• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Sirpa Penttinen viihtyy ihmisen kokoisissa ympyröissä Naamijoella.

NAAMIJOKI – Silmien edessä luminen maisema. Hiljaisuus, jonka rikkoo vain harvakseltaan auton tai junan ääni, yleensä ainoastaan poronkellon vaimea kalkatus. Korvissa kiireinen kokous kansainvälisten työtovereitten kanssa.

Valo ulkona lisääntyy hitaasti. Ei vielä valoisaksi, mutta pimeästä hämäräksi. ”Anteeksi, keskittymiseni herpaantui kun seurasin, mitä nuo porot touhuavat.” Ihastuneita huudahduksia avaruuden halki: ”Onko siellä oikeasti poroja?”

Tämä tuokiokuva voisi olla yhtä saavuttamaton haave kuin entisajan viljelijöiden unelma, päästävedettävä puukivinavetta. Naamijokiselle Sirpa Penttiselle se on kuitenkin arkipäivää, vaikka ei sitä vielä oikein osaa pitää arkena.

– Olen tullut tätä kohti jo vuosien ajan. Olen hautonut mielessäni ajatusta, että voisin viimeistään eläkkeelle jäätyäni muuttaa maaseudulle. Varovainen unelma vain toteutui ennakoitua nopeammin.

Pianistiksi vai ei?

Syntyperäisen helsinkiläistytön matka Naamijoelle oli lopulta yllättävän suora, vaikkakin vuosikymmenten mittainen. Ennen Naamijokea ainoa poikkeama sivuun pääkaupunkiseudulta oli neljän vuoden mittainen rupeama Turussa.

– Se oli ainoa ulkomaankomennukseni, Sirpa vitsailee.

Sirpa oli perheensä ainoa lapsi, eikä hän harrastanut mitään. Ellei sitten koko kouluajan kestänyttä pianonsoittoharrastusta lasketa. Tai kuorolaulua.

– Kokeilin kyllä kaikenlaista. Kävin kerran partiossa ja kerran jumppakerhossa. Kai minä olin niin ujo ja arka, että useimmat ryhmässä harrastettavat jutut tuntuivat ylivoimaisilta. Pianoa soitin, koska isä soitti ja piano vain oli siinä, aina. Kuoron aloitin koulussa.

Sirpa soitti pianoa suhteellisen vakavissaan, kunnes joutui lukioluokilla vaikeaan valintatilanteeseen.

– Opettajani totesi, että hän ei ole ihan varma erityislahjakkuudesta, mutta jos olen valmis luopumaan kaikesta muusta ja harjoittelemaan kovasti, hän voi yrittää tehdä minusta konserttipianistin. Makustelin asiaa pari viikkoa, ja totesin, ettei soittaminen ole minulle niin tärkeää, että voisin keskittyä pelkästään siihen. Pianonsoitto jäikin sitten oikeastaan kokonaan.

Tietotehtaalta Turkuun ja takaisin

Sirpa valmistui maineikkaasta Helsingin sihteeriopistosta HSO-sihteeriksi vuonna 1987 ja pääsi saman tien silloisen Tietotehtaan – nykyinen Tieto – palvelukseen ja siitä muutaman kuukauden kuluttua esimiehensä mukana avaamaan yhdysvaltalaisen ohjelmistoyrityksen SAS Instituten Suomen toimistoa. Kun avopuoliso sai 1980- ja 1990-lukujen taitteessa töitä Turusta, Sirpakin harhautui sinne.

– Kun palasin Helsinkiin, palasin myös entiseen työpaikkaani. Esimieheni pyysi minua mukaan perustamaan markkinointiosastoa Suomeen. Niin minä lipsahdin takaisin nykyiseen työpaikkaani.

Tammikuussa Sirpalla tulee täyteen 26 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Sinä aikana työnkuva on muuttunut valtavasti.

– Silloin aivan alussa teimme perinteistä markkinointia, esitteitä ja tapahtumia. Nykyään kaikki on digitaalista.

Työ siltana asiakkaisiin

SAS Institute on analytiikan parissa toimiva ohjelmistoyritys. Sirpan työnimike on sisältömarkkinointiasiantuntija. Kuulostaa pahemmalta kuin loppujen lopuksi onkaan...

– Tehtäväni on lähinnä toimia siltana asiantuntijoiden ja asiakkaiden välissä, kun asiantuntijat haluavat viestiä jotakin meidän analytiikkaratkaisuistamme. Editoin ja julkaisen heidän blogejaan, niin että ne aukenisivat asiakasyritysten johdolle.

Lisäksi Sirpa valitsee kampanjaväen kanssa parhaat ja toimivimmat sisällöt omalta erikoisalueeltaan eli teollisuustoimialalta julkaistuista videoista, tutkimuksista ja muusta tuotannosta. Niiden pohjalta rakennetaan sitten digimarkkinointikampanjoita.

Uusia sanoja tarpeeseen

– Työn erityispiirteenä on se, että vaikka meillä on toimisto Suomessa, minulla ei ole täällä yhtään tiimitoveria. Esimieheni on Tanskassa, ja se tiimi, jonka kanssa teen tällä hetkellä eniten töitä, on hajallaan ympäri maailmaa. Vetäjä on Saksassa, yksi Sveitsissä ja niin edelleen.

Työhön on valittu globaali lähestymistapa, joten Sirpa tekee aika paljon töitä amerikkalaisten kanssa. Kaikki sisällöt ovat luonnollisesti englanninkielisiä ja työkieli on englanti.

– Itse asiassa työn ainoa linkki Suomeen on se, että minä toimin myös suomeksi eli toimitan suomenkielisen markkinointimateriaalin ja huolehdin suomalaisesta lehdistönäkyvyydestä. Joskus täytyy kerta kaikkiaan keksiä uusia sanoja kieleen, kun sopivia ei ole olemassa. Se on aika hauskaa hommaa.

Kolmen K:n yksinhuoltaja

Työ on tärkeää ja mielenkiintoista, mutta elämään mahtuu muutakin. Paljon muuta. 1990-luvun alussa Sirpa perusti perheen ja muutti Espooseen. Naamijoelta katsottuna hän pysyi siis helsinkiläisenä. 2000-vuosikymmenen puolivälissä hän jäi yksin tyttäriensä Marin ja Nooran kanssa.

– Monenlaiset asiat saivat jäädä jäähylle kun keskityin lasten harrastuksiin kolmen K:n taktiikalla: kustanna – kuljeta – kannusta.

Sirpa pitää itseään onnekkaana, sillä lasten harrastukset olivat aina niin erilaisia kuin hänen omat mielenkiinnon kohteensa, ettei hän voinut sekaantua niihin liikaa.

– Nuorempi tytär harrasti lapsena joukkuevoimistelua. Silloin jouduin todella mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä äitien tehtäviin kuului ommella paljetit esiintymisasuihin…

Sirpalla on myös salattu urheilumenneisyys, vaikka hän ei ole vielä kunnostautunut suksilla Naamijoella.

– Olin yhden kaksivuotiskauden Tehotyttöjen salibandyjoukkueen johtaja. En ihan tiennyt, mihin lupauduin, mutta onneksi kukaan ei pyytänyt minua valmentajaksi!

Hurmauskurssilla verkossa

Entä sitten se Naamijoki? Työ ja lapset veivät leijonanosan omasta ajasta, mutta kun Sirpa täytti 50 vuotta, hän alkoi miettiä, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Ei voi olla!

– Vuonna 2014 menin nettiin ja tapasin siellä hyvin hurmaavan miehen, Harry Ylisaukko-ojan. Aluksi kävimme kirjeenvaihtoa sillä mielin, että onpa mukava kirjoitella, mutta tästä mitään tule, kun välimatka on niin pitkä.

Varsinkin Harry oli vielä huhtikuussa sitä mieltä, ettei seurustelussa edetä kirjeenvaihtoa pitemmälle. Toukokuussa hän matkusti Helsinkiin tapaamaan Sirpaa ja kesäkuussa Sirpa tuli käymään Naamijoella. Neljä vuotta myöhemmin heidät vihittiin avioliittoon.

Onko joku joskus sanonut, ettei koskaan pitäisi sanoa ”ei koskaan”?

– Kun rupesimme tapailemaan, Mari oli jo muuttanut pois kotoa, mutta Noora ei. Meille oli alusta asti selvää, että odotellaan kaikessa rauhassa, kunnes Noora on valmis muuttamaan omilleen.

Etätyöhön Naamijoelle

Selvää oli sekin, että Sirpa muuttaa Naamijoelle heti, kun se on mahdollista.

– Oli tietysti ikävää odottaa niin monta vuotta, mutta kun tapaa aikuisiällä aivan uuden ihmisen, on toisaalta kaikille osapuolille terveellistä rakennella sitä kuviota ilman hätäilyä.

Syksyllä 2016 Noora ilmoitti, että rupeaa katselemaan itselleen asuntoa vuodenvaihteesta alkaen. Tammikuussa 2017 muutettiin Nooran tavarat uuteen asuntoon ja toukokuussa Sirpa keikkui muuttokuorman päällä kohti Naamijokea. Ainakin kuvaannollisesti.

– Olimme ajatelleet, että ehkä muuttaisin kuitenkin, vaikka en saisi töitä mukaani, ja yrittäisin sitten katsella täältä jotakin. Onneksi minulla on niin avarakatseinen työnantaja, että sain ensin etätyösopimuksen vuoden 2017 loppuun, ja nyt se on uusittu toistaiseksi voimassaolevaksi.

Viimeiset kolme vuotta Sirpa on ollut työn ohessa mukana TravelPellon tiimissä tekemässä muun muassa Pellon matkailuun liittyviä Facebook-päivityksiä, mutta nyt se tehtävä päättyy.

Kannustusta alkuasukkailta

Sirpa on kotiutunut hyvin Naamijoelle ja Pelloon, vaikka ei ollut käynyt Lapissa kuin kerran – Rovaniemellä – ennen ensivierailuaan Naamijoella kesäkuussa 2015. Ei ole kuulemma ollut tarvetta, kun ei osaa hiihtää eikä lasketella.

– Tornionjokivarsi on ainutlaatuista aluetta. Ihmiset ovat täällä vähän erilaisia kuin muualla, helposti lähestyttäviä ja suoria. Sille saa mielestäni vähän hymyillä, että etelästä tullut ihminen on monissa asioissa ihan toistaitoinen, mutta olen saanut osakseni paljon kannustusta ja rohkaisua. Kukaan ei ole ollut pahansuopa minua kohtaan.

Kunnallisessa elämässä on ollut jokunen vuosi sitten Sirpan mielestä tietynlaista pysähtyneisyyttä, mutta ei epätoivoa. Nyt koko kunnan toiminnassa on uutta henkeä.

– Jokivartisten touhu on tietysti oma huikea luku sinänsä. On uskomatonta nähdä, miten sitoutuneita ihmiset ovat toteuttamaan erilaisia asioita. He saavat kummallisia päähänpistoja, päättävät toteuttaa ne ja saavat ne jopa aikaan.

Pienten ympyröiden nainen

Jokivartisten vauhdissa on pysyttelemistä kenellä hyvänsä, mutta Sirpalla on hyvä – ja vauhdikas – opettaja, oma aviopuoliso Harry.

– Olen tosi ylpeä siitä, että saan asua Harryn kotitilaa, jolla on historia. Marja- ja sienimaastot alkavat kotiovelta, ja siitä alkaisivat ne hiihtoladutkin, jos osaisin hiihtää…

Sirpa tunnustaa olevansa valtavan tyytyväinen uuteen elämäänsä Tornionjokivarressa.

– Pienet ympyrät sopivat minulle, sillä arjen valintojen tekeminen aiheuttaa tutkitusti stressiä. Kun on rajoitetusti valinnanmahdollisuuksia, myös stressi vähenee. Nautin myös siitä, että kyläidentiteetti on täällä vahva, mutta se ei ole eristyneisyyttä.

Naamijoella ja Pellossa Sirpa on hyväksytty ongelmitta osaksi yhteisöä.

– Eräs uusi ystäväni sanoi minulle, että minulla on pohjoisen ihmisen sielu. Mielestäni se oli kauniisti sanottu.

Paikallisuutisia

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?