• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Raija Hanhilahti haluaa oppia perinteisiä taitoja. Kehrääminen alkaa vähitellen sujua.

HAAPAKOSKI – Maaseutu on kutsunut Raija Hanhilahtea aina. Hän vietti lapsuutensa maalla ja nuoruutensakin melkein – Vammala oli turvallinen pikkukaupunki. Joitakin vuosia sitten hänen mutkitteleva polkunsa toi hänet Haapakoskelle. Maalle, ehdottomasti.

– Isä oli agrologi, ja sain häneltä kipinän maanviljelykseen. Kun vanhempani erosivat, muutin äidin kanssa kaupunkiin, mutta kirjoitettuani ylioppilaaksi hakeuduin opiskelemaan maamieskouluun.

Maaseutuoppilaitoksessa Raija kohtasi tulevan miehensä, ja niinhän siinä kävi, että maaseutu kutsui jälleen.

– Menin naimisiin ja muutin Urjalaan, missä kasvatin kolme tytärtämme aikuisiksi.

Kun tyttäret kuopusta lukuun ottamatta olivat lentäneet pesästä, tuli myös Raijan aika lähteä. Talonsa hän myi vanhimmalle tyttärelleen.

– Sain jättää kaiken, ei tarvinnut tehdä loppusiivousta! Tosin se on kostautunut myöhemmin: aina kun käyn siellä, saan mukaani muutaman laatikollisen tavaraa. Käyn ne sitten kotona läpi ja hävitän tarpeettomat.

Viljelijästä rakentajaksi

Aluksi Raijan matka suuntautui Vihtiin, missä hän tarttui uuden elämänkumppaninsa Tarmon kanssa maanviljelyn sijaan rakennushommiin.

– Ostimme tontin, rakensimme talon, teimme pihaan perusistutukset ja myimme sen. Pystyimme tekemään kaiken aika lailla itse maansiirtotöitä myöten, sillä Tarmo hankki itselleen kaivurin. Talo piti kuitenkin saada aina myytyä ennen kuin saatoimme aloittaa uuden hankkeen, sillä ei meillä ollut kauheasti rahaa.

Tilivälit olivat nykykielellä sanottuna haasteelliset, sillä toisinaan talo kävi kaupaksi viikossa, toisinaan sitä jouduttiin myymään vuosi. Vähitellen haasteet lisääntyivät muistakin syistä.

– Elanto tuli talojen rakentamisesta, mutta sääntöjä tuli koko ajan lisää ja vastuut lisääntyivät. Rakentaja oli kymmenen vuotta vastuussa talosta, ellei ollut itse asunut siinä. Lisäksi ihmiset alkoivat siirtyä enenevässä määrin pakettitaloihin.

Rajaehtoina välimatka ja kalastusmahdollisuudet

Raija ja Tarmo pohtivat tulevaisuutta niin että savu punoi korvista, mutta pohdinta tuotti myös tulosta.

– Nautimme molemmat ulkoilusta ja luonnossa liikkumisesta. Niinpä päätimme toteuttaa yhden haaveen ja muuttaa pohjoiseen ennen kuin olemme liian vanhoja liikkumaan.

Sopivaa paikkaa etsittiin tietyin rajauksin. Tarmon tytär halusi aloittaa lukion paikassa, jossa hän voi suorittaa ylioppilastutkinnon lisäksi kondiittorin tutkinnon. Se paikka oli Torniossa.

– Meille oli tärkeää, että lähellä on hyvät kalastusmahdollisuudet, tyttärelle taas Ylitornio oli kipurajalla kulkemista ajatellen. Tyttö asui kanssamme neljä vuotta ja suoritti molemmat tutkinnot. Nykyään hän viljelee veljensä kanssa maata Pudasjärvellä.

Koti tarvitsee kasvimaan

Raija ja Tarmo ovat asuneet Haapakoskella jo pitkään. Alkuaikoina molemmat kävivät töissä, mutta nykyään Raija nauttii jo eläkepäivistä moninaisten harrastustensa parissa.

– Minulla on ollut kasvimaa aina, kun se on vain ollut mahdollista. Nautin siitä, että saan möyriä maata ja kasvattaa kaikenlaista syötävää.

Raijan kasvimaassa kasvaa vaikka mitä: kurpitsoita, lehtikaalia, mangoldia, tavallisia juurikasveja, papuja, herneitä, eri lajeja punaisia perunoita ja tietysti salaatteja ja mausteyrttejä.

– Viime vuonna joku öttiäinen verotti kasvimaata, mutta minulle jäi vähän arvoitukseksi, mikä se lopulta oli.

Viljelykset tuottavat hyvää ravintoa talven tarpeisiin.

– Teen aika usein ruokaa wokkaamalla, ja käytän siihen värikkäitä mangoldeja. Ne näyttävät kivalta, vaikka loppujen lopuksi ne eivät ole kovin voimakkaan makuisia.

Ruoka tulee luonnosta

Raijan mielestä on sääli, että ihmiset ovat etääntyneet luonnosta. Ymmärrys ruuan alkuperästä on kadonnut.

– Nykyään puhutaan paljon vegaaniruuasta. Se ei ole ollenkaan huono asia, mutta pahimmissa tapauksissa se näyttää johtavan täysin teollisesti valmistettuun ruokaan, kun lihalle yritetään keksiä korvaavia aineita.

”Korvaavat aineet” ovat toisinaan hieman arveluttavia jo ajatuksen tasolla.

– Kaikki ruoka tulee maasta auringon ja veden voimalla, vaikka se tahtoo unohtua nykyajan ihmisiltä. Jos halutaan laadukkaampia proteiineja, syödään kalaa, lihaa, maitotuotteita tai kananmunia.

Hortoilua lähimaastossa

Puutarhaviljelyn lisäksi Raija on harrastanut jo vuosien ajan hortoilua eli villien luonnonkasvien hyötykäyttöä. Ruokapöytään päätyvät muodossa tai toisessa nokkoset, jauhosavikat, horsmat ja monet muut herkut.

Myös sienestys kuuluu Raijan harrastuksiin.

– Yritän opetella tunnistamaan joka vuosi yhden uuden sienen. Viime syksyn sieni oli hallavahakas, jota löytyi vallan mukavasti.

Puutarhaviljely, hortoilu, marjastus, sienestys ja kalastus ovat osia kokonaisuudesta, joka merkitsee Raijalle paljon.

– Haluan oppia perinteisiä käsillä tekemisen taitoja, sillä en halua olla avuton enkä riippuvainen. Opettelen parhaillaan kehräämistä ja seuraavaksi on vuorossa kasveilla värjääminen. Olen kokeillut myös saippuan tekemistä, ja sekin on tosi mielenkiintoista, Raija hehkuttaa.

Leipää ja kierrätystä

Raijan tytär harrastaa juurileivontaa, ja siinä on yksi Raijan tulevaisuuden oppiläksyistä.

– Hän on tuonut minulle muutaman kerran juurenalun, mutta se on toistaiseksi unohtunut jääkaappiin liian pitkäksi aikaa… Ehdotan hänelle, että hän toisi taas juurta kun tulee seuraavan kerran käymään. Samalla reissulla hän voisi opettaa minut leipomaan, Raija suunnittelee.

Nykyisen kodin pihapiirissä on vielä niin sanottu vanha puoli, joka odottaa kunnostamista. Kun sen aika tulee, Raijalla on kosolti suunnitelmia sen käyttöön: siitä tulee hänelle harrastustila, sillä Tarmo on ominut autotallin itselleen.

– Ostin 80 eurolla kangaspuut Ruotsista ja sain kaupanpäällisiksi kaksi kassillista pirtoja ja sukkuloita. Lisäksi kauppaan kuuluivat pienet pöytäkangaspuut ja jopa pöytä niiden alle! Olen leikannut jo aika paljon matonkuteita.

– Ei pitäisi ostaa aina uutta. Kun puhutaan hiilijalanjäljestä, puhutaan yleensä aina ruuasta tai liikenteestä eikä huomata, että vaatteistakin syntyy aikamoinen hiilikuorma.

Metrikaupalla mattoja

Mattojen kutomisesta Raija innostui toden teolla odottaessaan toista lastaan.

– Äitini löysi silloisen talomme piharakennuksen vintiltä vanhat kangaspuut. En oikein uskonut, että niistä olisi mihinkään, mutta äiti raahasi ne ulos, pesi ja totesi, että kaikki osat ovat tallella. Myöhemmin hän soitti minulle, että osta loimi, hän tulee laittamaan sen päälle. Siitä se lähti. Ostin 15 metrin loimen ja aloin kutoa mattoja.

Kuopustaan Alinaa odottaessaan Raija kutoa jytisteli entistä innokkaammin: mattoja syntyi peräti 30 metriä. Tytär piti syntyessään nyrkkejä korvillaan…

– Arvaa, miltä tuntui kun hän kääntyili vatsassa!

Lisää mattoja lienee luvassa sitten kun kangaspuut saadaan pystyyn – ellei Raija ole siihen mennessä ehtinyt kehrätä pukukankaaseen tai matkahuopaan tarvittavaa lankamäärää.

Siinä vaiheessa omavaraisuus alkaa olla jo aika hyvällä mallilla.

Kalaretkiä Norjaan

Kalastus on ollut aina Raijalle ja Tarmolle mieluisa harrastus, ja he ovat kulkeneet paljon kalassa esimerkiksi Pohjois-Norjassa. Niin kauas ei tosin tarvitsisi lähteä, sillä nykyinen koti sijaitsee aivan Tengeliöjoen rannalla.

– Tulva-aikana voisi onkia vaikka olohuoneen ikkunasta!

Koronarajoitukset harmittavat Raijaa erityisesti kalastusta ajatellen. Hän epäilee tulevansa liian vanhaksi kalareissuille, mikäli nykyinen tilanne jatkuu pitkään.

– Norjassa ei saa poiketa moottorikelkkaurilta ja niiden läheisyydessä olevat järvet ovat yleensä hyvin kalastettuja. Me ratkaisimme ongelman niin, että pistimme sukset jalkaan, Tarmo sitoi ahkion vyölleen, minä nostin rinkan selkään ja sitten hiihdimme semmoisen 15–20 kilometriä rauhallisempaan paikkaan. Siellä sai olla viikon rauhassa.

Pakoon kiirettä

Raija ja Tarmo muuttivat aikoinaan pohjoiseen pakoon etelän kiirettä – ja tietysti katsomaan lunta.

– Tykkään lumesta. Nautin lapsena kylmistä talvista, ja odotan nytkin koko ajan kunnon pakkasia, sellaisia että nenäkarvat jäätyvät.

Perheen urheilullinen koira Vellu vie Raijan aamuin illoin lenkille jokivarteen tehtyä kelkanjälkeä pitkin. Kävelyllä voi imeä itseensä maaseudun rauhaa ja puhdasta ilmaa.

– Silloin tulee nautittua aamu- ja iltahetkistä, sinisestä hämärästä, jäniksen, ketun, kärpän tai lumikon ja metsäkauriin jäljistä.

Se kuulostaa aika kiireettömältä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?