• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi

Bosse Lindberg on tietenkin mukana myös Allan Lehdon hyväntekeväisyyskonsertissa Rohkihallissa lauantaina 13. huhtikuuta.

SVANSTEIN – Kun ajaa jäätietä pitkin Turtolasta Svansteiniin, suoraan tien kohdalla, kylätien yläpuolella, näkyy harmaa, kaksikuistinen talo. Sen etelänpuoleisessa päässä asuu tunnettu tornionlaaksolainen musiikkimies Bo Linberg, tuttavallisemmin Bosse.

Se ei ole aina ollut hänen kotinsa, sillä hän on muuttanut siihen pohjoisesta, mutta siitä myöhemmin.

Lapsuuskoti oli tyypillinen svansteinilaistalo. Pieni tontti oli irrotettu Bossen isoisän maista.

Bossen juuret olivat isän puolelta Etelä-Ruotsissa. Isä teki metsätöitä ja äiti, joka oli syntynyt Sodankylän Kelujärvellä, hoiti kolmea poikaa ja yhtä tyttöä.

Vielä 1960-luvun puolivälin tietämissä Ruotsin Tornionlaaksossakin riitti lapsia.

– Ko mie lopetin yheksänen luokan, meitä oli kolmessa luokassa, Bosse Lindberg muistelee.

Svansteinin lisäksi heitä tosin tuli Pellosta, Aapuasta, Olkamangista ja Rantajärvestä. Kun oppilaita oli paljon, tarvittiin myös opettajia.

– Parhaimilhaan taisi olla 20–30 opettajaa.

Polio iski pienenä

Lapsilla ja nuorilla riitti myös harrastuksia, olihan kylässä jopa hyppyrimäki. Lisäksi tietenkin hiihdettiin, yleisurheiltiin ja pelattiin jalkapalloa.

Bosse ei kuitenkaan voinut osallistua urheiluun täysipainoisesti. Syynä oli kolmevuotiaana sairastettu polio.

– Minua laukotethin monta vuotta eestakasin Bodenissa. Sielä oli silloin Pohjos-Ruottin suurin sairaala.

Hoidoista huolimatta sairaus vaurioitti oikeaa jalkaa, mikä ei ole kuitenkaan estänyt liikuntaharrastusta.

– Mie olen liikkunu paljon luonossa ja hiihtänykki omassa tahissa.

Lukiosta ammattikouluun

Siihen aikaan Övertorneålla ei ollut lukiota, joten jos halusi päästä ylioppilaaksi, oli lähdettävä kauemmas. Svansteinista mentiin yleensä Haaparannalle. Niin teki myös Bo Lindberg. Haaparannassa oli asuttava viikot. Ensimmäinen vuosi meni asuntolassa, mutta sen jälkeen tilanne muuttui.

– Meitä asu neljä poikaa omakotitalossa. Siinä oppi ittenäisyyttä ja ottamhan vastuuta, Bosse kertoo.

Kolmen lukiovuoden jälkeen hän oli ylioppilas, mutta koska se ei ole mikään ammatti, hän hakeutui Hietaniemeen ammattikouluun styr och regler -linjalle. Se oli suunnilleen sama kuin Suomen ammattikoulujen instrumenttiasentajalinja.

Kaksivuotinen koulu antoi kuitenkin sähköasentajan pätevyyden. Siitä tuli Bossen ensimmäinen ammatti.

Mutkien kautta eläkeläiseksi

Bosse sai jalkavamman vuoksi vapautuksen armeijasta, joten hän saattoi astua työelämään heti koulun jälkeen. Ensimmäinen työpaikka oli matarenkilaisessa talotehtaassa. Pesti kesti kolme vuotta.

Sen jälkeen hän työskenteli eri puolilla Pohjois-Ruotsia, muun muassa Karungissa, Kalixissa ja viimeiset kolme vuotta Kirunassa.

Vuonna 1978, 27-vuotiaana, Bosse lopetti sähkötyöt, palasi Svansteiniin ja sai paikan koulun talonmiehen tuuraajana.

– Lisäksi hoijjin kunnan paskapumppua, hän naurahtaa.

Talonmiehen sijaisuuden jälkeen oli vuorossa veistonopettajan tuuraus. Sitten Bosse siirtyi koulun musiikinopettajaksi. Siitä tuli hänen pitkäaikaisin työnsä, ja siitä hän jäi eläkkeelle vuonna 2016.

Musiikkia nuoresta pitäen

On selvää, että veistonopettajasta musiikinopettajaksi ei hypätä, ellei pohjalla ole vankkaa musiikillista osaamista.

– Mie aloin soittelheen 14 vuojen iässä, Bosse kertoo.

Naapurissa asuva taiteilija Rolf Suup opetti ensimmäiset kitarasoinnut ja ensimmäiset kappaleet Bosselle ja tämän ikäiselle veljelleen, Mårtenille.

– Net olit tuttuja ruottalaisia lauluja niinku Dan Anderssonia ja Evert Taubea.

Kun taito kehittyi, kasvoi myös uskallus esiintymiseen erilaisissa juhlissa.

Hietaniemen ammattikoulussa Bosse tutustui Ylitalon veljeksiin, Lasseen ja Eeroon, jotka opiskelivat samassa koulussa, Lasse jopa samalla linjalla. Samaan aikaan koulussa opiskeli Kukasjärveltä kotoisin oleva, myöhemmin muun muassa elokuvasäveltäjänä tunnettu Stefan Nilsson.

Lisäksi koululla työskenteli K.G. Aasa, jonka kanssa Bosse on tehnyt paljon yhteistyötä.

Muusikon taipaleelle

Hietaniemessä Bosse soitteli Ylitalon veljesten kanssa. Heidän kanssaan hän teki myös ensimmäisen bändikeikkansa. Se tapahtui Svansteinin hyppyrimäen juurella olevalla hiihtomajalla.

– K.G:ltä lainasimma kampheet. Keikka meni hyvin ja ihmiset tykkäsit.

Ohjelmistona oli suomalaista ja ruotsalaista tanssimusiikkia. Kovin monta keikkaa pojat eivät tehneet, mutta innostuksen ne synnyttivät.

Bossen ensimmäinen pitempiaikainen kokoonpano heti koulun jälkeen, vuonna 1972, oli ympäri Norrbottenia keikkaillut Tages Swinging Band. Yhtyeen keulahahmo oli harmonikkaa soittanut Tage Niemi, joka oli kotoisin Neistenkankaalta.

– Tage oli semmonen luononlapsi, jonka ei juuri tarvinu harjotella, Bosse nauraa.

– Meän lisäksi siinä soitti Bertil Rova ja kaksi pajalalaista poikaa.

Tages Swinging Bandin mukana Bosse keikkaili yli viisi vuotta. Yhtye oli suosittu, ja toimi lähes ammattimaisesti, vaikka kaikki sen jäsenet tekivät myös muuta työtä. Yhtyeen musiikki ei koskaan päätynyt levylle asti.

Bosse teki keikkoja myös kahdestaan Tagen kanssa.

Musiikkia opiskelemassa

Tagesin jälkeen Bo Lindberg soitti viitisen vuotta tanssimusiikkia matarenkilaisessa, Salesmen-nimisessä kokoonpanossa. Nimi tuli siitä, että mukana oli kaksi kauppiasta. Salesmen keikkaili lähinnä Tornionjokivarressa Haaparantaa myöten.

Musiikin kenttä monipuolistui, kun osa samasta porukasta alkoi haaparantalaisella viulistilla vahvistettuna soittaa ruotsalaista, suomalaista ja irlantilaista kansanmusiikkia. Bosse oli kuunnellut paljon viimemainittua ja myös esittänyt sitä yksin.

Ryhdyttyään musiikinopettajaksi Bosse alkoi opiskella sitä myös itse. Käytyään voden ajan kansankorkeakoulussa Kalixissa hän oli kaksi vuotta töissä ja lähti sitten 2,5 vuodeksi Motalaan suorittamaan musiikkipedagogin tutkintoa. Hän valmistui vuonna 1987.

Bosse kertoo hankkineensa työhön palattuaan pikku hiljaa soittimia koululle, mikä tietenkin innosti oppilaita musiikkiin.

Seitajärven Mikon liikheestä mie niitä ”joppasin”.

Muutto etelään

Bo Lindberg oli töiden, musisoinnin ja opiskelun ohessa tehnyt trubaduurikeikkoja ja ollut muun muassa perustamassa Tornionlaakson Musiikkiklubia.

Mikäpä oli ollut touhutessa, poikamies kun oli. Asiaan tuli kuitenkin muutos hänen kohdattuaan Vyönissä syntyneen, mutta Kirunassa kasvaneen Irenen. Tämä osti vuonna 1989 toisen päädyn entisestä tullimiesten talosta.

Se tiesi Bosselle muuttoa etelään. Kyseinen talo sijaitsee nimittäin saman tien varressa parisataa metriä etelän suuntaan hänen lapsuukodistaan, jossa hän oli siihen asti asunut.

Irenen mukana Bosse sai kaksi bonuspoikaa. Myöhemmin heille syntyi myös yksi yhteinen poika, Hannes.

Lauluja levyille

– Mie olen yrittäny, mutta ei se ole onnistunu, Bosse vastaa kysymykseen, onko hän itse tehnyt lauluja.

Levyjä hän sen sijaan on tehnyt. Ensimmäinen – vinyyli-EP – ilmestyi vuonna 1982. Se sisälsi neljä laulua: Tornionlaakson laulu ruotsiksi ja suomeksi, Rosvo-Roope ja Pyhäilta tukkikämpällä.

Seuraavat olivat kasetteja. Vuonna 1986 tehty sisälsi pääasiassa Aappo I. Piipon suomentamia Dan Anderssonin lauluja.

Ruotsalaista ja irlantilaista kansanmusiikkia hän levytti vuonna 1992 matarenkilaisten ja haaparantalaisten soittajakaveriensa kanssa nimellä Sockenspelmän. Kuluvalla vuosikymmenellä syntyi CD-levyllinen Olavi Tissarin lauluja. Toinen 2010-luvulla tehty CD on kooste parhaista vuosien varrella levytetyistä lauluista.

Viimeisimmän levyn Bosse teki yhdessä Katrin Meriloon kanssa. Se sisältää virsiä, jotka ovat mukana äskettäin julkaistussa meänkielisessä virsikirjassa.

Keikkailu jatkuu

Kuten sanottua, luonnossa liikkuminen on Bosselle tärkeä harrastus. Usein siihen liittyy metsästys, mutta saalis ei Bossen mukaan ole niin tärkeä. Hirviä hän jahtaa Vyönin metsästysseurassa, joka on Norrbottenin vanhin metsästysseura.

– Olen mie pruuanu lohtaki soutaa, mutta emmie siitä ole niin innostunu, hän tunnustaa.

Harreja hän sen sijaan kertoo pyytäneensä Väylästä aikoinaan isänsä kanssa.

– Ennäänhän harria ei olekhaan.

Politiikkaan Bosse ei ole sotkeentunut.

– Joskus kävin vaalien alla samana päivänä soittamassa samat kappalheet useaman eri puoluuheen tilasuuessa.

Musiikkiharrastus jatkuu. Usein keikoilla on kaverina Irenen poika, Anton Muskos, joskus myös Hannes.

Vierivä kivi ei sammaloidu.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy