• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Veljekset Rautio Oy:n Seppo, Markku ja Antti ovat pitkän linjan koneyrittäjiä. Juha oli haastattelun aikana ”pakomatkalla” viettämässä 60-vuotisjuhliaan.

PELLO – Veljekset Seppo, Markku ja Juha Rautio oppivat konehommat isältään Pekalta. He ovat jakaneet kokemustaan seuraavalle sukupolvelle. Antti jatkaa perheen vuonna 1956 alkanutta metsätyö- ja turveuraa.

Vuoden yrittäjäpalkinto jaettiin heille ansiokkaasta ja pitkästa uurastuksesta metsäkonealalla. Palkitsemisen arvoista olisi veljesten keskenään viljelemä huumori ja yhteen hiileen puhaltaminenkin.

– Vielä me ollaan yhessä oltu, veljeksistä vanhin, Seppo veistelee muistellessaan perheyrityksen monipolvista taivalta.

– Niin, tässähän me kynsithään ihoa, Markku jatkaa naurun kanssa.

Kommenttia seuraa toisten naurunremakka.

Pienviljelystä koneisiin

– Me olimma tyypillinen pohjoissuomalainen pienviljelijäperhe, Seppo kertoo.

Veljesten lisäksi perheeseen syntyi yksi tyttö.

– Se oli puitten kantoa, vesien nostoa ja sonnan luomista. Joskus kun koulu ei maistunu, sanoin äitille, että maha on kipeä. Äiti laitto luomaan lantaa matalasta lantahuoneesta. Jo vain vaivat paranit nopeasti, Markku nauraa.

Äiti hoiti neljää, viittä lehmää. Isä teki metsätöitä. Elämä muuttui maatalouden alkaessa nousta myös Tornionjokilaaksossa. Silloin alettiin tehdä suurempia peltoja.

– Isä osti yhen kylän ensimmäisistä traktoreista, Zetorin, Markku kertoo.

Koneista tuli elimellinen osa perhettä.

– Rattorin kettinkejä ja etulasia korjattiin pirtissä. Isä kulki kengät vaseliinissa sisälä. Äiti muonitti miehiä yötä myöten, Markku puistelee päätään.

Pekka Rautio työsti kesäajat peltoja ja oli talvet savotoilla.

Pojat kasvoivat metsätöihin isänsä jalanjäljissä.

– Mie istuin mettäkonheen hyttiin vuonna 1970, ja siittä asti olen sielä istunu, Seppo velmuilee.

Markku teki lyhyen kierroksen muualla, mutta on sen jälkeen työskennellyt yhdessä veljesten kanssa. Anttia kiinnosti myös rakennusala, mutta oma työura löytyi kuitenkin perheen yrityksestä.

Metsänkorjuun pitkä kaari

Ensimmäiset metsätyökoneet tulivat vuonna 1970. Sitä ennen puut tosin korjattiin koneellisesti, mutta hyvin alkeellisesti vaijerikoneilla.

– Oli se vaarallista hommaa. Vänkäri vei sakset puuhun. Kela veti puun kuorman päälle. Miehilä vain karvalakit päässä! Isälläki oli kylet välilä ihan mustelmilla, Seppo kauhistelee.

Monitoimikoneiden tulo metsätyömaille mullisti alaa uudestaan. Ne tehostivat ja automatisoivat puunkorjuuta huomattavasti ja tekivät siitä turvallisempaa.

Veljekset Rautiolle hankittiin ensimmäinen monitoimikone vuonna 1986. Se maksoi huikeat 1 700 000 markkaa.

– Pankinjohtaja tuli meille kothiin ja sano, että pojat ko te näkisittä, paljonko se on rahhaa! Seppo nauraa.

Veljekset olivat kertomansa mukaan silloin nuoria ja rohkeita.

– Kaikilla oli innostus mahoton, Markku jatkaa.

Antti Rautio on juuri hankkinut uuden turveauton ja jatkaa siten veljesten viitoittamaa tietä olla mukana alan kehityksessä.

– Auto on kohta parempi ko henkilöauto, hän hymyilee.

Nyt konekanta on kasvanut kahteen kuorma-autoon, kahteen metsätyökoneeseen, kahteen pyöräkuormaajaan sekä kaivinkoneeseen.

Nykyään työkoneet ovat lähes kuin siistejä citykonttoreita ajotietokoneineen. Tuttujen nauhojen sijaan hakkuualueet on merkitty gps-karttoihin elektronisesti. Sekä hakkuu-urakan tekijä että kuorman vastaanottava asiakas näkevät reaaliaikaisesti työn etenemisen.

Toiminta on jopa niin automatisoitua, että NATO:n Lapissa olleen sotaharjoituksen aikana ilmennyt gps-häirintä vaikutti veljestenkin puunkorjuuseen.

– Gps hyppi ko kauhia, Markku toteaa.

Suhdanteiden ristiaallokko

Metsäala on elänyt vaihtelevien suhdanteiden aallokoissa eri vuosikymmeninä. 1990-luvulla paperiteollisuudessa oli maailmanlaajuisesti ylituotantoa. Syntyi tarve tuotannon supistamiseen. Samaan aikaan osunut kotimaan syvä lama ravisutti voimakkaasti metsäteollisuutta ja sitä kautta sen alihankkijoitakin. Kansainvälinen ympäristöliike oli nostanut yhdeksi teemaksi metsienkäytön ja paperituotteiden ympäristökysymykset.

Jälki oli kurjaa katsottavaa. Alan yrityksiä ajettiin konkurssiin. Korot olivat nykytasoon verrattuna huimat.

– Meilläki konheet seiso viis kuukautta. Työt yksinkertasesti loppu. Isä sano aina, että häätyy osata uia matalassa veessä, Seppo ihmettelee heidän selviämistään raskaina aikoina.

Lama taittui uudeksi nousuksi. Metsäalaa virkisti erityisesti Suomen liittyminen EU:iin.

– EU:n myötä reviiri isoni ja vaikuttihan se kauppapolitiikkaanki, Markku pohtii.

Leipä ei koskaan ole ollut ”irtonaista”. Urakoita on tehty siellä, missä niitä on tarjolla. Veljekset hakkasivat Pohjois-Ruotsissa 11 vuotta. He asuivat viikot asuntovaunussa ja tulivat viikonlopuiksi kotiin. Tuolloin Pekka-isä vastasi vielä yrityksen juoksevien asioiden hoitamisesta kotoa käsin.

– Se halus aina Ruotsista raporttia. Soitteli yölläki, kännykkäaikaa ko elethiin. Eikä se puhelinkäyttäytyminen ollu mithään niin jutustelevaa, Seppo virnistelee.

Tällä hetkellä puukauppa on vilkasta. Pohjoisenkin metsäurakoihin Äänekosken uudella megaluokan sellutehtaalla on ollut piristävä vaikutus. Puu liikkuu, metsätyökoneet käyvät täydellä teholla.

Ilmastonmuutos!

Ilmaston lämpeneminen on nykyään yksi eniten uutisoiduista teemoista. Se on aihe, jota käsitellään usein veljesten ”tulenjohtokeskuksessakin”, Sepon kodin keittiön pöydän ääressä.

Samaisen pöydän ääressä on keskusteltu ja politikoitu vuosikymmenien ajan.

– Kylän miehet kävi tinkaamassa täälä politiikasta. Net tinkasi vain asiasta, ei menty henkilökohtasuuksiin, Markku muistelee.

Kylällä oli vahvasti jakautuneet poliittiset kannat maalaisliittolaisiin ja kommunisteihin. Olipa joukossa yksi kokoomuslainenkin.

Tänään keittiön pöydän ääressä tingataan myös ilmastonmuutoksesta.

Veljeksiä harmittaa median antama liian yksipuolinen kuva aiheesta. He viittaavat uutisointeihin, joissa kauhistellaan kulunutta lumetonta alkutalvea ja sen vaikutusta Lapin matkailun imagoon. Metsäkoneyrittäjille kuluva talvi on ollut mitä parhain. Maa on kovassa roudassa, eikä lumi vaikeuta korjuuta. Heille alkutalvi edustaa kunnollista vanhanajan talvea. Ensin tulee kunnollinen routa, vasta sitten lumi.

– Sitä puhutaan vain koiravaljakoista. Onhan sitä muitaki ammatteja ko matkailu. Kaikki sunkhaan aja valjakoita. Mie laitan ration kiinni, ko hokevat sammaa, Seppo tokaisee.

Veljekset peräänkuuluttavat muutenkin medialta enemmän vastuuta uutisoida aiheita monipuolisemmin ja erilaisista näkökulmista.

Kasper, Jesper ja Jonatan

Veljekset Rautio toimii alalla, joka ei ole parhaassa huudossa. He nostavat vuosittain 1200 rekallista turvetta, jonka käyttöä polttoaineena kritisoidaan. He hakkaavat metsää, jopa avohakkuita, reilut 40 000 kuutiota. Käytännössä se tarkoittaa yli tuhatta täysperävaunullista. Heidän työkoneensa ja autonsa käyttävät kirottua hiilidioksidia ilmaan vapauttavaa polttoainetta noin kahdeksan täysperärekallisen verran. Vuodessa ajokilometrejä kertyy 300 000, huikeat 7,5 kertaa maapallon ympäri.

Niin, ja miehille maistuu käristys ja muukin liha! Leivinuunissa poltetaan halkoja.

– Meän hiilijalanjälki on hallinnassa. Uuniki varsinainen hiilinielu. Methän olemma varsinaisia rosvoja, Markku hekottaa.

Miehet vakavoituvat.

– Eihän se hyvältä tunnu, Seppo toteaa.

Metsähakkuiden osalta ympäristönsuojelulliset näkökohdat huomioidaan entistä paremmin. Alalla toimivat suorittavat niin sanotun ”tikkakortin”. Sitä varten opiskellaan lajitunnistusta, uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja sekä luontoarvoltaan erityisen tärkeiden kohteiden käsittelyä. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi purojen ja jokien varret ja hetteiköt.

– Jätämmä hakkuualueille ”eurokantoja” ja jättöpuuryhmiä. Se on kaikkien etu, että ko isoilla konheilla rongithaan, niin jätethään tietyt paikat rauhaan, Seppo kertoo.

”Eurokannot” tulivat Suomeen Ruotsista. Hakkuissa katkaistaan tukkipuu suhteellisen korkealta ja jätetään kanto pystyyn ja runko maatumaan. Jättöpuuryhmä on avohakkuun keskelle jätetty puurypäs, jonka keskelle voidaan myös kaataa puita maahan lahoamaan. Kaadetut puut tarjoavat lahotessaan elinympäristöjä eri eläinlajeille ja lahottajille. Metsäyhtiöt korvaavat maanomistajille nämä hakkuiden ulkopuolelle jätettyjen alueiden puun arvon.

Tärkeämpää kuin menestys

Veljekset iloitsevat yrityksen saamasta tunnustuksesta ja ennen kaikkea sen pitkästä historiasta ja menestyksestä. He nostavat kuitenkin läheiset ihmissuhteet, omat lapset ja terveyden ylitse muun.

– Kyllä ne on tervheys ja hyvät ihmissuhteet, Markku ja Seppo pohtivat yhteen ääneen.

– Niin, ja hyvät kaverit, Antti lisää.

Ihmissuhteiden merkitys näkyy miehillä myös yrityksen sisällä. Yritys työllistää omien lisäksi viisi ulkopuolista työntekijää.

– Ne tuli pikkupoikina polkupyörilä kattomaan konheita ja autoja, tulivat pyöriin pihale ja rassaileen. Sitte ovat jäänheet, Seppo kertoo.

Henkilöstön vaihtuvuutta ei ole ollut.

– Ei ole liiton miehiä tarvittu. Mikä on sovittu, se on puolin ja toisin tehty, Seppo kertoo tyytyväisenä.

Elämän tyytyväisyys kilpistynee Sepen ajatukseen:

– Jos olis huonot ihmissuhteet, ei olis kellään rapea olla.

Tämä arvo lienee iskostunut poikien mieleen jo heidän papaltaan. Hän majoitti aikoinaan kylmissään ja pienessä maistissa ulkona värjötelleitä kulkumiehiä Raution pirtin lattialle muurin viereen lämpimään nukkumaan.

– Ne kopisteli ikkunaan, ei ollu muuta ko reppu mukana. Pappa vielä sairasti syöpää ja oli kipeä. Mummo ruokki kulkijat, ettei heän tarvinnu nälässä lähteä, Seppo vertaa sen aikakauden ihmisten asennetta nykyiseen.

Tulenjohtokeskuksessa, Raution veljesten keittiön pöydän ääressä tehdään metsäkauppaa, tingataan ilmastonmuutoksesta, päivitellään radion kapeaa musiikkitarjontaa ja ennen kaikkea suhtaudutaan maailmanmenoon huumori etunenässä.

– Höyrypäitä maailma tarttee. Ei tämä muuten pyöri, Seppo kiteyttää veljesten toimet.

Aika velikultia.

Paikallisuutisia

TORNIONLAAKSO – Tornionlaakson seutukunnan paloasemat Pellossa ja Ylitorniolla ovat osallistuneet ahkerasti Päivä paloasemalla -tapahtumien järjestämiseen. Valistusta ja jännittäviä näytöksiä järjestetään yleisölle lähes vuosittain, mutta yhteisiä harjoituksia ja ...

YLITORNIO – Ylitornion joulukatu valoineen avattiin marraskuun viimeisenä päivänä niin säkkipimeässä säässä kuin vain marraskuun viimeisenä iltana voi näillä leveyksillä olla. Pienintäkään valkoista väriä ei ollut maankamaralla, eikä sitä sadellu...

Tonttuillassa viihtyivät kaikenkokoiset tontut

YLITORNIO – Meän Opiston perinteinen Tonttuilta alkoi iloisesti yhteislaululla ja jatkui kaikista pienimpien tonttujen esiinmarssilla. Muskarit ohjaajineen lauloivat ja leikkivät lattialla leipom...

Pellossa vieraillessaan joulupukki voi nautiskella takkatulen lämmöstä. Nyt Tommi Lappalainen tuuraa pukkia.

PELLO – Kovin moni ei ehkä tiedä, että joulupukilla on piilopirtti Pellossa – ja hyvä nii...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy