• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Eija ja Timo Kurkinen ja  kahdeksanpäisen lapsikatraan nuorimmaiset. Äidin sylissä kuopus, kaksivuotias Ninni ja isän polvella neljän vuoden ikäinen Jenna.

TENGELIÖ – Kun perheessä on vanhempien lisäksi kahdeksan lasta, 11 hevosta, yhdeksän koiraa ja viisi kissaa, syntyy väistämättä paljon puhetta. Sekä kotona että sen ulkopuolella.

Moisen suurperheen elämä ei ainakaan ensikatsannolla vaikuta ihan tavanomaiselta, mutta toisella silmäyksellä se vaikuttaa jo vähän tutummalta. Itse asiassa varsin tavalliselta perhe-elämältä, vähän suuremmassa mittakaavassa vain. Paitsi että Kurkisen perheyhteisössä kaikki pelaavat yhteen.

– Olemme kohdanneet välillä aika paljon ennakkoluuloja lasten ja kotieläinten määrän takia. Meidän elämäntapamme askarruttavat ihmisiä ja välillä on ollut liikkeellä aika hurjiakin puheita, muun muassa, että hevoset on nähty kurkistelemassa ikkunoista – sisäpuolelta! Eija Kurkinen kertoo.

Hevonen olohuoneessa

Hevosia sisällä? Sellaista on tiettävästi tapahtunut Peppi Pitkätossun Huvikummussa, jossa Peppi kantoi aina Pikku Ukon sisälle, eikä se ole vallan tavatonta Tengeliönkään taloissa. Ei tosin aivan tavallistakaan.

Tämä väite voi pitää paikkansa Kurkisellakin, sillä lapsista on hauska heittää vähän höystöjä juttujen sekaan. Niinpä kun Eija ja perheen isä Timo Kurkinen olivat kerran Rovaniemellä kaksipäiväisissä raveissa, kotoa tuli viesti, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Mukana seurasi kuva, jossa lapset istuivat olohuoneessa keskellään poni.

– Mie että ei tämä ole tosi! Lapset vastasivat, että he käyttivät ponia sisällä vain sen takia, että mie saisin miettiä, mitä ihmettä siellä tapahtuu…

Lasten jäynä toimi erinomaisen hyvin, mutta loppujen lopuksi Eijaa ja Timoa vain nauratti. Ei tarvinnut sentään syöksyä pää kolmantena jalkana takaisin kotiin, vaikka jossakin perheessä poni olohuoneessa olisi hyvinkin voinut olla ohikäymätön paikka.

Kotielämää kyläkoulussa

Eija ja Timo Kurkinen ovat molemmat lähtöisin Kittilästä, mutta he ovat tulleet Timon työn perässä ensin Tornioon ja sieltä Haaparannan kautta Övertorneålle. Välillä he suunnittelivat jo muuttavansa takaisin Kittilään, mutta lapset eivät halunneet vaihtaa koulua.

– Lapset ovat viihtyneet Matarengin koulussa, mutta edellinen asuntomme oli hirveä homekämppä. Kun löysimme tämän ison, ihanan paikan, saimme tilaa sekä perheelle että eläimille ja lasten oli mahdollista jatkaa samassa koulussa.

Kurkisten kodin, Tengeliön entisen koulun omisti aiemmin Vuokko Kinnunen-Kirjavainen. Hän on tyytyväinen, kun talossa on taas elämää.

– Olemme tosi paljon yhteyksissä, kirjoittelemme ja soittelemme. Vuokko sanoo aina olevansa niin onnellinen, kun talo sai tällaisen elämän ja paljon lapsia.

Sosiaalinen kahdeksikko

Kahdeksan lapsen joukkoon mahtuu melko monen ikäistä tallaajaa. Joukon vanhin, Henkka, on jo 24-vuotias, asuu tyttöystävänsä kanssa Kittilässä ja on Kittilän kaivoksella töissä. 21-vuotias Niko on töissä Ylitornion kunnassa ja 19-vuotias Jere käy vielä koulua.

– Isot pojat hoitavat lapset, laittavat ruuat ja siivoavat, kun me käymme raveissa. He ovat aina huolehtineet pienemmistä sisaruksista. Henkka on pienestä pitäen ollut mahdottoman sosiaalinen, ja Niko on samanlainen, Eija kertoo.

16-vuotias Sara on Eijan ja Timon apuna hevosten hoitamisessa. Hän on hevostyttö henkeen ja vereen, ja hevosharrastus alkaa jo tuottaa näkyvää tulostakin.

– Sara sai toukokuussa ravikortin ja ajoi saman tien Tornion raveissa toiseksi. Hän sai Ylitorniolta paljon tukea, ja kun pärjäsi, sai tukea tietysti vielä enemmän. Hän myös kengittää itse, sillä Timo alkoi talvella opettaa häntä siihen hommaan.

Nuorimmat pojat, 13-vuotias Jesse ja yhdeksänvuotias Jesper ovat vielä koulussa, ja pikkutytöt, nelivuotias Jenna ja kaksivuotias Ninni, kotona.

– Jenna on myös ihan hevostyttö. Hän hakee itse poninsa ja ratsastelee sillä. Meillä on perheen kesken tosi läheiset välit, ja tykkäämme touhuta yhdessä. Hoidamme hevosia, kesäisin kalastelemme ja teemme kotihommatkin porukalla, sisä- ja ulkovuoroissa. Lapset eivät ole mitään kylällä rällääjiä.

Hevonen synttärilahjaksi

Eija on kasvanut perheessä, jossa ei ollut koskaan kotieläimiä sisällä, ei koiria eikä kissoja. Hän pyöri kuitenkin isänsä kanssa hevoshommissa kuusivuotiaasta saakka, ja sai siinä innostuksen eläinten pariin.

– Isä vei minut tallille ja nakkasi hevosen selkään. Kuljin sillä samalla tallilla yli kymmenen vuotta, kävin välillä poissa ja asuin vuoden Kiirunassa, tulin takaisin ja menin hoitamaan hevosia samalle tallille.

Tallihommat muuttivat muotoaan, kun Eija sai äidiltään ja Timolta oman hevosen syntymäpäivälahjaksi. Siitä lähtien hevosia on tullut, mikä mistäkin syystä.

– Sen syntymäpäivähevosen jälkeen tuli aivan järkyttävä tapaus, niin huonosti pidetty hevonen, että sillä näkyivät kaikki kylkiluutkin. Kaikki sanoivat, ettei siitä tule enää eläjää, mutta tuolla tarhassa se vain notkuu, 27-vuotiaana. Vielä on mummo elossa!

Hevosten uusi elämä

Melko suuri osa hevosista on tullut Kurkisen perheeseen siksi, että ne ovat olleet huonossa hoidossa, käyneet omistajilleen tarpeettomiksi tai ovat olleet tavalla tai toisella hankalia tapauksia.

– Osa hevosista on saatu, eikä niillä ole ollut mitään tekemistä raviurheilun kanssa. Me olemme tehneet niistä juoksijoita. Meille on tullut myös vaikeita hevosia, joita ei pysty käsittelemään, ja nyt lapset taluttavat niitä minne tahtovat. Monesti hevonen muuttuu ihan toiseksi, kun huutaminen, räyhääminen ja kova käsittely loppuvat. Jonkin aikaa se vie, ennen kuin luottamus syntyy.

Nykyisistä 11 lämminverisestä kuusi on ravihevosta, yksi varsa ja loput eläkeläisiä. Eläkeläiset ovat yhtä lailla perheenjäseniä kuin muutkin, ja Kurkiset haluavat turvata niille rauhallisen vanhuuden.

Koiria on yhdeksän, koska kaikilla lapsilla pitää olla oma. Eija ja Timo joutuvat tyytymään yhteiseen, mutta he ovat jo liian vanhoja riitelemään koirasta…

Terveyttä ja tuuria

Eija ja Timo viettivät viime vuonna 20-vuotishääpäiväänsä. Matkan varrelle on mahtunut niin myötä- kuin vastamäkiäkin. Suurimmat vastoinkäymiset ovat liittyneet terveyteen.

– Lapset ovat olleet olleet onneksi aina terveitä. Kai he ovat saaneet vastustuskykyä, kun meillä on ollut aina eläimiä. Niko sairastui ensimmäistä kertaa vasta armeijassa – homeesta!

Pahimmat terveysongelmat ovat olleet Timolla ja Eijalla itsellään. 11.11.2011 Eija ajoi pahan kolarin matkallaan kummitytön ristiäisiin. Auto meni seitsemän kertaa ympäri ja Eija lensi ulos sivuikkunasta. Hirvimiehet löysivät hänet metsästä, kun näkivät auton, jonka valot osoittivat taivaalle.

– Kylkiluut menivät poikki ja jalkaterät osoittivat taaksepäin, mutta loppujen lopuksi selvisin melko vähäisin vammoin. Lensin kahden puun välistä aivan ison kiven viereen, mutta mätkähdin pehmeästi suonsilmäkkeeseen.

Elämänarvot uusiksi

Eija tuli tajuihinsa Jällivaaran sairaalan magneettikuvauslaitteessa ympärillään auki leikatun untuvatakin leijailevat sisukset.

– Mie ajattelin, että kuollut mie olen. Kun sinkouduin autosta, muistan vain nähneeni isäni ja ensimmäisen koirani seisovan niiden puiden välissä, mistä lensin. Jokin suojelus minulla oli.

Onnettomuus pani monia elämänarvoja uusiksi, ja Eija näki selvemmin, mikä on hänelle tärkeää. Seuraavana kesänä perheeseen tuli monta uutta hevosta.

– Niitten kanssa mie haluan touhuta.

Sydän kuntoon

Eija toipui onnettomuudestaan, mutta Timon terveys rapautui hiljakseen. Sydämen läpät olivat jokseenkin mennyttä kalua. Viime keväänä ne lopulta uusittiin. Sydän oli siinä vaiheessa niin huonossa kunnossa, että sairaalasta todettiin, että ilman uusia läppiä Timo olisi voinut elää korkeintaan pari päivää.

– Olihan se aika romahdus. Meidän pärjäämistämme epäiltiin julkisesti Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa, mutta siitä sisu vain nousi.

– Kaikki ovat kyselleet, miten Timo voi, mutta yksi ainoa ihminen on kysynyt minulta, miten MIE voin. Silloin tuli melkein itku. Kevät oli raskasta aikaa – ilman lapsia ja ystäviä olisin ehkä luovuttanut.

Kotona kaikki hyvin...

Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Perheenjäsenet ovat terveitä, vaikkakin Timon toipuminen ottaa aikansa. Koti on mitä parhain, ja sitä kunnostetaan asumiskäyttöön vähän kerrassaan.

– Se oli vielä ihan koulu kun me muutimme. Pulpetit olivat paikoillaan ja kaapit täynnä koulutavaroita, Eija naurahtaa.

Kurkiset eivät yleensä pääse eläinkatraan takia lomalle yhdessä, mutta se ei suuremmin haittaa. Pojat eivät ole erityisen halukkaita lähtemään muualle kuin Kittilän mummolaan.

– Olen avoin ja kerron ehkä liikaakin omista asioistani, mutta lapsiani ja eläimiäni puolustan henkeen ja vereen. Otan kaikki avosylin vastaan – tykkään tehdä ruokaa isolle sakille ja järjestää juhlia.

Suurperheen elämästä riittää varmaan puhetta jatkossakin, vaikka olohuoneen ikkunasta ei kurkistelisikaan ulos hevosen pää…

Paikallisuutisia

Ansiomerkein palkitut: Marja Pantzare, Seija Kangas, Juhani Kauvosaari, Bertta Kallijärvi, Salli Alahannu-Horneman ja Paavo Horneman.

YLITORNIO – Ylitornion Kuuloyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa kunnan tervehdyksen tuonut ...

Yhteispotretissa kunnanjohtaja Tapani Melaluoto, yrittäjäyhdistyksen sihteeri Pekka Lovikka, Jouko ja Vuokko Vakkuri, Reeta Laitinen (takana), yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Heinonen sekä Jakob ja Josef Vakkuri.

YLITORN...

TORNIONLAAKSO – Tornio-Muoniojokiseura on antanut lausunnot kahdesta tärkestä asiasta.

Maa- ja metsätalousministeriölle osoitetussa lausunnossa kalastuslain muuttamisesta todetaan, että voimassa olevan lain valuviat tulisi korjata.

Jokiseura pitää lain määritelmää kalakannasta harhaanjohtavana ja ...

Kokouksen aluksi jaettiin muutama muistaminen. Juha Sipilä kiinnittää ansiomerkin keminmaalaisen Reetta Willigin rintaan.

YLITORNIO – Ylitorniolainen Tanja Joona valittiin odotetusti Keskustan Peräpohjolan pii...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?