Toimittaja: Johanna Muotkavaara

Krista Haataja nauttii elämästään Mellakoskella luonnonrauhassa eläimien kanssa.

YLITORNIO – Kapea koivukuja johdattaa paikkaan, jossa eivät naapurit hengitä niskaan. Kaamosaurinko kurkkii vankkojen kuusten takaa ja luminen maisema on kuin postikortista. 

Jostain metsän keskeltä kuuluu hevosen hirnahdus. Ollaan Mellakoskella Mäntylahen tallilla, ja siellä asuvalle Krista Haatajalle hevoset, ponit ja koirat ovat elämäntapa. 

– Täällä syrjässä saa elää rauhassa, eivätkä koiratkaan eivät joudu turhaan haukkumaan ohikulkijoita, Haataja kertoo.

Muutto mummolaan

Vanhaan mummolaansa muuttanut Haataja viihtyy eläintensä kanssa luonnon keskellä. Jonkin aikaa saman katon alla asui myös mummo. 

Nyt Haataja asuu talossa yhdessä miehensä ja viiden koiran, neljän ponin, kissan sekä kahden hevosen kanssa. Haataja on koulutukseltaan maaseutuyrittäjä, ja tekee työkseen lomittajan töitä. 

Rakkaus hevosiin syntyi jo pikkutyttönä. Mummolaansa Haataja sai ottaa kesäksi hoitohevosia. 

– Mummo ja pappa mahdollistivat lapsuuden hevosharrastuksen. Mummolan naapurissa oli saman kylätien varressa hevostalli, ja kuljin siellä ravureita hoitamassa. 

Haatajan pappa teki lapsenlapselleen jopa erään hiihtoloman ajaksi autotalliin karsinan hevoselle.

– Kävin myös Matarengissä ratsastustunneilla, ja sieltä tieni vei taas seuraavalle tallille. Ja nyt ollaan tässä tilanteessa, omassa tallissa ja kasvatellaan omia eläimiä, Haataja muistelee.

Poni lahjaksi pikkusiskolle

Haatajan kasvattamat shetlanninponit ovat myös raviponeja. Raviharrastus on kuitenkin nyt tauolla, koska Haataja odottaa käsileikkausta ja on pitkällä sairaslomalla.

– Raviponit ovat tällä hetkellä maailmalla, koska en juuri nyt pysty treenaamaan niitä. 

Raviradat ovatkin tulleet tutuksi Pelloa, Torniota ja Rovaniemeä myöten. Muutaman kerran on käyty myös Oulussa ja Jyväskylässä. 

Poniravit ovat leppoista hommaa. Poniravipiireissä ilmapiiri on enimmäkseen iloinen, ja toisia osataan onnitella voitosta. 

– Joskus joku kysyi, miksen laita ravihevosta. Se menisi sitten jo niin vakavaksi, Haataja tuumaa.

Hauska harrastus

Hevosta pitäisi treenata säällä kuin säällä, mutta raviponien kanssa homma pysyy hauskana. 

– Jos poni voittaa, se saa palkinnoksi ehkä satasen, joten eihän tätä voi kovin vakavissaan ottaa. Ei sillä edes bensoja kustanneta, mutta se on hauska harrastus.

Haatajan ensimmäinen kasvattiponi Mäntylahen Maileri oli jo kolmevuotiaana Suomen nopein poniruuna. 

– Annoin Mailerin pikkusiskolleni joululahjaksi. Ihan mukava lahja, eikö vain, Haataja naurahtaa. 

Poni on vauhdikas edelleen, vaikka lihasjumien vuoksi se tarvitseekin paljon hyvää hoitoa.

Tällä hetkellä Haatajan hoivissa on kasvamassa kaksi tammavarsaa. Toinen on pian jo kaksivuotias ja toinen viime kesänä syntynyt. Ehkäpä jompikumpi niistä on tuleva poniravien kuningatar.

Kaveriponi ilahduttaa vanhuksia

Haataja on matkassa myös kaverieläintoiminnassa, joka on eläinavusteista vapaaehtoistoimintaa. Siinä eläimen avulla tuodaan iloa ihmisille ja vahvistetaan terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. 

Kaverieläin voi olla muukin kuin vain koira, vaikka monesti palvelutaloissa vierailevat rapsutettavat karvakaverit ovatkin juuri koiria. Haataja kertoo, että Kalajoella oli valittu myös shetlanninponi kaverihevoseksi. 

Haataja on itsekin kulkenut syksystä saakka palvelutalolla eläinten kanssa. Ensimmäisen kerran matkassa olivat poni ja varsa. 

– Muutamat palvelutalon asukkaat totesivat, että noin pikkuriikkisiä pollejako toit, heillä on sentään ollut oikeita hevosia aikoinaan, Haataja naurahtaa.

Muistoja lapsuudesta

Seuraava ajatus oli, että reki voisi tuoda vanhuksille muistoja lapsuudesta. Ja ottaa hevonenkin mukaan reissuun.

– Sanoin siskolle, että mitähän tuo poni tuumaisi, jos sille laitettaisiin reki perään. Mummoponia totutettiin ensin pelkkiin aisoihin, ja lopuksi testattiin rekeä. Eikä poni ollut millänsäkään.

Reki itsessään vei jo niin ison tilan autosta, että hevonen jäi sitten pois laskuista. 

– Muutama palvelutalon asukas kävi ponirekiajelulla, ja osa syötti sokeripaloja, Haataja kertoo. 

Omat tunteet heijastuvat

Ponien kanssa reissuun lähtö ei olekaan mikään pikkujuttu, sillä jo pelkästään kuorman pakkaaminen on iso urakka. Luonnon rauhasta kylän vilinään siirtyminen ei kuitenkaan ole hätkäyttänyt mummoponia.

– Ensin se vähän katseli, että missäs nyt ollaan, mutta sitten se ei ollut moksiskaan. Jos itse on rauhallinen, on myös eläin rauhallinen. Ja jos ihminen on jännittynyt, niin eläinkin jännittyy. Ihmisen tunteet heijastuvat eläimeen, Haataja tuumaa.

Hevosista löytyy omia persoonia, ihan kuin ihmisistäkin. Haatajan vanhin tamma on pieni ja pippurinen poni. 

– Vaikka sillä on vahva luonne, se osaa silti käyttäytyä hyvin. Myös sen varsat ovat huippuja tyyppejä. Jokainen on ihan oma persoonansa.

Lappalaiset rodut kiehtovat

Haatajan koirat ovat suomenlapinkoiria ja lapinporokoiria. Palvelutalovierailuilla on ollut matkassa ponien lisäksi myös Haatajan koiria, ja tulevaisuudessa koirat ovat matkassa käynneillä mahdollisesti entistä enemmän.

– Pellossa alkaa tammikuussa kaverikoirakoulutus, ja olen jo ilmoittanut sinne suomenlapinkoiranartun. Se tunkee kaikille syliin, ja on ystävällinen luonne. Tai toki kaikki nämä meidän koiramme ovat ystävällisiä, mutta kaikki eivät ole sylikoiria, Haataja toteaa.

Ensimmäisen koiransa Haataja sai yläasteella. Jossain vaiheessa Haataja vain ihastui lappalaisiin rotuihin. 

– Kotona meillä oli hirvikoira ja sekarotuinen, mutta ne olivat ulkokoiria. Lapinkoiraa meillä ei ollut silloin kun olin lapsi.

Haatajan kosketus lappalaisiin rotuihin lähti vanhasta narttukoirasta, joka oli kodinvaihtaja. 

– Koira teki vahinkopennut porokoiran kanssa, ja sen yhdestä pennusta innostukseni lappalaisiin sitten lähti.

Haataja myös kasvattaa suomenlapinkoiria ja lapinporokoiria Kairanlumo-kennelnimellä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?