• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Pirjo Satta

Olavi juhli 90-vuotispäivää kiitollisin mielin.

TENGELIÖ – ”Se elämä mennee, miten mennee”, Olavi Nalli tuumasi katsoen ulos ikkunasta kodissaan Jäkälävaarassa. Lauantaina tuli tasan 90 vuotta siitä, kun Naskankurussa asuneelle nuorelle parille Elsa ja Emil Nallille syntyi potra esikoinen, Olavi Juho Emil. Myöhemmin perheeseen syntyi kahdeksan sisarusta ja Olavin ollessa noin 16-vuotias, perhe muutti Jäkälävaaraan vanhaan Nalliin.

Vanhimpana poikana Olaville oli tuttua kulkea teini-iässä isänsä kanssa kettujahdissa. Talvisin he hiihtivät jopa yli 20 kilometriä yhteen suuntaan Väystäjään ja seuraavana aamuna takaisin. Ketut myytiin nyljettyinä Rovaniemelle ja kolmesta ketusta sai jopa kuukauden palkan.

Olavin isä Emil ja setä Akseli olivat autoilijoina uranuurtajina vuodesta 1925 alkaen. Olavi kertoi, että siihen aikaan Ylitorniolla oli kaksi linja-autoa, joilla isänsä ja Akseli-setä ajoivat henkilöliikennettä Rovaniemelle. Olavi toimi rahastajana ja Raanujärventie tuli myös hänelle tutuksi.

– Nämä linja-autot olivat Sallan sodassa ja kerran venäläiset partisaanit tulittivat linja-autoa ja luodit menivät läpi linja-auton alaosaan. Onneksi eivät osuneet yläosaan, muuten olisi voinut käydä pahasti. Valtio korjautti linja-auton ja miekin lähdin isän kanssa Tampereelle korjausreissuun.

– Olin silloin kuusivuotias ja muistan elävästi, kun sillä reissulla isä osti minulle uudet kengät. Isä kysyi monta kertaa, että eihän kengät varmasti olleet liian pienet. No, olihan ne liian pienet, mutta en halunnut tunnustaa, koska tykästyin niihin valtavasti. Tänä päivänäkin saan vielä tuntea niiden kenkien haitat, Olavi naurahtaa.

Elämänkumppani kansantalolta

Olavi suoritti asepalveluksen vuonna 1948 Oulun autokomppaniassa. Eräänä päivänä ollessaan 23-vuotias Olavi päätti lähteä kuorma-autolla Haapakosken kansantalolle tanssimaan. Sieltä alkoi 63 vuotta kestänyt matka Helmi Raakel Rousun kanssa.

Kuorma-autossa sydämet löivät jo samaan tahtiin, kun ensisuudelmat vaihdettiin. Naimalupaa ei tarvinnut pyytää iän puolesta ja vuonna 1952 nuoripari vihittiin Helmin kotona Jäivaaralla. Yhteinen koti rakennettiin Jäkälävaaraan nykyiselle paikalleen.

– Meille syntyi aika pian kolme lasta, Tellervo, Seija ja Ahti. Helmi oli 37 vuotta töissä Tengeliön koululla, keittäjänä, siivoojana, talonmiehenä teki lumihommatkin. Miekin kävin sunnuntailämmittäjänä siellä, lämmittelin luokkien uunia. Vanhin tytär Tellervo kun kasvoi, niin hän tuli sinne siivoojaksi ja Helmi hoiti keittäjänhommat, Olavi kertoo.

– Mie kuljin isän jälkiä ja olin kuorma-autohommissa monta vuotta. Minulla oli neljä kuorma-autoa vuoronperään ja Muurolantien rakentamisessa olin mukana monta vuotta, 1960–70-lukujen taitteessa. Kaivuukoneita ei ollut, joten ojatkin kaivettiin käsin lapioilla, Olavi muistaa elävästi.

Kun kuorma-autohommat loppuivat, Olavi jatkoi kirvesmiehen töissä Simo Ojan ja Arvo Kauvosaaren palveluksessa Suomessa ja Ruotsissa aina eläkeikään asti. Olavi kertoi tarinoita työreissuilla tehdyistä skoijauksista ja piloista, joille naurettiin. Ruotsin Abiskon suunnalla hän oli mukana myös rakentamassa Norjan tietä 1970–80-lukujen taitteessa.

70 vuotta hirvimiehenä

– Pitkän iän salaisuus on hirvenliha, Olavi sanoo vakaalla äänellä.

Olavi tunnettiin ahkerana hirvimiehenä henkeen ja vereen.

– Ennenaikaan metsästys oli haastavampaa, kun ei ollut mukana koiria. 70 vuotta kerkesin kulkea hirvimetsällä, viimeisen kerran olin passissa vuonna 2015. En ole pitänyt lukua, montako hirveä olen kaatanut, mutta niitä on kymmeniä. Viime vuodet olin Kekon Erän metsästysseurassa ja kymmenen vuotta sen metsästysjohtaja. Olin myös pilkkijaoston puheenjohtajana kymmenen vuotta ja tehtäväni oli palkintojen keruu kauppaliikkeistä.

53-vuotiaana Olavi kävi Ruotsin Hietaniemessä puuseppäkoulun. Siellä syntyi monia käsitöitä, jotka vieläkin ilahduttavat lastenlasten kodeissa. Siellä Olavi teki kapiokirstuja, jalkalamppuja, seinäkelloja, peilejä, pöytiä.

– Ensimmäisen hirvitaulun maalasin vuonna 1952 ja se on seinällä vieläkin. Tauluja on tullut maalattua muutama ja kaikki ovat seinillä. Helmin kanssa kävimme paljon marjastamassa ja otimme useasti mukaan lapsenlapsia. Sieltä on mukavia muistoja.

Synkkiä pilviä elämän onneen

Helmi tunnettiin ahkerana naisena sekä työelämässä että kotona. Kun lapsenlapsia oli kylässä, ruoka oli valmis jo aamusta. Olavi kertoi, että Helmi sairastui alzheimerintautiin vuonna 1998 oltuaan alle vuoden eläkkeellä. Neljä ensimmäistä vuotta Helmi pystyi olemaan vielä kotona Olavin avustuksella. Taudin edetessä Olavi joutui tekemään raskaan päätöksen, että Helmin oli parempi olla palvelutalolla hoitajien hyvässä huomassa.

– Olin luvannut papille vuonna 1952 pitää vaimostani huolta. Se oli minun velvollisuus. Kävin säännöllisesti lähes joka päivä palvelutalolla seitsemän vuoden ajan Helmiä hoitamassa. Menin aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä ja olin aina viiteen. Palvelutalon hoitajat alkoivat olla minusta huolissaan, että minun pitäisi piettää pekkaspäiviä välillä tai lyhyempiä päiviä. Suostuin lopulta.

– Lähtiessäni palvelutalolta minulla oli tapana sanoa Helmille, että minun täytyy lähteä käymään kaupassa tai jossain, mutta en sanonut koskaan että lähden kotiin. Helmi sanoi kerran, että älä lähe. Niin kuulin, vaikka Helmi ei ollut puhunut mitään vuosiin.

– Kesäkuun aamuna vuonna 2015 minulle tuli kotona outo tunne, että minun pitää lähteä palvelutalolle aikaisemmin. Olin siellä kello 8.15 ja 8.30 Helmi aukaisi silmät ja katsoi minuun ja nukkui pois. Olimme siinä käsi kädessä ja laitoin korvan hänen suunsa eteen ja sanoin, selvä. 11 vuotta olin saanut Helmiä hoitaa ja olisin jaksanut vieläki, Olavi sanoo hieman surullisena.

Kotona Jäkälävaarassa

Olavi on onnellinen siitä, että on pystynyt asumaan edelleen kotonaan. Viime vuoden lopulla pahaksi äitynyt keuhkokuume verotti voimia ja vaati sairaalalahoitoa. Voimat palautuivat kuitenkin pikkuhiljaa ja Olavilta sujui jo lattian siivous rollaattorin kanssa.

Vielä tänä kesänä hän on ajanut nurmikon päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Lähellä asuva tytär ja hänen miehensä auttavat joka päivä käytännön asioissa ja siivouksissa, samoin tyttärenpoika. Joka toinen viikko hoitaja käy laittamassa lääkkeet. Tavoite olisi, että Olavi saisi asua kotonaan mahdollisimman kauan.

– Kun pysyisi edes tämmäisena.

Lauantaina liehui Suomen lippu Jäkälävaarassa Olavi Nallin 90-vuotisjuhlan kunniaksi. Olavi sai viettää juhlapäivää rakkaiden sukulaisten, ystävien ja naapureiden kanssa. Olaville päivä merkitsi paljon, sitä odotettiin ja odotukset täyttyivät.

– Ei minulla ole antaa elämänohjeita… Kukin tamppaa tyylillään, Olavi sanoo ja jatkaa, kuten hänellä on tapana sanoa erotessa: ”Hellurei ja hellät tunteet.”

Paikallisuutisia

ALKKULA – Ensimmäistä kertaa vietetyt Alkkulan Elon Etkot osoittautuivat sateen uhkasta – ja muutamasta pikku kuurosta – huolimatta menestykseksi. Alkkulanraitin varrella olevat yritykset olivat innolla mukana etkojen hu...

KALLIONIEMI – Tornionlaakson lohikuninkuudesta kisattiin viikonloppuna Pellon Puruskosken ja Lappeakosken välisellä, noin 70 kilometrin alueella. Vaikka vesi oli ollut pitkään lämmintä ja sitä oli vähemmän kui...

Sukuseuran hallitus valitsee uuden puheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan.

SAUKKORIIPI – Kotariipin verannalla kävi vilkas puheensorina. Kahvi sekä voi- ja pikkuleivät maistuivat. Ampiai...

ÖVERTORNEÅ – Vanha Särkilahden kirkko seisoi Tornionjoen rannalla aina kevääseen 1617 saakka. Silloin kevättulva vei kirkon mukanaan. Nyt neljäsataa vuotta myöhemmin – tai 401 vuotta myöhemmin, jos tarkoin lask...

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy