Toimittaja: Kari Kauppinen

Jesse Leppäniemi ihan parhaassa ympäristössään.

PELLO – Syysloma koiran kanssa mökillä. Siitä on tehty pellolaislukiolaisen Jesse Leppäniemen tämä viikko. Puolivuotias Hugo haukkuu isäntänsä vieressä.

– Pitäisi sitä kettujahtiin opastaa, 17-vuotias Leppäniemi sanoo.

Edellytykset ovat hyvät, sillä siihen on luonto rodun, venäjänajokoiran, suunnitellut.

Venäjänajokoira on hieman sutta muistuttava metsästyskoira.

Hugo tuli Leppäniemen hoteisiin ehkä hieman yllättävällä tavalla.

– Viime keväänä kävi niin, että Hugon kasvattajan kennel, joka on Kuusamossa, päätti lahjoittaa nuorelle metsästäjälle koiran. Laitoin hakemuksen sisään ja en tiedä, sattuiko tuuri vai olinko paras vaihtoehto, mutta minulle lähettivät tuon penikan.

Kennel lahjoitti koiran, koska haluavat edistää nuorten metsästämistä ja niin, että metsästyskoira kulkee mukana.

Kun Leppäniemeä kuuntelee, niin valinta osui kyllä kohdalleen.

Koira on ollut nuorella metsästäjällä nyt neljä kuukautta. Pari opettelee jahtia yhdessä.

– Aivan pentuna tällaisille koirille haistatellaan ketun raatoa, että ne oppivat. Koiran vietti on niin vahva, että kun se hajuun törmää luonnossa, se alkaa haukkua ja ajamaan sitä. Pikku hiljaa se siitä kehittyy.

Parasta aikaa opettamiseen ja oppimiseen on tietysti aika, kun maassa on lunta. >Silloin ketun jäljet paljastavat heti repolaisen kulun.

3-4 päivänä viikossa luontoon

Jesse Leppäniemi ei tällä erää juuri muuta ehdi kuin käydä lukiota ja eräillä luonnossa ja metsällä.

– Kolme neljä päivää viikossa menee metsässä sinä aikana, kun saa metsästää. Eli elokuusta helmikuuhun. Muulloin sitten harvemmin. Kesällä tietenkin pikku tauko, kun ei ole mitään pyyntikautta menossa.

Kesällä ehtii sitten myös kalastamaan. Veneellä lohestamaan tai kuten viime kesänä, hauestamaan. Saalistakin tuli.

– Se oma rauha ja hiljaisuus viehättää metsässä ja luonnossa. Ja metsästyksessä tietty se, että saa pakastimeen täytettä.

– Täällä tulee rauhoittava ja mukava tunne. Kiireet unohtuvat.

Niin, niitäkinkö on? Mitä sellaisia kiireitä 17-vuotialla on, että ne pitää välillä unohtaa?

– Eipä paljon muuta kuin kouluhommat.

”Luonnonsuojelutyötä”

Luonnossa kulkeminen, vaikka ei olisi metsälläkään, kääntyy Jesse Leppäniemellä usein mieluisan harrastuksen pariin. Silmät ja korvat ovat auki.

– Että mitä elukoita on alueella liikkunut ja voisiko sitä joskus tulla vaikka sille seudulle, missä on, metsästämään.

Joku saattaa kauhistella metsästystä, mutta se on myös luonnon tasapainon ylläpitämistä.

–Kyllä se on luonnonsuojelutyötä, kun kettuja ja muita petoja pyytää. Ketut ja minkit ovat aika pahjoja munarosvoja. Käyvät hakemassa sorsien ja kanalintujen munia.

– Metsästämällä pysyy lintukanta paljon korkeampana, kun petoja pyydetään pois.

Eikö tässä voi käydä niin, että petojen määrä pienenee liikaa?

– Ei sellaista vaaraa kyllä ole olemassa.

Syyslomalla Leppäniemi on ehtinyt olla yhden hirven kaadossa mukana.

– Kaverini kaatoi.

– Onhan tämä tosi monipuolista hommaa ympäri vuoden.

”Vahingossa” nuorisovaltuustoon

Syyslomalla ei ole koulu Jesse Leppäniemen mielessä käynyt, mutta ensi viikosta alkaen on jälleen edessä paitsi lukion toisen luokan opintoja, niin nuorisovaltuuston asioiden hoitoa. Leppäniemi tuli valituksi sen puheenjohtajaksi.

– Minua esitettiin ja kannatettiin.

Kävi, kuten usein käy: yhtä esitettiin ja häntä heti kaikki kannattivat, jotteivät itse joudu vaativaan tehtävään.

– Niinhän siinä taisi vähän käydä, Leppäniemi sanoo lyhyesti.

Hugo haukahtaa taustalla.

Pellossa ei ole ollut pitkään aikaan nuorisovaltuustoa, mutta nyt sellainen valittiin.

– Opettaja kysyi vapaaehtoisia, niin tulin ehdokkaaksi. Sitten ei ollutkaan enempää ehdokkaita kuin valittavia. En ensin ollut ajatellut, että minua äänestettäisiin valtuustoon.

– Joku älynväläys se oli, kun viittasin.

Nuva on ehtinyt jo kokoontuakin kaksi kertaa. Lapin sairaanhoitopiiriltä saatu tuhat euroa on päätetty käyttää erilaisiin hankintoihin yläasteelle ja lukiolle oppilaiden viihdykkeeksi.

Nuorisovaltuuston yhtenä tehtävänä Leppäniemi näkee harrastustoiminnan parantamisen ja myös sen, että saataisiin eri-ikäisiä nuoria uskaltautumaan erilaiseen tekemiseen; ja ettei tarvitsisi kokea ryhmäpainetta.

”Teerikö siellä kukertaa?”

Mutta nyt ei mietitä koulua eikä nuorisovaltuustoakaan. Ollaan luonnossa, metsässä. Siitä Jesse Leppäniemi tykkää. Tosin luontokin liittyy nuorisovaltuustoon sen verran, että vaikka pellolaisteinit Leppäniemen mukaan varsin hyvin tykkäävät luonnossa käyskennellä, niin lisä ei tekisi nuorille ylipäätään pahaa. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja linjaa, että tätä on edistettävä.

– Kansallisen tason ongelmahan se on, että että nuoret liikkuvat vähän ja vielä vähemmän luonnossa.

– Luonnossa liikkuminen on vapaata,. Ei ole tiettyjä ajoituksia siihen, milloin mennä. Luontohan on varmasti yksinkertaisinta, mitä voi tehdä. Lähtee vain luontoon kävelemään ja istuskelemaan.

Välillä Leppäniemi itse metsässä kulkeissaan jää kuuntelemaan ja tekemään havaintoja.

–Että kukertaako teeri jonkun jänkän reunalla vai onko alueella vain pelkkiä pikkulintuja hyppimässä.

”En muista ensimmäistä kertaa metsässä”

Metsä on kyllä Jesse Leppäniemen sielussa. Hän ei muista aikaa, kun sinne ensimmäisen kerran, ehkä sananmukaisesti taapersi.

Heti kun opit pois konttaamasta, vai mitenkä?

– No varmastikin juuri niin. Isän ja isoisän mukana sitten liikuin.

Kaksitoistavuotiaana hän suoritti metsästyskortin.

Metsään ehkä töihinkin

Jesse Leppäniemi kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä 2023.

– Armeija täytyy sitten käydä ensin ja tutkailla sen jälkeen, mihin ammattiin suuntaisi.

Pienenä hänen yksi toiveammateistaan oli metsäkoneenkuljettaja. Isoisällä on alan yritys.

Muitakin vaihtoehtoja on.

– Tiedä, vaikka lähtisi rajavartijaksi.

– Mutta toimistotyöhön en sovellu. Enemmän sitä luonnossa liikkuisi. Neljän seinän sisällä istumisesta en oikein tykkää.

Metsäkoneella Leppäniemi on töitä jo tehnytkin isoisän firmassa.

– Se on sellaista yksinkertaista työtä, istutaan hytässä ja heilutellaan vipuja. Siinä se päivä kuluu, Leppäniemi toteaa.

Kyseinen työ johti myös siihen, että hän sai ajokortin poikkeusluvalla jo viime keväänä juuri täytettyään seitsemäntoista vuotta.

– Jotta pääsen töihin, ettei aina tarvitse jonkun minua kyyditä.

– Nyt se työhomma on vähän jäänyt, kun koiran kanssa pitää olla.

Syyslomamökillekin vajaan viidenkymmenen kilometrin päästä kotoa hän on tullut itse. Kun on se ajokortti taskussa.

Pellolaisjuuret ovat Leppäniemellä vahvat. Koti on kirkonkylältä kolme kilometriä pohjoiseen, Vaaranperässä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?