Toimittaja: Eija Koivumaa

PELLO – Soili Ilmavirta kävelee vastaan pihanurmikolla avojaloin. Hän on juuri käynyt laskemassa verkot Valkeajärveen miehensä Markku Ilmavirran kanssa.

Sitä ennen Soili on ehtinyt käydä merkitsemässä tulevaa suunnistusiltaa varten rastien paikat. Illaksi hänen pitää ehtiä vielä pitämään Latu ja polku -yhdistyksen järjestämää metsäjumppaa.

Ei siis ihme, jos Pellon latu ja polku -yhdistyksen rahastonhoitajana aloittanut ja nyt kahdeksan vuotta puheenjohtajana toiminut Ilmavirta olisi voinut kiertää maapallon ainakin neljä kertaa elämänsä aikana päivittäin kertyvien kilometrien perusteella.

Erilainen elämänalku

– En ole oikein mistään kotoisin, Soili Ilmavirta naurahtaa.

Elämä järjesti pienelle saamelaistytölle toisenlaisen elämän, mitä äidin perintö olisi ehkä tuonut. Elämän alkumetreillä Soili joutui Inarin Riutulan lastenkotiin, koska äidin tuleva mies ei hyväksynyt äidin aiempia lapsia.

Sieltä kaksivuotias Soili adoptoitiin kolarilaiseen perheeseen ainoaksi lapseksi. Adoptiolasta suojeltiin hieman liiaksikin, ja siksi esimerkiksi uimataito jäi lapsena vain haaveeksi.

– Joskus olin menossa Inariin tutkimaan kirkon papereita, kun omat sukujuuret mietityttivät, mutta se jäi tekemättä. Etelä-Suomessa tutkin yhden päivän mikrofilmejä, kun biologisen äidin ystävältä sain tietooni, mikä isän nimi ja kotipaikka olisi. Tietojen etsiminen oli niin tajutonta hommaa, että ei minusta ole kuitenkaan sukututkijaksi.

Teinityttönä Soilia mietitytti varsinkin, jos oli tummatukkaisia poikaystäväehdokkaita, että mitä jos poika onkin vaikka velipuoli.

Juuristaan hänelle ei kerrottu mitään, kuten siihen aikaan oli yleisesti tapana. Viisivuotiaana lukemaan oppinut Soili löysi paperin, missä hänellä oli eri sukunimi. Hänen ihmetellessään sitä adoptioäiti vain tokaisi, että se on sinun entinen nimesi, siitä ei puhuta. Koulussa kaverit tietenkin kiusoittelivat, etteivät äiti ja isä ole oikeat äiti ja isä.

– Biologisen äidin miehen veli kertoi jotain veljensä perheen elämästä. Paljon parempi se on ollut näin, Soili Ilmavirta pohtii.

Uusia sukulaisia

Virallisen tiedon adoptiosta Soili Ilmavirta sai vasta 41-vuotiaana, kun sisko etsi häntä. Kolarin silloinen kirkkoherra soitti vielä silloinkin adoptioäidille, joka ilmoitti, että sinun siskosi etsii sinua. Soili ihmetteli, että onko hänellä sisaruksiakin, mihin äiti oli tokaissut, että on tietenkin, teitähän on monta.

– Silloin vähän suutuin, mutta annoin samantien anteeksi, koska se on silloin ollut niin arka asia.

Ensimmäisen kerran Soili näki sisaruksensa ja biologisen äitinsä tämän kuolinvuoteella.

– Oli sellainen olo kuin olisin jossain elokuvassa, ettei tämä ole minun elämää vaikka se oli minun elämää. Yhtäkkiä sukulaisia ja uusia asioita. Tytär sanoi, että romaanin voisi kirjoittaa, Soili nauraa.

– Kahden vanhemman sisaruksen kanssa olen nyt pitänyt yhteyttä ja toisen kanssa koetaan sielunkumppanuutta vaikka aikuisena tavattiin. Vasta viime tammikuussa nukuimme samassa huoneessa. Hänet on adoptoitu veljeni kanssa samaan perheeseen ennen kuin olen syntynytkään, Soili kertoo.

Turvallista elämää

Viidennen luokan luokkaretki Helsinkiin tuntui valtavalta seikkailulta Lapin tytölle. Lukion jälkeen Soili lähti Tornioon opiskelemaan kauppaopistoon kaksivuotiselle ylioppilaslinjalle.

– Ajattelin, että sinne ei ole pitkä matka ja sinne varmaan pääsen. Jälkeenpäin ajatellen olisin toivonut hieman enemmän kannustusta opiskeluun, Soili Ilmavirta pohtii.

Koulunpenkiltä Soili löysi puolisonsa Markun. Opiskelu olisi houkutellut vielä, mutta Torniosta löytyi sijaisuuksien jälkeen pankista vakityö.

Myöhemmin puoliso sai Pellosta työpaikan, jolloin Soilikin kyseli Pellosta töitä.

– Mie soitin henkilölle, joka oli hakenut myös minun silloista paikkaa Torniossa, että haluaisiks nyt tulla tänne ja mie tulisin sinne, Ilmavirta naurahtaa.

Mietintöjen jälkeen vaihtokaupat saatiin aikaan ja Soili päätyi Pellon Yhdyspankkiin töihin. Torniossa työ oli ollut stressaavaa ja siellä oli työpakkakiusaamista, joten Pellossa työskentely tuntui leppoisalta.

Pankkikriisit olivat rankkaa aikaa

– Voiko töissä olla näin mukavaa, ajattelin, Soili Ilmavirta kertoo siirryttyään töihin Pelloon.

Pellon pankkien historiassa on ollut monenlaisia vaiheita. 1990-luvulla oli useampi pankkifuusio. Säästöpankki yhdistyi Kansallisosakepankkiin, jonka jälkeen Pellossa oli KOP ja SYP muiden pankkien lisäksi.

Jossakin vaiheessa Pellossa olivat kaikkien pankkien konttorit. Sitten SYP ja KOP yhdistyivät ja muodostui Merita. Meritasta tuli Merita-Nordbanken ennenkuin siitä tuli lopulta Nordea.

– Vuonna 1999 lähdin Merita-Nordbankista vuorotteluvapaalle ja takaisin tulin töihin Nordeaan, Soili kertoo.

– Olin koko ajan samassa talossa töissä, mutta melkein kaikki kylän pankit kasaantuivat yhteen. Lopulta työntekijöitäkin oli neljätoista kuuden sijaan, Soili naurahtaa.

Kaiken kaikkiaan Ilmavirralle kertyi 33 vuotta työhistoriaa pankissa.

Pankkialalta hierojaksi

Vuonna 2008 toisella vuorotteluvapaalla Soili Ilmavirta huomasi hierojan ammattitutkintoon valmentavan koulutuksen Rovaniemen ammattiopistossa.

– Kymmenen vuotta mietin alan vaihtoa, Soili toteaa.

Lopulta monen kiemuran jälkeen hän toteutti haaveensa irtisanomispaketin kautta vuonna 2009.

– Perustin yrityksen ensin kotiin, mutta kun olin kulkenut yli 30 vuotta muualla töissä, niin oli tunne etten ollut sitten koskaan töissä enkä kotona. Sitten sain vuokrata työhuoneen Wellness Sentteristä. Siellä oli mukavaa, kun oli “työkavereita”.

– Vuonna 2018 siirryin tekemään hierontoja kotona ja tämä vuosi on ehkä viimeinen, vaikka niin suunnittelin viime vuonnaki, hän nauraa.

Ilmavirta on suorittanut myös vyöhyketerapeutin tutkinnon vuonna 2005.

Harrastukset pitävät vauhdissa

Soili Ilmavirta sai työpaikan lisäksi perintönä Pellon latu- ja polku -yhdistyksen rahastonhoitajan pestin. Alussa toimintaa oli vähän, mutta nykyisin yhdistyksellä on aktiivinen hallitus, joka talkoilee ja liikkuu paljon yhdessä. Metsäjumppakin toimii hyvässä yhteistyössä.

Lapsille yhdistys on järjestänyt pimeänpolun, missä voi seikkailla vajaan kilometrin lampun kanssa heijastimien avulla suunnistaen. Lisäksi yhdistys huolehtii Eero Mäntyrannan patsaan ja alueen siisteydestä. Talkootyöllä korvataan vuokra toimistotiloista, jotka ovat puoliksi Pellon Ponnen kanssa.

– Kerran vuodessa meillä on päivävaellus. Tänä kesänä käydään Konttavaarassa, missä kerätään samalla tietoa reittien digitalisaatiohanketta varten.

Talviuinti on nykyisin yksi Pellon latu ja polku -yhdistyksen toimintamuoto.

– Ritavalkealla oleva sauna on kunnan omistama, Valkea Arctic on sisustanut sen saunaksi ja latuyhdistys on laittanut sinne pikalämmittimen. Toimin organisaattorina varauksissa ja muussa, Soili kertoo.

Pellossa on noin 40 aktiivista avantouimaria. Soili käy avannossa pari–kolme kertaa viikossa kimpassa kavereiden kanssa.

– Olen huolissani siitä, miten talviuinti jatkuu, kun saunalla on tilapäinen lupa. Sen olemassaolo on nyt vaakalaudalla, Soili miettii ja toivoo kunnalta siihen jatkuvuutta.

Lions Club kuuluu osana Soilin vapaa-aikaan. Myös Pellon käsityökeskuksessa kudonta on tärkeä osa talviharrastuksia. Käsityökeskus on tärkeä kohtaamis- ja harrastuspaikka monelle naiselle Pellossa.

Marjastusaikaan Soili suorastaan asuu metsässä. Marjat maistuvat joka päivä. Karpalot tulevat ykkösenä, niiden poimiminen on parasta syksyisellä jänkällä.

Puruskoskelle pururadalta on Soilin mieluisimpia lenkkireittejä. Joella voi seurata jään lähtöä ja lohen liikkeitä.

– Viime kesänä näin eka kerran lohen hyppäävään, se oli jännän näköinen, tosi elämys.

– Talven tärkein harrastus on tietenkin hiihto. Viime talvena ei tullut aivan tuhatta kilometriä hiihdettyä.

Tanssia yli sukupolven

– Käytiin reissussa tansseissa ja vilkaisin sykemittaria tanssiessani lempitanssiani masurkkaa. Se kävi jopa 160:ssä. Ehkä se johtui osittain juuri sairastetusta koronasta, Soili Ilmavirta pohtii.

Paritanssiharrastusta Soili on pyrkinyt nostattamaan Pellon kansalaisopiston ohjelmistossa, mistä hän on saanut Menomonolta tunnustuksen. Aiemmin Pellossa kulki Rovaniemeltä tanssikoulu Hotcakes. Soili on ollut innokas kokeilemaan kaikkia lajeja showtanssista paritanssiin.

Ilmavirran perheessä on yksi tytär ja tyttärellä kolme lasta.

– Oulussa käytiin kahdeksanvuotiaan Venlan kanssa yhdessä tanssin SM-kilpailuissa vuonna 2010. Molemmat ensimmäistä kertaa ja minä myös viimeistä kertaa. Molemmat tyttären tytöt harrastavat tanssia.

– Lapsenlapset ovat nyt tärkeintä elämässä. Vävykin on tosi fiksu. Paras vävy ikinä, Soili naurahtaa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?