Toimittaja: Johanna Muotkavaara

Marko Hiltunen viettää vapaa-aikaansa mielellään Hanna-vaimon ja lastensa kanssa.

YLITORNIO – Kaikki lähti liikkeelle yhdestä puhelinsoitosta Marko Hiltusen sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen. Pelkosenniemeltä kotoisin oleva Hiltunen tekee työkseen ensihoitajan arvokasta työtä, ja hän on kaikkien ylitorniolaisten tuntema hoitotason ensihoitaja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

Työssään Hiltunen on jatkuvasti lähtövalmiudessa. Kun kiireellinen tehtävä tulee, pitäisi yksikön olla minuutissa liikkeellä. 

Kymmenenvuotiaana vapaapalokunnan eli VPK:n toimintaan ryhtynyt, ja 12-vuotiaana Suomen Punaisen Ristin nuorisoryhmän toimintaan liittynyt Hiltunen sanoo, että se oli miltei ainoa yhteisharrastus Pelkosenniemellä siihen aikaan.

VPK:n porukaan kuuluivat miltei kaikki luokan pojat, joten liittymisessä oli myös ryhmän painetta.

Valinnan vaikeutta

Nuoruusiässä harrastuksiin kuului myös Punaisen Ristin ensiapuryhmätoimintaa.

– Sitä kautta varmaan ihmisten auttaminen tuli tärkeäksi, Hiltunen kertoo.

Haave olisi ollut lukea palomieheksi, mutta terveydellisistä syistä ne haaveet unohtuivat.

– Reuman kanssa ei ollut mitään asiaa palomieheksi tai pelastajaksi.

Pelkosenniemen ylästeella ja lukiosssa Hiltunen alkoi miettiä mitä voisi tehdä isona. Alun perin hän lähti hakemaan fysioterapeutiksi Rovaniemelle.

– En tiedä mikä aivopieru se oli, Hiltunen naurahtaa.

Toisena vaihtoehtona oli jalkaterapeutti, ja vasta kolmantena vaihtoehtona olivat sairaanhoitajaopinnot Rovaniemellä. Pähkäiltyään hieman Hiltunen totesi, ettei jalkaterapeutin työ kuulostanut omalta. Tie sairaanhoitajaksi alkoi. 

Sattuma kuljetti

Työ toi Hiltusen Savukosken kautta Ylitorniolle, ja vaikka vaimo Johanna eli Hanna on syntyjään Ylitorniolta, syy muuttoon oli kuitenkin työ. Opiskeluaikana hän teki lyhyitä sijaisuuksia Savukoski–Pelkosenniemi-akselilla ambulanssissa.

– Suomen Punainen Risti pyöritti siihen aikaan ambulanssipalveluja Savukoskella. Kun menin valmistuttuani käymään Rovaniemellä SPR:n piiritoimistossa näyttämässä papereita, sattui samaan aikaan Ylitorniolta tulemaan soitto akuutista sairaanhoitajan tarpeesta. Sitä kautta päädyin Ylitorniolle.

Tammikuun lopussa siitä puhelinsoitosta tulee kuluneeksi kaksikymmentäkaksi vuotta.

Hoitajista ei ollut pulaa

1990-luvun lopulla sairaanhoitajille ei ollut töitä, mutta nyt tilanne on aivan päinvastainen.

Sairaanhoitajan työssä kehitys on ollut hurjaa ainakin kenttätyön osalta. Laitteisto on kehittynyt, ja koko työskentelyn kuva on muuttunut.

– Mahdollisimman hyvä hoito pyritään aloittamaan jo kentällä. Varsinkin hätätilapotilaiden kanssa tila pyritään vakauttamaan pian. Tarvittaessa saamme lisäkäsiä kenttäjohtajan puitteissa, tai helikopteri tuo Rovaniemeltä kavereita meille.

Koronasuojaukset hidastavat

Korona on vaikuttanut Hiltusen arkeen töissä. Kuten kaikille hoitoalalla työskenteleville, myös ambulanssihenkilökunnalle korona on ollut raskasta aikaa. Ylitorniolla tilanne on rauhallinen, mutta suojautuminen on ollut erityisen tärkeää. Paita on ollut märkänä hiestä, ja silmälasit huurussa.

– Koko ajan on ollut maski päällä, ja infektiopotilaiden sekä mahdollisten korona-altistumisien vuoksi suojavarusteita joutuu joskus pukemaan hyvinkin paljon. Ei ole hääviä työskennellä kaikki vermeet päällä. Se on fyysisesti raskasta, ja hidastaa ja hankaloittaa työntekoa. Kaikkia varusteita ei ole suunniteltu siten, että pystyttäisiin toimimaan sairaalan ulkopuolella, saati kylmissä tai lämpimissä oloissa.

Potilaiden jälkeen on vuorossa vielä varusteiden riisuminen, ja yksikön siivoaminen, joka teettää ylimääräistä työtä ja on aikaa vievää. Yhdellä potilaskeikalla voi mennä paljon aikaa, että yksikkö saadaan taas puhtaaksi ja vapaaksi kentälle.

Marko on kaikkien tuttu

Hiltusella on takanaan pitkä pätkä työuraa. Raskas työ vaatii palautumista, mutta onneksi Hiltusen tukena on oma perhe. Pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat, voi olla hankalaa irtautua töistä. Rooli henkilöityy, ja moni lähestyy myös vapaa-aikana. Sosiaalisena persoonana tämä ei kuitenkaan haittaa Hiltusta.

– Olen sellainen persoona, ettei se ole minua koskaan häirinnyt. Olen ulospäinsuuntautunut, ja työskennellyt pitkään pienellä paikkakunnalla. Työasioista pitää pystyä puhumaan myös vapaalla, Hiltunen myöntää.

Uraan on mahtunut niin hyvä kuin huonoja sattumuksia. Kaikki tehtävät ensihoidon maailmassa eivät pääty hyvin. Hankalien keikkojen jälkeen asioita voidaan puida työparin kanssa, ja kovempien keikkojen jälkeen yksikkö laitetaan pois hälytysajoista, ja tapahtumasta päästään puhumaan purkukeskustelussa.

– Kovien keikkojen jälkeen työvuoroa ei tarvitse jatkaa, jos ei ole kykenevä siihen. Kaikesta ei tarvitse selvitä.

Se tärkeä 112

Kun päivystykset on siirretty kauemmas, on ihmisillä taipumus jäädä sinnittelemään liian pitkäksi aikaa odottamaan arkea. Hiltunen on kannustanut ihmisiä soittamaan akuuteissa asioissa suoraan 112:een. Mitä nopeampaa hoitoon pääsee, sitä paremmat ovat potilaan mahdollisuudet selvitä.

Tänä päivänä osoitejärjestelmät ovat kehittyneet, ja autoissa on navigointijärjestelmät. Suurin ongelma on, jos apua tarvitseva ihminen ei itse tiedä missä hän on.

Jokaisen olisi hyvä ladata puhelimeensa 112-sovellus, ja onneksi moni sitä käyttääkin. Näin apu löytää nopeasti perille.

Korona kurittaa järjestötoimintaa

Hiltunen on pienestä pitäen ollut järjestöaktiivi, ja on huolissaan järjestöjen tulevaisuudesta. Korona-aika on kurittanut seuratoimintaa urakalla.

– Kuinkahan monta on tipahtanut menosta pois, kun tämä kurimus jonakin päivänä lakkaa? Järjestöjen toimintaan, saati hallitukseen, on äärettömän vaikeaa saada enää ihmisiä. VPK on itselläni jäänyt taustalle, mutta SPR:ssä olen osaston puheenjohtaja.

Marko Hiltunen toimii myös Lionsissa, istuu Ylitornion yhteiskoulun lukion hallituksessa ja EtPo:ssa joukkueenjohtajana.

– Huoli siitä, miten järjestöjen käy pitkässä juoksussa, on kova. Seura ei voi toimia, jos sillä ei ole toimivaa hallitusta, saati aktiivisia jäseniä, Hiltunen kertoo.

Suunnitelmissa oli myös kouluttaa lisää väkeä Punaisen Ristin ensiaputoimintaan, mutta koronan taas nostaessa päätään tätäkin jouduttiin lykkäämään. Punaisella Ristillä on pitkät perinteet, mutta aktiivisia toimijoita on jäänyt pois.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?