• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Pirjo Satta

Eila ja Antti Satta nauttivat kävelyretkistä luonnossa. Välillä ehtii istahtaa ja kuunnella lintujen laulua.

SIEPPIJÄRVI – Sieppijärven Mustaanselkään ajaessa voi nähdä metsäkunnan eläimien kirjoa. Porotokka syömässä pellolla, jolle viime lauantaina oli satanut ensilumi. Tein tuttavuutta suurimman koskaan näkemäni uroshirven kanssa silmästä silmään minuutin ajan. Se tuntui vain haluavan sanovan, että ”Tervetuloa Mustaanselkään”.

Kaulirannasta kotoisin olevat Eila ja Antti Satta ovat itse rakentaneet mökin lammen rannalle, ja se on ollut heille rakas paikka jo noin 40 vuoden ajan. Antti on syntyisin Sieppijärveltä ja vuonna 1976 hän tapasi tulevan vaimonsa Eilan naapurikunnasta Pellosta.

Yhteisen ensimmäisen kodin he perustivat Ouluun vuonna heti naimisiin mentyään. Myöhemmin perheeseen syntyivät lapset Kimmo ja Elina. Perhe asettui lopulta Kaulinrantaan vuonna 1983.

Antin työmatka Australiaan

Poikamiesvuosinaan Antti päätti rohkeasti lähteä Australiaan Leylandin autokorjaamon palvelukseen. Vuosi oli 1968 ja Antti 26-vuotias.

Ensimmäiset neljä vuotta hän työskenteli Sydneyssä ja kaksi vuotta Papua-Uusi-Guineassa, joka oli silloin vielä Australian alusmaa.

– Papua-Uusi-Guineassa työskentelin pääkaupungissa Port Moresbyssä ja Laen kaupungissa. Siellä oli alkukantaisia kyliä, heimot asuivat samoissa heimoissa, Antti kertoo.

– Paikkahan oli siitä erikoinen, että virallisestikin ilmoitettiin 400–600 eri kielestä. Heimoilla oli oma kielensä, vaikka kylillä oli välimatkaa vain muutama kilometri. Silti heimon miehet sanoivat, että ”minä puhun kuutta eri kieltä.” Eli kyllä niiden kielten täytyi olla lähellä toisiaan.

– Kotiinpaluu vuonna 1974 oli myös kulttuuririkas. Lähdin Port Moresbystä rahti-matkustaja laivalla Singaporeen ja matka kesti yhteensä 11 päivää. Laivassa oli 500 ykkösluokan matkustajaa, joilla oli hienot kantosiipialukset. Meitä muita matkustajia oli 1500 ja meidät kuljetettiin maihin perämoottorialuksilla toiselta puolelta laivaa. Matkan varrella oli nimittäin pitkiä saaria, joissa laiva pysähtyi niiden satamiin jättämään rahteja, Antti kuvailee.

– Aamulla kun heräsimme, olimme eri saaren rannassa. Saarten nimet olivat Jawa, Celebes, Sumatra ja Borneo. Näissä saarissa oli järjestetty päivän ajaksi opastettuja maisemareittejä siksi aikaa, kun laiva purki rahteja. Indonesian saaret olivat kauniita, tulivuorihuippuisia saaria, Antti muistelee lämmöllä.

Yhteinen matka Afrikkaan

Tämän vuoden joulukuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Antti sai työkomennuksen korjaamoiden organisoijaksi Zambiaan.

Oulussa asuessaan hän oli Sisun palveluksessa aina eläkeikään asti. Eila oli töissä Kelalla, kun perhe lähti ikimuistoiselle työmatkalle Afrikkaan. Elina oli silloin 3,5-vuotias ja Kimmo 9-vuotias, heille matka antoi elämän rikkautta ja ihania muistoja.

– Asuimme omakotitalossa Zambian pääkaupungissa Lusakassa, joka oli silloin miljoonakaupunki. Se oli vain arvio, koska slummialueita on mahdotonta laskea. Asuimme muurien sisällä turvallisuuden vuoksi, ja siihenkin tottui ajanmittaan, Antti sanoo.

– Talon ympärillä oli laajat maissipellot. Yleinen käytäntö oli, että länsimaalaisilla työntekijöillä oli palvelijoita. Niin oli meilläkin.

– Meillä oli sisäkköjä, puutarhureita ja portinvahteja.Vuodevaatteet vaihdettiin joka toinen päivä. He olisivat tehneet myös ruoat, mutta ne halusin tehdä itse, Eila kertoo.

Kansainvälinen koulu

Elina ja Kimmo oppivat pian englannin kielen nuoresta iästään huolimatta. Myös Eila oppi täydentämään kielen puhumista koulussa oppimansa pohjalta. Lapset kävivät Lusakan kansainvälistä koulua, missä nähtiin kulttuurien ja uskontojen kirjo. Elina ehti käydä siellä esikoulun  ja ensimmäisen luokan, Kimmo puolestaan yläastettakin. Koulussa oli oppilaita noin sadasta eri kansalaisuudesta ja määrä kohosi reilusti yli tuhannen. Lapsia oli ainakin Japanista, Intiasta, Kiinasta, Sri Lankasta, Norjasta ja Suomesta.

– Olen jo lapsesta asti oppinut kunnioittamaan eri kulttuureita, kansallisuuksia, uskontoja ja ihonvärejä, Elina sanoo.

– Afrikassa leikin puutarhureiden lasten kanssa. Se opetti paljon eri maista. Vielä nykyaikanakin viihdyn parhaiten eri kulttuurin ja kansallisuuden omaavien ystävien kanssa. Kokemani on vaikuttanut elämääni tosi paljon ja tavallaan olen jatkanut sitä omassa elämässäni. Opiskelin kansainvälistä liiketoimintaa kauppakorkeassa, missä oli eri kulttuureita. Olen asunut viidessä eri maassa ja nyt ekonomiksi valmistuttuani minulla on pohdinnan alla, asetunko Suomeen vai Saksaan, Elina kertoo.

Kimmo muistelee Elinan tavoin kokemaansa lämmöllä ja mainitsee kokemusten kartuttaneen mielen avoimuutta.

Safarieläimet tuttu näky

Vaikka Eila ei ollutkaan Zambiassa työtehtävissä, hänellä äitinä oli suuri rooli jokapäiväisen arjen pyörittämisessä. Hän kuljetti vuoroviikoin toisten suomalaisten äitien kanssa lapset kouluun. Ei puhettakaan, että siellä olisi voinut kulkea yleisillä kulkuneuvoilla. Samalla Eila suoritti monet ranskan kielen kurssit ja ajeli hakemaan lihat saksalaiselta farmilta. Monesti oli pulaa tietyistä elintarvikkeista ja äidit tekivät yhteistyötä, jotta jokainen perhe sai tarvitsemansa.

Antille, Eilalle, Kimmolle ja Elinalle tulivat tutuiksi leijonat, norsut ja kirahvit. Suomesta tulleita vieraita he käyttivät safareilla ja Victorian putouksilla.

Vuodenvaihteessa oli tapana, että tehtaat ja myös Antin korjaamo olivat suljettuina kolme viikkoa. Perhe kävikin silloin lomamatkoilla kaksi kertaa Australiassa ja kerran Thaimaassa, Singaporessa, Namibiassa ja Botswanassa. Sadekaudet toivat myös omat haasteensa. Perhe palasi Suomeen kolme vuotta ja seitsemän kuukautta myöhemmin ja monta kokemusta rikkaampana.

Grillikodan lämmössä illan hämyssä

Palaamme aikamatkalta Victorian putouksilta Mustaanselkään, missä kodassa paistuvat makkarat ja lätyt. Tuoksu on mitä ihanin ja maku herkullinen.

Tässä mökissä on käynyt useita Elinan ystäviä eri kansallisuuksista, ja heille kokemus Lapissa on ollut upea.

Kimmoon kansainvälisyys ulottuu myös avioliiton kautta, kun hän on avioitunut Venäjän Omutninskistä kotoisin olevan Kseniian kanssa. Kimmo työskentelee It-alalla ja he asuvat Rovaniemellä. Kseniia on lumoutunut Suomen Lapista ja rakastaa mökkielämää.

Koko perheelle Mustaselkä on rakas ja tänne tullaan aina, kun mahdollista. Antti harrastaa hirvenmetsästystä ja kuuluu paikalliseen sieppijärviläiseen hirviseuraan Saarikosken Erään. Eilan jäätyä eläkkeelle Ylitorniolta opettajan ammatista vuonna 2013 ja Antin jäätyä eläkeelle jo aiemmin, ei tätä iloista pariskuntaa kesäisin juuri kotoaan Kaulinrannasta tapaa.

Mikäs tämän parempaa elämantapaa olisikaan, nähdä hirvi uimassa läheisessä lammessa ja seurata jänisten temmellystä metsässä tai muistella talven pakkaspäivinä Afrikkaa. Se lämmittää Elinan, Kimmon, Eilan ja Antin sydämiä ikuisesti.

Paikallisuutisia

Ansiomerkein palkitut: Marja Pantzare, Seija Kangas, Juhani Kauvosaari, Bertta Kallijärvi, Salli Alahannu-Horneman ja Paavo Horneman.

YLITORNIO – Ylitornion Kuuloyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa kunnan tervehdyksen tuonut ...

Yhteispotretissa kunnanjohtaja Tapani Melaluoto, yrittäjäyhdistyksen sihteeri Pekka Lovikka, Jouko ja Vuokko Vakkuri, Reeta Laitinen (takana), yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Heinonen sekä Jakob ja Josef Vakkuri.

YLITORN...

TORNIONLAAKSO – Tornio-Muoniojokiseura on antanut lausunnot kahdesta tärkestä asiasta.

Maa- ja metsätalousministeriölle osoitetussa lausunnossa kalastuslain muuttamisesta todetaan, että voimassa olevan lain valuviat tulisi korjata.

Jokiseura pitää lain määritelmää kalakannasta harhaanjohtavana ja ...

Kokouksen aluksi jaettiin muutama muistaminen. Juha Sipilä kiinnittää ansiomerkin keminmaalaisen Reetta Willigin rintaan.

YLITORNIO – Ylitorniolainen Tanja Joona valittiin odotetusti Keskustan Peräpohjolan pii...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?