• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Kari Kauppinen

Mokka ja Kari Kaulanen. Yhteiseloa Turtolassa. Kaulanen sanoo, ettei ole eläkkeellä tullut aika pitkäksi.

TURTOLA – Kun Kari Kaulanen tapasi yhdeksänkymppisen miehen huonetoverina sairaalassa, niin aika moni palanen loksahti kohdalleen.

– Olen kärsinyt keväästä saakka pahoista rytmihäiriöistä. Oli pitkiä aikoja, ettei niitä ollut, mutta sitten ne palasivat ja kävin lääkärissä. Sain lähetteen varjoainekuvaukseen, mutta vasta syyskuun puoliväliin.

Tähän Kaulanen ei tyytynyt. Hän kävi kysymässä terveyskeskuksessa, että eikö aikaa saisi nopeutettua. Sykekin oli välillä niin alhainen, että tahtoi huimata. No, aika löytyi ripeämmin. Elokuun alussa hän oli Rovaniemellä pallolaajennuksessa.

– Sehän on sellainen puolen tunnin operaatio ja sanoinkin hoitohenkilökunnalle, että mieluummin olen tässä kuin hammaslääkärin tuolissa.

– Olin sairaalassa yhden yön, kuten tapana tällaisessa on. Samassa huoneessa oli yhdeksänkymppinen mies, joka oli myös kirjoittanut kirjan, omasta elämästään. Jotenkin siinä tuli taas se ymmärrys elämän rajallisuudesta, kuten usein tulee, kun joku kuolee tai sairastuu. Ja siitä se varmaan lähti, että päätin luopua Kuuramäki-kirjasarjan neljännestä osasta.

Huonetoverin iän saavuttaakseen elämää on edessä vielä yli kaksikymmentä vuotta. Sen eteen kannattaa tehdä töitä, jottei jää mustapekka käteen. Tämä oli sen päivän viisaus, jonka Kaulanen sisäisti.

Kirjan julkkarit ensi viikolla

Kari Kaulanen oli jo aikanaan kirjoittanut Kuuramäki-sarjan viimeisen osan lopun, mutta nyt hän laajensi sitä vielä.

– Poimin tiettyjä henkilöitä ja keksin heille kohtalon; kerroin, mitä ihmisille tapahtuu.

Tavallaan Kaulasen Kuuramäki-trilogia päättyy nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaikka teoksia on yhden sijasta kolme.

– Tarkoitushan oli ensin kirjoittaa yksi kirja, mutta päättää se vuoteen 1953, jolloin olen syntynyt. En halunnut kirjoittaa siitä eteenpäin, etten vahingossa ala kirjoittaa itsestäni.

Kirjasarja venyi kolmiosaiseksi, sillä tarina on laajempi ja henkilöiden määrä suurempi kuin alkuperäinen ajatus oli.

Trilogian päätösosa julkaistaan 17. syyskuuta.

Kaksi maailmaa sekoittuivat

Kari Kaulanen jättää Kuuramäki-teossarjansa kuitenkin vielä auki. Sitä ei ole sinetöity, etteikö hän vielä jatkaisi tarinaa, mutta ainakin toistaiseksi homma on nyt päätöksessään.

Kaulasella on tullut ikäväkin tätä elämää.

– Kirjan henkilöitä jää kaipaamaan, vaikka he eivät ole oikeita ihmisiä. Kun on touhunnut heidän kanssaan useamman vuoden ja seurannut heidän elämäänsä, niin sillä tavalla on käynyt. Se on hassua, mutta niin se vain on.

Kaulanen kertoo uppoutumisestaan teossarjansa maailmaan.

– Kerran kirjoitin kohtausta, jossa oli ilta ja kun tulin alas, niin puhuimme kotona jostakin asiasta, mikä pitäisi tehdä. Sanoin, ettei näin myöhään sellaista enää voi tehdä, vaikka oikeasti olikin vasta puolipäivä. Elin niin vielä siinä maailmassa, mikä oli kirjassa.

Äkäslompolosta Turtolaan

Kari Kaulanen asuu yli 70 vuotta vanhassa omakotitalossa Turtolassa vaimonsa Meän Tornionlaakson päätoimittajan Minna Siilasvuon sekä Mokka-koiran kanssa.

Talossa riittää aina tekemistä.

– Sehän huoli vanhassa talossa on, että mitä seuraavaksi. Olen monesti miettinyt, että miten helppoa olisi asua kerrostalossa.

– Aina olisi paljon kaikkea pientä tekemistä. Tänä kesänä olen korjannut kellarin rappuset. Ne alkoivat jo hajota.

– Tykkään kyllä käsillä tekemisestä, silloin kun on aikaa. Sellaisesta tekemisestä, missä käden jälki näkyy. Vaikka siivoamisesta.

Kaulanen on nuorena miehenä ollut rakennustöissä.

– Vasara pysyy kädessä.

Kirjoittaminen on käytännön tekemisen aikanakin mielessä.

– Asiat ovat koko ajan alitajunnassa. Mieli toimii sillä tavalla ja se on ihan hyvä niin.

Kaulanen on asunut Turtolassa kaksikymmentä vuotta. Tuo aika tuli heinäkuussa täyteen. Hän on syntynyt ja kasvanut ja elänyt Äkäslompolossa. Muutama vuosi on mennyt muualla, muun muassa kaksi vuotta opiskellen Savonlinnassa ja vielä vuosi jatko-opiskellen Rovaniemellä. Ensi keväänä tulee 50 vuotta ylioppilaaksi valmistumisesta. Lukion hän kävi Pellossa.

Luovuus ryöstäytyi

Eläköityminen töistä on muuttanut Kari Kaulasen päänsisäistä elämää.

– Nyt kun olen jäänyt eläkkeelle, niin luovuus on päässyt ryöstäytymään. Saatan yölläkin herätä miettimään jotakin laulua tai kirjoitusasiaa.

– Mieli on aivan selvästi vapautunut, kun ei ole mithään varsinaisia työpaineita. Kirjoittamisen aikaan saatoin yöllä herätä ja miettiä kirjaa, elää niiden kirjan henkilöiden elämää. Nyt kun kirja on tehty, niin nuo asiat liittyvät enemmänkin musiikkiin.

– Saman huomasin, kun olin opiskelemassa 1980-luvulla, niin silloin oli kanssa luova kausi. Mikhään ei sitä kahlinnut, eivät työhuolet tai eivätkä muutkaan huolet.

Riemuliiteristä kirja

Lehtityö on tuttua Kari Kaulaselle. Hän toimi Meän Tornionlaakson toimitusjohtajana ja toimittajana ja oli aikanaan myös tekemässä Kuukkeli-lehteä Ylläksellä vuodesta 1992 seuraavan vuosituhannen alkupuolelle saakka.

Lehtitöiden kiireellisyys on käytännössä jäänyt nyt eläkkeellä. Muutenkin tämä vaihe elämää tuntuu Kaulaselta hyvältä.

Kirjoittamista kuitenkin piisaa. Yksi syy luopua trilogian neljännestä osasta on se, että hänellä on kolme teosta työn alla.

Ensi keväänä ilmestyy Ylläksen Riemuliiteristä teos, jota hän tekee serkkunsa kanssa. Tämä legendaarinen paikka on äskettäin purettu. Kaulanen oli sitä aikanaan rakentamassa ja töissä siellä.

– Kun se on valmis, haluaisin kirjoittaa isänisäni tarinan ja sekä dekkarin, josta olen kirjoittanut jo aiemmin kolmanneksen.

Kitara on tärkeä

Kari Kaulasen talon tuvassa nököttää kitara.

– Se on ensimmäinen sähkökitara, mikä minulla on.

Kitaraa Kaulanen opetteli soittamaan jo 12-vuotiaana, mutta sellaisella instrumentilla, jossa kielet olivat korkealla ja varsin jäykät. Kaulanen ajatteli, ettei voi koskaan oppia soittamaan, kun ei edes kieliä jaksa painaa pohjaan. Hän luuli, että kaikki kitarat ovat sellaisia.

Lukiossa hän sitten viimeistään oppi soittamaan kitaraa ja lopulta hän oli neljä vuotta mukana tanssibändissä. Kiertue-elämä oli hauskaa. Kaulanen oli yhtyeen basisti.

Kaulasella on erinomainen sävelkorva ja vähän soittimen kuin soittimen omaksunta onnistuu.

– Ainoa musiikin opetus, mitä olen saanut, on kun koulussa opettaja näytti harmonilla C-duuriasteikon. Se on se lähtökohta.

Korvakuulolta Kaulanen on oppinut.

Musiikki on tärkeässä roolissa, mutta ehkä ei kuitenkaan niin tärkeää, että hän toivoo, ettei soittamista tarvitsisi tehdä koko aikaa. Kaulasen silmissä nimittäin on ongelmia ja pahimmillaan ne johtavat siihen, että näkö voi heikentyä pahastikin, sokeutumiseen asti. Sellainen tilanne ei vielä ole, ehkei koskaan.

– Mutta olen sanonut Minnalle, että sitten sellaisessa tilanteessa varmastikin soitan aamusta iltaan. En tee mitään muuta. Minä vain soitan.

Soittaminen liittyy Kaulasen trilogiaankin. Yksi hänen luomansa hahmo kirjoittaa teoksessa laulun, sävelen ja sanoituksen. Osa laulusta saatetaan kuulla kolmannen osan julkistamistilaisuudessa Turtolan Koulunmäellä. Kaulasen soittamana ja vaimon laulamana tietysti.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?