• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
  • Tilaushinnat
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Eeva ja Jaakko Tyni valmistautuvat Eevan 90-vuotispäivään. Koronan vuoksi juhlaa vietetään vain perhepiirissä.

YLITORNIO – Ensi viikolla 90 vuotta täyttävä Eeva Tyni (o.s. Vallo) on perusteellisesti ylitorniolainen. Kuluneiden vuosikymmenien aikana hän on asunut vain puolitoista vuotta poissa Ylitorniolta, senkin työn takia.

– Kävin yhteiskoulun Torniossa, mutta ei minusta siellä tullu mikhään. Sain töitä Postista, ja postivirkailijan piti käydä töissä vähän aikaa muualla. Mie olin ensin Taivalkoskella, Päätalon pitäjässä, ja sitten kolmen kuukauden postikurssilla Helsingissä.

Kun kurssit oli käyty, Eeva asettui postivirkailijaksi Ylitornion Postiin, joka sijaitsi siihen aikaan asemalla. Postinhoitajana työskenteli Hilma Aho.

– Ehdin olla Postin palveluksessa 40 vuotta, vähän enemmänkin. Se oli vaihtelevaa työtä – ei tullut päivä pitkäksi.

Mies junasta

Myöhemmin Posti muutti asemalta virastotaloon, missä on nykyään poliisilaitos. Sitä ennen juna ehti kuitenkin tuoda Eevalle miehen, taivalkoskelaisen Jaakko Tynin.

– Hän tuli junasta asemalle, Eeva kertoo.

Se on epäilemättä totta. Silti voi tietysti ihmetellä, miten Eevalle tarkoitettu mies ymmärsi hypätä junasta juuri Ylitornion asemalla, mutta onhan siihen olemassa selitys:

– Oli meillä jonkinlainen tuttavuus aikaisemmin, Eeva toteaa varovasti ja jatkaa:

– Tutustuin Jaakkoon Taivalkoskella, mutta emme me seurustelleet vielä silloin.

Myöhemmin kyllä seurusteltiin, ja seurustelu johti avioliittoon. Häitä juhlittiin juhannusaattona 1956.

Yhteiseen kotiin

Vaikka Eeva ja Jaakko olivat naimisissa, varsinainen yhteiselämä alkoi vasta runsasta vuotta myöhemmin. Jaakko muutti Ylitorniolle syksyllä 1957, mutta kävi välillä kylässä vaimonsa luona.

– Kännykkää ei ollut, eikä puhelintakaan, mutta kyllä me tietysti jonkin verran kirjoittelimme lyhyitä kirjeitä.

Se kieltämättä sopii postilaiselle.

Eeva hankki perheen ensimmäisen kodin, pienen vuokra-asunnon, silloisen Säästöpankin alakerrasta. Tilaa oli nykyajan mittapuun mukaan vähänlaisesti, sillä asuntoon kuului vain keittiö ja olohuone.

– Siinä sitten alettiin elämään yhteistä elämää, Eeva ja Jaakko toteavat.

Perhe kasvaa

Perhe kasvoi nopeaan tahtiin, ja asunto kävi yhtä nopeasti pieneksi. Vuonna 1958 syntyi Matti, 1959 Maija, 1960 Timo ja 1961 Saara. Vuonna 1963 valmistui perheen ikioma koti, jossa Eeva ja Jaakko asuvat edelleen.

– Saara oli pikkuinen kun taloa rakennettiin, ja hän ehti ihan joka paikkaan! Kerran hän oli kontannut laakonkia pitkin melkein rakennuksen katolle ennen kuin huomasin hänen puuhansa, Eeva muistelee.

Jaakko kävi pelastamassa pienen tutkimusmatkailijan, ja seikkailusta selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Uudessa kodissa perhe kasvoi vielä kahdella pienokaisella. Vuonna 1968 syntyi Eero ja yksitoista vuotta myöhemmin, 1979, kuopus Tuomo.

– Eeva oli silloin jo 49-vuotias, ja meidät lähetettiin lapsivesitutkimukseen Ouluun. Siellä täytettävissä lomakkeissa piti luvata, että tehdään abortti jos jotakin on vialla. Silloin päätimme, ettei tutkimusta tehdä, vaan lapsen annetaan kasvaa rauhassa, Jaakko kertoo.

Tilanne ei ollut aivan outo, sillä Eevan äitikin oli saanut nuorimmaisensa 49-vuotiaana. Sopiva leikkikaveri tuli Saaran tyttärestä, sillä hänellä ja Tuomolla on vain viisi vuotta ikäeroa.

– He ovat olleet aina kuin sisarukset.

Työ ja rakkaus

Eeva ja Jaakko eivät koskaan edes harkinneet asettuvansa Taivalkoskelle. Ylitornio oli varma valinta, sillä Eevalla oli Postin virka, kun taas Jaakko oli omien sanojensa mukaan ”viraton ja työtön mies”. Työ sanoi rakkaustarinan viimeisen sanan.

Ylitorniolla ei tarvinnut olla työttömänä eikä muutenkaan toimettomana. Jaakkoa haettiin kotoa töihin, ja hän oli muun muassa rakentamassa sitä virastotaloa, johon Posti siirtyi asemalta.

– Olin virastotalon rakennuksella, vuoden Shellillä, rakennustöissä, 11 vuotta meijerillä ja 22 vuotta Postissa. Sieltä jäin lopulta eläkkeelle, Jaakko luettelee.

Hyvä harrastuskin löytyi heti ensimmäisenä syksynä.

– Kävelin Alkkulanraittia syksyllä 1957, kun kanttori Paavo Seppänen pyöräili ohi, pysähtyi ja pyysi minua kuoroon. Minä lähdin ja olin kuorolaisena 60 vuotta eri kuoroissa: monessakin mieskuorossa, ruotsalais-suomalaisessa kamarikuorossa ja Tornioonkin tahdottiin.

Käsistään kätevät

Eevan lempiharrastus on ollut vuosikymmenten ajan kutominen, nimenomaan kangaspuilla kutominen. Puissa on syntynyt lähinnä mattoja, raanuja ja poppanoita. Jokainen lapsista on saanut oman raanunsa, ja on niitä riittänyt annettavaksi muillekin sukulaisille.

– Olen mie tietysti kutonut sukkia, lapasia, villapuseroita ja muuta tarpeellista lapsille, mutta kangaspuilla kutominen on ollut aina mieluisinta. Kävin neuvonta-asemalla kutomassa niin kauan kuin se oli Ylitorniolla.

Myös Jaakko on kätevä käsistään, ja hänellä on kellarissa oma pieni puutyöverstas. Sinne hän väittää vetäytyvänsä nimenomaan silloin, kun imuroinnin aika näyttää lähestyvän uhkaavasti.

– Olen sorvannut kynttilänjalkoja, valaisimia ja muuta pientä, hän toteaa vaatimattomasti.

Laulua ja puheenporinaa

Eevalla ja Jaakolla on ollut myös yhteinen harrastus, joka sai alkunsa Eevan kirkkoherralle antamasta lupauksesta.

– Ylitornion seurakunta on ollut aina minun hengellinen kotini, ja kun kirkkoherra pyysi, lupasin hänelle ottaa seurakunnan lähetyssihteerin tehtävät hoitaakseni, Eeva kertoo.

Eeva hoiti lähetyssihteerin pestiä kymmenen vuoden ajan, ja Jaakko oli siinä koko ajan hänen tukenaan.

– Jaakko on niin hyvä laulamaan, että häntä on tahdottu aina mukaan seurakunnan tilaisuuksiin. Hän esiintyi aina myös lähetys- ja ompeluilloissa, joita silloin oli tapana järjestää, Eeva kehuu.

Jaakko teki toisen puusepäntaitoisen miehen kanssa komeita puutähtiä lähetystyön hyväksi. Lähetystyön tukeminen oli Eevan ja Jaakon mieluisa yhteinen harrastus. Lähetysiltojen työnjakokin oli selvä: Eeva porisi ja Jaakko lauloi.

Myyntityöllä maailmalle

Eevan puheenlahjoista on ollut iloa muissakin yhteyksissä, sillä ne ovat lennättäneet pariskunnan eri puolille maailmaa. Eeva nimittäin myi Kotimaa-lehden tilauksia ja sai palkintomatkoja milloin minnekin. Jaakko pääsi mukaan omalla kustannuksellaan.

– Olemme olleet palkintomatkalla Pariisissa, Kreetalla, Kyproksella ja Gotlannissa. Sain aina tilauksia myytyä kun olen ollut niin kova puhumaan, mutta enää en jaksa. Vauhti loppuu, Eeva naurahtaa.

Palkintomatkat sytyttivät Eevassa ja Jaakossa matkakuumeen, jota on lääkitty yhdessä muun muassa Kreikassa, Amerikassa ja kolme kertaa Israelissa.

– Meillä on molemmilla sukulaisia Amerikassa, ja olemme käyneet tapaamassa heitä. Kerran eräässä isossa kaupassa joku mies tuli puhuttelemaan meitä, että ”täällähän puhutaan suomea”. Kävi ilmi, että hän oli Ylitorniolta!

Evakkoretkiä Ruotsiin ja Suomeen

Eeva ja Jaakko ovat kumpikin joutuneet lähtemään sodan aikaan kotoaan evakkoon. Eevan perhe päätyi rajan taakse Ruotsiin, mutta Jaakon perhe evakuoitiin Suomeen. Jaakko sai lähteä evakkoon kahteenkin otteeseen.

– Aluksi se evakkoreissu tuntui mukavalta, sillä pääsin ensimmäistä kertaa auton kyytiin. Ei se tuntunut mukavalta kovin pitkään, sillä matkustimme kuorma-auton lavalla, Jaakko muistelee.

Eeva tuli isänsä kanssa Ruotsista Ylitorniolle katsomaan, onko Vallon talo poltettu. Kun talo oli edelleen pystyssä, Eeva jäi kotiin tekemään läskisoosia.

– Ylitornio jätettiin polttamatta, sillä polttamisesta määräävä upseeri ystävystyi asuintalonsa asukkaitten kanssa niin, että halusi säästää koko kylän tulelta. Myöhemmin kyseinen upseeri loikkasi Ruotsiin ja hänet soudettiin veneellä Tornionjoen yli.

Eevakin vei saksalaisia soutamalla Ruotsin puolelle.

– He olivat oikein kilttejä ja antoivat isoja pusseja karkkia…

Rauhallista arkea ja juhlaa

Eevan ja Jaakon kuudesta lapsesta puolet asuu Ylitorniolla, ja loput on ripoteltu Rovaniemelle, Kemiin ja Ouluun. Lapsenlapsia on kymmenen ja lapsenlapsenlapsiakin jo täysi tusina.

– Elämä on ollut rauhallista, ja se johtuu varmaan siitä, että Jaakko on niin rauhallinen, Eeva arvelee ja jatkaa:

– Joskus mie tahdon Jaakkoa laulamaan minulle, mutta hän sanoo, ettei se kukkokaan käskien laula…

Ehkä pitäisi, sillä ääni pysyy kunnossa laulamalla. Jos samalla voi vielä ilahduttaa vaimoa, pelissä on ainoastaan voittajia! Eiköhän Eeva saa kuulla toivomiaan lauluja ainakin syntymäpäivänsä aamuna.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?