• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Määttä

Anni Korpi selailee uusinta kirjaansa.

PEKANPÄÄ – Kun valtatie 21:ltä käännytään Pekanpäässä Poikkilahden tielle, näkyy tien vasemmalla laidalla vanha maitolaituri, jossa on kyltti ”Pekanpään ohjelmapalvelu”. Pian kääntyy tie oikealle ja vasemmalla kuusten katveessa pilkottaa iso keltainen rakennus, Poikkilahden vanha koulu, Tyynelä, jossa on pidetty monenlaisia juhlia ja tapahtumia.

Kun jatkaa koulun ohitse vievää tietä vielä vähän matkaa, päätyy Korven talon pihaan. Siellä asuu henkilö, jonka melko varmasti lähestulkoon kaikki ylitorniolaiset tietävät ainakin nimeltä; Anni Kaarina Korpi, nainen Pekanpään ohjelmapalvelun, Lauttahamina-kotiseutujuhlan ja monen muun tapahtuman takana.

– Minun kotimökki on tässä pihapiirissä. Se oli pieni ja harmaja tönö jo silloin, ko mie olin pikkunen, Anni sanoo ja osoittaa vanhaa rakennusta ikkunasta.

Anni syntyi 1934. Sisaruksia oli kaikkiaan yhdeksän, joista kaksi kuoli jo pienenä. Vanhin veli, Veikko, kaatui talvisodassa ja siunattiin kentälle jääneenä.

– Mie olin viisvuotias silloin, ko veli lähti talvisothaan. Siittä kesästä on hämärä muisto. Talvisoasta muistan, että koulula oli evakoita Sallan Niemelän kylästä, iso perhe, jossa oli samanikäsiä tyttäriä ko meilä oli. Sitte ko oli tullu kirje Veikon kaatumisesta, niin naapurin isäntä oli vieny kirhjeen koulule ja sieltä oli tyär juossu meile uutista tuohmaan: ”Teän Veikko on kaatunu.”

– Isot sisaret sitä muistelee, mie en paljoa muista enkä tajunnu silloin.

Kun jatkosota alkoi, Anni oli jo pari vuotta vanhempi ja mieleen on jäänyt, miten kylällä asuva puujalkainen invalidi kävi kertomassa taas uutisen. ”Teän poika on tuotu Ylitornion kellotapuliin.”

– Vanhemmat säikähtit, että onko toinenki poika menny, mutta se oli Veikko, joka oli tunnistettu kaatunheitten joukosta. Tuntolevystä oli tunnistettu.

Maitopullo jäässä kouluun

Anni kertoo käyneensä koulua ensin Alatalon Ahdin äidin kotonaan pitämässä alakoulussa. Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä ja se piti mennä kävellen. Äiti kiersi ruman, ruskean villahuivin pienen koululaisen pään ympärille, koska ”Nikan arosta tuulee”.

– Oli se pitkä matka mennä tohmeroista tietä. Maitopullo oli jäässä, ko pääsin koulule, ja opettaja laitto sen muurin laijale lämpenehmään.

Yläkoulua käytiin sitten vieressä olevassa koulutalossa.

– Ko tytöilä oli voimistelutunti, pojat tehit käsitöitä samassa luokassa. Opettajalla oli musta satiinitakki päälä, Anni hymyilee.

Kouluruokailu tuli sodan jälkeen vuonna 1948. Koulun keittiössä keitettiin maitovelliä ja opettaja antoi kaikille ruskeaan pussiin ”sokkerijauhoja”.

Rippikoulun Anni ikätovereineen kävi pappilassa, vanhalla puolella, jossa sitä pidettiin kaksi viikkoa keväällä ja kaksi viikkoa syksyllä. Silloin ei Ylitorniolla ollut yhtään pastoria, mutta kirkkoherrana oli Tapaninen, joka valittiin lääninrovastiksi. Rippikoulun pitäminen jäi sen vuoksi paljolti kristillisen kansanopiston johtajattaren tehtäväksi.

Kenttäpiikana metsässä

Annin lapsuudessa lehmät olivat kesäisin kesäkentällä, jossa jokainen tyttäristä oli vuorollaan kenttäpiikana. Anni muistelee, että heti kansakoulun jälkeen hänkin oli kesän siellä, metsässä lehmien kanssa.

– Ei nykyhhään päästettäs sen ikästä kläppiä yksinhään mettään asuhmaan. Neljäntoista vanhana mie menin pikkupiiaksi tuone vastarannale, Ruottin puolele. Ko minun veli Pauli tuli soasta ja laitto kaupan, mie aloin kauppapiiaksi siihen. Sitte lähin Ruottin puolele kauppapiiaksi ja sitte minut tahottiin kokiksi mettäkämpäle, jossa mie olin yhen talven.

– Isä kuoli sitte syksylä 1955 ja mie olin äitin kans kotona, mutta sitte minua tahottiin Ahon kaupale.

Aho rakensi pian uuden kaupan ison tien varrelle, ja Anni pääsi sinne töihin. Se oli paikkakunnan ensimmäinen itsepalveluliike, jossa asiakas pääsi hakemaan tavaraa hyllyistä itse.

Pentti kauppa-asioilla

Ollessaan töissä kaupassa Anni tapasi tulevan puolisonsa, Pentin, jolle alkoi tulla useasti asiaa kaupalle. Pentti ajoi kuorma-autoa ja keksi hyvän keinon saada Anni kyytiin kaupalta – hän pisti Annin polkupyörän tai potkurin autonsa lavalle ja niin oli Anninkin noustava autoon.

– Syksylä 1959 mie hain Nivalaan naiskotiteollisuuskouluun, ko halusin oppia kutomaan kangasta. Torniossa oli samanlainen koulu, mutta mie halusin etemmäksi.

– Minun ja Pentin asia kypsy sitten valhmiiksi sinä aikana, ko mie olin Nivalassa, ja met menimä naimissiin 1960.

Tuolloin Anni toimi vielä Suomen Gallup Oy:n haastattelijana ja kiersi pitkin Lappia tekemässä haastatteluja. Kulkuvälinettä ei ollut muuta kuin peukalo.

– Peukalokyydillä mie kuljin Karesuvantoa myöten, Anni muistelee.

– Se oli mukava lisätienesti. Raha piti ottaa, mistä sai. Mistään kassasta ei tullu mithään.

Elanto maataloudesta

Avioliiton alkuvuosina Pentti ajoi vielä kuorma-autoa, mutta sitten elanto muutettiin maataloudeksi.

– Sitte Pentiltä löyty varjostuma keuhkoista ja hän joutu Muurolhaan parantolhaan. Mie hoijin lehmiä kotona ja kävin galluppeja. Se oli kauhea pakkastalvi, marraskuussa jo kolmekymmentä astetta pakkasta.

Lapsiakin oli jo kolme, vanhin kolmevuotias, mutta vakuutusrahoilla pystyttiin hankkimaan lypsykone. Se toi sentään pienen helpotuksen tilanteeseen.

Anni ja Pentti rakensivat nykyisen kotitalonsa vuonna 1969, ja muuttivat jouluksi uuteen kotiin. Lapsia syntyi kaikkiaan seitsemän. Heistä pojat Hannu ja Jussi jatkavat perheen maatilaa omana yhteisenä yrityksenään. Muut lapset lähtivät muuhun työelämään ja maailmalle.

Harrastusten runsautta

Kun omat lapset olivat pieniä, nuorisotyö oli Annille erityisen tärkeä harrastus, mutta on se ollut tärkeää myöhemminkin. Anni on saanut tunnustusta Vesaisten piirissä tehdystä nuorisotyöstä, ja sen lisäksi monesta muustakin työstä ja toiminnasta.

– Kulttuuri- sekä museo- ja kotiseututyö on ollu hirveän tärkeää, samoin perintheen tallennus, jota on tehty Lauttahamina-näytelmien kautta vuesta 1983 lähtien. Kylän nuorisoki on ollu näytelmissä aina mukana. Joululehtiki alotethiin silloin 1983, Anni muistelee.

Jos kaiken sen listaisi, missä Anni on ollut mukana ja vaikuttajana, tulisi listasta melkoisen pitkä. Helpommin ja nopeammin tulisi ehkä kerrotuksi, missä hän ei ole ollut mukana – mikäli sellaisia asioita on.

Ylitornion kulttuurilautakuntaankin Anni pukattiin puheenjohtajaksi.

– Kävin seittemäntoista vanhana yhen kulttuurialan kurssin Tervolassa, puhetaitoa ja lausuntaa, ja kirjottanu mie olen nuoresta pitäen, päiväkirjaa ja runoja. Se harrastus on säilyny aina.

Tämän päivän huolet

Väen väheneminen kylissä ja koko kunnassa tuntuu pahalta. Anni miettii, että nuorille pitäisi olla mahdollisuus toimeentuloon ja yrittämiseen myös Ylitorniolla, etteivät kaikki lähtisi muualle.

– Omassa elämässäni tunnen, että kaikessa on ollut Jumalan siunaus, siitä olen kiitollinen. On riittäny terveyttä ja lastenlapsia on paljon, nuoria pyörii tässä ympärilläki joka päivä. Ovat reippaita ja urheilullisia lapsia.

– Nyt puhuthaan paljon vuesta 1918, että miten silloin oli asiat. Silloin oli ihmisillä nälkä, ja se aiheutti kapinaa.

Anni sanoo pyrkineensä aina tekemään töitä oikeaksi katsomiensa asioiden eteen. Ohjenuorana hän on pitänyt ollut ranskalaisen Jeanne d’Arcin sanoja, ”Jos jonkin asian tietää oikeaksi, eikä sen eteen tee mitään, tekee väärin”.

Eläkepäivistään Anni sanoo nauttivansa, kun velat eivät paina eikä tarvitse lähteä töihin. Vipinää ja vilskettä on silti ympärillä jälkikasvun muodossa ja maitoautokin pyörähtää pihalla joka toinen päivä.

Ja se kylätoiminta, Pekanpään kylän ja jopa koko Lapin kylien elävänä pitäminen, sehän se on Annin tämänhetkinen tärkeä asia, jonka vuoksi hän yhä edelleen tekee töitä.

– Meillä Maa- ja kotitalousseura toimii kylätoimikuntana ja meillä on otettu hanketoiminta matkaan. Pelkät porinakerhot ja käsityöt ei kanna pitkälle eiväkkä piä kylää elävänä. Täytyy olla hanketoimintaa, joka antaa rahoitusta ja virkeyttä kylille, Anni sanoo.

Oman elämäkerran kirjoittamisesta, muisteluksista, on kuulemma joskus ollut puhetta, jotta lastenlapsille ja lastenlastenlapsille ne pitäisi kirjoittaa. Pienen pintaraapaisun elämäntarinasta kuulleena sanoisin, että ei yhtään pöllömpi ajatus.

Paikallisuutisia

Riitta Vesterinen, Jenna Kangas, Emilia Kostiander ja Marianne Kostiander toivovat, että hyvään harrastukseen tulisi mukaan lisääkin naisia.

MELLAKOSKI – Monella kylällä ollaan huolissaan kylän hirvipor...

Kaikki huomionosoituksin palkitut yhteiskuvassa.

YLITORNIO – Ylitornion Seniorit ry:n 30-vuotisjuhla Karemajoilla alkoi mukavan lupsakkaasti, kun juontajana toiminut Juhani Juvonen kertoi, keitä tilaisuudessa oli ...

Nuuskakaira JM ajettiin lauantaina Kittisvaarassa. Yksi tapahtuman huipennuksista oli Eveliina Kaivolan ja Henri Kanervan muut kilpailijat yllättänyt hääseremonia.

KITTISVAARA – Ylitornion Urheiluautoilijoiden järjes...

Seija ja Ahti Nikumaa ehtivät testaamaan uutta automaattia  ensimmäisten joukossa.

PELLO – Kunnantielllä sijaitsevan K-Market Pellon seinään on ilmestynyt kaivattu pankki...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy