• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo


JARHOINEN – Kyläyhteisössä eläminen on entuudestaan tuttua Minna Koskelle ja Kimmo Baasille, vaikka he muuttivat Pellon Jarhoisiin niinkin kaukaa etelästä kuin Suomenlinnasta.
– Olemme molemmat syntyisin Espoosta, mutta Suomenlinnassa asuessamme totuimme kyläyhteisömentaliteettiin.
Minna on paljasjalkainen espoolainen kuten Kimmokin, mutta Kimmon äidin suku on kotoisin Enontekiöltä.
– Olen sellainen suvun musta lammas, kun olen syntynyt Espoossa, missä äitini on töissä. Äidin sukulaiset eivät lähde kovin helpolla etelään ja suuriin kaupunkeihin. Rovaniemi on melkein maksimikokoinen paikka, johon nuoremmat lähtevät opiskelemaan. Yksi serkku on lähtenyt Jenkkeihin, Kimmo toteaa.
Minnan suku on toista maata. Äiti ja isä asuvat Brysselissä ja ainoa sisar Hangossa.
– Meidän Suomessa asuvakin perhe on päässyt mahdollisimman kauas toisistaan, Minna naurahtaa.
Matkoja maailmalla
Ennen Jarhoisiin päätymistään Minna ja Kimmo ovat katselleet maailmaa monesta näkökulmasta. Molemmat ovat asuneet myös ulkomailla ja saaneet niistä ajoista arvokkaita kokemuksia.
Minna opiskeli Turun yliopistossa, mutta vietti opintojen lomassa välivuoden au pairina Cayman-saarilla, Grand Caymanilla. Hän tunnustaa kaivanneensa siellä eniten vuodenaikojen vaihtelua.
– Se oli kaikenkaikkiaan hieno kokemus. Siellä oppi arvostamaan vuodenaikojen lisäksi monia muitakin asioita, joita pidämme täällä itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi hanasta tulevaa puhdasta, juomakelpoista vettä ja turvallisuuden tunnetta.
Minna haluaa kannustaa omia lapsiaan matkustamiseen, joskaan ei ehkä ihan vielä… Vega ja Elo katsovat maailmaa vielä päiväkodin näkökulmasta.
– Haluan, että he näkevät maailmaa, erilaisia kulttuureja, erilaisia ihmisiä ja näkevät, että on muitakin elämänkatsomuksia ja tapoja toimia kuin mitkä meillä ovat täällä vallitsevina.
Onnen salaisuuksia
Kimmo puolestaan seikkaili nuorena Väli-Amerikassa kahden kaverinsa kanssa.
– Matkustimme Panamasta Guatemalaan kolmessa kuukaudessa. Harvoin näkee niin onnellisia ihmisiä kuin siellä.
Hän on myös asunut ulkomailla, Espanjassa, opiskellen, töitä tehden ja seikkaillen.
– Rakastan Espanjaa, vaikka oikeastaan se on niin laaja ja vaihteleva maa, ettei siitä pitäisi ollenkaan puhua kokonaisuutena. Olen asunut Tarragonassa ja Cadizissa, siis ihan eri puolilla Espanjaa. Espanjan kulttuuri, ruoka ja ihmiset ovat lähellä sydäntäni.
Kimmo pohtii, mistä ihmisten onnellisuus esimerkiksi Etelä-Amerikan maissa tai Espanjassa juontaa juurensa.
– Ei se ole pelkästään sitä, miten yhteiskunta toimii ja mitä se tarjoaa ihmisille, vaan miten ihmiset ympärillä ajattelevat ja mitä ovat ne muut hyvät asiat, mitä on käsillä.
Minna arvelee, että onnellisuus syntyy suhteessa muihin ihmisiin.
– Onnesta on tehty tavoite, johon pitää pyrkiä. Semmoinen ihminen, joka ei kauheasti pohdi asiaa eikä vertaile itseään toisiin, on ehkä onnellisin. Meillä kehittyneissä maissa on varmaan liikaa kilpailua siitä, kenellä on asiat paremmin ja enemmän ja hienompia tavaroita.
Sosiaaliset jokivartiset
Mikä sai maailmaa nähneen pariskunnan vaihtamaan Suomenlinnan Jarhoisiin? Ei varmaankaan kulttuuritarjonnan monipuolisuus tai julkisen liikenteen toimivuus. No eivätpä tosiaankaan, vaan monet tärkeämmät asiat.
– Ensimmäisen kerran ajatus Lappiin tulemisesta syntyi, kun kävimme Kimmon sukulaisten luona Enontekiöllä. Ajattelin, että voiko tällaisia ihmisiä edes olla! He olivat välittäviä ja aidosti kiinnostuneita meistä, mutta eivät millään lailla tungettelevia, Minna ihastelee.
– Länsi-Lapissa on aivan oma ihmistyyppinsä: sosiaalinen, avoin ja vieraanvarainen. Itä-Lapissa ihmiset ovat aivan erilaisia, paljon varautuneempia, Kimmo jatkaa.
Myös sääolot vaikuttivat muuttohalukkuuteen, sillä viimeiset pari, kolme vuotta ovat olleet Etelä-Suomessa Minnan mielestä jokseenkin kauheita.
– Siellä oli loputon syksy.
Sittenkin Lappiin
Viime vuonna haave Lappiin muuttamisesta tuli todeksi, kun Minna valittiin Pellon kunnassa avoimena olleeseen psykologin toimeen. Kesällä perhe muutti Pellon keskustaan suoraan trooppisen helteen keskelle ja joulukuun alussa sieltä Jarhoisiin.
– Kurjin asia tänne muutossa on se, että tarvitsemme autoa, Kimmo toteaa.
– Parasta taas on se, ettei ole kiire, eikä minnekään tarvitse kulkea ihmismassojen läpi, Minna jatkaa.
Muutto on ollut myös lasten mieleen. Heti ensimmäisenä päivänä viereinen pelto oli täynnä poroja, ja lintulaudalla vierailevat käpytikat ja kuukkelit. Metsä on aivan lähellä, ja lapset suorastaan rakastavat sitä. Kaiken kruunaavat maailman parhaat naapurit ja Naamivaaran pulkkamäki.
– Lapset eivät ole kovin innokkaita televisionkatselijoita, emmekä ole antaneet heille tabletteja tai tietokoneita. Siinä olisi vain yksi kiistanaihe lisää… Lapsille riittävät samat asiat kuin ennenkin: heidän kanssaan ollaan tarpeeksi läsnä, leikitään ja vietetään yhteistä aikaa. He pärjäävät aika pitkälle hoivalla ja huolenpidolla.
Vega on perheen taiteilija, joka nauttii piirtämisestä. Elo puolestaan on tomera poika, joka ehtii joka paikkaan.
– He ovat ihan viime viikkoina oppineet leikkimään mukavasti keskenään. Vegan empatiakyky on herännyt ja hän huomaa, milloin pienemmällä tulee paha mieli.
Olennaisen äärellä
Minna ja Kimmo ovat tyytyväisiä myös siihen, että Lapissa ympärillä ei ole niin paljon hulinaa kuin etelässä. Perhe-elämässä on helpompi paneutua olennaiseen – eli lapsiin itseensä.
– Minä tosin näen ympärillä olevat sotkut myös silloin, kun olen lasten kanssa. Kimmo osaa paremmin keskittyä lapsiin, Minna tunnustaa.
Pellossa monenlainen harrastaminen on helppoa, ja alakouluikäisille ja sitä nuoremmillekin on tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja.
– Hintataso on ihan toista kuin Helsingissä, joten kynnys aloittaa joku harrastus on aika pieni. Kaikilla on mahdollisuus harrastaa jotakin.
Ruotsin läheisyys on aivan oma lukunsa. Rajan yli piipahtaminen on helppoakin helpompaa.
– Ruotsin kaupassa on kiva käydä, sillä siellä on ihan erilaiset valikoimat kuin Suomen puolella. Lisäksi palvelu on aina ystävällistä ja huomioon ottavaa.
Vaihtelevia tehtäviä
Minna on viihtynyt erinomaisesti työssään Pellon kunnassa, sillä pienellä paikkakunnalla työ on monipuolista ja siinä saa olla tekemisissä erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa.
– Kenttä on niin laaja. Isommissa kaupungeissa tehtävät on jaettu – tekeekö töitä perheneuvolassa tai neuvolassa tai koulupsykologina – mutta täällä työ on tosi vaihtelevaa.
Minna työskenteli aiemmin koulupsykologina Helsingissä tietyn ikäryhmän parissa.
– Asiat myös jollakin tapaa toistuivat samanlaisina, mutta tässä työ ei käy yksitoikkoiseksi! Työtä pystyy myös kehittämään omannäköisekseen. Meillä on nyt maanantaisin päiväkodilla sellainen tunne- ja kaveritaitoryhmä Vegan ikäisille eli Vekkuleille. Se on ollut tosi kiva.
Vaikka Minnan työ painottuu kouluikäisiin ja perheisiin, ovat muutkin tervetulleita keskustelemaan.
– Jos on huolia ja murheita, toivoisin, että olisi vain pieni kynnys ottaa yhteyttä. Jo yhdellä tai kahdella käynnillä voi olla iso vaikutus ihmiseen.
Metsien koodari
Kimmo on valmistumassa Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteen laitokselta, jossa hän opiskelee geoinformatiikkaa. Gradu on kutakuinkin valmis.
– Olen ihan vastikään lähettänyt ensimmäiset työhakemukset. Valmistuttuani olen maa- ja metsätieteen maisteri, metsänhoitaja, ja erikoisalaani on kaukokartoitus. Työn ei ole pakko olla pelkästään metsäpuolta, vaan siihen kuuluu myös tietoteknistä osaamista, koodaamista ja muuta.
Tällä hetkellä toiveena on se, että tuleva työpaikka löytyisi kohtuullisen matkan päästä varsinkin lasten ollessa pieniä.
– Moni joutuu olemaan viikot poissa kotoa. Se ei ole helppoa, mutta jotain pitää kuitenkin tehdä. Onneksi täällä näyttää nyt olevan aukeamassa paikkoja metsäsuunnittelijoille.
Lapin metsissä on parhaillaan ainoana Suomessa käynnissä laserkeilaushanke, joka kiinnostaa Kimmoa aivan erityisesti.
– Nämä ovat sellaisia juttuja, joissa olen ollut mukana kun olin assistenttina Metsäntutkimuslaitoksella. Tätä osaamista pystyy soveltamaan muuhunkin: ilmakuvia ja laserkeilausaineistoa käytetään esimerkiksi kaivosteollisuudessa.
Pellosta koti
Minna ja Kimmo ovat tyytyväisiä uuteen kotikuntaansa ja sen palveluihin. Erityisesti päiväkoti saa Minnalta kiitosta.
– Täällä on niin ihana päiväkoti, mahtavia hoitajia ja se ihana päiväkodin Kaisu (Rautio). Hän ajattelee asioita lapsilähtöisesti, kuuntelee vanhempia ja koettaa olla kaikille mieliksi. Sieltä paistaa tosi monessa asiassa lapsirakkaus. Se on tietysti itselle tärkeätä, kun on pieniä lapsia.
Pello on pieni paikkakunta, jossa ryhmäkoot ovat kohtuullisen kokoisia päiväkodissa ja koulussa. Lapsille riittää huomioivia aikuisia.
Yksi asia harmittaa Kimmoa: jalkapalloharrastajien puute.
– Olen tottunut pelaamaan futista, mutta täällä kundit eivät pelaa jalkapalloa. Se on kyllä sääli! Naiset ja nuoret ovat aktiivisia, mutta eivät miehet. Olen tähän asti pelannut futista joukkueessa ja juossut kilpaa, mutta täällä harrastetaan yleisurheiluakin nykyään tosi vähän.
Kukapa tietää, vaikka Kimmo onnistuisi potkimaan jalkapalloharrastusta uudelleen henkiin, ja vaikka niin ei kävisikään, ei yksi kolo komeassa haittaa.
– Kyllä meillä on sellainen ajatus, että Pello on meidän koti.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy