• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kari Kaulanen

Pirjo ja Tuomo Waara ovat jo viiden vuosikymmenen ajan jakaneet elämän tyynet ja myrskyt.

PENKONNIEMI – Tuomo Waaran mukaan hänen isänsä oli taitava tarinaniskijä. Kun on istunut kolme ja puoli tuntia vastapäätä Tuomoa, on helppo todeta, että omena on pudonnut aivan puun juurelle.

Asian varmistaa se, että Tuomo sijoittui kolmannelle sijalle tarinaniskennän Suomen mestaruuskipailuissa vuonna 2018. Omien sanojensa mukaan hän osallistui Lapin aluekarsintaan, koska ”ei ollu muutakhaan tekemistä”. Karsinnan voitto toi paikan valtakunnallisessa kisassa. (Linkki tarinaan jutun lopussa.)

Lähes yhtä puhelias kuin Tuomo on hänen vaimonsa Pirjo. Usein puolisot keskeyttävät toisensa, mitä toinen ei suinkaan pane pahakseen. Kaikesta näkee, kuinka tänä vuonna 50 vuotta täyttävä avioliitto myötä- ja vastamäkineen on hionut särmiä ja hitsannut puolisot yhteen.

– Sitä alkaa pikku hiljaa tutustuun toisseen, Tuomo virnuilee.

Riihi ja ruumislauta

Tuomo ja Pirjo Waara asuvat Lankojärven Penkonniemessä. Paikan nimi tulee Tuomon isoisältä Penkoksi kutsutulta Benjamin Waaralta. Waarojen koti sijaitsee paikalla, jolla Penkko asui. Aivan vieressä on Tuomon lapsuuskoti.

Penkonniemi sijaitsee hieman sivussa varsinaisesta kylästä. Tuomo kertoo, kuinka hän lapsena istui kylällä kuuntelemassa miesten tarinointia. Usein kyse oli kummitusjutuista.

Niinpä Tuomon yksinäiset kotimatkat olivat lievästi sanottuna jännittäviä. Jännitys tiivistyi erityisesti matkan varrella olevan riihen kohdalla. Siellä kun oli se ruumislauta, jonka päälle kuolleet siirrettiin Penkonniemestä.

– Varsinki pimeällä mietti, että kyllä sitä selviää, ko pääsee riihen ohi, Tuomo Waara muistelee.

Ohitus tapahtui aina juosten.

Lapsuus oli muutenkin vauhdikasta aikaa, kuuluuhan Tuomo vuonna 1949 syntyneenä suuriin ikäluokkiin. Kavereita riitti, eivätkä leikit olleet aina kilteimmästä päästä. Isoja vahinkoja ei kuitenkaan sattunut, vaikka poikasakkia yritettiin välillä tiputtaa Käpylänvaaran kalliolta jopa pienoiskiväärillä.

Pirjo ja Ruotsi kutsuvat

Lankojärven koulussa oli toista sataa oppilasta, ja koulukiusaaminen oli Tuomon mukaan säälimätöntä. Hänellä meni kuitenkin koulussa hyvin, ja päästötodistuksen keskiarvo oli yli yhdeksän. Tuomo uskoo, että olisi päässyt helposti myös keskikouluun, mutta koska se ei ollut kunnallinen, perheen varat eivät riittäneet.

Jatkokoulun jälkeen Tuomo kävi Torniossa kaksivuotisen kauppakoulun, josta hän valmistui vuonna 1968. Samana kesänä hän oli merkitsemässä Pellon ja Sinetän välisen maantien linjauksia, mutta tapahtui myös muuta. Mopoillessaan kylätiellä Tuomo pyysi kyytiinsä nuoren naisen, Pirjon, joka oli menossa Ruotsiin töihin. Tuo kyyti jatkuu yhä.

Pirjo muutti Ruotsin Boråsiin ja meni töihin Algotsin tehtaalle. Käytyään kutsunnoissa Tuomo nousi bussiin ja suuntasi Matarenkiin. Sieltä matka jatkui kiskobussilla Luulajaan ja edelleen junalla Boråsiin. Hän ei suinkaan matkustanut yksin.

– Melkein kaikki rippikoulukaverit lähit sammaa matkaa. Osa meni Volvole ja kuka minnekki.

Algotsilta löytyi työpaikka myös Tuomolle.

Nuoret vihittiin seuraavana syksynä Pattijoella, missä Pirjo oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa.

Suomeen, Ruotsiin, Suomeen...

Lokakuussa 1969 Tuomo meni Sodankylään varusmiespalvelukseen. Armeijan jälkeen Tuomo ja Pirjo suuntaisivat takaisin Ruotsiin, tällä kertaa Gävleen. Tuomo pääsi töihin Korsnäs-Marman paperitehtaalle ”siileriksi”, jonka tehtävänä oli pitää huoli paperimassan ja veden oikeasta suhteesta.

Parin vuoden päästä veri alkoi kuitenkin vetää pohjoiseen. Vuonna 1974 Waarat muuttivat Kiirunaan ja Tuomo siirtyi LKAB:n leipiin.

– Kaheksan vuotta ajoin pyöräkuormaajaa yli puolen kilometrin syvyyessä.

Kun Waarojen ensimmäinen lapsi, Tiina, halusi aloittaa koulun Suomessa, edessä oli paluu Lankojärvelle, jonne oma talo valmistui vuonna 1979.

Tuomo kulki edelleen Kiirunassa, kunnes LKAB vähensi väkeä. Sen jälkeen hän opiskeli Nordissa radioasentajaksi. Siitä ei kuitenkaan tullut hänen ammattiaan.

Suomesta eläkkeelle

Vuonna 1989 Tuomo pääsi ensimmäisen kerran työhön, jossa voi hyödyntää kauppakoulussa saamaansa oppia. Työpaikan tarjosi pellolainen Potma Oy, jonka leivissä Tuomo sai olla seuraavat 15 vuotta. Sinä aikana yritys aloitti siirtymisen paperisista taimikennoista alumiinikennoihin. Tuomo oli mukana myös kehittämässä ja markkinoimassa jääkiekkokenttien merkintänauhoja, joita käytetään eri puolilla maailmaa.

– Siinä oli mahoton työ, että mie löysin ostajat ja sain tehtyä asiakasrekisterin.

Kun Potma vaihtoi omistajaa, Tuomo siirtyi rakentamaan Yllästä ja Leviä veljensä Teuvon yrityksen mukana.

Elokuussa 2009 Tuomo sai kirjeen, jossa oli ilahduttava viesti: ”Teidät siirretään eläkkeelle 1.10.2009.”

Yhteiskunnallisena vaikuttajana

– Pikkukylissä osalistuthiin innokhaasti poliittisseen toiminthaan 1960-luvula, Tuomo arvioi syyksi yhteiskunnalliseen heräämiseensä.

Hän mainitsee esimerkkinä Sirkkakosken vappumarssit, joille osallistui satoja henkiä lapsista vanhuksiin.

LKAB:llä työskennellessään hän toimi kaksi vuotta myös ammattiosaston sihteerinä.

– Se oli minun korkeakoulu.

Tuomo Waara on ollut mukana Pellon kunnallispolitiikkassa vuodesta 1973 lähtien, jolloin hänet valittiin matkailulautakuntaan. Sittemmin hän on ollut valtuuston jäsenenä niin SKDL:n, devan (Demokraattinen Vaihtoehto), Vasemmistoliiton kuin demarien listoilta. Hän on toiminut kunnanhallituksessa sen varapuheenjohtajana.

Hän tuli tunnetuksi siitä, että selvitti asiat perin pohjin ja toi usein kokouksiin sellaista tietoa, jota muilla ei ollut. Seurauksena oli häirikön maine.

– Piti olla halu saaha muutosta aikhaan, Tuomo perustelee.

Tuomo Waaran nimi on näkynyt myös yleisönosastokirjoitusten alla jo 1980-luvulta lähtien.

Kirjoittava kantrimies

Yleisönosastojen lisäksi Tuomolla oli muun muassa vuosien ajan oma palsta Pohjolan Työ -lehdessä.

Koska eläkkeellä on aikaa, Tuomo päätti kirjoittaa myös romaanin. Perustelu on tuttu:

– Piti sitäki kokkeilla.

Kumpparimies-niminen kirja ilmestyi vuonna 2016 Väyläkirjojen kustantamana. Kyseessä on humoristinen teos, joka sisältää niin ironisia kuin vakavia havaintoja ihmisestä, ihmisen ja luonnon suhteesta ja ihmiselämästä yleensä.

Ainakaan toistaiseksi Tuomolla ei ole suunnitteilla toista romaania, mutta sellaisen aika saattaa tulla yhtä koska.

Tuomon 60-vuotispäivää ja 40-vuotishääpäiväänsä Waarat juhlivat Cliff Richardin ja The Shadowsin konsertissa Hartwall Areenalla. Musiikilla onkin Tuomon elämässä tärkeä rooli. Innostus syntyi 1960-luvulla, kun hän löysi ulkomaiset radiokanavat, joiden avulla pysyi kartalla siitä, missä isossa maailmassa mennään. Harrastuksena on myös radioamarööritoiminta.

Erityisen lähellä Tuomon sydäntä on amerikkalainen country-musiikki, suomalaisittain kantri.

Waaroilla kuunnellaan myös suomalaista iskelmää. Lempikanava on netin kautta kuuluva Pooki, joka soi haatattelutuokionkin taustalla. Sen sijaan Radio Suomen musiikkitarjonta saa tuomion.

– Se on pelkkää roskaa, Tuomo sanoo ja ilmoittaa kyllästyneensä samaan huutoon ja rämpytykseen.

Koirien kanssa maailmalla

Myös koirat ovat tuoneet sisältöä Tuomo ja Pirjo Waaran elämään. Heillä oli 1990-luvulla kennel, jossa oli kymmenkunta koiraa.

Koiranäyttelyt ja kokeet ovat kuljettaneet heitä eri puolille Suomea ja jonkin verran ulkomaillekin. Myös menestystä on tullut. Vuonna 1992 he saavuttivat vuoden kasvattajan tittelin australianterrieri Reimin Tritripin kanssa. Englanninsetteri Rudy puolestaan voitti kaksi vuotta myöhemmin Suomen mestaruuden kanakoirien metsäkokeessa. Se sai myös kansainvälisen muotovalion tittelin.

– Se tiesi mettässä justhiinsa, mitä se tekkee ja mitä mie tehen.

Tällä hetkellä Waaroilla ei ole koiraa, mutta monet valokuvat muistuttavat koiraharrastusvuosista ja ihmisen parhaista ystävistä.

Riepumaton tumma raita

Tuomo ja Pirjo Waaran yhteisiin vuosiin sisältyy myös suurta surua. Oman lapsen kuolema, vieläpä oman käden kautta, muuttaa ihmisen elämän. Sen Tuomo ja Pirjo joutuivat kokemaan vuonna 2002 kun nuorempi, 22-vuotias Markku päätti luopua elämästään.

– Markku oli taitava käsistään, Tuomo sanoo ja näyttää pojan 16-vuotiaana tekemää puukkoa.

– Vaikka en ole uskovainen, uskon siihen, että poika tullee vielä vastaan ja sannoo, että terve isä, mitä kuuluu.

– Se oli kova paikka, mutta on asioita, joille ei voi mitään. On vain mietittävä, miten mennään eteenpäin.

Vaikka tapauksesta on aikaa, se ei unohdu. Kysymykseen ”miksi?” ei ole vastausta, sillä pojan elämä oli ainakin ulkoisesti kunnossa. Lohtua tuo Markun Rovaniemellä asuva poika.

Niin pieni on ihminen

Tuomon lapsuudessa sukset olivat talviajan kulkuväline. Niillä tehtiin koulumatkat, kierrettiin välituntilatua ja hiihdettiin myös vapaa-aikana. Tuomo harrasti juniorina urheilua ja pärjäsikin melko hyvin 800 metrin matkalla.

Tällä hetkellä Waarojen suosikkiurheilu on jääkiekko, jonka seuraamisen Tuomo aloitti jo Gävlessä ollessaan. Suosikkijoukkue on yhä Brynäs. Vuonna 1982 hän valmensi Pellon Kiekon miesten joukkuetta.

– Mie haluaisin vielä kokkeilla pienten junioreitten valmentamista, hän sanoo.

Erityisesti Waarat seuraavat Tiinan nuorimman pojan, Villen, jääkiekkouraa, jonka toistaiseksi kirkkain saavutus on Mestiksen pronssi RoKin B-junioreissa.

Viime kesänä Tuomo ja Pirjo vaelsivat Abiskolta Nikkaluoktaan. Reilun sadan kilometrin matka tuhannen metrin korkeudessa taittui kuudessa päivässä. Reissu on tarkoitus tehdä myös tänä kesänä.

– Sielä ihminen tuntee pienuutensa ja pikku asiat menettävät merkityksensä, Tuomo sanoo.

Saman asian hän ilmaisee Kumpparimiehessä: ”Kun luonto puhuttelee, se on kovin puhuttelu.”

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy