• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Lahjamaria ja Marcus ovat eläneet tiiviissä yhteydessä luontoon.

PELLO – Elämä viskasi kuin arpapelissä Lahjamaria Rannikko-Ekströmin ja Marcus Ekströmin Torniojoen törmälle vuosi sitten maaliskuussa. Rovaniemeltä ostettu koti paljastui hometaloksi. Pariskunnan oli käännettävä elämässään uusi sivu.

– Pello oli meille vieras paikka, paitsi että poikani sattui syntymään ennenaikaisesti Pellon synnytysosastolla viettäessämme täällä juhannusta 1970-luvun alussa. Muistan vieläkin, kuinka ihana ja viisas kätilö täällä oli, Lahjamaria muistelee.

Mistä on pienet tytöt tehty

Kun näkee Lahjamarian ja puhuu hetken hänen kanssaan, nousee mieleen lasten loru Mistä on pienet tytöt tehty. Lorun mukaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. 

Lahjamaria on mitä ilmeisimmin tehty niistä lisättynä ripauksilla yrttejä, marjoja, perhosia ja suoraa puheenpartta.

Polveileva haastattelu alkaa kuivattuja väinönputkenjuuria pureskellessa. Liedellä porisee tyrnipensaiden lehtiä ja kaarnaa sekä puuroa kokonaisista luomuohranjyvistä.

– Väinönputki auttaa kaikkeen!

– Siitä on mainintoja erään italialaisen retkikunnan matkaltakin kohti Nordkappia vuonna 1799, Marcus jatkaa.

Keittiön pöydän ääressä istuva Marcus herättää puolestaan ajatuksen filosofisesta ja lempeästä Nuuskamuikkusesta.

Kuten useissa suomalaisissa perheissä, niin heilläkin vaimolle on suotu kerkeämmät kielenkantimet.

Lapsuuden kisailut keskellä Helsinkiä...

Marcuksen lapsuuden leikit leikittiin Helsingin keskustassa. Sota katkaisi ne. Marcus lähetettiin siskonsa kanssa sotalapseksi Ruotsiin.

– Palattuani en osannut sanaakaan suomea. Kävimme siskon kanssa ruotsinkielisen koulun. Suomenkieli palasi vasta armeijassa Kauhavan ilmasotakoulussa.

Marcus kertoo olleensa urheiluhullu nuoresta lähtien. Helsingin olympialaiset olivat nuorelle miehelle kultakaivos.

– Alivuokralaisemme oli töissä olympiatoimistolla. Hän järjesti vapaalippuja haluamiini kilpailuihin. Kaverit olivat katkeria, kun keräsin Käpylän olympiakylässä kisaajien nimmareita.

… ja Ranuan Laivalan kylällä

Lahjamarian lapsuus soljui Ranuan Laivalassa aina siihen asti, kun hän täytti 11 vuotta.

– Muutin silloin isosiskoni perheen luo Rovaniemelle.

Sisko muutti kuitenkin Ranualle, mikä ei ollut Lahjamarialle lainkaan mieluista.

– Vitsi, kun se oli ankeaa!

Yksi Lahjamarian ja Marcuksen elämän juuri on edelleen samoissa Laivalan maisemissa. Elämä kun sulkee joskus avaamiaan ympyröitä.

Kutsumuksena ihmisen hoitaminen

Lahjamarian kutsumus on ollut kymmeniä vuosia ihmisen hoitaminen. Se on saanut vuosien saatossa erilaisia muotoja ja painotuksia, mutta avun tarjoaminen on kirjoitettu hänen sydämeensä.

– Kävin 1970-luvulla kosmetologikoulun Kemijärvellä. Sen jälkeen ostin sieltä hoitolan. Myöhemmin opetin itse samassa koulussa.

Ala osoittautui hyväksi valinnaksi. Luonnonkosmetiikka kiinnosti Lahjamariaa jo tuolloin. Hän teki itsekin hoitoaineita yrteistä.

Lahjamaria halusi päästä syvemmälle ihmisen auttamiseen. Hän aloitti lymfaterapia-opinnot kuulun saksalaisen lymfaterapiakouluttaja Helma Sauerin opissa.

Hoitomuoto osoittautui teknisesti hyvin haastavaksi oppia. Terapeutin tulee oppia ”näkemään” asiakkaan imunesteiden kierto sormillaan.

– Itkeä märsäsin, kun tuntui, etten ikinä opi. Meni viisi vuotta, ennen kun opin sen kunnolla.

Rakastin sitä työtä eniten.

Lymfaterapiakoulutusta seurasivat jalkahoitajan erikoistumisopinnot, vyöhyketerapeutin ja aromaterapian sekä meikkitaiteilijan opinnot.

Hengästyttävän laajan opiskelukokonaisuuden lisäksi Lahjamaria opiskeli vielä homeopaatiksi.

– Minua surettaa, että homeopatiasta on tehty uskomustiedettä. Se on vaativa ja vaikea, mutta osaavissa käsissä todella toimiva hoitomuoto. Homeopatian avulla olen itsekin selvinnyt.

Lahjamarialla oli oma hoitola Rovaniemellä. Se oli alallaan maamme huippua muun muassa tuohon aikaan harvinaisine turvehoitoineen.

– Se oli oma unelmani. Yli 40 vuoden työura päättyi hoitolani tulipaloon. Samalla terveyteni petti.

Armeijasta armeijaan ja eläkkeelle

Marcuksen polku on ollut ulkonaisesti suorempi kuin vaimonsa.

Ennen armeijaan menoa hän työskenteli konttorikonemekaanikkona Helsingissä.

– Muutto Helsingistä Kauhavalle tuntui aluksi ankealta, mutta toisaalta halusin Helsingistä pois.

Armeijan peruskoulutuksen jälkeen hänelle tarjoutui mahdollisuus jäädä töihin Kauhavan ilmasotakouluun.

– Työskentelin lentokonemekaanikkona. Se oli siistiä ja kevyttä työtä.

Lappi veti miestä lähtemättömästi puoleensa, sillä hän oli käynyt Ilmavoimien majalla Lemmenjoella vuodesta 1968 lähtien.

– Se oli kuin toinen koti.

Marcus jäi eläkkeelle 45-vuotiaana vuonna 1987. Se oli käännekohta.

– Tein ystäväni kanssa ensimmäisen kultavarauksen seuraavana vuonna. Neljä vuotta myöhemmin muutin Ivaloon.

Kaksi polkua risteää

Lahjamaria veti 1990-luvulla itämaisen tanssin kursseja Lapin kansalaisopistoissa.

Hän kävi Ivalossakin säännöllisesti kurssin tiimoilta.

Erään kurssin jälkeen hän meni syömään illalla hotellin ravintolaan, vaikka oli ajatellut aluksi tilata ruuan huoneeseensa.

– Tuli fiilis, että menen kuitenkin ruokasaliin syömään, mutta syrjäiseen nurkkaan.

Marcus oli seurannut baaritiskiltä, miten niin hoikka nainen voi syödä niin paljon.

– Marcus tuli pöytääni. Ajattelin, että kuka tollo sieltä tulee, ja möläytin jotain. Sitten vain katsoin hänen silmiään!

Mies esitteli itsensä kullankaivajaksi.

– Mietin, että yrittääköhän tehdä vaikutuksen. Kullankaivajiin kun yleisesti liitetään vähän epämääräisiä piirteitä. Mikään niistä ei istunut Marcukseen.

Lahjamarian kysyessä, milloin ensi tapaaminen tapahtui, Marcus vastaa kuin tietosanakirjasta: 2.10.1995.

Ensimmäisen tapaamisen päätteeksi Marcus kirjoitti Lahjamarian puhelinnumeron ylös 50 markan seteliin. Se on edelleen tallessa.

Yhdessä kultamaille

Marcus asui Ivalossa, Lahjamaria Rovaniemellä. Marcus muutti Rovaniemelle yhteiseen kotiin, mutta heidän varsinainen kotinsa oli Lemmenjoella Marcuksen ja seitsemän muun osakkaan omalla kaivospiirillä.

– Anoimme valtiolta maata 4,5 hehtaaria kaivospiiriä varten. Maa-ala sijaitsi kahden puron risteyksessä.

Paikka oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Auto oli jätettävä Lemmenjoen kylään Njurga-lahdessa. Sieltä matka jatkui 25 kilometriä jokiveneellä ylävirtaan. Loput kymmenen kilometriä perille piti kävellä erämaan ja tunturien halki.

Paikalla oli aluksi pikkuinen mökki, vaja ja telttasauna. Myöhemmin pariskunta rakensi sinne vielä isomman hirsimökin.

– Telttasauna oli puron varrella. Siinä oli maalattia. Voi vietävä, miten ihana se oli!

Pariskunta asui puolet vuodesta erämaassa, vaikka toinen koti pysyi Rovaniemellä.

– Elimme siellä huhti-toukokuusta syys-lokakuulle. Sen lisäksi vietimme siellä joulut ja uudetvuodet ja pääsiäiset.

Elämäntapana kullan huuhtominen

Pitkäaikainen kullanhuuhdonta edellyttää tiettyä luonnetta.

– Se on elämäntapa. Olimme aamusta iltaan ja kesäisin yöhönkin kaivoksella.

Koska pariskunnan kaivospiiri oli hankalan kulkumatkan päässä, kaikki tarvittavat tavarat muonaa myöten vietiin sinne talvisin moottorikelkalla.

Työnkuva pähkinänkuoressa oli hiekan kauhomista lapiolla ränniin. Purosta johdettu vesi laskettiin virtaamaan sitä kautta. Parhaimpina päivinä hiekkaa kauhottiin jopa nelisen kuutiota.

– Raskaampi aines tippuu rännissä olevien rihlojen läpi sen pohjalla olevan samettikankaan päälle. Kevyempi aines jatkaa matkaansa rännissä eteenpäin.

Lahjamarian tehtävänä oli pestä tiskiharjalla hakulla peruskalliosta louhittuja kiviä, että niissä mahdollisesti olevat kultahiput saadaan talteen.

– Peruskallion halkeamat ovat kuin luonnonrihloja. Tiskiharjoja kului!

Paitsi kultahippujen löytyminen päivän parhaita hetkiä olivat myös granaattikiven ja korundin löytyminen kiviaineksen seasta.

– Korundista tulee upea tähti, kun sen hioo.

Orvokkeja, yrttikursseja ja Täplä-tammukka

Koska eläminen erämaassa oli elämäntapa, se piti sisällään paljon muutakin kuin kullanhuuhdontaa.

– Teimme välillä retkiä. Marcuksella oli jahtikaverina itäsiperianlaikamme Santtu. Hän oli välillä lintumetillä tunturissa kolmekin viikkoa.

Kaivospiirissä oli kahdeksan osakasta. Elämä oli siten yhteisöllistä. Mukana oli lapsiperheitäkin.

– Meillä oli yhteisössä erilaisia juhlia. Järjestin vieraille yrttikursseja ja turvesaunoja.

Orvokit kukkivat mökin ikkunalaudoilla.

Mökin viereisessä purossa eleli vuosia lähes kesy tammukka Täplä.

– Heitimme sille kärpäsiä ja toukkia. Se heilautti aina pyrstöään kiitokseksi.

Kuvaus tuo eittämättä mieleen amerikkalaisen sarjan Pieni talo preerialla.

Lahjamaria ja Marcus luopuivat omasta osuudestaan Lemmenjoella vuonna 2015.

– En jaksanut enää pakkaamista. Jo tuolloin oli myös epävarmaa, saako mökkimme jäädä paikalle.

Kaivospiirit lakkautettiinkin viime kesänä.

– Kaikki piti luovuttaa ilman korvauksia, vaikka olimme perustaneet kaiken kovalla työllä ja rahalla, Marcus suree.

– Kaipaan niitä aikoja. Ihmiset olivat niin mukavia, Lahjamaria huokaa.

Tyrnistä ja yrteistä uusi kulta

Lahjamarian veljellä oli laajat tyrniviljelmät Ranualla. Veljen kuoltua viitisen vuotta sitten tyrnienkin kohtalo tuli tapetille. 

Marcus halusi kokeilla tyrnien viljelyä, sillä kullanhuuhdonnan aika oli ohitse.

Heillä on tällä hetkellä noin 400 tyrnipensasta, joiden hoitaminen vie kesäisin ja syksyisin paljon aikaa.

– Vaikka poimisin tyrninmarjoja aamusta iltaan, saan kokoon alle kaksi kiloa.

Tyrni on väinönputken ohella oikea ravintopommi.

– Sen kaarnassa ja lehdissä on aivan eri aineita kuin marjoissa. Niitä voi kuivattaa ja käyttää vaikka hernekeittoon tai hauduttaa teeksi.

Haastattelu alkoi kuivatun väinönputken juuren pureskelulla. Se alkoi välittömästi yskittää.

– Ei se ole koronaa. Se alkaa vaikuttaa juuri noin yskittämällä, Lahjamaria opasti.

Yskä ei ollut koronaa. Pitkän keskustelun jälkeen toimittajan olo oli virkistynyt ja maailmankuvansa avartunut. Väinönputki on ihmeellinen kasvi.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?