• Hakki Pilke
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Tarjan kutsumuksena on ollut jakaa iloa ja syviä tunteita laulujensa kautta. Hän on ollut uskollinen elämäntehtävälleen vuosikymmenien ajan.

PELLO – Meän Tarja, Tarja Ylitalo täytti viime viikolla 70 vuotta. Sydämeltään laulaja on edelleen sama lapsenmielinen, aito ja vakavasti omaan ammattiinsa suhtautuva taiteilija kuin hän oli noin kymmenvuotiaanakin valmistautuessaan ensimmäiseen taidekilpailuunsa.

– Luin Pohjolan Sanomista Mirjam Kälkäjän runoja. Opettelin ulkoa koulujen väliseen kisaan hänen pitkän runonsa Kotipolulla.

Ensimmäisistä kisoistaan Tarja nappasi voitot laulusta, runonlausunnasta ja kuvaamataidosta. Sisäinen palo esiintyä ja jakaa yleisölle iloa ja kokemuksia oli syttynyt.

Myönteistä huomiota

Koulujen välisen kulttuurikilpailun voitot eivät suinkaan olleet Tarjan ensikosketus taidealalle.

Perheen keskimmäisenä lapsena hän koki jääneensä ehkä hieman vähemmälle huomiolle kuin toiset sisarukset.

Tarja oli noin nelivuotias, kun hän esiintyi vanhempiensa työpaikan, Veitsiluodon sahan joulujuhlassa Lieksassa.

– Menin istumaan joulupukin syliin ja lauloin Joulupukki ja Joulupuu on rakennettu. Veli joutui hakemaan minut lavalta pois.

Huomion saaminen tuntui luontevalta, eikä se edelleenkään tunnu kiusalliselta.

Työtä pienestä pitäen

Tarjan lapsuuden perhe ei harrastanut musiikkia. 

Sahan palettua perhe muutti työn perässä Kemiin 1950-luvun puolivälissä.

– Isällä oli myöhemmin oma sepänpaja ja autokorjaamo. Äitini otti hoiviinsa tätini karjan. Olen kiitollinen, että opin jo tuolloin tekemään töitä. Teimme heinätöitä porukalla.

Harjoittelu ja jatkuva itsensä kehittäminen ovat taiteilijankin työn peruselementtejä.

– Olen aina valmistautunut ja tehnyt ennakkotyöt saadakseni valmiuksia uusia työmahdollisuuksia varten.

Nöyryyttä ja kuuliaisuutta

Tarja edustaa ikäluokkaa, jolle vanhempien sana oli laki. Hän halusi osallistua teininä Kemin kaupungin teatterin musiikkinäytelmään Tuhkimo ja kysyi äidiltään luvan osallistua karsintoihin.

– Pyysin ja sain häneltä luvan ja linja-autorahan Liedakkalasta Kemiin.

Hän selvitti karsinnan ja näytteli Tuhkimon toista pahaa sisarpuolta.

Tarjaa kiinnosti lähteä opiskelemaan teatterikouluun. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että ensin on hyvä hankkia ”oikea” ammatti.

– Sitten kun olisin tienannut omaa rahaa, he kehottivat hankkimaan alan parhaat opettajat ja toteuttamaan omia haaveitani.

Nöyryys ja oppimisen halu näkyivät Tarjan varsinaisen taiteilijauran alkuvaiheessakin.

– Sain oppia ja neuvoja huippuartisteilta. Napitin silmät jukelissa heidän esiintymisiään.

Tarjalla oli viiden vuoden sopimus Toivo Kärjen talliin, mutta hän valitsi toisin.

– Ammattikoulua oli pari vuotta jäljellä, joten en lopulta koskaan esiintynyt Kärjen tallissa.

Nuorella artistilla oli ammattikoulun aikanakin säännöllisesti esiintymisiä Tuomo Ylitalon ja Intro-orkesterin kanssa pohjoisen tanssipaikoilla.

– Nautin siitä, mitä meillä oli oman orkesterimme kanssa. Sitä paitsi olin rakastunut Tuomoon.

Taaksepäin katsoessaan Tarja on kiitollinen siitä, että on saanut olla ”itseään parempien ja osaavampien” ihmisten avustamana.

– Se on iso kiitos! Mutta se on kiitos myös itselleni, että olen ollut kuuliainen ja uskollinen omalle kutsumukselleni.

Neiti Fortunaa otsatukasta

Tarja on osallistunut lukuisiin laulukilpailuihin uransa alkuaikoina. Niistä tuli kotiin tuomisina voittoja voittojen perään.

Sanotaan, ettei Neiti Fortunalla ole takatukkaa. Ihmisen tulee tarttua annettuun tilaisuuteen, eikä jäädä katumaan tekemättä jääneitä päätöksiä.

Tarjalle ja Introlle tälläinen onnenkantamoinen oli Matin ja Tepon konsertti Ponnen urheilutalolla 1970-luvun loppupuolella. 

Tarja ja Intro esittivät heidän lämmittelybändinään rovaniemeläisen Seppo Leinon lappilaisille orkestereille säveltämiä kappaleita.

– Matti ja Teppo kysyivät, haluaisinko heidän talliinsa. Kutsuja sateli useampaan talliin. Tuli valinnan vaikeus.

Ohjelmatoimisto Polarartists otti Tarjaan yhteyttä. Orkesterille tuli nopean päätöksenteon paikka.

– Meillä oli haave tehdä yhdessä eli minä, Tuomo ja hänen veljensä Eero ja Lasse.

Päätös tyhjensi koko pajatson.

– Mietimme illan ja yön. Seuraavana aamuna keikkakalenterimme oli täysi. Olimme helppo ja valmis myytävä.

Suosion paistetta

Keittäjän töiden jättäminen ja heittäytyminen elämään omaa unelmaa oli jännittävää.

– Oltiinhan me niin hinguttu sitä. Työnäkin se oli tuttua, mutta periaatteessa vain homma hommien joukossa.

Valtava suosio hämmensi aplodeihin tottunutta solistia.

– Oli ihmeellistä, että ihmisiä tuli rinkiin ympärilleni. He halusivat kosketella ja sanoa käsipäivää.

Tarja sai fanipostia, kortteja ja kirjeitä, jakoi nimikirjoituksia ja esiintyi televisiossa ja radiossa.

Orkesteri teki yli 30 keikkaa kuukaudessa. Välillä keikalta toiselle lennettiin yksityiskoneella.

– Elimme kuin sukellusveneessä. Yövyimme keikkabussissa, ja keitimme siellä ruuankin. Se oli oikeaa työtä, jonka halusimme tehdä mahdollisimman hyvin.

Kauno Kaulanen ja Kalervo Vanha liittyivät mukaan myöhemmin samaan ”perheeseen”.

– Luimme toistemme ajatuksetkin. Jos jokin välillä rassasi, selvitimme asian.

Palveluammatissa

Laulajan ammatti on mitä suurimmassa määrin ihmissuhdeammatti. 

Tarja haluaa jakaa laulujensa kautta huomiota konserttiin saapuneille ihmisille.

– On tärkeää huomioida laulujen vaikutus yleisöön. Lavalta nimittäin näkee kaiken.

Ihmisillä on toisinaan tarve kertoa jälkikäteen, mikä heitä on lauluissa koskettanut. Mukaan on mahtunut hyvin traagisia elämänkohtaloita.

– Eräs äiti pyysi meitä laulamaan puhelimessa hänen poikansa hautajaisissa monia koskettaneen laulun Mua kuule, äiti.

Ulkonäkö osa ammattitaitoa

Laulajalle ulkonäkö on yksi tärkeä osa ammattia.

Tarja kertoo katsoneensa sivusta, kuinka esimerkiksi Marion Rung ja Paula Koivuniemi toimivat lavalla ja takahuoneessa.

– He vaihtoivat asuja, korjasivat meikkejään ja tarkkailivat, ettei sukkahousuissa ollut silmäpakoa.

Hän sai aikoinaan ohjeen, jota on sittemmin noudattanut.

– Ei se tee pahaa, että korostaa Luojan antamia kauniita piirteitä.

Naisartistille meikkaus ja asut ovat osa lavakarismaa.

– Kehräsin sillä kaikella esiintyjäfiilingin. Siitä se lähti. Se oli työtäni.

Esiintymisen jälkeen vasta keikkabussissa pystyi riisumaan ammatin harteiltaan.

Kuvia ei kumarreta

Tarjan taiteilijapersoonan ulkoisesti leimaavimpia piirteitä ovat aitous, elämänmyönteisyys sekä hyvä itsetuntemus.

– Olen saanut paljon palautetta reippaudestani ja iloisuudestani, jotka välittyvät yleisölle laulujen kautta.

Varsinainen sykäys itsetuntemukseen tuli jo Kemin kaupunginteatterin nuorisolinjalla, jolla Tarja näytteli ammattikouluaikoinaan.

– Se oli oikea ihmisyyden koulu. Ohjaajat ruotivat lempeästi ja sydämellisesti jokaisen nuoren lahjoja ja kykyjä.

Aika Kemin teatterissa opetti Tarjalle, ettei itseään tarvitse hävetä.

– On turha pelätä toisia ihmisiä. Presidentti tai kuningas, hekin ovat vain ihmisiä.

Suruharsoja

Vaikka laulajan elämä vaikuttaa ikuiselta paisteelta, sen vastinpari Tarjan elämässä on suru.

Hänen matkakumppaninaan oli koko 2010-luvun ajan hellittämätön krooninen kipu, joka pakotti Tarjan jättämään esiintymislavat lähes kokonaan.

– Itken ja käyn syvällisesti läpi elämäni murheita.

Luonto on Tarjalle kuin terapiahuone. Hän kokee olevansa vahvasti osa luontoa. Erityisesti raskaina hetkinä hän haluaa lähteä ulos hiihtämään tai kävelemään.

– Porisen luonnossa asioita pääni ulkopuolelle. Siellä syntyy oivalluksia, ja saan uusia näkökulmia. Solmut aukeavat.

Nyt kipu on hellittänyt, ja katse on jälleen kohti tulevaisuutta.

Musiikkia ikä kaikki

Musiikki merkitsee Tarjalle enenevässä määrin tunnetiloja. Se on auttanut ymmärtämään tunteita ja hallitsemaan niitä.

– Pitkän kipujakson aikana se auttoi minua kestämään.

Paitsi laulamista ja sen treenaamista Tarja on alkanut itsekin opetella soittamaan. Hän ottaa pianotunteja ja soitti kolme vuotta trumpettia musiikkiopistossa.

– Havahduin siihen, että olisi kiva säestää itseäni vaikka huuliharpulla tai kaksirivisellä hanurilla.

Vaikka Tarjan omin musiikin ala on ollut tanssimusiikki, hän on ihastunut myös klassiseen laulumusiikkiin.

– Sen kautta saan hyvin esiin värejä ja erilaisia tunnetiloja.

Ei koskaan valmis

Kun Tarja sai ensimmäisen onnittelukortin, jota koristi numero 70, hän havahtui. Hänen äitinsä kuoli ennen 70-vuotispäiväänsä, isä ja veli tätäkin nuorempina.

– Mietin, tarviiko minulla olla unelmia, vai riittäisikö, että nautin työmme tuloksista.

Vaakakupin toisessa päässä, vastapainona esiintymisille olisi mahdollisuus enenevään vapaa-aikaan, luonnossa liikkumiseen ja ystävien kohtaamiseen.

Tarja valitsi persoonalleen tyypillisesti, että taiteilijan on aina hyvä hankkia uusia valmiuksia. Hänen päätöksensä kumpuaa jo lapsuudessa saadusta oivalluksesta. Mielihyvä syntyy siitä, kun pystyy tekemään ja toimimaan.

– Laulaja Vera Teleniuskin syttyi tähdeksi korkeassa iässä. Taiteilija ei voi jäädä eläkkeelle.

Tärkeintä on rakkaus

Raamatun mukaan rakkaus on suurempi kuin vahvinkaan usko ja toivo. Tarjan elämän syvin voima on rakkaus.

– Jumala antaa minulle rakkautta. Saan antaa sitä vastalahjana ylöspäin ja eteenpäin.

Kokemansa rakkauden valossa Tarja on saanut säilyttää lapsenmielisyytensä läpi menestyksen ja tummienkin vesien, yhdessä Tuomonsa kanssa.

Pyöreitä vuosia täyttäessä mieli usein katsahtaa sekä menneeseen että tavoittelee huomista.

– Mikähän se on sisälläni, joka pyrkii ulos? Olen hakenut vastausta siihen, mitä on olla aikuinen, mutta olen antanut periksi. Se ei kerta kaikkiaan kirkastu minulle.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?