• lumimetsa.jpg
  • aurinkoa.jpg
  • aavasaksalta
  • superkuu
Toimittaja: Kaisu Määttä

ROVANPÄÄ – Tuntemattoman sotilaan Rokka kehui, että ”mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane”. Kallon Rainosta voisi todeta samalla viisiin, että kuka tarvitsee hyvää tarinankertojaa, kas siinäpä sopiva mies. Vuorokausi olisi lyhyt aika kuulla kaikki se mielenkiintoinen, mitä hän on elämänsä aikana kokenut.

Rainon juuret ovat Ruuhijärvellä, missä hän varttui yhdeksänlapsisen sisarusparven toiseksi vanhimpana. Sydänalaan on piirtynyt lämpimänä lapsuuden kotikoivu, jonka läpimitta tyvessä on huikeat 245 senttiä. Sen oksille Rainon isä ripusti keinun lapsiaan varten. Kotipihan ohella Rainon lapsuuden toinen rakas maisema on Vuoskujärven rannalla sijaitseva äitinsä kotitalo.

– Vietin kesät Vuoskussa. Papan kanssa istuttiin päiväkaudet ongella. Sillon piti olla hiljaa, ei saanu kolistella, viskutella vain, Raino nauraa.

Kalastus ei ollut tuohon aikaan pelkkää hupia ja ajanvietettä.

– Papalla oli syksyisin kala-aitassa kuudesta kahdeksaan nelikkoa täynnä suolakalaa; ahventa, haukea ja jonkin verran särkeäkin, hän jatkaa.

Poikasesta lähtien töissä

Raino syntyi Lucian päivänä vuonna 1948. Ruuhijärveläisille lapsille sodista toipuvassa maassa ensimmäinen opintie oli supistettu kansakoulu.

– Koulua oli vain lauantaisin, hän muistelee.

Arkipäivät eivät kuitenkaan olleet huoletonta joutenoloa ja aina uusia kolttosia. Lapset olivat pienestä pitäen tärkeää työvoimaa.

– Kymmenvuotiaasta lähtien olin pöllimetässä isän opissa. Kakstoistakesäsenä jo täyttä päätä, Raino kertoo.

Ensimmäinen ulkopuolinen työnantaja oli silloinen Metsähallitus.

– Olin 15-vuotias, kun sain kesäurakan kylvää männynsiemeniä. Palkankin muistan, 11 markkaa päivältä, Raino nauraa.

Työ Metsähallituksella ei jäänyt yhteen kesään, vaan Raino oli saman työnantajan palveluksessa 30 vuotta.

Metsurin töiden lisäksi Raino työskenteli yli kuusi vuotta Svappavaaran kaivoksella Ruotsissa pääasiassa maansiirtohommissa. Yhden vuoden hän teki viikot metsurin hommia Suomen puolella ja ajoi viikonlopuiksi kaivokselle Ruotsiin.

– Lopetin kaivoshommat, ko lapset kasvo kotona. Sitä kävi kotona vain, ko kissa kuumasa uunissa. Tulin pois.

Metsurin töiden lisäksi Rainolla oli oma kenttäsirkkeli, eli metsä antoi leipää perheelle sitäkin kautta.

Sinniä ja näyttämisen halua

Rainon muisteluissa hänen sinnikkyytensä ja jopa näyttämisen halunsa kulkevat juonteena läpi vuosikymmenten.

– Mie olin isän kanssa Kienajalla ajamassa hevosella tukkia. Monesti jäin pyhiksiki ajamaan, ja samalla ruokin savotan kymmenkunta muutaki hevosta. Siittä sai hyvän palkan, ja halushan sitä näyttää, että pärjää, hän virnistää.

Rainon ollessa 17-vuotias Ivalon Tammijärvellä oli savotta. Mieli tukkimetsään kalvoi kovana.

– Työnjohtaja sano, ettei normaalisti olis saanu tulla töihin tuonikäsenä, mutta ko hän tunsi isän, niin pääsin töihin. Sitä halus siksi näyttää, että pärjää, Raino muistelee ylpeänä.

Metsähommat ovat jättäneet Rainon käsiin muistoja kohtaamisista liikkuvan moottorisahan terän kanssa.

– Yhellä työmaalla moottorisaha pomppas, ja vaistomaisesti nostin toisen käden eteen suojaksi, hän puistelee päätään.

Kämmenselkään tullut vamma saatiin korjattua. Silloin moottorisahoissa ei ollut turvallisuutta lisäävää takapotkukahvaa. Koutuksen kairassa moottorisaha teki saman tempun. Sillä kertaa Raino nosti kyynärvarren kasvojensa suojaksi. Pahempia vaurioita ei tullut silläkään kertaa. Käsivarsikin säästyi. Kolmas suunnittelematon kohtaaminen liikkuvan terän kanssa tuli Mauri-myrskyn aikaan. Sen seurauksena mies menetti osan vasemman käden pikkusormesta.

Vuosikymmenet eivät ole riisuneet Rainosta näyttämisen halua.

– Muutamia vuosia sitten olin Kutturassa kultaa huuhtomassa. Paarmojen ja hyttysten seassa lapioin parhaina viikkoina 40 kuutiota maata viikosa. Se tekee 1000–1200 täyttä lapiollista päivässä, eikä vajjaita lasketa. Toiset sanoit, että olet sie aika hullu, hän nauraa.

Varsinaista maallista rikkautta tai muuta mainetta eivät nuo kesät tuoneet. Saaliiksi jäi muutamia grammoja Lapin keltaista, mutta onpahan itse huuhdottua!

Kohtalokas maatalousnäyttely

Pellossa järjestettiin maatalousnäyttely vuonna 1968. Se tuli määrittämään Rainon loppuelämän suunnan yllättävällä tavalla.

– Siellä oli konheita ja kaikkea, kauhian mielenkiintonen näyttely. Niin, ja sitte siellä oli Tuula Hoikkaniemi, Raino kertoo.

Nuoret olivat tavanneet aikaisemmin linja-autossa matkalla naapurikyliin, olihan Tuula Konttajärven tyttöjä, mutta vasta maatalousnäyttelyssä nuoret näkivät toisensa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Raino kävi Oulussa armeijaa 1968–69, mutta maatalousnäyttelyssä toisensa löytäneet nuoret vihittiin vuonna 1969.

– Tuula on niin hyvä vaimo. Paljon se on saanu minun takia kärsiä, Raino kertoo kunnioittaen.

Erikoiskiitoksen hän antaa vaimonsa keitto- ja leivontataidoille sekä tarkalle taloudenpidolle.

– Se on Leipuri-Ässä ja oikeen visu tyär. Se on Tuulan syy, että minulla on näin iso vatta, hän virnistää.

Tuulalla ja Rainolla on yksi tytär Katja, ja pojat Jarno ja Juhani. Lapsenlapsia on siunaantunut neljä. He kaikki ovat äärimmäisen rakkaita ja mieluisia isovanhemmilleen.

– Lapsenlapset on meän suola, A ja O, Raino herkistyy.

Terveyttä on koeteltu

Maamme terveydenhoitojärjestelmä on tullut Rainolle tutuksi muutenkin kuin työtapaturmien osalta. Terveyttä on koeteltu.

Vuosituhannen alussa aivoverenvuoto yllätti ikävästi.

– Soli niinko olis helikopteri pyöriny pään päällä, ja kauhia särky päässä. Olin yhden yön Rovaniemellä teho-osastolla, ja sieltä veivät Ouluun, Raino muistelee.

Leikkaus onnistui, eikä jälkioireita ilmennyt. Kontrollikäynnillä kuitenkin paljastui, että leikattuun suoneen oli jäänyt tihkuva pullistuma. Lääkäri lupasi kaksi vuotta elinaikaa.

– Sain soiton myöhemmin professori Kumpulalta, joka halusi tehdä uuden leikkauksen. Hän laittoi pullistuman ympärille platinalankaa. Leikkaus onnistui sataprosenttisesti. Mie sanoin professorille, että hyvä ko laittaa platinaa, ko meillä on niin huonot kännykkäkentät välillä. Kohta kuuluu kännykkäki paremmin.

Rainoa on paikkailtu platinan lisäksi toisellakin metallilla. Vuosikymmenten töistä vaurioitunut olkanivel oirehti niin pahoin, että Rainon elämä oli ajoittain pelkkää hermoja raastavaa selviytymistä kivun kanssa. Hän sai vuosi sitten olkapään tekonivelen, mistä alkoi kuin uusi elämä. Entinen puuhakkuus ja toimeliaisuus palautuivat. Jopa Rainon luontainen leikkisyys ja halu touhuta pienten lasten kanssa lattialla möyryten tulivat takaisin. Kivut eivät enää kahlitse.

Harrastuksia monta sorttia

Rainon vapaa-aika ei ole ollut luppoaikaa ja peukaloiden pyörittelyä. Poronhoito vei osansa parikymmentä vuotta, ja autotallissa odotti oma moottoripyörä kesäisiä ajokelejä.

Mieluisia harrastuksia ovat edelleen metsästys ja kalastus. Suurin pyydykseen tarttunut kalasaalis on ollut 16,5-kiloinen lohenmöllikkä. Se vedettiin kuiville itse rakennetusta veneestä käsin.

Tuula teetätti miehelleen oman puuhapajan, työverstaan, jossa Rainolla on kaikki tarvittavat koneet puutöitä varten.

– Haluan auttaa poikia konehommissa. Haen heille varaosia Rovaniemeltä, ja terotan moton teriä verstaalla. Nytkin on työn alla 25 terää. Sitä halvaa olla
tarpheellinen vieläki, Raino myhäilee.

Elämän oppeja

Rainon puheenparressa korostuu läheisten ihmissuhteiden merkitys, vaimon, lasten ja lastenlasten. He ovat se voimavara, suola, joka antaa elämälle merkityksen ja sisällön. Enemmän kuin sanallisia ohjeita tai perintöä Raino välittää omalla elämänasenteellaan ja toimillaan henkistä perintöään tuleville polville. Yhden ohjeen hän on kuitenkin lapsenlapsilleen antanut.

– Olen pojanpojalle sanonu, että ko olet poikaporukassa, niin mieti kaksi kertaa, mikkä olis seuraukset. Että käytä tietokonettas (päätäs) kaksiki kertaa, hän kertoo hymyillen.

Paikallisuutisia

KITTISVAARA – Poikkinaintiajot järjestettiin viime viikonloppuna 32. kerran.

Kilpailut ...

PEKANPÄÄ – Helteinen sää siivitti Pekanpään kotiseutupäivää Poikkilahden koulun pihalla viime sunnuntaina. Pai...

YLITORNIO – Vuosi sitten Ainiovaaran koulun uuden pihakentän avajaisiin hankitut polkuautot pääsivät käyttöön viim...

JUOKSENKI – JUOKSENGI – Anne Kenttä, Virpi Isaksson ja Tanja Lepistö olivat jo käyneet kas...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy