• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Määttä
Kalle ja Arto Luiro ovat paitsi isä ja poika myös työtoverit.

ETELÄ-PORTIMOJÄRVI – Taksimies Kaarlo ”Kalle” Luiro saa hälärin kapulaansa ja lähtee noutamaan taksiautonsa ulos tallista. Taas asiakas odottaa kyytiä jossakin päin kuntaa ja taksimieshän lähtee, kun kutsu tulee. Olkoonpa hän sitten vaikka eläkkeellä, tai ainakin eläkeiässä.

Kalle kertoo täyttäneensä jo 75 vuotta. Eläkkeelle hän on aikonut jäädä jo ainakin kahdesti; ensimmäisen kerran täytettyään virallisen eläkeiän, 65 vuotta, ja seuraavan kerran täytettyään 70 vuotta.

– Kun täytin seittemänkymmentä, meni jokunen kuukausi, etten ajanut taksia. Sitten tuli uusi laki ja kävin uuvesti lääkärintarkastuksen ja tentin ja sain luvan jatkaa, Kalle kertoo ja sanoo sitten, että ei se ollut kyllä mikään tentti.

Käytävä se kuitenkin oli. Silloin myös määrättiin, että viiden vuoden päästä tarkistukset, ja nyt mennään eteenpäin parin vuoden jaksoissa.

Työssä pienestä pitäen

Kalle kertoo oppineensa työn tekemiseen jo hyvin nuorena. Siihen maailman aikaan oli pakko oppia. Tienestiin oli alettava heti kun johonkin pystyi. Jo kansakouluikäisenä Kalle oli ajamassa tukkia Portimokoskenvaarasta.

– Välilä olin koulussa ja toisena päivänä ajoin taas tukkia. Se oli pakko, ko oli köyhyys ja työmiestä tarvittiin. Mutta ei minua koulu kiinnostanu, mieluusti tehin töitä.

Hänellä oli lapsena tavallaan kaksi kotia; toinen äitinsä luona ja toinen isänsä luona. Äidin puolelta hänellä oli kaksi veljeä, Otto ja Kauko, ja isän puolelta sisarukset Lauri, Maire ja Kerttu. Nyt he kaikki ovat edesmenneitä.

– Se oli hyvä, ko oli kaksi kotia. Ko meni äitin kans sukset ristiin, tulin isän luo, ja päinvastoin, Kalle naurahtaa.

Kansakoulun jälkeen hän meni tienporaustöihin Koiviston Erkille ja Taunolle. Työt veivät muun muassa Tervolaan, jossa tehtiin Paakkolan ohitustietä.

Kalle oli päässyt jo armeijasta, kun hänen äitinsä kuoli 1960-luvun lopulla. Tuolloin hän oli niin sanotuissa hätäaputöissä Sodankylässä, jossa hän asui viikot kasarmilla.

Ruotsi haki työmiehiä

Armeijan ja tientekohommien jälkeen Kalle lähti Tuomas Honkurin kanssa töihin Ruotsiin, SKF:n laakeritehtaalle.

– Mie olin silloin Vanttauskoskella töissä ja sieltä lähin Ruothiin. Ruotti haki työmiehiä täältä silloin ja mielehlään täältä lähethiin. Kruunun kurssi oli meile hyvä, sielä tienasi hyvin, Kalle selittää.

Kalle ja Tuomas eivät kuitenkaan tulleet Volvolla kesälomille, vaan heillä oli yhteinen Volkswagen.

– Kotona tarvithiin tietekki aina kevhäälä kyntöaikhaan ja kesälä heinäntekoaikhaan. Isä oli jo sen verran huonossa kunnossa, että täälä tarvithiin apua. Mie pijin kesälomat aina heinäkuussa ja tulin heinätöihin, ne meni vuosikauvet sillä laila.

Kalle tuumaa, että koko lapsuus ja nuoruus tuntuu menneen heinätöissä, kun kesälomat meni aina heinäpellolla.

Kylä 1970- ja 1980-luvuilla

Etelä-Portimojärven kylä oli 1970-luvulla voimainsa tunnossa. Koululaisia oli paljon ja koulussa kolme opettajaa, keittäjä ja talonmies. Silloin perustettiin kylällä jääkiekkoseura Et-Po-72.

Vielä 1980-luvulla riitti virtaa. Kylätoimikunnan perustava kokous pidettiin marraskuussa 1982, ja kylä alkoi kehittyä. Varsinkin kylätoimikunnan puheenjohtajaksi vuonna 1984 valittu Naimi Heikka pisti tuulemaan.

– Kukhaan ei uskaltanu vastustaa sitä, Kalle nauraa.

– Naimi se sai aikhaan, että alethiin pittää tupailtoja. Mairenki luona niitä piethiin, vaimot kutoit poppanoita ja ryijyjä ja niitä myythiin ja arpajaisia piethiin. Sillä tavala saathiin rahhaa tievalhoin, jotka pystytethiin talkoila, tosin traktorimiehile tietekki maksettiin kaivuuhommista.

Kalle muistelee, että Naimin aikana kylälle talkoiltiin myös uimaranta ja sinne tanssilava ja muuta. Ainakin Naimin voi sanoa olleen alullepanija sille kaikelle, mitä kylälle on saatu aikaan.

– Naimin aikana tämä kylä alko niinko elähmään, Kalle sanoo.

Kun Kalle palasi kotiseudulleen työhommiin, hän meni töihin Hanhirovalle.

– Muistaakseni se oli 1970. Kaivinkoneen kanssa tein töitä pitkin maakuntaa ja kauempanakin, Kolarista Kuopioon asti. Siilinjärvi tais olla kauimmaisin paikka missä kävin, Kalle muistelee.

Perheen perustaminen

Hän tapasi puolisonsa Marjatta Mykkälän 1970-luvun alussa ja vuonna 1977 hän rakensi heille omakotitalon isänsä talon pihapiiriin. Samoihin aikoihin pihapiirissä olevaa navettaa päätettiin laajentaa ja Kalle kumppaneineen hankki myös ensimmäisen lehmän.

Navettaa ja lehmiä hoidettiin yhdessä isän ja siskon kanssa. Yhteiselo sujui hyvin, vaikka toki välillä oli kitkaakin. Ja jos halusi kunnolla rentoutua, ottaa ryypön tai kaksi, piti karata.

– Isä ei ollu paha motkottaan, mutta Maire motkotti...

Kallen ja Marjatan poika, Arto, syntyi vuonna 1976. Maatalouden ohessa Kalle työskenteli Hanhirovalla, josta hän lähti pois, kun Portimokosken voimalaitos loppui.

– Ko silloin olis pitäny lähteä Helsinkiin saakka töihin, mie ajattelin että se on sentäs liian kaukana.

Vähän aikaa työhommana oli pelkkä maatalous, mutta sitten Heikan Veikko (edellä mainitun topakan Naimin puoliso) pyysi Kallea ajamaan taksiaan renkinä.

– Ajoin Veikon renkinä jonkin aikaa ja sitten se alko yllyttään, että laita oma auto ja että saat liikenneluvan, kun hän lopettaa.

Kalle laittoi sitten oman taksiauton vuonna 1992. Samassa kirjekuoressa lähtivät eteenpäin hänen liikennelupahakemuksensa ja Veikon luvan kuoletus.

Pojasta polvi...

Niin Kalle ajoi omaa taksia ja Arto kasvoi siinä samalla miehen ikään. Isän ammatti alkoi kiinnostaa kuin huomaamatta. Naapuritalossa asuva Arto tulee sopivasti sisälle, jolloin Kalle tuumaa, että ”Arto saa kertoa, kun se muistaa paremmin”.

– Koskas sie aloit mulle virallisesti töihin? Kalle tiedustelee pojaltaan.

– Se oli ensimmäinen elokuuta 2004. Kalle sai silloin Törmäsen Ossin liikenneluvan ja mie sain Marjetan Annin luvan, Arto vastaa.

– Artola on samanlainen muisti ko äidillänsä. Marjatankhaan ei tarvinu ko yhen kerran kuula puhelinnumero, niin sitä ei tarvinu toistaa, se alko heti naputtelheen, Kalle kehuu.

Kalle oli ajanut taksia toiminimellään Taksi Luiro, mutta Arton käytyä yrittäjäkurssin vuonna 2006, myös hän päätti aloittaa taksiyrittäjänä ja aloitti toiminimellä Taksi Aavasaksa. Isä ja poika yhtiöittivät yrityksensä vuonna 2009, jolloin Arto hankki oman auton ja haki paikkaa taksiasemalle.

Taksiasema Aavasaksa perustettiin ja Artosta tuli johtaja yrityksille.

Isän ja pojan yhteiset työkuviot

– Mie olen vastahakonen johtaja, mutta Kalle on hyvä kuuntelija. Ja se tekkee jokaikisen asian, minkä mie sanon. Ei sen tarttis aina tehä, mutta siittä huolimatta se tekkee. Ko mie tulin tähän 2004 ajamaan, mie pijin jo silloin Kallea vanhana taksin rattiin ja päivystin yöt ensimmäiset neljä vuotta yksin, Arto selittää.

Kalle vastaa, että kun hän alkoi ajamaan taksia, ei ollut ketään muuta päivystäjää kuin hän.

– Muistan yhenki kerran, ko mie ajoin kolme vuorokautta yksilä silmilä, hän sanoo.

Arto tunnustaa yölähtemisten tuntuvan nyt hänelläkin jo paljon vaikeammilta kuin uraa aloitellessa. Kallen ei kuitenkaan tarvitse lähteä enää yöajoihin.

– Kyllä meilä on pyrkimys, että Kalle pääsisi eläkkeelle tästä. Kerran mie jo järjestin, silloin ko Kalle täytti 70 vuotta, että nyt on viimeinen työpäivä ja viimeinen ajo. Sitten valtio vapautti, että vanhemmatkin taksimiehet pääsi vielä ajamaan, niin Kalle palasi remmiin.

Taksin ajamisen lisäksi Kalle hoitaa nykyään vanhan Kylätien aurauksen sekä monien kyläläisten pihateiden ja pihojen aurauksen.

– Tänä talvena on pitänyt välissä vähän kiirettä, iltaa myöhäseen on saanut lähteä auraamaan, Kalle sanoo.

– Kyllä joulunkin aikaan Kalle lähti monesti aamulla kuuven aikhaan ja tuli kotia neljän, viien maissa, eikä kerinny muuta ko vaatteita vähän vaihtaa ja lähteä auraamaan, Arto huomauttaa.

Häneltä onkin moni kysynyt, miten hän meinaa täyttää Kallen saappaat. Siihen hän on vastannut, että se on mahdottomuus, sillä siihen tarvitaan viisi miestä.

Mitä tulevaisuus tuo?

Kallen aloitellessa taksimiehenä oli hotellikyytejä paljon enemmän kuin nykyään. Nyt Aavasaksan Taksiaseman kyydit muodostuvat lähinnä sote- ja Kela-kyydeistä sekä kouluajoista.

Ensi heinäkuun alusta taksikiintiöt poistuvat ja kunnan alueen taksimäärä arvatenkin kihahtaa hurjaksi. Nyt kunnan alueella on 19 taksia, mikä takaa vielä leivän kaikille yrittäjille.

– Tulevassa on se vaara, että ensin taksimäärä kaksinkertaistuu ja silloin loppuu leipä kaikilta. Sitten taksit lopettavat ja voi käydä niinkuin Ruotsissa Övertorneålla. Siellä on nyt neljä taksia ja samankokoinen kunta kuin meillä, Arto selittää.

– Iso murros siitä tulee kesällä... Olen yrittänyt hankkia mahollisimman paljon varmoja töitä, joilla pääsis alkuvaiheen yli.

Aavasaksan Taksiasema työllistää viisitoista henkeä, joista Kallen ja Arton lisäksi muutama toimii yrittäjänä. Heille kaikille on tärkeää, että toimeentulo pysyy.

Paikallisuutisia

ALKKULA – Ensimmäistä kertaa vietetyt Alkkulan Elon Etkot osoittautuivat sateen uhkasta – ja muutamasta pikku kuurosta – huolimatta menestykseksi. Alkkulanraitin varrella olevat yritykset olivat innolla mukana etkojen hu...

KALLIONIEMI – Tornionlaakson lohikuninkuudesta kisattiin viikonloppuna Pellon Puruskosken ja Lappeakosken välisellä, noin 70 kilometrin alueella. Vaikka vesi oli ollut pitkään lämmintä ja sitä oli vähemmän kui...

Sukuseuran hallitus valitsee uuden puheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan.

SAUKKORIIPI – Kotariipin verannalla kävi vilkas puheensorina. Kahvi sekä voi- ja pikkuleivät maistuivat. Ampiai...

ÖVERTORNEÅ – Vanha Särkilahden kirkko seisoi Tornionjoen rannalla aina kevääseen 1617 saakka. Silloin kevättulva vei kirkon mukanaan. Nyt neljäsataa vuotta myöhemmin – tai 401 vuotta myöhemmin, jos tarkoin lask...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy