan läsnäoloon tekemättä asiasta korkeakirkollista monumenttia. Hän tietää, mistä viime kädessä apu tulee.

Seppo täyttää syksyllä 80 vuotta. Vuodet, vuosikymmenet koulivat ihmistä, riisuvat turhasta omavoimaisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta. Ne pelkistävät ihmisessä esiin oleellisen ymmärryksen ja oman rajallisuutensa.

– Tärkeintä on ymmärtää elämän rajallisuus. Sitä resutaan ja unohdetaan, että rikkaatkin makkaa lopulta hautuumaalla. Rikkaus tuo vain huolta.

Tärkeilemätön puutarha

Sepon ja Eevan kasvihuone oli jo kesän alussa vehreä. Tomaatti pukkasi kukkaa. Syksyn tullen tomaateista valmistetaan paljon ystäviltä kiitosta niittänyttä ketsuppia. Rosmariinin ja oreganon aromit täyttivät huoneen kostean ilman. Marjapensaat valmistautuivat syksyn satoon. Raparperit antoivat satoa jo kesän alussa. Kurpitsoista odotetaan jälleen runsasta satoa.

Itämaisen sananlaskun mukaan mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää. Sepon ja Eevan puutarha ei tärkeile. Se on iloinen, värikäs ja lapsekkaan leikkisä. Sellaisena se kuvastaa heidän elämänasennettaan.

– Haluan olla lapsenmielinen, Seppo tuumaa.

Kiitollisuus kantaa

Pariskunta viittaa japanilaiseen ikigai’hin. Sillä tarkoitetaan ”syytä herätä aamulla”. Saman kysymyksen eri variaation esitti keskitysleiriltä selvinnyt ja siitä elämänuransa rakentanut Viktor Frankl kehittämänsä logoterapian avulla.

Franklin mukaan ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämänsä mielekkäänä ja merkityksellisenä. Tätä ei poista ihmisen kokema kärsimyskään. Ihmisen menneisyys ei määritä hänen tulevaisuuden mahdollisuuksiaan. Aina on mahdollista löytää syy herätä uuteen aamuun.

Eeva ja Seppo ovat löytäneet vastauksen oman elämänsä miksi-kysymykseen.

– Kun oppii ymmärtämään elämää, sitä tekee kaikkensa toisen eteen. Rakkaus on tärkeintä elämässä. Se menee kaiken muun yli.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy