Toimittaja: Minna Siilasvuo

Saku Uusitalo on yhtä lailla kotonaan taksin tai traktorin ratissa kuin kalastusveneen ohjaimissa.

NAAMIJOKI – Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät: nykynuoriso on täysin turmeltunutta. Tulevan kevään abiturientti Saku Uusitalo esittelee ihan oman mallinsa turmeluksesta: hän ajaa koulunkäynnin lomassa taksia ja työskentelee kesät tiiviisti perheyrityksessä kalastusoppaana.

Sakun tähtäimessä ei ole yliopistoura, mutta jonkin kiinnostavan alan opiskelu ammatikorkeakoulutasolla ei ole suinkaan poissa laskuista. Viime kädessä lopputulos on kuitenkin selvä.

– Minusta tulee jonkin alan yrittäjä ja jään asumaan tänne. Jos en Naamijoelle niin ainakin Pelloon ja joka tapauksessa Lappiin. Täällä on aivan hyvä olla, enkä tykkää reissata.

Sekään ei ole mahdoton ajatus, että Saku jatkaisi aikanaan isänsä Petri Uusitalon kalastusmatkailu- ja taksiyritystä. Tällä hetkellä taksia ajaa Petrin ja Sakun lisäksi viisi ulkopuolista työntekijää, mutta kalastus työllistää lisäväkeä keväästä syksyyn.

Ajokortti ja taksilupa

Saku Uusitalo sai ajokortin 17-vuotiaana ja taksiluvan vuotta myöhemmin, viime toukokuun lopussa. Ainoa mutka matkassa oli katsastuskonttorin virkailija, joka oli sitä mieltä, ettei 18-vuotias voi saada taksilupaa.

– Kehotin häntä tarkistamaan, mitä laki sanoo asiasta. Lupa tuli, sillä sen voi saada, jos ajokortti on ollut vuoden eikä takana ole liikennerikkomuksia, Saku toteaa.

Ajokortti 17-vuotiaana heltiää vielä helpommin: perusteluksi riittää jo pitkä koulumatka. Matka Naamijoelta Pelloon on ilmiselvästi tarpeeksi pitkä.

Lukion käyminen sopii Sakun mielestä hyvin yhteen taksinkuljettajan työn kanssa.

– Se sopii, kun sen panee sopimaan. Ajan taksia yleensä viikonloppuisin ja silloin, kun koulusta on vapaata.

Kirjoitukset edessä

Pian lukio on Sakun osalta ohi. Aamukamman piikit harvenevat uhkaavasti, sillä reilun parin viikon päästä abit heivataan ulos koulusta ja heillä alkaa loppukiri ylioppilaskirjoituksia varten.

Joillakin saattaa tosin alkaa koulun päättymisen jälkeen työputki taksin ratissa. Sitä ei voi sanoa ihan täydellä varmuudella.

– Olen jo kirjoittanut historian ja maantiedon ja ne menivät läpi. Riittävä määrä lukion kursseja on suoritettu. Edessä ovat vielä englannin, äidinkielen ja matematiikan kirjoitukset, ja sitten peli alkaa olla selvä.

Kalavesiltä armeijaan

Tavallisena keväänä ja kesänä Saku on korviaan myöten kiinni kalastuksessa, mutta nyt edessä ei ole tavallinen kevät, ja kesä tulee olemaan vielä poikkeuksellisempi.

– Kalastuskausi alkaa kesäkuun alussa ja kestää elokuun loppuun, mutta työ alkaa jo keväällä veneiden ja kalastusvälineiden kunnostamisella ja päättyy syksyllä samoihin kunnostushommiin.

Ensi kesänä Saku kalastaa vain kesäkuun, sillä heinäkuun alussa hän astuu armeijan palvelukseen Sodankylässä. Pesti kestää näillä näkymin vuoden.

– Ensi kesänä ei tarvitse miettiä, mitä tekee. Siellä ne kyllä keksivät tekemistä ja piettävät huolen, ettei tarvitse itse murehtia.

Lapissa voi elää

Saku voi olla harvinainen nuori halussaan pysyä kotiseudullaan, mutta ei kuitenkaan ihan ainoa laatuaan.

– Tiedän muutamia muitakin nuoria, jotka suunnittelevat jäävänsä tänne. Täällähän on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Hyvät elämisen mahdollisuudet ja lisäksi paljon harrastusmahdollisuuksia.

Yhdessä asiassa Saku kyllä poikkeaa monesta Lapin ystävästä: hän ei harrasta kalastusta. Rajansa kaikella…

– Kun kalastan kesäisin työkseni kolme kuukautta, en todellakaan halua harrastaa kalastusta, Saku puuskahtaa.

Pärinää ja vauhtia

Kun lappilaisnuorukaisten perinteinen harrastus eli kalastus on muuttunut työksi, huvit täytyy hakea muualta. Metsästys kiinnostaa, mutta Sakun todellinen intohimo löytyy toisaalta.

– Minua kiinnostavat koneet ja kaikki, mikä liikkuu moottorilla – kaikki, mistä lähtee vähänkin pärinää. Kyllä mie pakon edessä korjailenkin niitä, mutta en ole innostunut sellaisesta. Tykkään ennemminkin ajaa.

Autolla ajaminen on taksityöstä huolimatta edelleen mukavaa, mutta mikään ei vedä vertoja moottorikelkkailulle.

– Vauhti houkuttelee, Saku tunnustaa.

Höntsäilyä jäähallilla

Vauhdikkaita lajeja voi tiettävästi harrastaa myös ilman koneita. Saku on pelannut jääkiekkoa pikkupojasta lukion alkuun saakka. Harrastus olisi voinut jatkuakin, mutta kun Pellosta ei saatu enää joukkuetta kokoon, matkat olisivat venyneet liian pitkiksi.

– Käyn mie edelleen silloin tällöin jäähallilla pelaamassa. Ei sitä oikeastaan voi sanoa jääkiekoksi, sekuvain käydään lätkimässä. Se on semmoista pappakiekkoa, tai höntsäkiekkoa. Pelaajia on joka ikäluokasta.

Höntsäilijöillä on jäävuoro kahdesti viikossa. Siinä hommassa saa halutessaan hien pintaan. Toisinaan Saku innostuu pelaamaan tietokonepelejäkin, mutta siitä ei ole koskaan tullut ongelmaa. Kirjatkaan eivät vedä suuremmin puoleensa.

– Olen aika laiska lukemaan, vaikka pitäisi. Ehkä en ole vain vielä syttynyt siihen, hän arvelee.

Itsenäinen nuori mies

Konehommissa pääsee harvoin kokemaan vauhdin hurmaa, mutta Saku tekee tunnollisesti niitäkin. Hän on jo vuosien ajan tehnyt traktorilla muun muassa naapuruston lumityöt.

Taksinajossakaan ei pääse isommin revittelemään, mutta työ on työtä ja se täytyy hoitaa asiallisesti. Niin Saku myös tekee.

– Saku on pienestä pitäen hoitanut asiansa aina itse. Itse hän selvitti senkin, että voi saada taksiluvan, vaikka katsastuskonttorillakaan ei tiedetty sitä, Petri Uusitalo kertoo.

Asiakaspalvelijan vikaa

Isä Petri ja äiti Taina epäilevät, että Sakussa saattaa hyvinkin olla asiakaspalvelijan vikaa. Vaikka nuori mies on hyvin säästeliäs sanojensa suhteen, hänen on kuultu porisevan leppoisasti sekä taksi- että kalastusasiakkaiden kanssa.

Muinaiset roomalaiset olivat eittämättä oikeassa. Yhtä oikeassa taisi olla Pentti Saaritsa, joka runoili: 

Hankala sukupolvi

kun sille sanoo kampaisit

edes tukkasi niin se vastaa

voin mä sen kammatakin.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?