Toimittaja: Kari Kauppinen

Sirpa Hooli on pitämässään työssä. Kuva: Johanna Muotkavaara.

YLITORNIO – Ärsyttääkö käydä kaupassa, kun ”joku vanhus” on taas ”hidastamassa” jonoa kassalla? Aika moni voi varmastikin tuntea tällaisen piston sydämessään. Yksikön päällikkö ja sairaanhoitaja Sirpa Hooli Lantonvainiolta pyytää kärsivällisyyttä.

– Täytyy ymmärtää, että he ovat iäkkäitä ihmisiä ja heillä asioiden hoitaminen vie aikaa.

– Se hetki, kun pääsee käymään kaupassa ja saa vaihtaa muutaman sanan kassan kanssa, voi olla myös sen päivän ainoa sosiaalinen kontakti vanhukselle.

Niin, muutama hetki, ehkä maksimissaan se puoli minuuttia siinä kuluu aikaa ”turhaan”. Ehkä kestämme sen.

Hoolia harmittaa kärsimättömyys.

– Ehkä se on tätä nykypäivää. Että kaikki pitää tapahtua niin nopeasti.

Hooli sanoo, että sen huomaa ihan juuri siellä kaupalla joistakin asiakkaista, jos sattuu olemaan ”mummobussipäivä” eli asiointiliikenne on tuonut kyliltä asiakkaita. Tähän ilmiöön Hooli on törmännyt Karungissa ja Torniossa.

– Kyllä sitä silloin aistii, että ajatus joidenkin mielessä on varmaan se, että nyt kaupassa menee vaikka kuinka kauan aikaa, kun kuljetus on ehtinyt jo tulla.

– Mutta jokaisella on oikeus siihen, että saa hoitaa asiansa rauhassa, vaikka olisi kuinka pitkä jono takana.

Vanhuksilla ”miljoona” tarinaa

Samaa kärsivällisyyttä vanhuksia kohtaan Sirpa Hooli toivoo työnsä ja henkilökohtaisen minänsä kautta.

– Omassa työssäni, kun pääasiassa olen työskennellyt muistisairaiden kanssa, olen huomannut sen, että muistisairaat vanhukset muistavat paljon asioita siltä ajalta, kun itse olivat lapsia ja nuoria.

– Kun kaikki vain kuulisivat nuo tarinat, niin se voisi tuoda paljon ymmärrystä ja kunnioitusta ikäihmisiä kohtaan ja ettei materia tuo sitä onnea ihmiselle. Kertomukset ovat aivan mahtavia siitä, millaista elämä on ollut.

Lantonvainiolla asukkaat ovat tällä hetkellä 61–98-vuotiaita, joten varhaisimmat lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat alkavat käytännössä 1930-luvulta ja kattavat myös sota-ajan.

Olisipa jollakulla aikaa kerätä nämä muistot ennen kuin ne katoavat iäksi.

Yksinäisyys on läsnä

Sirpa Hooli sanoo, että yksinäisiä vanhuksia löytyy joka paikasta. Ihan niin ei tarvitsisi olla.

– Voi kun olisi sitä sosiaalista kanssakäymistä, ettei tarvitsisi aina kotona olla möllöttää. Tai että siellä kotona käytäisiin kylässä.

– Olisi tärkeää perheen ja suvun kannalta, että jälkipolvi oppii tuntemaan isovanhempansa. Kun vanhukset kertovat tarinoitaan, siinä tieto kulkee suvussa eteenpäin.

– Ja onhan se perhe kuitenkin keskiössä. Kun vanhus on muiden kanssa, sitä tietää kuuluvansa johonkin eikä niin, että olisi hylätty, jonka luona käydään vain kerran vuodessa, jouluna.

Luonnosta löytyy yksityiskohtia

Vaikka Sirpa Hooli on työteliäs, sitoutunut ja tekevä ihminen, ei hänkään aina työasioita mieti, vaan haluaa niistä irti.

Tällaisina hetkinä lähtee koko perhe usein luontoon patikoimaan ja vaeltamaan.

– Perheen kanssa on kierretty lähellä olevia reittejä, kuten Kätkävaaran ulkoilureitillä ja Eeron polulla. Kuusamossa käytiin pieni karhunkierros.

– Aina kun ollaan jossain reissun päällä, niin haetaan myös ulkoilureittejä, minne voitaisiin mennä. Siellä sitten paistetaan makkarat.

– Luonto on se, mikä saa unohtamaan kaikki arjen asiat ja työasiat. Siellä voi vain nauttia ihanasta luonnosta oman perheen seurassa. Kun kävelee ja katselee maisemia, niin siinä mieli virkistyy.

Hooli sanoo, että samalla alkaa huomaamaan erilaisia yksityiskohtia luonnosta. Niin käy, kun antaa mielelle tilaa ja katsoo tarkkaavaisesti.

Ja hyvän työntekijän ja esimiehen sanat kannattaa jokaisen muistaa.

– Elämä on muutakin kuin työtä.

Pentukoira mukana

Luontoretkille ja perheen arjessa kulkee mukana pentukoira.

– Tämä meän koira saatiin maaliskuun alussa. Aiemminkin meillä on koira ollut, mutta erirotuinen, Sirpa Hooli sanoo.

Hän toteaa, että on lapsuudesta saakka haaveillut samojedista, mutta siihen ei ole vielä ollut mahdollisuutta.

– Tämän suomenlapinkoira on siitä vähän pienempi. Ovathan ne ihania koiria, ihanannäköisiä ja turkki on aivan mahtava. Meän koira on ainakin myös lapsirakas ja tykkää vaellella luonnossa mukana.

Koira vie tietysti myös jokapäiväisille lenkeille.

– Sielläkin koetan sitä kouluttaa, että saadaan alkuvillitys pois.

Työt alkoivat kesällä

Sirpa Hooli aloitti Lantonvainiolla kesäkuun puolivälissä. Hän siirtyi toisesta ylitorniolaisesta yksityisestä terveysalan yksiköstä. Hooli tuli Markku Honkurin tilalle, joka siirtyi kunnan palvelukseen kymmenen vuoden johtajuuden jälkeen.

Ylitorniolle Hooli oli tullut alun perin töihin heinäkuussa 2019.

Lantonvainio on Humana Hoiva Oy:n yksikkö, jossa on 31 asuntoa. Se on tehostettu palvelusasumisyksikkö ikäihmisille, ja siellä on ympärivuorokautinen henkilökunta. Asunnot ovat huoneita, mutta jokaisen omia koteja.

– Itselläni on valtava kunnioitus vanhuksia kohtaan. Varsinkin ne miespuoleiset, jotka ovat sota-ajan eläneet ja olleet rintamalla ja ne naiset, jotka ovat olleet lottina, ansaitsevat kaiken kunnioituksen.

Heitä ei tietysti enää ole montaa elossa, sillä nuorimmatkin sodassa olleet ovat reilusti yli yhdeksänkymppisiä. Lantonvainiolla ei veteraaneja enää ole.

– Ei Suomi olisi tällainen, jos he eivät olisi olleet siellä rintamalla.

Ja jälleenrakentaneet maata.

– Muutenkin kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan tulee ihan omasta kasvatuksesta.

Hooli asuu Karungissa. Perheeseen kuuluu puoliso ja neljä lasta, jotka ovat iältään 10-20-vuotiaita.

Hän työskentelee puolet työajastaan hallintotehtävissä, mutta puolet ajasta tekee sairaanhoitajan töitä muun henkilökunnan kanssa.

Samalla se tuo arvokasta tietoa johtajuuteen.

–Yksikön päällikön täytyy tietää, mitä talossa tapahtuu ja miten asukaskunta voi. On tosi tärkeää, että oppii tuntemaan jokaisen asukkaan omat toimintatavat ja kommervenkit ja sairaudet.

Samalla tietoa tulee siitä, mitä henkilökunnan arkinen rutiinityö on eikä siitä pääse etääntymään.

Aikuisiän opiskelija

Sirpa Hooli kouluttautui sairaanhoitajaksi aikuisiällä. Hänen alkuperäinen koulutuksensa on vaatetusalan artesaani, mutta sillä alalla ei yksinkertaisesti ollut riittävästi töitä. Sairaanhoitoalalta ne tuskin loppuvat.

Hooli opiskeli ensi lähihoitajaksi ja sitten sen työn ohessa 3,5 vuotta sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulussa.

– Se oli rankkaa. Olin koko ajan töissä sataprosenttisesti. Vain harjoittelujaksoilla olin poissa töistä, koska minimissään kuuden viikon mittaisia harjoitteluita ei voi työn ohessa tehdä, vaan on otettava palkatonta tai oltava lomalla harjoittelussa.

Hooli opiskeli pääasiassa etänä. Muuten se ei olisi ollut työn ohessa oikein mahdollistakaan.

– Lähiopetuspäiviä ei ole ollut mahdottomia määriä.

– Mutta se vaatii sitä, että ottaa vastuun ja on motivaatiota. Asioista on itse otettava pitkälti selvää.

Ne ovat varmasti myös koulineet esimiehen tehtäviin.

Vaikka Hooli oli opiskellut lähihoitajaksi, ei sieltä saanut juuri hyvityksiä sairaanhoitajakoulutukseen.

– Vain ensimmäisen harjoittelun sai hyvityksenä.

”Eletään päivä kertaansa”

Sirpa Hoolin elämänohje on se, että ei voi elää kuin päivän kertaansa.

– Niin töissä kuin kotona.

– Monesti työpaikalla olen huomannut, että jos työvuorot ovat puheenaiheena ja jostain vuorosta joku työntekijä puuttuu, niin sitten mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, miten tilanne kehittyy. Ei sitä tosiaan voi elää kuin päivän kertaansa.

Ratkaisu on usein yhteistyö.

– Hyvä organisointi ja delegointi ovat aika mahtavia ominaisuuksia, mitä voi käyttää.

Työn helmihetket kumpuavat arkisista asioista.

– Esimerkiksi, kun tekee iäkkäälle ihmiselle aamupesun ja hän sanoo kiitos oikein paljon ja hymyilee, niin ne ovat kyllä niitä päivän kohokohtia.

– Se tuntuu oikein hyvältä ja kyllä siinä hymy lähtee takaisin ihan luonnostaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?