• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Niska

Eila Keskihannu oli valmistautunut lumitöihin, mutta ensin tarjottiin vieraille kahvit.

MELTOSJÄRVI – Meltosjärvellä asuva Eila Keskihannu vietti helmikuun alkupäivinä 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Vieraita kävi lähinaapureista ja paljon kauempaakin, kirkkoherraa ja kunnanlääkäriä myöten, vaikka Keskihannu ei varsinaisesti pitänyt juhlia.

Hän oli kuitenkin leiponut kaikenlaista tarjottavaa varoiksi, jos joku tulee käymään, ja leiponut ennen joulua pakkaseen tekemästään piparkakkutaikinasta piparit.

– Silloin tuli tehtyä niin iso taikina, että en jaksanutkaan leipoa kaikkea. Laitoin puolet pakkaseen ja nyt otin ja leivoin.

Hyvä oli, että varoiksi leipoi, sillä vieraita käy tasaiseen tahtiin vielä viikon kuluttua juhlapäivästä.

Mukaan marttoihin

Meltosjärven Marttayhdistys perustettiin 83 vuotta sitten, jolloin Eila Keskihannu oli 16-vuotias. Hän oli mukana perustamassa yhdistystä ja on nyt ainoa elossa oleva perustajajäsen.

– Mutta mie olin vain semmonen pikkumartta.

– Tätin matkassa olin tietekki sekuvain ja ko hän alko marttoihin, niin mieki aloin. Met olima vain niinko yleisönä, eri ihmiset net oli jotka perusti sen yhistyksen. Siinä oli opettaja Salmi ja sitten Rovaniemeltä se neuvoja, jotka niinko johti sitä yhistyksen perustamista.

Pihalla puuhastelua

Eila Keskihannun olemus on pirteä ja nuorekas. Hän istahtaa ison pirtinuunin vieressä olevalle tuolille ja riisuu jalassaan olevat ulkokengät lattialle.

– Olin lähössä ulos jotakin tekemään, mutta voin mie mennä sitte toisella kertaa, hän sanoo.

Ulkona olisi ollut kaikenlaista pientä askaretta, ainakin portaiden lakaiseminen lumesta ja ehkä polttopuiden noutaminen liiteristä. Lumikolaakin Keskihannu käyttelee vielä joskus itse, vaikka toki suurimman osan pihan puhdistamisesta tekee koneen kanssa käyvä naapuri.

Pitkän iän salaisuudesta kysyttäessä Eila Keskihannu sanoo ensin, että sitähän on mahdotonta tietää. Sitten hän arvelee, että tärkeimpänä on varmaankin liikunta.

– Liikunta ja kova työ ja vielä semmonen perusruoka, että ei mithään myrkkyjä. Vaikka eihän siihen aikhaan mithään myrkkyjä ruoassa ollukhaan. Se oli vain liha ja kala ja perunat, mitä syöthiin.

Hän on liikkunut aina, mutta kyse on ollut hyötyliikunnasta. Lenkkeilyä hän ei ole harrastanut koskaan, ei sauvojen kanssa eikä ilman sauvoja.

– En mie kävele tyhjää, aina pittää olla jotaki tekemistä.

Kasvitarhaneiti opasti

Myöhemmin Meltosjärvelle tuli henkilö, jota sanottiin ”kasvitarhaneidiksi” – Helli Suomela. Hän opasti ihmisiä laittamaan kasvimaan ja sen jälkeen kynnettiin monilta pelloilta pieni ala kasvimaaksi, kasvitarhaksi, johon kylvettiin naurista, lanttua, porkkanaa ja punajuurta.

– Ja marjoja oli mettässä.

Kasvitarhaneiti oli kotoisin jostakin Etelä-Suomesta, mutta hän meni naimisiin meltosjärvisen miehen kanssa ja kotiutui paikkakunnalle.

Ison perheen esikoinen

Eila Keskihannu oli vanhempiensa esikoinen. Perheessä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, mutta kolme heistä kuoli jo pienenä ja kaksi sitten myöhemmin, kun ”olivat aikansa eläneet”.

– Yksi sisko ja yksi veli ovat vielä elossa.

Lapsuuskodissa elettiin maalaiselämää: tehtiin töitä, kuokittiin peltoja, kylvettiin ohraa ja hoidettiin lehmiä. Lapsetkin olivat mukana talon töissä heti, kun kynnelle kykenivät.

– Aivan pienestä saakka olthiin mukana, sitä raijjaa että on kontti selkhään saatu, ko on pitäny lähteä lehtimethään. Joka kläppi meistä on joutunu tekehmään töitä, ei meiltä ole maailmala isomasti laukattu.

Rippikoulu käytiin Keskihannun nuoruudessa vasta 19-vuotiaana. Hän muistelee kaihoisasti, että hän ei päässyt nuorten sakkiin ennen sitä. Nuoret pitivät tansseja kesäisin ulkona, erilaisia tanssipaikkoja, piiripaikkoja, oli useitakin. Siellä pyöritettiin ”neidolla punapaulaa” ja muita piiritansseja.

– Sitte ne otit lusmaparin ja lähit kävehleen. Sielä oli semmonen lemmenkiveksi sanottu kiviki Harjula, minun kotipaikan lähelä, sielä ruukathiin istua...

Tanssireissut polkupyörällä

Eila Keskihannu on ollut kova tanssimaan. Tansseissa kuljettiin hänen nuoruudessaan pitkänkin matkan päähän, eikä suinkaan autoilla, vaan vaikka kävellen tai polkupyörällä. Keskihannu kertoo tanssimatkoista Rovaniemen puolella oleville tanssilavoille saakka. Sinne ajettiin polkupyörällä, matkaa tuli yhteen suuntaan jopa viitisenkymmentä kilometriä.

– Met menimä tätin kans kerran Ounasvaarale ja ko met nousima Pölkkyvaaraa päälle, tuli Ylitorniolta käsin linja-auto ja met menimä methään piihloon, ettei nähä, että met menemä pyörälä, Keskihannu muistelee.

Pistää miettimään, miten sen matkan jälkeen on vielä jaksanut tanssia ja sen jälkeen polkea seuraavana päivänä takaisin kotiin.

Puoliso tansseista

Keskihannu tuumaa, että kyllä se nuoruus oli hauskaakin aikaa. Tansseista löytyi puolisokin, kerran kun tansseja pidettiin Raution Eemin talolla.

Kystä meni sinne pyörälä eri tyttären kans. Sillä tyttärellä oli valkoset lamphaanvillasta tehyt sukat jalassa ko se pyöräili. Mutta met aloima sitte tanssaahmaan sielä Kystän kans ja sitte lähimä tanssien jälkheen kävehleen, ja siittä se lähti.

– Met seurustelimma jonku aikaa ja sitten tästä talosta kuoli toukokuussa emäntä, Kystän äiti, ja met menimä jouluna naimissiin. Se oli 1942 ja Tapaninen vihki meät.

Parille syntyi yksi lapsi, tyttö, joka kuoli hyvin pienenä, alle vuoden ikäisenä. Muita lapsia ei Kyställe ja Eilalle suotu.

Ison talon emäntänä

Kystän kotitalo, johon Eila Keskihannu morsiona muutti, oli iso rakennus, johon kuului erikseen vanha puoli ja uusi puoli. Talon tyttäret asuivat vanhalla puolella ja uudisrakennus oli ”herrainpuoli”, jossa yöpyi usein myös vieraita.

Kun Eilasta tuli Kystän emäntä, hän ja Kystä asettuivat herrainpuolelle ja vanha puoli jäi Kystän siskojen ja vanhan isännän, papan, asuttavaksi.

– Kystän isä antoi tästä talosta puolet Kystäle, ko se teki koko elämänsä ajan töitä tämän etheen ja raivasi kuokala tähän kuusi hehtaaria peltoakin. Sitte ko met menimä naimissiin, met kuokima siihen kaksi sarkaa lissää ja rakensimma uuven navetan ja liiterin.

– Meilä oli viisi, kuusi lehmää ja niilä met olema elähneet, eikä minun mies ole juurikhaan savotoissa kulkenu. Ei meilä ollu konheita, käsin tehtiin ja kuokithiin. Autoakhaan ei ollu koskaan.

Silloin oli talkootyökin vielä arvossaan: ihmiset auttoivat toisiaan. Keskihannu sanoo, että kun heillä oli pärekaton tekeminen, tulivat ihmiset kattotalkoisiin.

Päivänpolttavat pohdiskelut

Kahvistelun lomassa – meitä istuu kahvipöydässä useampikin vieras – ryhdymme keskustelemaan päivänpolttavista asioista, mahdollisesta kaivoksesta ja tuulimyllyistä.

– Mie en ole niitä näkemässä kumpaakhaan, mutta kaivos enemmän kiinnostaa, ko meän suvula on siellä Rompaksessa maata, Keskihannu sanoo.

– Eila seuraa kyllä asioita lehdistä lukemalla ja varmasti, jos hän jotakin kertoo, se pittää paikkansa, yksi vieraista toteaa ja nousee kahvipöydästä, että hän tiskauttaa kahvikupit.

– Kyllä mie tiskaan, Eila Keskihannu sanoo, mutta tällä kertaa vieras ottaa komennon ja ryhtyy tiskaamaan.

Seuraavan vieraan tulo huomataan samassa ikkunasta – auto kääntyy pihatielle – joten osa läsnäolleista ryhtyy nopeasti tekemään lähtöä, jotta taloon ja kakkupöydän ääreen sopii lisää väkeä.

– Hyvvää jatkoa, näemä taas! lähtijä toivottaa, ja sisälle tulija tervehtii ja ojentaa Keskihannulle kukkaset.

– Sielä on lämmintä kahvia ja kakkuki vielä pöyvässä, tuleppa kahvile, Keskihannu kehottaa ja lähtee edeltä keittiöön.

Paikallisuutisia

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy