• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kaisu Niska

AAVASAKSA – Nykyään Aavasaksan juurella Raanujärventien varressa miehensä kanssa asuva Maarit Barsk on syntyjään Pellon Orajärveltä. Hänen tyttönimensäkin on Orajärvi. Miehensä Kalevin hän kohtasi Aavasaksan kansantalolla tansseissa, jossa tanssittajana oli itse Erkki Junkkarinen.

– Nyt on yli 40 vuotta oltu yhessä, vaikka naimisiin me menimme vähän myöhäisenä parina vasta 1983. Molemmat lapsetkin olivat jo silloin olemassa, Maarit kertoo.

Kansakoulusta päästyään Maarit suunnitteli lähtevänsä opiskelemaan parturi-kampaajan ammattia, mutta jostakin syystä hänen isänsä ei hyväksynyt sitä. Niin Maarit valitsi toisen häntä kiinnostavan alan; leipuri-kondiittori. Ammattiin hän valmistui Torniossa.

– Pääsin ammattikoulusta 1974 ja Vilppu Lakkapää otti minut heti töihin Lakkapään Leipomoon. Mie olin jo ollu siellä kesätöissä edellisenä kesänä, ja sillä tiedolla Vilppu varasi minut jo ennen koulun päättymistä.

Samana vuonna Maarit tapasi sitten myös Kalevin ja ensimmäinen lapsi, Petri, syntyi 1975. Ensimmäinen yhteinen koti perustettiin Ylitorniolle.

Kiiruna, Luulaja…

Seuraavana vuonna kolmihenkinen perhe muutti Kiirunaan, jossa Kalevi meni töihin kaivokselle ja Maarit leipomoon nimeltä Brända Tomten.

– Kiiruna oli tosi hauska paikka asua, mutta sitten me muutimme Luulajaan vuonna 1979. Sielläkään me emme olleet kovin monta vuotta. Mie olin yhessä siivousfirmassa töissä ja Kalevi kävi jotakin koulua ja oli myös välillä töissä Suomessa ja välillä Ruotsissa, Maarit muistelee.

Seuraava muutto tapahtui 1983 ja silloin muutettiin Pelloon, Maaritin juurille, jossa Maarit päätti alkaa siskonsa Maija-Liisan kanssa yhteisen yrittäjyyden. He perustivat yhdessä Pellon Siivouspalvelun, ja yrittäjäelämää kesti seitsemän vuotta.

– Sitä met pyörittelimmä ja kuljima vähän sielä sun täälä. Aika paljonkin kuljima. Se oli semmonen kahen hengen firma, mutta oli meillä välissä enempikin porukkaa töitä paiskimassa.

Pellonhovi oli silloin kukoistuksessaan ja työllisti siivouspalvelun naisia kovasti. Varsinkin kesä kului miltei täysin Pellonhovin huoneita siivotessa.

– Siellä oli yli 80 huonetta ja joskus sattui, että koko rumba vaihettiin joka päivä, niin silloin piti olla jo muutaki työväkeä kuin me kaksi.

Mummo halusi töihin

Muita isoja työmaita oli Pellon vanhainkoti, jonne Maaritin mummokin halusi päästä – ei toki asumaan vaan töihin. Mummo oli jo paljonkin yli 80-vuotias, kun Maarit ja Maija-Liisa ahersivat loppusiivouksia vanhainkodilla.

– Mummo tinkasi, että ettekö te huoli häntä sinne siivoamaan.

Maarit oli kyllä mummolleen sanonut, että talossa on paljon nuorempia asukkaitakin kuin hän, mutta niin vain oli mummokin otettava siivouksia tekemään.

– Siellä se konttasi lattioita, Maarit nauraa ja lisää, että mummo oli kauhean aktiivinen ja pirteä silloin.

Maaritin lapsuusperhe oli varsin naisvaltainen.

– Isä oli itte ainoa lapsi ja hän löysi äidin armeijamatkalla Iisalmesta ja toi tänne. Isän äiti asui samassa talossa, samassa perheessä näitten kanssa: oli anoppi ja miniä ja poika yhtä taloa asumassa.

Perheeseen syntyi kuusi tytärtä, eikä poikia ollenkaan. Ensimmäinen tyttö oli sydänlapsi ja menehtyi pian, mutta myös sen jälkeen on kaksi tyttäristä ehtinyt jo kuolla.

– Yksi siskoista kuoli keuhkoveritulppaan 31-vuotiaana. Hän oli ulkomailla matkaoppaana. Kolmas sisko kuoli 57-vuotiaana, kun sai sydäninfarktin.

Lapin lisänä pikkusisko

Sisaruksista ensimmäiset viisi syntyivät kuuden vuoden sisällä, ja Maarit oli heistä nuorin. Sitten perheeseen tuli ”Lapin lisä”: syntyi kahdeksan vuoden kuluttua pikkusisko, josta Maarit muistaa olleensa katkera.

– Miehän olin vauva siihen saakka, ja sitten ko tuli uusi vauva, meni kauan aikaa ennenko mie kävin edes vilkasemassa sitä, Maarit muistelee.

Katkeruus meni lopulta ohi, eikä pikkusiskovauva vienytkään Maaritin paikkaa, vaan hänestä tuli Maaritillekin rakas pikkusisko.

– Me kolme, jotka olemme vielä jäljellä, olemme kovasti läheisiä ja pidämme paljon yhteyttä keskenämme. Ei kohtapa päivää mene välissä, etteikö kyseltäis, mitä kuuluu ja mitä touhuat.

Kilpatanssipuku Lolalle

Maarit ja Maija-Liisa myivät firmansa Pellon Siivouspalvelun uusille pellolaisille yrittäjille ja tekivät jonkin aikaa töitä heille. Sitten Maarit lähti Ylitorniolle Merikoskelle opiskelemaan vaatetusartesaaniksi.

Opinnäytetyönään hän halusi tehdä kilpatanssipuvun ja valitsi sen saajaksi Lola Odusogan.

– Mie soitin mallimamma Marjo Sjöroosille, että haluaisin tehdä Lolalle kilpatanssipuvun, ja mallimammahan innostui kovasti. Sain Lolan puhelinnumeron ja soitin hänelle, ja hän innostui myös.

Ensin Maarit kävi esittelemässä suunnitelmiaan Lolalle Vatevan messuilla Helsingissä ja sitten kun puku oli sovittamisvaiheessa, hän matkusti Merikosken opettajansa kanssa Turkuun Lolan äidin luokse, jonne myös Lola tuli pukua sovittamaan.

Puvun luovutus oli Poikkinaintitapahtumassa Pellossa, jonne Lola oli tulossa juontamaan, ja Maarit teki koulukaverinsa kanssa Lolalle toisenkin puvun – fantasiapuvun nimeltä Tornionjoen kuningatar. Lola ihastui molempiin pukuihinsa, mutta varsinkin Tornionjoen kuningattareen.

Maarit hakee muutaman valokuva-albumin ja etsii kuvia Lolasta.

– Se oli niin tavallinen ihminen, kauhean välitön ja mukava.

Tornio, Ylitornio…

Seuraavaksi Maarit ja Kalevi muuttivat Tornioon, jossa he vuokrasivat asuintalokseen maalaistalon Kourilehdosta. Kesäisin pihamaalla juoksivat kanat ja muut eläimet ja Maarit ajatteli, että hänestä taitaa kehkeytyä ihan maatalon emäntä.

Kourilehdossa Maarit ja Kalevi asuivat melkein kymmenen vuotta, kunnes muuttivat 2011 taas Ylitorniolle. Vuonna 2015 he vuokrasivat talon, jossa asuvat nykyään.

– Met olema vissiin pikkuhiljaa hiipinheet tänne Kalevin kotipaikkaa kohti. Kalevin veli siellä asuu, mutta näin lähellä mekin, Maarit sanoo.

Kalevi tuumaa, että seuraavaksi olisikin muutto palvelutalolle, ei enää muita. Maaritia ajatus naurattaa; mies on sentään vielä työelämässä ja kulkee päivittäin Kalixissa muuraushommissa JEK Ab:llä.

– Sulla on vielä pitkä matka palvelutalolle,.

Maarit kertoo, että he ovat asuneet aina vuokralla, eivätkä ole ajatelleetkaan talon ostamista. Enää se ei kannata, kun eläkeikä lähenee Kalevillakin, mutta eipä se olisi ollut järkevää aikaisemminkaan – niin usein he ovat vaihtaneet paikkakuntaa,.

Perhettä on kertynyt kaksi poikaa, nuorempikin jo perheellinen, ja lastenlapsia on viisi. Lastenlasten ikähaitari on iso; vanhin lapsenlapsi täyttää syksyllä 18 ja nuorin täyttää ensi vuonna kolme vuotta.

– Lapsenlapsistakin yksi on jo kirkkomaassa.

Yksitoista vuotta sairauslomalla

Torniossa Maarit oli ISS Palvelulla siivouspalvelun palveluohjaajana. Työt olivat silloin etupäässä Kemissä. Vuonna 2007 Maaritille sattui Kemin työpisteessä ollessa työtapaturma, jossa hän loukkasi jalkansa niin pahasti, että ei ole sen jälkeen pystynyt töihin.

– Mie olen edelleen sairauslomalla siitä, siis yksitoista vuotta olen ollut sairauslomalla!

Ruotsin vuosilta hän on saanut työkyvyttömyyseläkkeen, mutta Suomesta ei, vaan Suomessa hän on sairauslomalaisenakin yhä ”työtön työnhakija”.

– Sairausloma on kirjoitettu ”toistaiseksi” eikä sitä toista päätä näy…

Välissä Maarit on käynyt työkokeilussa, jossa koetettiin järjestää hänelle sopiva työ, mutta siitä luovuttiin. Eläkehaku ei kuitenkaan etene, vaan hakemus kulkuu vuoden päivät kansliasta toiseen ja lopulta Maaritille tulee päätös ”hylätty” ja kehoitus hakea uudelleen.

– Tätä rumbaa tässä on jatkettu…. Täytän 62 vuotta syksyllä ja olen 51-vuotiaasta ollut sairauslomalla ja hakenut eläkettä, Maarit huokaa kyllästyneenä.

Ylitorniolla harrastukset

Maarit kertoo, että ennen viimeisintä Ylitorniolle muuttoa hän ei juuri harrastanut mitään. Karaoke oli kuitenkin kiinnostanut häntä jo aikaisemmin ja Ylitorniolla hän lopulta uskaltautui Jorma Tuokon ryhmään, ja siitä lauluharrastus alkoikin laajentua. Nyt Maarit käy Etelä-Portimon kylätalolla laulamassa karaokea ja sen lisäksi laulaa Tuokon kokoamassa solistiryhmässä sekä Meän kuorossa.

– Ja sitten on tämä meän ihana näytelmäpiiri, Nuuskakairan Väärtit, Maarit paljastaa.

Puhelias nainen on elämänsä aikana kokenut paljon kaikenlaista, esimerkiksi junamatkat ovat tuoneet Maaritille aina juttuseuraa.

– En mie ymmärrä, miten mulle tullaan aina puhumaan! Kerrankin otin vartavasten kirjan, että luen tätä visusti enkä juttele kenellekään nyt, niin jo penkin välistä tuli naama ja alko porisemmaan, Maarit nauraa.

Hänen näkymätön henkilökohtainen reviirinsä on joko kovin ohut tai sitten hyvin pieni, koska ihmiset uskaltavat lähestyä häntä. 

Mutta se ominaisuus ei suinkaan ole ihmisessä pahasta.

Paikallisuutisia

Riitta Vesterinen, Jenna Kangas, Emilia Kostiander ja Marianne Kostiander toivovat, että hyvään harrastukseen tulisi mukaan lisääkin naisia.

MELLAKOSKI – Monella kylällä ollaan huolissaan kylän hirvipor...

Kaikki huomionosoituksin palkitut yhteiskuvassa.

YLITORNIO – Ylitornion Seniorit ry:n 30-vuotisjuhla Karemajoilla alkoi mukavan lupsakkaasti, kun juontajana toiminut Juhani Juvonen kertoi, keitä tilaisuudessa oli ...

Nuuskakaira JM ajettiin lauantaina Kittisvaarassa. Yksi tapahtuman huipennuksista oli Eveliina Kaivolan ja Henri Kanervan muut kilpailijat yllättänyt hääseremonia.

KITTISVAARA – Ylitornion Urheiluautoilijoiden järjes...

Seija ja Ahti Nikumaa ehtivät testaamaan uutta automaattia  ensimmäisten joukossa.

PELLO – Kunnantielllä sijaitsevan K-Market Pellon seinään on ilmestynyt kaivattu pankki...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy