• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Mirva Mattila ja Marko Enbuske viihtyvät pohjoisen rauhassa eivätkä pelkää uusia haasteita.

MATINLOMPOLO–LANKOJÄRVI – Aika moni paluumuuttaja on eläkeiässä, mutta eivät sentään kaikki. Kun Mirva Mattila palasi lapsuudenkotiinsa Matinlompoloon yli 20 Helsingin vuoden jälkeen, hän oli saanut ainakin toistaiseksi tarpeekseen kaupunkielämästä.

– Lähdin aikoinani työn perässä etelään, kuten niin monet muutkin. Olen tehnyt pääasiassa toimistotyötä, myyntiä ja markkinointia. Kun olin aikani istunut palavereissa, alkoi tuntua, että voisin tehdä jotakin muutakin.

Ajatus paluusta pohjoiseen oli kutkutellut mielen perukoilla jo aiemmin, mutta matkaan tuli mutkia.

– Silloinen työnantajani oli sitä mieltä, että tarvitsee minua vielä. Hän teki minulle niin hyvän tarjouksen, ettei siitä voinut kieltäytyä, ja niin minä jäin. Olin viimeiset kymmenen vuotta Helsingissä it-alan yrityksen myyntipäällikkönä.

Myyntipäälliköstä eräoppaaksi

Pari vuotta sitten edessä oli uusi tilanne. Pohjoisen kutsu kuului entistä vahvemmin, ja Mirva sai opiskelupaikan eräopaskurssilta Muoniosta. Pitkäaikainen haave eräoppaan ammatista alkoi näyttää mahdolliselta, ja työtilannekin antoi myöten. Sole ko lähteä.

– Kävin eräopaskurssin Muoniossa, ja sen päätyttyä tulin Matinlompoloon, vanhaan kotitalooni asumaan. Miksipä ei, kun talo oli ison osan vuodesta tyhjillään. Äiti oli muuttanut muutamaa vuotta aikaisemmin lähemmäs veljeni perhettä, ja tuli Matinlompoloon vain kesäksi.

Mirva olisi voinut eräoppaaksi valmistuttuaan ilmoittautua työttömyyskortistoon, mutta sen sijaan hän päätti koota toimeentulonsa pienistä puroista.

– Totesin pääseväni helpommalla, jos työllistän itse itseni. Nyt teen myynti- ja markkinointityötä sekä tarjoan toimistopalveluja verkossa MirNetti-yritykseni kautta ja teen eräopaskeikkoja lähialueella.

Samoilla poluilla

Jos tämä tarina olisi mykkäelokuva, nyt olisi aika näyttää teksti: ”Samaan aikaan toisaalla...” Nimittäin samaan aikaan toisaalla Marko Enbuske kävi läpi aivan samanlaisia mietteitä. Kotiseutu kutsui.

– Kuljin läpi samat polut. Lähdin aikoinaan työn perässä pois Lankojärveltä, mutta minulla oli kova halu tulla takaisin. Omat juuret ovat tärkeät, eikä kaupunkielämä jaksanut enää kiinnostaa.

Markon kotitalo Lankojärven koulun vieressä oli Markon sanojen mukaan ”tottunut olemaan yksin”, sillä Markon isä oli aikoinaan ollut reissutyössä. Talo otti silti palaajan tyytyväisenä vastaan.

Myös Markolla on oma yritys, ellei useampiakin.

– Olen ollut yrittäjänä vuodesta 2005 lähtien. Ennen ajoin Koffin juomia janoisille, nykyään tuon janonsa sammuttaneet taksilla baarista kotiin, Marko naurahtaa.

Lisäksi Markon ja hänen yhtiökumppaninsa yritys Herrar Oy siirtelee raskaita ajoneuvoja Etelä-Suomessa ja tuo tilauksesta autoja ulkomailta.

Tuntemattomat naapurukset

Joku voisi hyvinkin luulla, että Mirva ja Marko ovat tunteneet toisensa iät ja ajat, kun kotien välillä on vain neljän kilometrin vähäinen matka. Siinä tapauksessa se joku erehtyisi pahan kerran.

– Tapasimme ensimmäistä kertaa vasta vuosi sitten yhteisten tuttujen luona. Kouluaikana emme tutustuneet, sillä silloin meillä oli iso ikäero. Aloitin juuri lukion kun Marko tuli yläasteelle, emmekä tietenkään tutustuneet toisiimme, Mirva toteaa.

Vähitellen Mirva ja Marko alkoivat vilkuilla toisiaan ”sillä silmällä”, ja eipä aikaakaan, kun koko Lankojärvi-Matinlompolon kyläyhteisö alkoi kohista ja porista. Ei tosin pariskunnan seurustelun takia, vaan aivan muista syistä.

– Lankojärven koulu tuli myyntiin, ja päätimme, että yritämme ostaa sen. Olimme aika varmoja, että kyläyhdistys ottaa koulun, mutta kun niin ei käynytkään, teimme siitä tarjouksen ja niin se lopulta tuli meille. Valitusaika umpeutui viime viikolla ja kauppakirjat allekirjoitetaan ensi maanantaina.

Huskytarhasta iglukylään

Koulun osto on herättänyt kyläläisissä yllättävän paljon kiinnostusta, ja huhut liikkuvat villeinä. Milloin koululle ollaan perustamassa huskytarhaa, milloin iglukylää. Tulevat omistajat ovat vielä varsin vaitonaisia aikeistaan.

Mirva näkee Lankojärven koulun mielenkiintoisena mahdollisuutena. Yhdessä kyläkaupan kanssa siitä voisi muodostua elävä kyläkeskus, mikä olisi mahtava ajatus. Marko myöntää, että tähtäin on matkailutoiminnassa, mutta millaisessa – se on vielä arvoitus.

– Matkailun kehittäminen voisi olla piristysruiske kunnalle, ja pienten yritysten keskinäisessä yhteistyössä olisi varmasti saavutettavissa monenlaisia etuja, Mirva arvelee.

– On ollut hauska huomata, etteivät ihmiset niinkään ihmettele meidän kummankaan paluuta tänne, vaan nimenomaan koulun ostoa, Marko toteaa huvittuneena.

Rohkeutta Mirvalta ja Markolta ei ainakaan puutu.

Uusia aluevaltauksia

Kyläläiset ovat ottaneet paluumuuttajat hyvin ja myötämielisesti vastaan. Apua ja neuvoja on saatu tarvittaessa mitä moninaisimmissa asioissa.

– Ihmiset ovat täällä niin käteviä – he osaavat kaikkea. Olen itse asunut niin kauan kaupungissa, että moni asia vaatii totuttelua ja opettelua. Kaverit Helsingissä kuvittelivat, että tulin tänne lepäämään ja rauhoittumaan, mutta ei se ihan niin mene. Täällä on yllättävän paljon arkipuuhaa polttopuitten kantamisesta lumen kolaamiseen, Mirva toteaa.

Mirva itse on erityisen kätevä tietokoneen äärellä, mutta uusia aluevaltauksia tapahtuu koko ajan.

– Olen kutonut sukat ja leiponut leivinuunissa rieskaa. Ei niistä rieskoista niin hienoja tullut, mutta hyviä.

Marko puolestaan tunnustaa, ettei ole parhaimmillaan tietokoneiden parissa, mutta muut tehtävät sujuvat. Ihan kelvollinen työnjako.

Kaksi kotia ja koulu

Mirva ja Marko asuvat kumpikin omassa kodissaan, mikä on osoittautunut ainakin toistaiseksi hyväksi ratkaisuksi. Vielä ei tiedä, miten kolmen kimppa – kaksi kotia ja koulu – luonnistuu.

Välillä on kuitenkin tarpeen vetäytyä puuhastelemaan kaikessa hiljaisuudessa omien juttujensa parissa. Itse asiassa siinä tarpeessa piilee myös matkailuun liittyvä ajatus.

– Matkailu ei kaipaa tivolia, vaan rauhaa. Juuri sitä, minkä takia täältä piti aikoinaan päästä pois, Marko toteaa.

Rauhan lisäksi tarvitaan Mirvan mielestä ainakin tiedotusta.

– Täältä puuttuu edelleen erityisesti omatoimimatkailijoita ajatellen yhtenäinen tiedotuskanava. Ellei tule Meän Tornionlaaksoa eikä tunne ketään paikallista, ei tiedä tapahtumista eikä löydä näkemisen arvoisia paikkoja. Olen itsekin käynyt vasta viime kesänä ensimmäistä kertaa Orhinselänniemessä, vaikka olen täältä kotoisin.

Myös uusille kuntalaisille suunnattu tervetulopaketti olisi paikallaan. Kotikunta tutuksi! Ensin omalle väelle, sitten matkailijoille.

– Pelloa ei ole koskaan oikein ajateltu matkailukuntana, mutta nyt kylälle on lähtenyt viriämään uutta energiaa. Esimerkiksi Askosen Iina on tekee hyvää työtä Outokairan matkailuhankkeessa, Mirva huomauttaa.

Omannäköisiä ratkaisuja

Mirvalla ja Markolla on kummallakin kaksi lasta. Mirvan aikuiset tyttäret asuvat Helsingissä, ja vanhempi heistä työskentelee etänä MirNetin palveluksessa.

Markon lapset asuvat Rovaniemellä. Poika on aikuisuuden kynnyksellä ja pohtii vielä tulevaisuuttaan. Tytär puolestaan on suorittanut taksikurssin, ja voisi periaatteessa tulla isälleen töihin…

Mirva ja Marko itse tekevät työtä ja suunnittelevat tulevaa. Mirva paljastaa omaksi tavoitteekseen sen, ettei tarvitse lähteä tunnin ajomatkan päähän tekemään palkkatyötä kahdeksasta neljään.

Ajan ilmiöitä täytyy seurata tarkkaan jo senkin takia, että vanhoja ammatteja katoaa ja uusia syntyy koko ajan.

– Nykyään on paljon sellaista työtä, jota on tosi vaikea selittää toisille. Työn tekemisen tapakin on muuttunut. Säännöllisiä työaikoja ei välttämättä ole, mutta se ei haittaa, jos työ on mielekästä.

– Välillä omat tekemiset menevät metsään, mutta ei se ole niin vaarallista. Tärkeämpää on kuunnella itseään ja uskaltaa tehdä joskus vähän erilaisiakin ratkaisuja.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy