• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Vaimon vakava vammautuminen on hitsannut Marja-Leena Turusen ja Henry Reunasen tiukasti yhteen.

ORAJÄRVI – ”Toivon voivani aina kulkea avoimin silmin, jotta ei tarvitsisi kysyä muilta, mitä ympärilläni maailmassa tapahtuu. Välillä on kiehunut ja poreillut tämä elämän kattila, mutta ei sentään koskaan pohjaan kärähtänyt.”

Nämä ajatukset orajärveläislähtöinen Marja-Leena Turunen on kirjoittanut toukokuussa julkaistuun kirjaansa Runoja ja ajatelmia elämästä. Yötön yö ja kaamos ovat todentunet hänen elämässään mitä tuntuvimmin.

– Minulla on ollut enkeleitä mukanani, hän tiivistää.

Lapsuuden yötön yö

Marja-Leena toteaa saaneensa elää onnellisen lapsuuden ison perheen keskellä. Hän oli kahdeksanlapsisen perheen esikoistytär. Perheen isä työskenteli hiilisavotoilla työnjohtajana ja myöhemmin Tie- ja vesilaitoksen palveluksessa. Äiti hoiti lapsikatrastaan ja ompeli vaatteita kyläläisille ja perheelleen.

– Me olimme köyhiä, mutta omavaraisia. Lihaa saimme omista vasikoista ja possuista. Lähellä oli poroaitaus, josta myös saimme hankittua lihaa, Marja-Leena muistelee.

Perhe viljeli pientilaa. Marjat poimittiin lähimetsistä. Luonto määritti vahvasti elämänkiertoa.

Molemmat vanhemmat olivat hyvin taitavia käsistään. Vaikka perheessä oli taloudellisesti tiukkaa, lapset saivat jouluisin vanhemmiltaan omatekoiset lahjapaketit.

Ammattiin ja maailmalle

Marja-Leena valitsi ompelijan ammatin omaksikin työurakseen ja lähti Tornioon ammattikouluun vaatetuslinjalle. Valmistuttuaan hän työskenteli pari vuotta ystävänsä kanssa yhteisessä ompelimossa Pellossa. He ompelivat vaatteita hääpuvuista lähtien, tekivät korjausompelua, päällystivät huonekaluja. Työ oli raskasta. Päivät venyivät yöntunneille asti.

Suomessa oli tuolloin, 1960-luvun lopulla, meneillään suuri muuttoaalto Ruotsiin. Marja-Leena lähti ompelijaksi Boråsiin, sillä sikäläinen palkkataso houkutteli. Tienestit olivat vähintään kaksi kertaa suuremmat kuin kotimaassa.

Ruotsissa hujahti reilut viisi vuotta. Rakkaimpana tuliaisenaan hänellä oli Ruotsista löytämänsä puoliso, porilaislähtöinen Henry Reunanen.

Täysivaltaisiksi kansalaisiksi

Ruotsin vuodet olivat hyviä vuosia; palkasta riitti jaettavaa Orajärvellä asuneelle äidillekin. Ulkopuolisuuden tunne oli kuitenkin alati läsnä. Suurin syy siihen oli vajavainen kielitaito.

– Täytyy ymmärtää asioita, että voi ellää yhteiskunnassa. Kielen syvempi ymmärtäminen on niin tärkeää, hän pohtii.

Pariskunta palasi aluksi Uuteenkaupunkiin, josta he olivat löytäneet työpaikat Saabin tehtailta. Marja-Leena oli erityisen iloinen siitä, että hän sai jälleen olla täysivaltainen kansalainen. Hän sai äänestää, osallistua ja ottaa kantaa. Yksinkertaisesti ymmärtää omalla kielellä, mitä ympärillä tapahtuu.

Uusikaupunki vaihtui vuoden jälkeen Poriin, missä Marja-Leena ja Henry ovat sen jälkeen asuneetkin. Henry työskenteli hitsaajana Rauma-Repolan konepajalla. Marja-Leena työskenteli ensimmäiset vuodet ompelijana vaatetehtaalla, mutta vaihtoi vuonna 1990 Elektroluxin tehtaille kokoamaan jääkaappeja.

Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta

Turusen perheessä yhteiskunnallinen keskustelu oli läsnä, muttei painostavana opillisuutena. Perheeseen oli tilattu sekä porvarillinen Pohjolan Sanomat että vasemmistolainen Kansan Tahto. Marja-Leenan äidin suvulla oli vasemmistolainen tausta. Isän aatemaailma lienee ollut lähempänä silloista maalaisliittolaisuutta.

Nuoren naisen työura alkoi ystävän kanssa yhdessä perustetussa ompelimossa. Siinä hommassa veroasiat, kirjanpito ja muut yritystoimintaan liittyvä paperityö tulivat varsin tutuiksi. Omaa työpanosta piti osata markkinoida, omalle työlle osata ja uskaltaa laskea käypä hinta. Ehkäpä talteen oli hyvä saada pientä pesämunaa yritystoiminnan kehittämistäkin varten.

Palattuaan Ruotsista ja työskennellessään Porissa ompelijana vaatetehtaalla hän toimi Porin vaatetustyöntekijät ry:n sihteerinä. 1980-luvulla hän oli lisäksi työpaikkansa luottamusmies. Se toimi oli niin raskas, että hän halusi vaihtaa työpaikkaakin. Erityisesti matalapalkkaisten naisalojen tilanne riipi luottamusmiehen jaksamista.

– Muuten olis tullu vatsahaava. Tuli 1980-luvun lama. Tilauskannat romahtivat. Tuli irtisanomisia. Luotamusmiehenä jouduin ikävään välikäteen.

Yhteiskunnallinen kriittisyys on edelleen osa häntä. Kirjassaan hän ottaa vahvasti kantaa esimerkiksi kansanedustajien runsaisiin etuisuuksiin verrattuna työttömän kokemaan hyppyytykseen ja nöyryytykseen.

– Voi herran pieksut ja lapikkaat päälle, turhautuminen ja hämmästely purkautuvat.

Pysähdyksiä matkalla

”Onni koostuu niin pienistä asioista ja hetkistä, että usein sen tajuaa vasta jälkeenpäin.”

Soljuvaan elämänmenoon tuli ensimmäinen pysähdys Marja-Leenan sairastuttua rintasyöpään vuonna 1993. Hän toipui siitä hyvin, mutta sairauden vihulainen yllätti uudestaan kahdeksan vuotta myöhemmin: rintasyöpä oli uusinut.

Sairauden lisäksi tuli raskaasti koettu työttömyys. Tuolloin yli 50-vuotiaan naisen työllisyysnäkymät olivat vuonna 1998 heikot. Marja-Leena kouluttautui ravintolakokiksi, mutta töitä löytyi yllättäen toisaalta. Hän hoiti ystävänsä lapsenlasta kaksi vuotta. Hoitosuhteesta kasvoi isovanhemmuus hoitolapsen omien lasten varamummoksi.

Pitkä kaamos

– Rintasyöpä ei tuntunut niin pahalta, mutta vammautuminen tuntui. En voinut uskoa, että itselle voi sattua sellaista.

Heinäkuisella automatkalla Porista mökilleen Pelloon Marja-Leena menetti äkillisesti tajuntansa. Sydän pysähtyi. Hengitys loppui. Hyvälaatuiseksi todettu kasvain puhkesi selkäytimessä niskan korkeudella. Alkoi aika Ennen ja Jälkeen. Heinäkuun 16. päivä vuonna 2006.

– Kahvitauon jälkeen sanoin Henrylle olevani hyvin, hyvin väsynyt. Henry aikoi ajaa suoraan Pietarsaaren sairaalaan. Ennen tajunnanmenetystä ehdin sanoa vain, etten jaksa enää Pietarsaareen, Marja-Leena kertaa elämänsä nollapisteen tapahtumia.

Hän toteaa, että hänen elämässään on ollut enkeleitä läsnä. Niin tuolloinkin maantiellä. Lähellä ajanut lääkäriambulanssi ehti paikalle muutamassa minuutissa. Marja-Leena vedettiin tajuttomana ulos autosta asfaltille, ja hänen hengitystiensä avattiin kaulan kautta. Ensiapuryhmä sai sydämen toimimaan kahdella sydäniskurilla annetulla sähköisellä iskulla.

Ennuste oli lohduton. Henrylle kerrottiin, ettei vaimo tule enää hengittämään itsenäisesti vaan jää koneiden varaan. Neliraajahalvaus heikensi ennustetta entisestään.

Toivo viriää

”Missä oikein olen/ en tunne kehoani/ vain silmäni liikkuvat/ käteni ovat läpinäkyvät/ ja lepäävät pahvisten tukien päällä”

Marja-Leenan lyhyt mökkimatka vaihtui vuoden pituiseksi sairaala- ja kuntoutusmatkaksi. Turun yliopistosairaalan tehohoidon jälkeen hänet siirrettiin Satakunnan keskussairaalaan Poriin, sieltä kuntoutukseen Harjavaltaan. Pääsy Suomen parhaimpaan kuntoutuslaitokseen Käpylään oli varsinainen onnenpotku. Siellä hän harjoitutti kiukun värittämällä sisulla itseään kohti parempaa terveyttä.

– Kaikki oli epävarmaa. Oli vihan ja katkeruuden tunteita. Pystynkö kuntoutumaan? Kävelyn harjoittelu onnistui paremmin, kun oli kiukkua mukana, Marja-Leena muistelee.

Koska kuntoutuminen eteni aluksi nopeasti, pariskunta arveli Marja-Leenan kävelykyvynkin palautuvan. Ne haaveet eivät toteutuneet. Marja-Leena istuu pyörätuolissa. Lyhyet siirtymiset esimerkiksi pyörätuolista autoon onnistuvat Henryn tuen turvin. Vasen puoli on täysin toimintakyvytön. Oikea käsi toimii jossain määrin. Tietokoneella kirjoittaminen ei onnistu, mutta ihmeellisesti hänen kaunokirjoituksensa on lähes yhtä taidokasta kuin ennen vammautumista. Iloista perusluonnettakaan onnettomuus ei ole päässyt nakertamaan.

– Pitäs aina olla positiivinen. Kyllä täältä aina jollakin lailla noustaan.

Parisuhteen korkeakoulu

”Ihme ja kumma sitä uneni ties, astui elämänmenooni metallimies.” Pariskunta ei altarille astuessaan tiedä, mihin puolisonsa kanssa sitoutuu. Vaimon vakava sairaus ja invalidisoituminen on ollut Marja-Leenalle ja Henrylle todellinen avioliiton korkeakoulu.

Itsenäisestä, aktiivisesta ja ulospäinsuuntautuneesta vaimosta tuli Henrylle yhdessä hetkessä täysin autettava kuntoutuja. Heidän yhdessä laatimansa tulevaisuuden suunnitelmat romuttuivat.

Molempien hermoja ja jaksamista on välillä koeteltu, kysytty moneen kertaan tahdonko tosiaan.

– Yksi periaate meillä on ollut. Riidoissa ei mennä nukkumaan. Piru vie puhutaan sitten vaikka aamuun asti, Marja-Leena toteaa Henryn nyökkäillessä vieressä.

Kirjoittaminen

”Mieti siis tarkkaan, mihin saamasi lahjaa käytät. Sillä ei elämä turhaan lahjoja jakele.”

Marja-Leena rakasti jo kansakoulussa äidinkieltä ja ainekirjoitusta. Hän on saanut lahjaksi kielentajun. Sanoilla voi löytää syvempiä merkityksiä kuin arkipäivän huulenheitto.

Jo Ruotsissa asuessaan hän kirjoitteli runoja. 1970- ja 1980-luvuilla syntyi aforismeja ja mietteitä elämästä.

Vasta vammautuminen ja elämän ruuhkavuosien vaihtuminen pysähtymiseen antoivat hänen sisäiselle maailmalleen kuuluvamman äänen. Muutamien sattumien kautta haave oman kirjan julkaisemisesta syttyi. Se konkretisoitui viime kuussa, kun Marja-Leena sai oman kirjansa ulos painosta. Sen syntyminen oli mahdollista, koska kirjailija sai käytännön apua tekstin puhtaaksikirjoittamiseen ja kirjan taittoon tuttaviltaan. Kirjaprosessin pohjalta on tehty jopa yksi geronomiopintojen opinnäytetyö aiheena kirjaprosessin voimaannuttavuus osana kuntoutusprosessia.

Kirjoittaminen ei tule jäämään tähän. Marja-Leenalla on työn alla romaanikäsikirjoitus, joka sijoittuu tunturien Lappiin.

Omalla sinnikkydellään ja myönteisyydellään hän on upea esimerkki arjen ongelmissa kamppaileville kanssakulkijoille.

Elämää täysillä tahdon viel’ elää

onnenmuruja löytää, en pitää vain perää

jospa iloa muillekin arkeen noin toisin

sydän onnea täynnä kai nukahtaa voisin.

Paikallisuutisia

Ansiomerkein palkitut: Marja Pantzare, Seija Kangas, Juhani Kauvosaari, Bertta Kallijärvi, Salli Alahannu-Horneman ja Paavo Horneman.

YLITORNIO – Ylitornion Kuuloyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa kunnan tervehdyksen tuonut ...

Yhteispotretissa kunnanjohtaja Tapani Melaluoto, yrittäjäyhdistyksen sihteeri Pekka Lovikka, Jouko ja Vuokko Vakkuri, Reeta Laitinen (takana), yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Heinonen sekä Jakob ja Josef Vakkuri.

YLITORN...

TORNIONLAAKSO – Tornio-Muoniojokiseura on antanut lausunnot kahdesta tärkestä asiasta.

Maa- ja metsätalousministeriölle osoitetussa lausunnossa kalastuslain muuttamisesta todetaan, että voimassa olevan lain valuviat tulisi korjata.

Jokiseura pitää lain määritelmää kalakannasta harhaanjohtavana ja ...

Kokouksen aluksi jaettiin muutama muistaminen. Juha Sipilä kiinnittää ansiomerkin keminmaalaisen Reetta Willigin rintaan.

YLITORNIO – Ylitorniolainen Tanja Joona valittiin odotetusti Keskustan Peräpohjolan pii...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?