• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Rosaliina Tolvasen elämän ohjenuorana on olla kanssaihmisille avuksi.

PELLO – Elämässä tapahtuu joskus kummallisia sattumuksia. Yleensä niiden kautta ihmiselle avautuu uusia maailmoja. Jälkikäteen hän voi todeta hämmästyneenä olevansa juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Rosaliina Tolvasen elämän odottamaton sattuma heitti Tornionjokilaaksoon paikkakunnalle, jota hän tuskin osasi asettaa edes kartalle.

– Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet antoisat. Ruska ja joulu ovat aivan ihanat, ja kunnon vuodenajat. Hyvin olen viihtynyt, hän arvioi elämäänsä tuoreena pellolaisena.

Laulua ikä kaikki

Rosaliina on kotoisin Maaningalta. Nykyään hänen synnyinkuntansa on liitetty Kuopioon. Hänellä on neljä sisarusta. Hän on perheen kuopus. Ikäeroa vanhimpaan isoveljeen on 12 vuotta, siskoihinkin kahdeksan ja kymmenen vuotta.

– Aavistelen, että pääsin lapsena vähän helpommalla, perheen iltatähti kertoo hymyillen.

Isot ikäerot sisaruksiin vaikuttivat niin, että Rosaliina joutui olemaan jonkin verran yksin. Lämpimänä lapsuusmuistona hän kertoo istuneensa äitinsä sylinsä tämän lauleskellessa Suutarin emännän kehtolaulua, jonka tutun alun ”Keitä te ootta te pienet pojjaat, kun en mä tunne teitä” jokainen suomalainen varmasti tunnistaa.

Laulaminen on ollut osa Rosa-liinan elämää lapsesta lähtien. Silloin hän osallistui seurakunnan musiikkikerhoon, jossa keskityttiin ennen kaikkea laulamiseen. Yläkoulun yhdeksännellä luokalla hän lauloi Maaningan viihdekuorossa. Opiskeluvuosina hän löysi tiensä Oulun körttiopiskelijoiden kuoroon.

Pian Pelloon muutettuaan Rosaliina löysi Revontulet-kuoron. Se on hänelle tärkeä henkireikä ja tapa toteuttaa itseään. Hänen äänialansa on sopraano.

Hän on mielestään hyvin ujo ihminen. Kuorossa, yhdessä esiintyminen helpottaa jännittämistä. Silloin sitä tuskin edes huomaa.

Nykyistä kuoroharrastusta hän vertaa urheiluun. Hän haluaa kehittyä eteenpäin ja on valmis harjoittelemaan.

– Laulaminen tuo hyvvää mieltä ja oloa. Siinä on se yhteisöllinenkin puolii.

Laulamisen ohella hän tapailee hieman pianolla. Kouluaikoina hän sai sormenpäänsä helliksi harjoiteltuaan sointuja kitaralla.

– Pitäydyn kuitenkin laulamisessa, kunnes toisin todistetaan, hän naurahtaa.

Rakkaus kirjoihin toi ammatin

Rosaliinan lempiaineita koulussa olivat äidinkieli, musiikki ja yläasteella ilmaisutaito.

Hän on viihtynyt kirjastossa lapsesta lähtien. Ajatus kirjastosta ammattina heräsi kuitenkin myöhemmin. Aivan itsestään selvä kirjastoura ei ollut. Sen rinnalla kilpailivat lastenohjaajan, media-assistentin sekä suomenkielen ja kirjallisuuden opinnot. Kirjastonhoitajan tutkintoa hänen ei kuitenkaan ole tarvinnut katua.

– Harjoittelujaksot vahvistivat, että ala on oma, hän vakuuttaa siitä huolimatta, että alan työllisyystilanne Lapissa on erittäin huono.

Hän teki opinnäytetyönsä Oulun ammattikorkeakoulussa kirjastonhoitajan koulutusohjelmassa. Se käsitteli laajasti kirjastoaineiston poistoprosesseja, poistomyyntiä ja kirjamuotoisen aineiston elinkaarta. Työssä oli ekologinen näkökulma.

Aihe on tuttu jokaiselle kirjastojen ystävälle. He kiertävät kesälomallaan eri paikkakuntien kirjastoja, aistivat itselleen vieraiden kirjastojen ilmapiiriä ja hypistelevät keskittyneesti kirjastojen auloissa olevia poistomyyntikärryjä. Kenties he tuntevat tiettyä melankoliaa halpuutuksessa olevia kirjoja kohtaan, ostavat niitä säälistä tai intohimosta, arvostuksesta seniorikirjoja kohtaan.

– Tutkimuksessani kysyin myös, millaisia tuntemuksia työntekijöillä oli, kun kirjoja joudutaan poistamaan.

Hänen mukaansa kirjastoilla on paineita, paljonko vanhempaa aineistoa pitää saada poistettua. Se ei saa olla liian vanhaa. Kirjaston fyysiset tilat asettavat omat haasteensa, jolloin kirjastojen poistomyynnit ovat nykyään yleistyneet.

Kirjafriikkiä voi raastaa kirjojen heittäminen miltei roviolle eli myyminen kauppakasseittain täyteen ahdettuina yhden euron hintaan.

– Löydöksenä oli, että poistojen suunnittelu on työtä, jota vain joutuu tekemään. Toisaalta se voi olla vaikeaa, Rosaliina kertoo.

Kirjat ovat osa tuoreen kirjastonhoitajan elämää kotonakin. Yöpöydällä on aina jokin kirja odottamassa. Lukemisen suhteen hän ei nirsoile, teokset kevyestä chick-litistä vakavampaan kirjallisuuteen maistuvat. Vain dekkarit ja fantasia- tai tieteiskirjallisuus eivät saa vastakaikua.

– Pidän tarinoista, jotka sijoittuvat eri kulttuureihin, hän linjaa.

Tällä hetkellä vuorossa on Tuomas Kyrön Benjamin Kivi. Sen kerronta kattaa yhden miehen elämänkaaren sisällissodasta kahden myöhemmän sodan kautta päähenkilön vanhuuteen. Se on kuvaus miehen osasta ja maskuliinisuudesta yhteiskunnallisten muutosten aallokossa.

Filosofinen ihminen

Ihmisiä voitaneen jaotella karkeasti ja mustavalkoisesti ulospäinsuuntautuneisiin, näkyviin ja kuuluviin ekstrovertteihin ja hiljaisempiin, pohdiskeleviin, mieluummin sivummalta touhua seuraaviin introvertteihin.

Rosaliina kertoo olevansa filosofinen ihminen. Hän on aina tykännyt ajatella. Siinä hän tuntenee hengenheimolaisuutta ranskalaisfilosofi René Descartesin kanssa. Cogito ergo sum, ajattelen siis olen, kuuluu tuo sen ajan filosofisen ajattelun mullistaneen ajattelijan kuuluisin löydös.

Rosaliinaa kiinnostaa muun muassa, miten hyvän elämän voisi määritellä. Se kun rakentuu eri ihmisille erilaisista tekijöistä. Hän kertoo olevansa vaatimattoman elämän ystävä.

– En halua valittaa. Elämäni on rikasta.

Nuori nainen on kiitollinen elämänsä perusasioista, vanhemmistaan, ystävistään, kummilapsistaan, kodistaan.

– On katto pään päällä, ja vieläpä oikein mukava kotikin. Taloyhtiössä on sauna. Ystävän kanssa teemme pikku reissuja, hän listaa elämänsä aarteita.

Ystävän kanssa Pajalan markkinoilta löydetyt halvat sukat ovat mainitsemisen arvoinen löytö.

Rosaliina tuskin nousee barrikadeille huutamaan. Hän arvostaa kuuntelemisen taitoa ja kykyä olla rakentavasti eri mieltä.

– En tykkää väitellä. Olen mieluummin sovunrakentaja.

Ruohonjuurilla

Tulevia vaaleja voitaneen nimittää myös ilmastovaaleiksi, sillä ympäristökysymykset ovat nousseet niiden yhdeksi näkyvimmistä ja tunteita herättävimmistä teemoista. Tuskin kukaan välttyy ilmastonmuutoksen aiheuttamasta informaatiotulvasta ja uhkakuvista.

Rosaliina ei pidä itseään tieteellisesti suuntautuneena ihmisenä. Ympäristökysymyksiin hän suhtautuu käytännönläheisesti.

– Vien roskat kierrätykseen. Minun pitäisi nyt alkaa kierrättää muovitkin.

Omat vaikutusmahdollisuutensa hän arvioi kuitenkin rajallisiksi. Häntä huolestuttaa, miten tulee käymään Lapin selkeille vuodenajoille. Viime kesä oli hänen mielestään liian kuuma. Viime viikon keväiset lämpötilat arveluttavat.

– Ei pitäisi ummistaa silmiä, mutta toisaalta tulee infoähkyä ja paha mieli uutisia kuunnellessa.

Rosaliinalla ei ole autoa. Hän pyöräilee sulan maan aikana ja talvellakin satunnaisesti. Muuten hän on kiitollinen ystävälleen, jonka kyydissä hän pääsee kaupoille ja keskustaan. Kuoroharrastukseen liittyvässä kulkemisessa kuorolaiset ovat aina ottaneet hänet auliisti mukaansa.

Rosaliinan toteamus olla vaatimattoman elämän ystävä lienee sitä, mitä yksittäinen kansalainen voisi kestävimmillään tehdä tulevien sukupolvien hyväksi.

Lappiin ei ainakaan

Kesällä 2017, opiskelujen lähestyessä loppuaan Rosaliina alkoi katsella Suomen karttaa ja miettiä, mihin valmistumisen jälkeen asettuisi. Yksi oli varmaa.

– Lappi oli semmonen alue, minne en ainakaan muuta, hän kertoo pohtineensa.

Hän ei ollut koskaan aikaisemmin käynytkään näin pohjoisessa. Ilman ystäväperhettä Lappi olisi kenties jäänyt häneltä tutkimattomaksi seuduksi.

– Ystävältä tuli puhelu. Hän kertoi, että meidän perhe lähtee Pelloon, ja niin teet sinäkin, Ro-saliina hymyilee.

Kaksi vuotta sitten, joulukuun alussa hän tuli auttamaan ystävänsä muutossa.

– Oli loppuilta, kello yli puolenyön. Lunta oli maassa, ja kauniit jouluvalot paloivat kylällä. Väsymyksen keskellä ajattelin, että kylä näyttää olevan ihan jees, hän muistelee.

Ensivaikutelma on pitänyt kutinsa. Nuori nainen kokee viihtyvänsä uudella kotiseudullaan.

– Täällä on otettu myönteisesti vastaan. On ollut helppo solahtaa mukaan porukkaan.

Erityiskiitosta hän antaa kunnan ulkoisille puitteille, luonnolle ja ulkoilumahdollisuuksille. Hän kokee tulevansa hyvin juttuun täkäläisten kanssa.

Autottomana Rosaliina ei juurikaan ole tutustunut kotikuntaansa järvikyliin lukuunottamatta yhtä ”ulkomaanmatkaa”, Lankojärven juhannustansseja.

– Ne oli elämäni ensimmäiset lavatanssit. No, tykkään uusista kokemuksista.

Unelmana työ omalta alalta

Rosaliinalle ansiotyö toisi merkityksellisyyttä elämään. Valmistumisen jälkeen hän ei ole uutterasta hakemisesta huolimatta löytänyt oman alansa töitä.

– Isoimpana unelmana minulla olisi löytää töitä. Jos ei omalta alalta, niin kunhan jotain.

Hän työskenteli Kyllinkeitaan palveluasumisyksikössä keittiöapulaisena yhden kesän. Kirjastonhoitajalle, jolle faktojen täytyy olla aina kohdillaan, sukeltaminen muistisairaiden vanhusten ja hoitajien maailmaan oli mieluisa kokemus.

– Oli mukava huomata, että vaikka en ollut keittiöalan ihminen, työyhteistö oli hyvin kannustava. Siellä oli hyvä yhteishenki.

Siellä hän huomasi, miten kiireistä työ on hoitoalalla. Hoitajilla oli jatkuva kiire, eikä keittiöhenkilökuntakaan säästynyt siltä.

– Yritin tehdä parhaani ja muistaa kaiken, hän huokaa.

Ystävättären soitto ja hänen määrätietoinen kehoituksensa Rosaliinalle kerätä kimpsunsa ja muuttaa hänen perässään Pelloon osui oikeaan aikaan ja paikkaan.

– Ei ole muuttosuunnitelmia, tuore pellolainen tiivistää ajatuksensa kotikunnastaan.

Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy